kysta

te joilla on tai on ollut kysta niin voitteko kertoa miten se on teillä oireillut?
1550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vatsakivut tulivat yhtäkkiä ja voimistuivat koko ajan, mieheni hieroi mutta ei auttanut yhtään. Lopulta oli pakko lähteä lääkäriin. Mieheni vei minut terveyskeskukseen josta lähetettiin lanssilla keskussairaalaan koska olo oli todella tuskainen. Kesken matkan tuli oksettava olo ja pyysin jotain mihin oksennan, sellasta vaahtoa ja vatsanesteitä sieltä vaan tuli mutta melkein heti sen jälkeen vatsan alueelle tuli sellainen "lauennut" olo ja kipu helpottui heti. Sanoinkin sen heti että kipu loppui nyt, enää ei koske. Perillä minut sitten tutki lääkäri ja gynekologin tutkimuksiin menin myös. Selvisi että munasarjoissani oli ollut iso kysta joka oli puhjennut, se oli niin suuri ollut että ne nesteet imettiin/kaavittiin sieltä pois, kaikilla naisilla on todennäköisesti kystia eikä ne oireile millään lailla, ne on ihan normaalia. Ne saattavat puhkeilla itsekseen emmekä tiedä mitään. Tämä oli niin iso että aiheutti sitten lopulta niitä kipuja. Sellainen vaiva siitä kuitenkin oli ollut että olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta pari vuotta tuloksetta mutta kun kysta puhkesi jäin heti raskaaksi. Oma gynekologini kyllä sanoi että sillä kystalla ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa että en ole tullut raskaaksi mutta en oikein usko siihen koska heti onnistui. Kystia voi olla tietysti muuallakin, en tiedä missä se sinulla on mutta muista oireista en osaa sanoa mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nina kirjoitti:

te joilla on tai on ollut kysta niin voitteko kertoa miten se on teillä oireillut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu