Moi! Meillä on tilanne niin, että mieheni kaksi teiniä vierailevat luonamme kaksi viikonloppua kuukaudessa. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo lähes 10 vuotta ja ero ei johtunut meistä (paras sanoa kai heti alkuunsa, ettei tule vihaisten naisihmisten inhottavia viestejä). Välimme lapsiin ovat olleet aina täysin luontevat ja OK. En ole pyrkinyt olemaan äiti enkä äitipuoli, vaan ainoastaan isän kumppani ja toinen aikuinen hushollissa.
Nyt kuitenkin, kun lapset ovat murrosiässä, tuntuu että olemme vain välttämättömiä pahoja ja täältä haetaan vaan rahaa, lomareissuja, viikonlopuelämyksiä ym. Mieheni on pahoillaan ja ymmällään, mikä vikana? Onko normaalia murrosikää, ettei halutakaan aina tulla iskällä tapaamisviikonloppuina?
Nyt kuitenkin, kun lapset ovat murrosiässä, tuntuu että olemme vain välttämättömiä pahoja ja täältä haetaan vaan rahaa, lomareissuja, viikonlopuelämyksiä ym. Mieheni on pahoillaan ja ymmällään, mikä vikana? Onko normaalia murrosikää, ettei halutakaan aina tulla iskällä tapaamisviikonloppuina?
Vastaukset 25
Vanhimmat
eipä nuo 11-14v halua edes kotona viihtyä,ilman kavereita..
kaverit menee kaiken ohi,itse jo sanoin pojan isälle tuossa muutama vuosi sitten,et nyt kannattaa viettää niin paljon aikaa sen kanssa ku voi,kohta ei enää onnistu..ja näinhän siinä sit kävi,mut ei tosiaan yhtään sen enempää halua minunkaan kanssa viettää aikaa ja mummille meno on ihan kamalaa..
ja kotioloissa sen enempää ku isällä ei mitään ongelmia ole,kuuluu vaan ikään..harmillista kyllä,mut en mä ainakaan ala pakottaa lasta isälleen menemään,käy siellä silloin ku haluaa,harvoin kyllä yöks jää.asuu onneks lähellä,joten tapaavat kuitenkin lähes joka viikko..
Ja mieti mitä itse olisit tehnyt heidän asemassaan. Murkkuikäisillä on jo oma tahto ja niin pitääkin olla ettei tarvitse enään elää kahdessa asunnossa säännöllisesti.
Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi jos joutuisit elään vuoroin "vieraissa"? Kestäisitkö sitä lopun ikäsi?
Nämä lasten vuoro viikonloppu ym. vierailut toisessa kodissahan on ihan sairasta touhua! Olisin tullut varmaankin hulluksi jos minut olisi siihen systeemiin pakotettu lapsena. Eihän se ole normaalia vaan sairaitten aikuisten "piiri pyörii leikkiä" lasten kustannuksella. Lapsista tehdään levottomia ja sitten nämä mukamas vanhemmat tai miksikä kakaran tasolle jääneeksi "kehitykseltään jälkeenjääneiksi" heitä voidaankaan kutsua niin yht äkkiä huomaavatkin lasten olevankin heitä kehittyneemmällä tasolla.
Jos itse olet ydinperheen murkku ollut aikoinaan niin nyt olisi sitten aika alkaa jo kehittään itseään nykytasolle. Osaatko mennä riepoteltujen, reppu selässä kulkevien lasten asemaan? Miltä se itsestäsi tuntuisi ja haluaisitko elää samaa elämää lopun ikääsi? Mietihän ja mene niiden lasten asemaan!
Eli olet "tullut hulluksi" ihan normaalissa ydinperhesysteemissä? Tekstisi puhuu puolestaan, ei kovin vahva veto uusperheyttä vastaan...
