Mitä mieltä olette lasten "oikeasta" lukumäärästä? Olisin kiinnostunut kommenteista ainokaisten vanhemmilta sekä vanhemmilta, joilla on useampia lapsia. Oma kantani asiaan on, ettei kukaan voi määritellä lasten "oikeaa" lukumäärää. Mielestäni se on jokaisen henk.koht. asia.
Itselläni on "vain" yksi lapsi, ja näin tulee todennäköisesti aina olemaan. En vain yksinkertaisesti halua lisää lapsia, syitä on monia ja niitä en ala erittelemään. Olen kuitenkin joutunut kohtaamaan useasti sellaisia tilanteita, joissa on kyselty mahdollisista sisarruksista tai pikemminkin tuota asiaa on pidetty itsestään selvänä, että niitä tulee. Itsestäni tuntuu ihmeelliseltä, että minua pidetään ikäänkuin kummajaisena, kun en halua enempää lapsia. Enhän minäkään kummeksu niitä, joilla on useampia lapsia.
Itselläni on "vain" yksi lapsi, ja näin tulee todennäköisesti aina olemaan. En vain yksinkertaisesti halua lisää lapsia, syitä on monia ja niitä en ala erittelemään. Olen kuitenkin joutunut kohtaamaan useasti sellaisia tilanteita, joissa on kyselty mahdollisista sisarruksista tai pikemminkin tuota asiaa on pidetty itsestään selvänä, että niitä tulee. Itsestäni tuntuu ihmeelliseltä, että minua pidetään ikäänkuin kummajaisena, kun en halua enempää lapsia. Enhän minäkään kummeksu niitä, joilla on useampia lapsia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeassa olet,ei ole mitään kiintiötä joka pitäisi täyttää.Itse olen sitä mieltä,että on jokaisen oma ratkaisu haluaako yhden/kymmenen lasta tai vaikkapa tekee päätöksen ettei halua lasta lainkaan.Sitä pitää kunnioittaa!
Itse olen ainoa lapsi ja itselläni on nyt kuusi lasta.Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa.Penskana olin äärettömän kateellinen kavereille joilla oli sisaruksia.Heillä kun oli esim. kesämökillä kaverit omasta takaa.
Toisaalta omat vekarani eivät osaisi kuvitella mitään ihanampaa kuin olla ainoa lapsi...!Perustelut: 1.saisi olla rauhassa kun haluaa 2. ei tarvitsisi tapella sisarusten kanssa 3. saisi oman huoneen 4. vanhemmilla olisi enemmän aikaa ja rahaa käyttää ainokaiseen lapseen.
Ainoana lapsena kaipaan sisaruksia ja omani eivät sisaruksia arvosta.Ehkäpä he jonain päivänä kääntävät kelkkansa =)...
Itselläni jo yksi lapsi ja toinen tulossa. Haaveena saada toisen lapsen jälkeen vielä pari,jos esteitä ei ole.
Itse olen ollut perheen ainoa lapsi ja oli ikävää kun ei ollut leikkikavereita pienenä,koska asuimme maalla ja naapurit olivat vanhoja ihmisiä.
Näin meillä :)
Meillä myös yksi lapsi ja yhdeksi jää vaikka poika onkin vasta 1v. En minäkään ala vuodenpituista perhe-elämäämme kertomaan, meille ei vaan tule enää lapsia! Sen kun vaan tajuisivat aina niin ihanat sukulaisemme... Ei tarvitsisi joka kyläreissulla kuunnella, koska tulee LISÄÄ LAPSIA. Eiköhän sen päätä vanhemmat yhdessä tuleeko vai eikö. Hehän lapset hoitavat.
Kovasti sitä toitotetaan kuinka lapsi tarvitsee sisaruksia leikkikaveriksi. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt. Kyllä minäkin leikin lapsena veljeni kanssa, mutta en yhtään niin paljon kuin naapurin lapsien eli kavereiden.
Kelle sisarukset sitten ovat tärkeitä ja kelle ei. Mutta, ei niitä sisaruksia tehdä siksi, että olisi sisaruksia ja, että niin "kuuluu tehdä".
Minä annan kaiken rakkauteni tälle YHDELLE lapselle enkä ikinä voisi kuvitella olevani suurperheen äiti.
kolme lasta on oikea määrä,muutaman vuoden päästä ehkä neljä..
elämä nätyyttää.. = )
ihan jokaisen oma asia,onko lapsia nolla vai kymmenen..
tärkeintä on et niitä rakastetaan..
molemmista näkökulmista;isälläni on lisäkseni muita lapsia,äidillä ei.Asuin pienenä äitini kanssa,mutta viikonloput vietin isäni,äitipuoleni ja sisarpuoleni luona.Myös osan lomistani vietin heidän kanssaan.Meillä ei koskaan ole ollut merkitystä sillä,kuka kenenkin äiti on,vaan olemme "oikeita" sisaruksia.
Itse sain kokea molempien hyvät ja huonot puolet.Kotona oli tylsää,kun ei ollut seuraa,isällä olin sisaren varjossa.Näin aikuisena olen alkanut miettiä,että mitä sitten,jos äitini vaikkapa sairastuu.Olen hänen ainoa lapsensa,joten myös mahdollinen hoitovastuu on minulla.Olisi kiva,jos olisi sisaruksia jakamassa tätäkin kanssani.Ehkäpä ei tarvitsisi laittaa vanhaa ja väsynyttä äitiä laitokseen,kun kaikki käyvät vuorollaan auttamassa.
Tämä on vain yksi näkökulma aiheeseen ja sisaruus on tietenkin muutakin kuin vastuun jakamista.Myöskään serkkujen merkitystä ainakaan omassa elämässäni ei tule väheksyä.Ilman sisaruksia ei ole myöskään serkkuja.Sisaruus ei ole tae siitä,että tulee toisen ihmisen kanssa toimeen,mutta kyllä sitä keskimäärin enemmän perheeseensä tukeutuu kuin muihin,jos sellainen mahdollisuus on.Itse tosin en ole yhden siskoistani kanssa puheväleissä,mutta se ei vaikuta mielipiteeseeni.
Mutta ihmisten pitää oppia ottamaan muut ihmiset huomioon.Ei kuulu kellekään montako lasta haluaa vai haluaako ollenkaan.