Sony BMG:n Suomen toimitusjohtajan Kimmo Valtasen mukaan "laki on reilu sekä levyteollisuudelle että kuluttajille". Ja EMIn Suomen toimitusjohtajan Veikko Koivumäen mukaan "lain pahin vika on se, että se tulee voimaan vasta nyt".
Samaan syssyyn Valtanen ilmoittaa Sony BMG:n laittavan ns. toisen sukupolven kopiointisuojaustekniikan mukaan kaikkiin ensi vuonna julkaistaviin kansainvälisiin levyihin ja ensi vuoden loppupuolella myös kaikkiin suomalaisiin levyihin.
"Toisen sukupolven kopiointisuojauksilla" levy-yhtiöt tarkoittavat pääsääntöisesti levyjä, joissa on mukana tietokoneella luettavissa oleva dataraita, josta löytyy DRM-rajoitettuja versioita levyn kappaleista. Lähes poikkeuksetta formaattina käytetään Microsoftin WMA-formaattia, joka siis rajaa samantien mm. Linux-käyttäjäkunnan näiden rajoitettujenkin kopioiden ulkopuolelle. Samaan hengenvetoon on vielä todettava, että näitä DRM-rajattuja WMA-muotoisia kappaleitahan ei voi siirtää esim. maailman suosituimpaan kannettavaan MP3-soittimeen eli Applen iPodiin. Lisäksi kappaleet on pakattu ns. lossy-muotoon, eli niiden äänenlaatu on alkuperäistä CD-tallennetta huonompi.
Mitenkäs opetusministeriö vakuuttikaan vielä pari viikkoa sitten? Taisi olla puhe siitä, että vain noin prosentti markkinoilla olevista CD-levyistä sisältää kopiointisuojauksia ja näin ollen laki ei ole mikään kynnyskysymys yksityiselle kopioinnille...?

Vastaukset 5
Vanhimmat
senhän tajus kaikki maalaisjärjellä ajattelevat, eli kopiontisuojaus tulee ens vuonna kaikkiin levyihin. tässä täytyy huomida ettei suurin osa kansanedustajista/ministereistä kuulu tähän ryhmään. kuinkahan moni ihminen joutuu toteamaan ettei odotettu levy enään toimikkaan omassa koti tai auto cd-soittimessa. mitähän eduskunta tekee siinä vaiheessa, todennäköisesti kehottaa ostamaan uudet cd-soittimet. seuraavana vuonna tulee taas uusi suojausmenetelmä ja taas on ostettava uudet cd-soittimet. nytkin on ollut jo monella ongelmia suojattujen levyjen kuuntelussa.
kopiosuojaus tarkoittaa sitä, ettei kannata missään tapauksessa ostaa aitoa cd:tä. Kuka haluaa maksaa viallisesta tuotteesta? Jos tämä uutinen on totta, en taida enää koskaan ostaa aitoa levyä. Onneksi netistä saa ladattua toimivaa musiikkia.
Ikävä käänne ja sekös taas tiettyjä tahoja kiusaa.
Veikkaan että tietokoneisiin tulee sama juttu.
Laittomia tietokoneita ei saa valmistaa tai myydä ja Microsoft on markkinoiden kuningas. :D
Eikö ole syytä jättää Sony BMG:n tekeleet kaupan hyllylle. Nälkä opettaa.
eipä tartte ostaa ainuttakaan. kattotaa miten siellä käyrät heittelöö kun ei mee levyt kaupaks