Helsingin Sanomista:
Ilmailulaitoksen pääjohtaja Samuli Haapasalo kiistää Ilmailulaitoksen antaneen laitonta tukea halpalentoyhtiö Ryanairille. Hänen mukaansa Tampereen lähellä sijaitsevan Pirkkalan toisen lentoaseman palveluita on tarjottu noin 50 lentoyhtiölle samoin ehdoin, mutta tarjoukseen on tarttunut vain Ryanair.
Haapasalo muistutti, että Pirkkalan toisella lentoasemalla palvelutaso on vähäisempi. Tämän vuoksi myös palvelujen hinta on alhaisempi. Palvelujen hintaa on voitu pudottaa myös siksi, että terminaalin investointikustannukset olivat pienemmät kuin muissa kohteissa.
"Mitään tukea emme ole antaneet kenellekään. Tarjoamme vanhasta cargo-terminaalista rakennetun terminaalin palveluja kaikille samaan hintaan ja yhtäläisin ehdoin", Haapasalo sanoi.
Ilmailulaitos ei ole vielä antanut selvitystä EU:n kilpailuviranomaisille, mutta Haapasalo uskoo Ilmailulaitoksen selvityksen tyydyttävän EU:ta.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ilmailulaitos: Ryanairille ei laitonta tukea/1101981189897

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.