Kaksoiselämää...

Elämä on keittänyt monenlaisissa liemissä - luulin jo että nyt lähelle keski-ikäisenä - tasaantuu. Vaan niin ei käynyt...
Elän pitkään kestäneessä suhteessa, jossa ollaan lähinnä enää kavereita - ystäviä.

Tutustuin mailin kautta mukavaan mieheen, juttu luisti molemmmin puolin ja oli monia hauskoja hetkiä, puhelimessa ja kirjallisesti... ja rehellisesti piti asioista puhuman.
Hän tiesi keskustelevansa rouvan kanssa ja itse ilmoitti olevansa eronnut. Vaan toisin kuitenkin oli - olihan hän eronnut, mutta jo uudelleen sitoutunut, ja nyt alkoivat minulle ne toisen "puolison" nimettömät soitot ja viestit.

Oma vika - sanovat monet? Koen kuitenkin että "suhde" antoi paljon vaikka ei tavattukaan koskaan - enkä sitä edes pitänyt välttämättömänä...
Olisin vain toivonut että sitä olisi voitu jatkaa - mieheni tietää, eikä pidä pahana niinkauan kuin se pysyy tällaisena..

Mutta elämä ei ole aina niin yksinkertaista.
51227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen aloittelemassa vähän samantapaista juttua erään naisen kanssa. Hän on ilmoittanut olevansa nelikymppinen sinkku, ja minä taas pari vuotta vanhempi ukkomies. Voisitko kertoa, kuinka teidän juttunne noin muuten sujui? Voiko tsättisuhteen toiseen osapuoleen luottaa lainkaan, vaan pitääkö koko ajan olla varuillaan toisen motiiveista? Neuvo, pliis, kun sinulla taitaa olla (huonoja) kokemuksia...

Äänestä
  • Enpä varmaan neuvoja voi toiselle antaa... ja enenmpää en yleisellä asiasta paljasta.
    Valmis olen kuitenkin keskustelemaan osoitteessa [email protected]

    Äänestä

  • Onnen kerjäläinen kirjoitti:

    Enpä varmaan neuvoja voi toiselle antaa... ja enenmpää en yleisellä asiasta paljasta.
    Valmis olen kuitenkin keskustelemaan osoitteessa [email protected]

    t. Masa*

    Äänestä

  • Onnen kerjäläinen kirjoitti:

    Enpä varmaan neuvoja voi toiselle antaa... ja enenmpää en yleisellä asiasta paljasta.
    Valmis olen kuitenkin keskustelemaan osoitteessa [email protected]

    Itsensä ja toisten pettämistä moinen missä teidän
    moraalit on haloo???

    Äänestä

...ihmiset ovat...valehtelevat, viis välittävät toisten tunteista. Miksi tämä maailma on tällainen? Siksikö, että ihmisten elämään on tuotu ns. sivistyksen myötä ihan pähktähulluja tarpeita. Elämä on muodostunut pinnalliseksi ja liian helpoksi. Tulisi sota, niin kaikki muuttuisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnen kerjäläinen kirjoitti:

Elämä on keittänyt monenlaisissa liemissä - luulin jo että nyt lähelle keski-ikäisenä - tasaantuu. Vaan niin ei käynyt...
Elän pitkään kestäneessä suhteessa, jossa ollaan lähinnä enää kavereita - ystäviä.

Tutustuin mailin kautta mukavaan mieheen, juttu luisti molemmmin puolin ja oli monia hauskoja hetkiä, puhelimessa ja kirjallisesti... ja rehellisesti piti asioista puhuman.
Hän tiesi keskustelevansa rouvan kanssa ja itse ilmoitti olevansa eronnut. Vaan toisin kuitenkin oli - olihan hän eronnut, mutta jo uudelleen sitoutunut, ja nyt alkoivat minulle ne toisen "puolison" nimettömät soitot ja viestit.

Oma vika - sanovat monet? Koen kuitenkin että "suhde" antoi paljon vaikka ei tavattukaan koskaan - enkä sitä edes pitänyt välttämättömänä...
Olisin vain toivonut että sitä olisi voitu jatkaa - mieheni tietää, eikä pidä pahana niinkauan kuin se pysyy tällaisena..

Mutta elämä ei ole aina niin yksinkertaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu