Koska haluan kannattaa kotimaista sarjakuvatuotantoa ostin Markus Tuppuraisen (kuvitus) ja Vesa Vitikaisen (Käsikirjoitus) todellisiin tapahtumiin perustuvan sarjakuvan joka kertoo legendaariseksi nousseesta sotasankarista Lauri Törnistä.
Lauri Törni alias Larry Thorne on kiintoisa hahmo historiastamme joka on sarjakuvansa (ja elokuvansa) ansainnut. Hänen elämänsä oli vaiherikas, kuin seikkailuelokuvasta.
En oikein tiedä kuinka suhtautua sarjakuvaan. Pidän siitä toisaalta, mutta... Aihetta on käsitelty mielestäni liian korkkarinomaisesti. Törnin elämän vaiheita kuvataan pinnalta raapaisten. Kerrotaan pääpiirteittäin mitä ja missä, mutta jäin kaipaamaan tiettyä syvällisyyttä. Toisaalta tarina perustuu elämänkertateokseen, siis koviin faktoihin. tekijät eivät ole alkaneet värittämään todellisuutta.
Kuvitus on hiukan ristiriitaista. Hetkittäin se on upeaa, suurten suosikkipiirtäjieni Mike Mignolan (Hellboy) ja David Mazzuchellin (Batman: Year one) pelkistetyn, mutta selkeän tyylin mieleen tuovaa... Mutta sitten toisinaan taas tönkköä patsastelua. Ihmiset on kuvattu poikkeuksetta leveäharteisiksi ja jykeväleukaisiksi kivikasvoiksi. Mieleeni tuli arjalainen miesihanne ja sosialistiseksi realismiksi kutsuttu taidesuuntaus. Mieleeni hiipi epäilys, että olisiko ilmeisen lahjakkaalla kuvittajalla ollut kiire saada valmista aikaiseksi?
Kaikenkaikkiaan sarjakuva oli kiintoisa (vaikkakin valitettavan ylimalkainen) pala historiamme niitä puolia joista on alettu puhua vasta viime aikoina. Tulen todennnäköisesti ostamaan jatkonkin... ja sarjakuva herätti minussa myös kiinnostuksen lukea Kari Kallosen ja Petri Sarjasen kirjoittamat Lauri Törnin elämänkertateokset joihin sarjakuva pohjautuu.
Lauri Törni, Leijonamieli
6
720
Vastaukset
- peace
Lauri Törni -sarjakuva jatkaa siitä, mihin sotaintoilijat ovat viimeisen 10 vuoden aikana päässeet: kansa kumartelee sotasankareille enemmän kuin koskaan ennen.
Teoksen kustantajat julkaisevat muutakin sotaviihdettä. Toivottavasti myynti jää pieneksi, sillä tappajasankareita ei saisi nostaa jalustalle yhtään enempää....tiettyä intoilua ja aika kritiikitöntäkin ihailua sota saa tuossakin sarjakuvassa osakseen. Sarjakuvassa elää turhan puhtoinen ja poikamainen seikkailuhenki.
Mutta. Sitäkään ei pidä unohtaa, että ilman noita "tappajasankareita" ei olisi nyky-Suomea. Sotavuodet veivät yhden sukupolven nuoruuden. Osalta elämän. Ja sama porukka myös jälleenrakensi maan ja saattoi sen kukoistukseen jota sodan jälkeinen polvi nyt pikkuhiljaa murentaa. Sitä me emme saa unohtaa.- Purple Heart
j.ellroy kirjoitti:
...tiettyä intoilua ja aika kritiikitöntäkin ihailua sota saa tuossakin sarjakuvassa osakseen. Sarjakuvassa elää turhan puhtoinen ja poikamainen seikkailuhenki.
Mutta. Sitäkään ei pidä unohtaa, että ilman noita "tappajasankareita" ei olisi nyky-Suomea. Sotavuodet veivät yhden sukupolven nuoruuden. Osalta elämän. Ja sama porukka myös jälleenrakensi maan ja saattoi sen kukoistukseen jota sodan jälkeinen polvi nyt pikkuhiljaa murentaa. Sitä me emme saa unohtaa.Törnin sarjakuvassa seurataan mielestäni yllättävänkin tarkkaan miehen oikeaa elämäkertaa. Esimerkiksi päivämääriä on paljon, ja samalla selviää sotahistoriaa.
Korkkareissa on huomattavasti enemmän "verta ja suolenpätkiä". Sanoisin suoritusta jopa yllättävänkin tyylikkääksi ja asialliseksi, piirrosjälki on hienoa. Törnin tarinan tuntevana huomattavasti raflaavammankin joku olisi voinut sen tehdä. En sanoisi sarjakuvan henkeä sotahulluksi, vaan isänmaalliseksi. - Julle H
Lauri Törni oli yksi sotiemme legendaarisimmista Isänmaan puolustajista, ei sota lue lakia! Että kehtaat halventaa näitä Isänmaan puolustajia, onneksi eivät olleet kaltaisiasi piipittäjiä, tietänet varmasti kumpi sodan aloitti?!
Sarjakuvana teos oli ihan mielekäs, vaikken ole muuten mikään sarjis ystävä, mutta aina on mielenkiintoista lukea Stevestä! Suosittelen näitä kirjoja, joista ensimmäisestä tämä sarjis on tehty! - Simuna
Julle H kirjoitti:
Lauri Törni oli yksi sotiemme legendaarisimmista Isänmaan puolustajista, ei sota lue lakia! Että kehtaat halventaa näitä Isänmaan puolustajia, onneksi eivät olleet kaltaisiasi piipittäjiä, tietänet varmasti kumpi sodan aloitti?!
Sarjakuvana teos oli ihan mielekäs, vaikken ole muuten mikään sarjis ystävä, mutta aina on mielenkiintoista lukea Stevestä! Suosittelen näitä kirjoja, joista ensimmäisestä tämä sarjis on tehty!Törni-sarjakuva oli hyvä, mutta vähintään yhtä hyvä on uusi sarjakuva Simo Häyhästä, maailman parhaasta tarkka-ampujasta.
Talvisodan ja Kollaan sankari, "valkoinen kuolema". Kannattaisi pienistä asioista valittajien lukea, kuinka Kollaa kesti. Silloin olivat miehet asialla! - Purppurasydän
Simuna kirjoitti:
Törni-sarjakuva oli hyvä, mutta vähintään yhtä hyvä on uusi sarjakuva Simo Häyhästä, maailman parhaasta tarkka-ampujasta.
Talvisodan ja Kollaan sankari, "valkoinen kuolema". Kannattaisi pienistä asioista valittajien lukea, kuinka Kollaa kesti. Silloin olivat miehet asialla!Olettehan huomanneet että Lauri Törnin tarina jatkuu albumissa Purppurasydän? Siinä on siis Törnin alias Larry Thornen amerikan vuodet 1949-1965?
Kuvittaja ja käsikirjoittaja samat kuin aiemmassa osassa (Vesa Vitikainen ja Markus Tuppurainen), lisäksi Tomi Sunnarborg harmaasävyttäjänä.
Sarja perustuu Revontulikustannuksen sotakirjoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4083129Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12299Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k672273Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll191930Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1741453Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel81327Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011129Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441026- 90911
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee101882