Sinä nyt vaan et halua tajuta, että aina vanhemmat eivät pysty elämään yhdessä, vaikka ovat menneet niitä lapsia tekemään. Perhehelvetti ei ole sen parempi vaihtoehto ydinperheessäkään lapsen elää. Juu-u, on se täysin päin seiniä lapsia ajatellen, siksipä vanhempien pitäisi kiristävästä yhteiselämästä päästyään edes vihdoin luoda ne tietyt yhteiset pelisäännöt ja osoittaa sillä lapsilleen, kuinka tärkeitä he silti ovat, vaikkei ex-puoliso enää olekaan.
Uusperhe on myös mahdollisuus korvaavaan kokemukseen perhehelvettiin päättyneen eron jälkeen lapsille. Mikäli aikuiset osaavat olla aikuisia.
Uusperhettä tehdään vaan tehden uusía kakaroita nimensä mukaisesti ja edelliset jätetään heitteille. Miten sinä sitten onnistut muka jos toinen ei ole onnistunut? Kakaroitako heti lisää tekemällä? Ihan naurettavaa miten heikkoja ja raukkoja ovat nää nyxät. Ei ole edes itsetuntoo ellei tee heti itseensä paksuksi ja ala kilpaileen edellisen tehdyillä lapsilla.
Itse en kelpuuttaisi mitään eronnutta ja karannutta mutta näitä epätoivoisia ämmiä kyllä löytyy pilvin pimein jotka ottaa sen joka heidät kelpuuttaa sillä hetkellä kun äijä tarvii koston tai muun tarviketta elämäänsä eron jälkeen.
Kyllä tietäisin sen että heti sen jälkeen kun heittäisin oman ukkoni pihalle niin joku epätoivoinen tarttuisi heti kiinni kuin sika limppuun. Joku hylkypytty kenellekkään kelpaamaton "täydellisyys" alkaisi heti teetättään miehelläni uusperhettä jotta edellinen unohtuisi. Siinä oikein aikuinen joka ilmeisesti korvaa kaikki kokemukset kokemattomille!
En ole ydinperheestä valitettavasti vaan ihan sekopäisestä uuserheestä jossa meininki oli päätä huimaavaa...!
Aika lapsellisen yksipuolinen näkemys sinulla. Mutta tiedätkö mitä. Who cares? Olemme kirjoitelleet aiemminkin toisillemme, eikä helpotusta sinun kipuusi näytä olevan lähimaillakaan. Eiköhän kannattaisi jo selvittää ammattiavun turvin nuo teinivuosien katkerat kokemuksesi. Sinun perheesi ja vanhempasi saattoivat käyttäytyä kuten kuvaat, meistä täällä kirjoittelevista uusperheellisistä taas tuskin kukaan. Siinä juuri on se hienoinen ero siitä, miten aikuiset voivat asiat hoitaa hyvinkin eron jälkeen, jos ovat aikuisia. Mitä sinun vanhempasi mitä ilmeisemmin eivät olleet. Olen pahoillani puolestasi, mutta minun elämänratkaisuni eivät mitenkään ole vaikuttaneet sinun kokemuksiisi.
Se on nyt muotia tehdä monen naisen kanssa lapsia, ja jättää ekat lapset heitteille. Epätoivoiset naiset ryhtyvät tähän kieroon peliin. Nuotihan on useille juuri matkimista, kun nuokin, niin itsekin täytyy tehdä. Julmaa, kun ajattelee ketkä siinäkärsii. Lapset kasvaa ajatukseen, että puolisoa voi vaihdella mielin määrin, ja jännittää, kuka on ensikuussa miehen malli.
Koulussakin voi olla lähes puolet sukulaissieluja, ja kotejakin tusina.
Eli jos käykin niinpäin että ukkosi heittää sinut pihalle, niin kenenkään ei tule sinuun enää koskea pitkällä tikullakaan...? Vai?
Tästä voisi siis päätellä, että se, joka ensimmäisenä on tavannut ja seurustellut ja lapsia tehnyt "exän" kanssa, on ainut kunnollinen ko. "exän" kumppani koskaan ollutkaan? Ja "exä" edes voi olla suht. kunnollinen ja tunnollinen silloin kun viettää loppuelämänsä yksin, ilman uutta kumppania?
sieltähän se syy sitten löytyi..
