Olen miettinyt erästä asiaa suuresti,täälläkin näkee välillä sellasia kirjotuksia.
Kun siis turisti lomailee ulkomailla,ja kokee siellä suuren ihastuksen melkeinpä vielä ensimmäisenä iltanaan niin miten jotkut kuvittelevat että siitä tulisi yhtään mitään...
Sitten matkat jälkeen lähetetään kirjeitä mutta onko niissä miesten kirjeissä todellakaan mitään muuta sitten kuin i love you ja i need you,jos osaavat sen paremmin englantia tai muita kieliä.
Tiedän pari tapausta vielä jossa nainen tavattuaan internetin välityksellä miehen,menee tapaamaan häntä ulkomailla,miten he uskaltavat ylipäätänsä lähteä...rakkauteen tarvitaan paljon muutakin kuin puhelimessa puhumista ja i love you lauseen kuulemista..ettekö pelkää henkenne puolesta..mä en todellakaan voisi luottaa sellaiseen ihmiseen pätkän vertaa...mitä mieltä olette tästä?
Kun siis turisti lomailee ulkomailla,ja kokee siellä suuren ihastuksen melkeinpä vielä ensimmäisenä iltanaan niin miten jotkut kuvittelevat että siitä tulisi yhtään mitään...
Sitten matkat jälkeen lähetetään kirjeitä mutta onko niissä miesten kirjeissä todellakaan mitään muuta sitten kuin i love you ja i need you,jos osaavat sen paremmin englantia tai muita kieliä.
Tiedän pari tapausta vielä jossa nainen tavattuaan internetin välityksellä miehen,menee tapaamaan häntä ulkomailla,miten he uskaltavat ylipäätänsä lähteä...rakkauteen tarvitaan paljon muutakin kuin puhelimessa puhumista ja i love you lauseen kuulemista..ettekö pelkää henkenne puolesta..mä en todellakaan voisi luottaa sellaiseen ihmiseen pätkän vertaa...mitä mieltä olette tästä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jollakin tavalla sitä vaan rakastuu, tansseissa, puistossa, ravintolassa, seuroissa, jossain se rakas tulee vastaan miksei sitten lomalla tai täällä chatissä, niitä on monenlaisia kertomuksia.
Tässä chatissä kun rakastuu, ensin jutellaan ilman näkemättä ja toinen tuntuu kivalta niin sitten sillä ulkomuodolla ei olekkaan mitään merkitystä.
Ja sen minä sanon että jokaisen pitäs vaan uskaltaa ELÄÄ, ei pidä kuunnella toisia, pitää tehdä juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, jos rakastuu niin rakastuu ja sillä selvä, se vaihe pitää elää.
Voi sen suomalaisen akankin vaihtaa seksikkäämpään ja tiukempaan thaityttöön.
Ehkä noinkin voi elellä, jos itsellä ei ole mitään tavoitteita (työ, ura tms.) omassa elämässään. Silloin voi kai vaan velloa virran mukana minne sattuu... Välillisenä seurauksena voi tietysti tulla katkera yksinhuoltajuus, työttömyys, sossun luukku, menetetyt luottotiedot, jättivelat, yksinäisyys jne. ongelmat, jotka välinpitämättömiä ja vastuuntunnottomia ihmisiä usein kohtaavat.
Kannattaa ehkä tunteiden lisäksi ajatella myös järjellä, ennenkuin se on liian myöhäistä. Jos itsellä ei ole järkeä, kannattaa kuunnella myös muitten mielipiteitä.
No tämähän se vasta tavoite onkin, saada olla rakastettu.
Mutta oikeasti, totta kai sitä ajatellaan järjelläkin en kai muuten tätä tekis, minulla nyt vaan sattuu olemaan kaikki muuten hyvin siis työ, en tarvi mitään uraputkea, töitä on jo tiedossa ulkomailla, miehellä sielä hyvä palkkainen työ, yksinhuoltajaa minusta ei tule koska en saa lapsia ja mieskin on sen ikäinen ettei niitä enään kaipaa, hänen omat on jo niin isoja, ei velkoja kummallakaan(jättivelat), sossuun tuskin heti tarvii mennä ;-).
Tuskin voi sanoa että minä olen välinpitämätön, ehei, minä jos kukaan olen asiani hoitanu kunnolla, lapset on saaneet kasvaa onnellisessa kodissa.
Yleisesti ottaen näkemäni onnistuneet suomalainen-ulkomaalainen-avioliitot ja muut parisuhteet ovat syntyneet työn, opiskelun tms. merkeissä tavatessa. Turistilomapaikoissa harvemmin mitään pysyvää suhdetta syntyy, ja se on ymmärrettävä kun leikkiin ryhtyy.
sellaisiakin suhteita jotka on alkanut lomromanssista, päätytnyt avioliittoon, on jopa kestänyt ja perhe on myös kasvanut, että kyllä se kumppani voi löytyä mistä vaan. Se on vaan kateeellisten panettelua jos joku löytää rakkaansa lomalla ja se ei muka ole soveliasta.
itse tapasin aviomieheni melkein eka iltana paikallisesta diskosta, olemme olleet 14 vuotta naimisissa Espanjassa, meillä on 2 ihanaa lasta ja kaikki ok... joskus onni potkaisee...sara
Miten uskalsit lähteä ja minkä ikäisen, missä merkeissä lähdit? Itselläni on tulevaisuuteen vähän samanlaisia suunitelmia ja olisi mukava kuulla tarinasi. Varmaan on viisasta hoitaa opiskelu Suomessa ensin jne... Kiitos, jos viitsit vastata!
Hei, anteeksi etten ole vastannut aiemmin, oli melkein viikko vapaata, joten en lukenut posteja jne. Lyhyeti, olen ollut Teneriffalla vuodesta 1993, olin lopettanut opiskelut ja latinomaat aina kiehtoivat kielen ja kulttuurin sekä avoimien ihmisten vuoksi tietty myös kesäinen sää vaikutti asiaan. Olin lomaillut vuotta aiemmin Teneriffalla, ja rakastuin saareen. En puhunut espanjaa (nykyisin olen virallinen suomi-espanja tulkki) mutta muita kieliä kyllá, englanti,ranska,saksa, ruotsi ja suomi... joten aluksi oli hankalaa, koska Suomi ei ollut EU:ssa, kaikki työlupa ja residennsi hakemukset oli vaikea hakea, koska Espanjalaiset englanninkielen taito oli vuonna 1993-94 tosi heikko, nykyin paljon parempi... kaikenlisäksi te uudet tulijat ette tiedä vaikeuksista mitäán EU:n takia, kaikki on todella helppoa nykysin. Minulla on omakoti talo, lapset ja aviomies, olen ollut todella tyytyväinen, vaikkakin aluksi tuli monet itkut.... Onnea matkaan...Sara
Jaa a... En tiedä uskonko mutta katellaan mitä ens kesänä tapahtuu, ja kyllähän mua ne mieht välillä pelottaa, mutta en ole niin tyhmä että lähtisin niiden mukaan tai suostuisin johonki älyttömään.
Et kai sä voikkaan ymmärtää, kun et ole itse kokenut mitään sellaista. Se on ihan ymmärrettävää.
Kyllähän sinäkin voit rakastua Hämäläiseen, vaikka olisit itse Helsingistä. Ihmisiä täällä vaan ollaan, ja yritetään nauttia elämästä!
Kilometrit on kilometrejä, ei muuta.