Näsin kartano kiinnostaa, vaikka moni asia kaipaa selvitystä ennen myyntiä
Näsin kartanon kivijalka ja paksut hirsirakenteet vakuuttavat rakennuksen jykevistä perusteita. Vanha karoliininen huonejako on ennallaan samoin kuin vanhat ovet, kakluunit ja listat. Näkymät Vanhaan Porvooseen ovat ainutlaatuiset.
Tummuneet seinät, lohkeillut maalipinta, repsahtanut sisäkatto, heikohkot saniteetti- ja keittiötilat tietävät kuitenkin paljon työtä rakennuksen uudelle omistajalle.
Kaupunginhallituksen maanantainen päätös myydä 300 neliön Näsin kartano Porvoon paraatipaikalta synnyttää taatusti kiinnostusta niin Porvoossa kuin kaupungin ulkopuolellakin.
Ennen rakennuksen myyntihinnan määrittämistä on kuitenkin paljon selvitettävää. Alueelle laadittavan asemakaavan myötä määritellään tontin rajat. Lisäksi kartanolle sivurakennuksineen on tulossa suojelustatus, joka tulee määrittämään remontoinnin mahdollisuuksia.
Tulevaa ostajaa kiinnostanee myös se, mitä nykyisten seinien ja lattioiden pintakerrosten alta löytyy, sillä sitä ei ole ehditty tutkia.
Avoinna olevista seikoista huolimatta kolme porvoolaista kiinteistövälittäjää on sitä mieltä, että kartanolle löytyy pian uusi isäntä tai emäntä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
On tässä tullut asuttua ihan tavallisessa omakotitalossa. Olen jo kauan etsinyt parempien ihmisten taloa. Niinsanottua status-symboolia. Tässä voisi olla ratkaisu.
Ei haittaa , jos sisäkatto ja lattia repsottaa. kätevästi vaan levyä ja laminaattia lattiaan niin kaupaksi menee. Sokkelinkin voi pinnoittaa uudenveroiseksi kätsästi rouhelevy(kivipintainen)levyllä. Näin ne muutkin tekee.