"miten sinä sitten onnistut muka jos toinen ei ole onnistunut?"
eli jos uusperhe onnistuukin siinä missä ei "oikea" perhe onnistunut,niin ex joutuu avaamaan silmänsä ja huomaamaan et vika olikin..yllätys yllätys..hänessä..
ikävä juttu..mut..elämä on..
Yksinkertaisesti on ihmisiä, jotka tekevät lapsia ja sitten havahtuvat rakkauden ensihuumasta tajuamaan, että on täysi mahdottomuus elää yhdessä. Vaihtoehdot ovat joko elää kireässä tunnelmassa jatkuvasti toisiaan repien, tai hakea oikeasti apua (sitä vaan ei haeta, koska syyllinen kaikkeen on aina vain toinen) ammattiauttajalta tosissaan, tai erota. Jos eronnut sitten löytää uuden kumppanin, jonka kanssa kaikki repiminen puuttuu, ja viisaampana eron jäljiltä sen kyllä katsoo, ettei samanlaiseen soppaan uudelleen mene (paitsi jos on todella tyhmä), niin tottakai on edellytykset luoda huomattavasti harmoonisempi koti-ilmapiiri, mikä voi antaa lapsille myös korvaavia kokemuksia. Perheen turvallisuuden ja hyvän olon perusta on perheen aikuisten toimiva parisuhde.
Jep, kova palahan se on tajuta exnaikkosen, että exmies onnistuukin parisuhteessaan jonkun muun kanssa, kun miten se nyt voi, sehän oli kaikkeen pahaan alunperin syyllinen eron sattuessa. Eli nyxän täytyy olla noita, joka on muuttanut miehen siedettäväksi, ja voi helvetti, ne taitaa olla vielä onnellisiakin yhdessä!! ;)
Ja sama hullu meuhkaa joka keskustelussa. Kyllä nyt onnellisuuspillerit olis poikaa...
edellinen ukkosko teidän lapsia vain hoisi ja nyt, kun ne jäi sulle, ovat heitteillä?!
Kiitokset spontaanista naurunpyrskähdystä tämän kaiken keskellä!!
"...ja ero ei johtunut meistä (paras sanoa kai heti alkuunsa, ettei tule vihaisten naisihmisten inhottavia viestejä)."
Meinasitko, että tuo siihen vaikuttaa? Olet ehkä jo huomannutkin, että jos tekstisi sisältää sanat "isän uo" tai "äitipuoli" yms. olet huora ja naikkonen, vaikket sanoisi mitään muuta.
nuoren käytöstä, heillä alkaa olla omaa elämää ja kaverit ovat tärkeitä. Suosittelen tutustumista kehityspsykologiaan esim. kirjaan "Lapsesta aikuiseksi", siellä kerrotaan nuoren psykofyysisesta kehityksesta ja miten tytön ja pojan kehitys on erilaista.
Mitä tulee tuohon kirjoittamaasi, että haetaan vaan rahaa ja matkoja jne. sehän on teidän asianne mitä annatte lapsille ja siitä on turha syttää lapsia jos olette opettaneet heidät saamaan kaiken.
Ihan normaalia siis. Itse olen lähiäiti ja myöskin "välttämätön paha". Isänsä luokse jäävät tosi harvoin yöksi, käyvät satunnaisesti moikkaamassa.
Kavereille pitäisi sitävastoin päästä joka viikonloppu.
Meillä nuoriso ei halunnutlähteä minun tai isänsä mukaan edes matkoille tai muuhun yhteiseen juttuun.
Vanhemmat eivät saisi näkyä tai kuulua. Ihankuin kellään muulla ei olisi vanhempia, ja he ainoina joutuvat niistä kärsimään ;-)
Nauttikaa niistä yhteisistä jutuista, joihin nuoret vielä suostuvat.
Muutaman vuoden jälkeen tilanne rauhoittuu, ja vanhempien kanssakin voi taas olla ja jutella.
