Nimensä näköinen

Meillä on käynyt tosi hyvä tuuri, kun olemme "aavistaneet" etukäteen, tuleeko tyttö vai poika. Esikoista odottaessamme puhuimme koko ajan vain Teemusta, ja Teemuhan sieltä tuli. Toista odottaessamme puhuimme koko ajan vain Leenistä, ja Leeni tytöstä tulikin. Kuopusta odottaessamme kaikki muut ennustivat poikaa, mutta me vain emme keksineet muuta nimeä kuin Veera, ja näinhän siinä kävi, että Veera syntyi. Ja ihan nimensä näköisiä ovat lapset!

Edellisen lapseni "työnimi" osui sukupuolen ja nimen kohdalta nappiin! Nykyinen odotettava on myös nimetty, mutta tälläkertaa on huomioitu hienoinen epävarmuus sukupuolesta, joten on päädytty yhdistelmä nimeen (tyyliin Roosa/Roope). Toisetkin nimet on jo päätetty ja kaikki sujui yhteistuumin parin päivän pohtimisella raskauden alussa.
Jo alussa yhdessä annettua "työnimeä" ei pysty vaihtamaan, vaikka maailmaan tulisi minkälainen "epeli" tahansa. Mutta lempinimiä voi aina antaa vaikka kuinka paljon ja koska tahansa, kuten on käynytkin...

Vanhimman lapsen kohdalla kävi näin. Se on kyllä itsestä myös kiinni millaiseksi vauvan on mielessään kuvitellut.

Tyttäremme sai kuitenkin suunnitellun nimen ja näyttää tänä päivänä juuri nimensä näköiseltä.

Joo.. Työnimi annettiin meidän tytölle. Pojan nimestä ei ennen syntymää päästy muuten yhteisymmärrykseen. Mutta näön perusteella olisi pitänyt antaa nimeksi kurttu tai kilju..

Äitini antoi pientä vihjailevaa "painostusta" esikoiseni nimen suhteen. Toinen nimi piti olla isältäni tai vaariltani, tai ainakin jokin nimen johdannainen! Siskoni ja veljeni olivat nimenneet suvun silloiset tuoreet vesat myös samoin perustein...
No tämä vaikutti (tietysti) päinvastoin meidän nimenvalinnassa kuin äitini olisi toivonut. Ei aikaakaan kun äitini onnellisena sukukronikka kädessään näytti että esikoisemme nimi oli "meidän haaran" kantaisän nimi!
Jälkikäteen tajusin äitini häpeävän oman sukunsa vaiheita.
Siskoni on aina tavoitellut jotain erikoista, joten hänen esikoisen nimestä veljeni totesi sen olevan "hevosen nimi".
Kuulin että äiti oli joskus suutuspäissään tokaissut vastapäisen naapurin "jästipää" isännälle: "annan seuraavan lapsen nimeksi sinun nimesi" ja niinhän siinä sitten kävikin...

ensimmäistä lastani odottaessa pojan nimi oli valmiina kun jo murrosiässä olin etunimen päättänyt, että jos joskus pojan saan niin nimi on Joonas ja kun vielä miehenikin siihen´suostui niin päätös oli helppo, ja lapsi sattui olemaan poika. Jos hän olisi ollut tyttö niin luoja tietää mikä hänestä olisi kastettu. Toista lastamme odottaessa kaikki sanoivat, että saatte toisen pojan, enkä uskaltanut edes päiväunissani toivoa tyttöä. Kun synnytyksen jälkeen kätilö vakuutti, että tyttö tuli niin nimi tuli yllättäen samalla synnytyshuoneessa mieleen ja ei sitä nimeä sitten enää vaihdettu, eikä nimi ole likkaa pahentanut ja lapset ovat meille rakkaita, vaikka heistä olisi tullut minkä nimisiä tahansa. Kyllä ne sopivat nimet jostain putkahtavat mieleen, vaikka almanakkaa lukiessa pakkomielteisésti tuntuu siltä, ettei yhtään hyvää nimeä löydy.