että lakiehdotus, josta on kiistaa ja jota varmaan takoitat, koskee lähinnä naispareja ja ns. yksinäisiä naisia. Vääntöä on ollut lähinnä siihen suuntaan, ettei tietyt "vanhoilliset" ja ahdasmieliset piirit soisi lähinnä keinohedelmöitystä heille tai oikeastaan tarkemmin klinikalla anonyymin siittiöiden luovuttajan sukusoluilla aikaan saatua lasta, ellei näin syntyvälle lapselle voitaisi varmistaa myöhemmin isyyttä.
Mikään laki ei kuitenkaan takaisi, etteikö naispari voisi hankkia lapsia yhdessä vaikkapa tuttava miesparin kanssa tai hakeutumalla hoitoihin vaikkapa Tallinnaan. Onneksi oik.ministeri Leena Luhtanen totesi tänään Lauantaiseuran lähetyksessä olevan tätä päivää sallia hoidot myös heille.
Ev.Lut. kirkko taas lausunnossaan menisi vieläkin pidemmälle ja pudottaisi hoidettavien listalta pois kaikki sellaiset parit, joilla molemmilla ei olisi omia sukusoluja käytettävänään.
Näin putoisivat pois myös esim kaikki sellaiset parit, joiden lapsettomuus johtuu pelkästään miehen siittiöiden puuttumisesta tai niiden heikosta laadusta. Ainakin tällöin hoitojonot lyhenisivät tuntuvasti julkisella puolella, kuten myös joillakin suosituimmilla klinikoilla. Mutta onko tällainen rodunjalostusta lähenevä jaottelu mielekästä ? Todennäköisesti tämäkin johtaisi, joko eroihin (vaikka kirkko vastustaakin periaatteessa eroja ) taikka Tallinnan matkailun lisääntymiseen.
Nyt kuitenkin asiassa on edistytty niin pitkälle, että hoidot tullaan mitä todennäköisimmin sallimaan kaikille. Missään vaiheessa ei ole ollut kyse, etteikö mielenterveyspotilaille sallittaisi hoitoja.
Sinänsä mielenterveysongelmat ovat muutenkin monasti ohimeneviä ja monelle jo pelkästään pitkittynyt lapsettomuus aiheuttaa mielenterveysongelmia. Joten tämän ryhmän rajaaminen pois (kuten muidenkaan ryhmien) hoidoista olisi väärin ja lähenisi osaltaan rodunjalostusta.
Jos hoidot olisi kielletty naispareilta ja yksinäisiltä naisilta, koskisi kielto myös yksityistä puolta. Tosin laki ja miten sitä valvotaan, eivät aina kohtaa. Itse olen käynyt gynekologin vastaanotolla useasti lapsettomuuden vuoksi, aina ilman miestäni ( mielestäni hänen ei todellakaan tarvitse nähdä minun "levittämistäni" ). Kuitenkaan yksikään gyne ei ole koskaan kysellyt hänen peräänsä, eikä kyseenalaistanut hänen olemassaoloaan. Mutta tiedän, että esim muutamilla yksityisillä klinikoilla on puolison oltava mukana ainakin ensimmäisellä käynnillä. Itse olen valinnut gynen suuresta lääkärikeskuksesta, sen perusteella onko hän erikoistunut nimenomaan lapsettomuudenhoitoon. Miten taas potilaan mielenterveys vaikuttaa hoitoihin on varmaan aina tapauskohtaista. Mutta gynehän hoitaa sinua, miten mahdollinen lapsi taas tulee hoidetuksi esim äitinsä mielenterveysongelmien vuoksi kuuluu kokonaan toisille henkilöille. Ehkei siitä pitäisi edes kantaa huolta, ennen mahdollisen lapsen syntymää. Tämän sanon ihan sinua sen enempää lähemmin tuntematta.
Vastaukset 1
Vanhimmat

Toivottavasti vastauksestani on apua.