Mä tulin himaan, heitin takin lattialle, heittäydyin sängylle bilevaatteet päällä ja nukahdin saman tien.
Heräsin. Päässä tykytti ja oli helvetin kylmä. Mä yritin käpertyä tiukemmin peiton sisään mutta jokin esti. Nostin peittoa ja totesin että mulla oli edelleen illan vaatteet päällä ja korkeepohjaset sandaalit vaikeutti mun oloa. Huokaisin, nousin ylös ja riivin kengät rakoille hiertyneistä jaloistani.
- Vittu, mä ähkäisin kun huomasin missä kunnossa mun jalat tosiaan oli. Vaivalloisesti mä revin kuteet päältäni ja menin kuumaan suihkuun.
Mä istuin kahvilassa ryystäen kofeiinia, tuijotin apaattisena seinää ja yritin muistella mitä illalla oli tapahtunut. Mä muistin alkuillasta menneeni Jonin tupareihin ja siellä homma oli mennyt vähän överiks. Mä olin vetänyt viinaa istuessa ihan kiitettävän määrän ja kun mä olin noussut ylös, oli tasapaino vähän epäkunnossa. Otin vielä lisää ja sitten muistissa oli pitkä musta aukko. Seuraavat kuvat oli aamuyöltä kun mä muistin riidelleeni Samin kanssa ja tulleeni sitten kotiin. Ja nukahtaneeni saman tien.
Mä yritin keskittää kaikki kykenevät aivosoluni kelaamaan mitä illalla oli tapahtunut. Mutta ei, mä en muistanut. Kunpa olisin muistanut ees mistä mä Samin kanssa riitelin… Olihan meillä viime aikoina mennyt enemmän tai vähemmän huonosti, mä olin kyllästymässä kun taas Samin rakkaus syveni entisestään. Se ahdisti mua. Jostain syystä mä olin päättänyt mennä tupareihin yksin, ajattelin sen piristävän mieltä. Jonilla oli ollut porukkaa, tosin mä en tuntenut juuri ketään ja se taisi olla syy siihen miksi mä istahdin keittiön pöydän ääreen ja aloin kittaamaan viinaa. Ja kyllähän mulla siinä alkoi mieliala nousta. Mulla oli helvetin hauskaa niin kauan kuin mä muistan. Ilmeisesti Sami oli kuitenkin päättänyt tulla myös koska mä sen kanssa myöhemmin riitelin.
Turhautuneena mä tungin servetin tyhjään kahvikuppiin, nousin pöydästä ja astelin notkuvin polvin ulos. Kadulla mä kattelin ympärilleni ja tajusin että mä taisin olla outo villapaidassani, muilla oli hihattomia toppeja ja hameita; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Mä pujottauduin varovasti ulos paidastani ja totesin että aurinko kyllä lämmitti mukavasti.
- No mitäs pirteä peipponen?
Mä säpsähdin ja käännyin ympäri. Jonihan se siinä, kantoi ruokakaupan kassia. Haki varmaan krapulan parannusjuotavaa…
- Sulta tais jäädä jotain, tuutko samantien hakemaan? se kysyi virnistellen.
- Jaa. mä totesin älykkäästi, nousin ja lähdin notkumaan Jonin rinnalla kohti sen kämppää.
Kieltämättä Jonin uus asumus oli hieno, valoisa ja yllättävän tilava. Kaksio se oli, jätkällä kun oli rahaa niin mikäs siinä… Mä vaivoin sain kiivettyä hissittömän talon kolmanteen kerrokseen ja ylhäällä nojasin puuskuttaen seinään.
- Ei kai krapula vaivaa? Joni piruili. Mä tyydyin vaan mulkasemaan sitä ja tungin ensimmäisenä ovesta sisään ja istumaan tutulle paikalleni keittiön pöydän päätyyn.
- Hei kuule, jos sulla ei oo kiire niin mä tuun kohta, mä käyn viemässä vielä filmit kehitykseen.
No eipä mulla ollut kiirettä ja Joni lähti ja mä siirryin nahkaiseen nojatuoliin istumaan ja laitoin telkan päälle. Mä taisin vähäksi aikaa torkahtaa kun…
- Mitä helvettiä… mä kiljaisin kun joku tarttui muhun takaa.