Niin pitää ollakin. Ei äitikän kaikkea voi tehdä. Äidillä on suuri vastuu kaikesta muusta, kyllä isänkin täytyy osallistua, jos eimuuten niin rahaa lapsille täytyy löytyä! Vai onko se sun kapakkareisuuista pois? Kait sulle vähempikin riittää, mutta lapset ovat aina etusijalla.
Ja sehän ei taas ole isän ogelma, nyttää olevan sulle. Jos isä on pahoillaan, että on lähtenyt lsten eläsmästä juuri silloin kymmenen vuotta liian aikaisin, kun lapset isää tarvi, niin vähin mitä hän voi on korvata lapsille vaikka rahalla, jos muuhun isä on haluton.
Tulikohan sulle naisparka mieleen, mitä lapset ovat menettäneet vuosien aikan? Rahaa tärkeempää on isä, mutta jos sitä ei ollut silloin saatavailla, niin ainut mitä lapset voivat isältä pyytää on raha. Nyt he eivät kaipaa isän aikaa, vaan haluavat korvauksen rahana.
Jos isällä on sinuklle varaa maksaa, kai hänellä on varaa antaa rahaa myös lapsilleen., mikä ei tietysti korvaa menetettyä aikaa.
Turha sinun on syyllistää lapsia siitä, että he eivät enää muuta kaipaa ja tarvitse, eikä isä muuta enää pysty antamaankaan.
Kumma mies, jos ei ymmärrä mikä on vikana? No omaa tyhmyyttäänhän ei kukaan myönnä ja huomaa. Normaalia tai ei, kaikki temput, mitä isä lapsilleen tekee, katomalla heidän lapsuudesta jonkun naisen turviin, on anteeksiantamatonta. Eikä siitä selviä edes rahalla, ei millään enää, sillä se on myöhäistä. Mutta jos se vähän löhduttaa lapsia, on heillä oikeus edes isän rahoihin, sä voisit omia maksujas alentaa.
jäpättää.
Anna lapsille rahaa...
Eli tuo se äidille, sille kärsineelle, katkeroituneelle ex-vaimolle.
Ahneella on p...en loppu!
Sietää ollakin. On jutut sen verta pimeet.
Voi Luoja! Näillä exillä tuntuu olevan ihan sairas mieli............!!!
Tässä se taas nähdään.
Ei nämä katkerat exät mitään muuta haluakaan. Rahaa, rahaa, rahaa, mahdollisimman paljon ja mahdollisimman äkkiä tänne!
Viis lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, kunhan rahaa riittää.
Harmittavaa, että tällä palstalla hilluu noin multikatkeroituneita ex-eukkoja joilla ei oikeasti ole mitään uutta sanottavaa. Niinpä he kirjoittavat tuon saman soopan joka paikkaan, oli aihe mikä tahansa. Levy jäänyt pahasti päälle...
Mutta nyt itse asiaan. Olen huomannut itse etä-äitinä, että vaikka lapset käyvät luonani viikoittain joka toinen viikonloppu vähintään puolet lomistaan tuntuu, että silloin kun yhteistä aikaa on haluaa järjestää juuri mainitsemiasi elämyksiä ja ikäänkuin korvata sitä menetettyä yhteistä arkea lapsille, surullista kyllä, usein rahallisin keinoin. Lapset harvoin osaavat olla kiitollisia tai arvostaa ylenmäärin materiaa. Vaatimukset vaan tahtovat kasvaa ajan myötä. Paras ta mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa, on omaa aikaansa. Esimurkun kanssa voi ihan hyvin keskustella asioista. Ja pistää rajat vaatimuksille.
...ja on ihan normaalia murrosikää, että kaikki muu ajaa MOLEMPIEN vanhempien edelle. Etä vanhempi tuntee sen vaan kovemmin nahoissaan, koska se yhteinen aika on rajallista.
Mun mielestä toi kuulostaa enemmän tavalliselta murrosikäisten toiminnalta, kuin että he yhtäkkiä olisivat alkaneet vierastaa isänsä luona.
