Paperilla vaikuttaa todella kiinnostavalta paketilta. Golf GTI:n hintainen eli kallein tämän luokan turboista mutta kun kone on peräti 2,5l V6 ja tehoa 25hv enemmän kuin Golfissa ja vääntöäkin reilusti enemmän, voi syödä volkkarin markkinoita.
Astran kanssa ei ehkä kisaa ihan niinkään koska Astra jää 4-5k€ halvemmaksi mikä on tässäkin luokassa melkoinen ero. Megane puolestaan on vain vähän kalliimpi kuin Astra mutta tarjoaa kuitenkin jo vakiona Focuksen tehot.
Yksi suuri kysymysmerkki on kyllä ison ja raskaan koneen sovittaminen näinkin pienen auton keulalle. Varsinkin kun tällaisen pikkusportin ajettavuuden pitäisi olla tärkein kriteeri kunhan suorituskyky on muuten kohdallaan.
Olen itse omistanut 3l V6:lla varustetun auton joka oli alunperin suunniteltu 1,6-2,0l koneille mutta josta tehdas päätti sitten tehdä tällaisen edustusmallin. Ajettavuudessa oli valitettavasti todella suuri ero 2.0l versioon verrattuna sillä keulaan sijoitettu suuri massa tuntuu väistämättä ajossa. Maantiellä massa lisää vakautta mutta tiukkoihin mutkiin taitettaessa tuntui siltä kuin vääntäisi höyryveturin sompaa.
0Äänestä
foc
Veekuutosesta oli joskus huhuja, mutta tuossa autossa on kyllä Volvon valmistama 5-syl turbo hieman viriteltynä:D
0Äänestä
Focus
Luin tuossa jokunen aika sitten tästä uudesta ST:stä. Oli kuulemma ollut Nurburgringin radalla monta sekuntia nopeampi kuin vanha RS, mikä sekin oli radalla harvinaisen nopea sivilisportiksi. Uskoisin siis, että ajettavuus on kunnossa. Löytyyhän tämä sama kone Volvo V50:n keulalta. Käyttävät samaa pohjalevyä..
0Äänestä
kierrosaika
Focus kirjoitti:
Luin tuossa jokunen aika sitten tästä uudesta ST:stä. Oli kuulemma ollut Nurburgringin radalla monta sekuntia nopeampi kuin vanha RS, mikä sekin oli radalla harvinaisen nopea sivilisportiksi. Uskoisin siis, että ajettavuus on kunnossa. Löytyyhän tämä sama kone Volvo V50:n keulalta. Käyttävät samaa pohjalevyä..
8:38 --- 143.166 km/h -- Renault Megane Sport Trophy “sport auto” edition, 225PS/1371 kg (sport auto6/05), 8:47 --- 140.721 km/h -- Honda Civic Type-R, 200 PS/1246 kg (sport auto 11/01) 8:51* -- 139.661 km/h -- Ford Focus ST, 225 PS/1330 kg (sport auto 09/05) (*mfr.) ei tosin vertailukelpoisia kun ajettu eri aikana
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=122450
Paperilla vaikuttaa todella kiinnostavalta paketilta. Golf GTI:n hintainen eli kallein tämän luokan turboista mutta kun kone on peräti 2,5l V6 ja tehoa 25hv enemmän kuin Golfissa ja vääntöäkin reilusti enemmän, voi syödä volkkarin markkinoita.
Astran kanssa ei ehkä kisaa ihan niinkään koska Astra jää 4-5k€ halvemmaksi mikä on tässäkin luokassa melkoinen ero. Megane puolestaan on vain vähän kalliimpi kuin Astra mutta tarjoaa kuitenkin jo vakiona Focuksen tehot.
Yksi suuri kysymysmerkki on kyllä ison ja raskaan koneen sovittaminen näinkin pienen auton keulalle. Varsinkin kun tällaisen pikkusportin ajettavuuden pitäisi olla tärkein kriteeri kunhan suorituskyky on muuten kohdallaan.
Olen itse omistanut 3l V6:lla varustetun auton joka oli alunperin suunniteltu 1,6-2,0l koneille mutta josta tehdas päätti sitten tehdä tällaisen edustusmallin. Ajettavuudessa oli valitettavasti todella suuri ero 2.0l versioon verrattuna sillä keulaan sijoitettu suuri massa tuntuu väistämättä ajossa. Maantiellä massa lisää vakautta mutta tiukkoihin mutkiin taitettaessa tuntui siltä kuin vääntäisi höyryveturin sompaa.
Veekuutosesta oli joskus huhuja, mutta tuossa autossa on kyllä Volvon valmistama 5-syl turbo hieman viriteltynä:D
Luin tuossa jokunen aika sitten tästä uudesta ST:stä. Oli kuulemma ollut Nurburgringin radalla monta sekuntia nopeampi kuin vanha RS, mikä sekin oli radalla harvinaisen nopea sivilisportiksi. Uskoisin siis, että ajettavuus on kunnossa. Löytyyhän tämä sama kone Volvo V50:n keulalta. Käyttävät samaa pohjalevyä..
8:38 --- 143.166 km/h -- Renault Megane Sport Trophy “sport auto” edition, 225PS/1371 kg (sport auto6/05),
8:47 --- 140.721 km/h -- Honda Civic Type-R, 200 PS/1246 kg (sport auto 11/01)
8:51* -- 139.661 km/h -- Ford Focus ST, 225 PS/1330 kg (sport auto 09/05) (*mfr.) ei tosin vertailukelpoisia kun ajettu eri aikana