Ns. tavallisissa ydinperheissäkin alkaisi yhteiset mökkireissut ja illanvietot vähenemään kun alkaa enemmän aika kavereiden kanssa kiinnostaa ja omat menot alkaa olla mielessä.
Murrosikäiset ovat usein myös elämänkatsomukseltaan hieman mustavalkoisia, etteivät he varmaan ole edes vielä miettineet että isä tästä saattaisi mielensä pahoittaa.. Ehkä kannattaisi heidän kanssa jutella ja kertoa että kun muutenkin näkee niin harvoin, että oltaisiin edes se aika sitten yhdessä...
Vaihe menee takuulla ohi, ja vaikka lapsuus on takana päin niin nuoriin aikuisiin saa varmasti myös rakennettua hyvän suhteen.
Aloin miettimään omaa nuoruuttani kirjoituksesi pohjalta. Vaikka ihan ydinperheessä olen itse kasvanut.
Minunkin mielestäni kuuluu ihan murkkuikään ko. käyttäytyminen. Vastaavalla tavalla minä muistaakseni käyttäydyin vanhempiani kohtaan ihan ydinperheessäkin. Ja kun vanhempani halusivat minun kanssani asioista jutella, niin joko murjotin tai räyhäsin vastaan. Kuitenkin pidin näitä "juttelutuokioita" tärkeänä, vaikkakaan en ehkä juuri sillä hetkellä tai edes päivän päästä. Nyt jo (toivottavasti *hymy*) varttuneempana ja laajemmalla maailmankatsomuksella varustettuna arvostan todella sitä, että vanhempani ovat "puoliväkisin" minut "tentattavaksi ja kritisoitavaksi istuttaneet" (siis halunneet jutella kanssani). Nyt myös ymmärrän kuinka ajatusmaailmani on silloin todellakin ollut mustavalkoinen, mutta minulle asiat ovat sillä hetkellä mustavalkoisuudessaankin olleet täysiä tosia enkä ole osannut (todellakaan OSANNUT) vielä siinä iässä ajatella asioita niin laajasti kuin nyt.
Tämä sepustus lähinnä sen takia, että kannattaa muistaa nuorten kanssa jutellessa, että vaikka he jo ovatkin kovin aikuisen oloisia, heidän ajatusmaailmansa on kuitenkin vielä "suppea". Heille todellisuus on hieman erilainen kuin aikuisille. Vaikka he kapinoivatkin vastaan, se ei tarkoita etteivätkö he enää välittäisikään tai etteivät he haluaisi heistä kuitenkin pidettävän huolta. Ja todellakin kannattaa tehdä niin, että kerrotte nuorille miltä teistä todella tuntuu, eikä niin, että kertoisitte mitä nuorten tulisi tehdä tai mitä te haluaisitte nuorten tekevän.
Minä ainakin uskon, että asiat menevät teillä hyvin kun vain jaksatte luottaa nuoriinne ja tunnesiteeseenne nämä "myrskyn ajat".
Vastauksena yhteisesti kaikille: tottakai me ymmärrämme että kaverit on tärkeitä eikä ne viikonloput täällä ole enää niin houkuttelevia kuin pikkuisina. Nuorilla on omat menonsa. Meillä on heihin aina ollut ja toivon mukaan tulee olemaankin lämpimät välit! Tähän meillä oloon viikonloppuisin ei ole koskaan liittynyt mitään dramatiikkaa kenenkään osapuolen toimesta. Sitten tohon "reppu selässä" matkaamiseen... eipä meidän lasten/nuorten ole tarvinnut pistää tikkua ristiin, isä hakee ja vie kotiovelta kotiovelle. Ei ole mistään riepottelusta kyse, ei todellakaan! Minä olen itse kasvanut ydinperheessä ja olisin kyllä ollut todella iloinen, jos oma isäni olisi ollut yhtä huolehtivainen kuin mieheni on sekä harrastanut lasten kanssa, vienyt lasten haluamiin paikkoihin ja tapahtumiin yms.