Mä tunsin kuinka mun silmille sidottiin tiukasti musta huivi ja mun kädet nostettiin mun pään päälle ja sidottiin nekin johonkin kiinni. Mä en kyennyt liikkumaan senttiäkään ja samassa mä tunsin kuinka mun toppi vetäistiin ylös rintsikoineen päivineen. Mä olin kauhuissani mutta toisaalta mä odotin innolla mitä tuleman piti. Yhtäkkiä kädet tarttui mun rintoihin ja suu imaisi mun nänniä. Mä ulvahdin. Kädet hieroivat ja suu imi ja puri mut kiiman partaalle. Samassa kaikki loppui ja mut kannettiin makuuhuoneeseen ja laskettiin sängylle. Mun kädet sidottiin sängyn yläpäähän ja housut kiskottiin armotta pois; jalat venytettiin äärimmilleen sivuille – ja sidottiin. Mä olin täysin kahlittu ja salaperäisten miesten armoilla. Kukaan ei ollut vielä puhunut sanaakaan joten mä en voinut edes arvailla keiden käsittelyssä olin.
Hetken hiljaisuuden jälkeen mun kostealla vaollani oli jotakin, kieli, mä huomasin riemuissani. Mä yritin työntää lantiotani suutelijaani kohti mutta mut oli sidottu niin jykevästi etten onnistunut. Kieli nuoli mua, sai mut valumaan lisää ja samassa mun pilluun upposi jotain, sormet. Montako niitä oli, sitä mä en halunnut ajatella mutta mä meinasin haljeta. Mä meinasin huutaa mutta mun suuhun upposi salamannopeasti miehen kalu ja tukki mun viimeisenkin avunpyyntökeinon. Mä en voinut muuta kun imeä suussani liikehtivää kalua ja täristä pilluuni uppoavien sormien nautintoa tuottavista työnnöistä. Suussani olevan kalun omistaja nousi hieman ylemmäs ja tarrasi kiinni mun rintoihin ja leipoi niitä kuin hullu. Mun nännit huusi lisää ja sitä ne myös sai, mies nipisteli ja hyväili niitä jatkuvasti tyyliä vaihdellen. Työnnöt mun alapäässäni taukosivat ja mä murahdin harmistuneena. Turhaan, koska siinä samassa sormien tilalle upposi valtavan paksu kalu joka työntyi pohjaan asti ja sai mut haukkomaan henkeä. Kalu mun suussani kuitenkin liikkui koko ajan ja pakotti mut pysymään hiljaa ja imemään lisää. Rajut työnnöt tekivät tehtävänsä ja kohta mä tärisin kuin horkassa. Mä olisin halunnut huutaa mutta mun huutoni tukahtui suussani olevaan kaluun. Mun kouristellessani kuului raju karjahdus – ensimmäinen ääni minkä mä kuulin ja mies mun sisälläni laukesi täyttäen mut lämpimällä spermalla. Se vetäytyi pois ja kalu mun suustani vedettiin myös pois ja miehet vaihtoivat osia. Mun syljen liukastama penis työntyi mun liukastakin liukkaampaan pilluuni ja alkoi nopealla tahdilla naimaan mua. Mies joka oli äsken tehnyt samaa oli nyt siirtynyt nuolemaan mun rintojani. Mä en kestänyt, mä laukesin jo toisen kerran huutaen ja vavisten ja miehen sperma täytti jo toisen kerran mut. Mä makasin, mä en kyennyt mihinkään muuhun ja mun kaksi rakastajaani tulivat mun viereeni, irroittivat mut siteistä ja lopulta vetivät huivin pois.
- Yhtä ihanaa kuin viime yönäkin! Joni hymyili iskien silmää mulle. Toinen miehistä oli Jonin paras ystävä, uimari jonka kroppaa mä olin jo tupareissa ihastellut. Nyt mä tajusin mitä mun muistini oli menettänyt… Mahtavan panon näiden kahden uljaan nuoren miehen kanssa! Ei ihme että Sami oli suuttunut…

Vastaukset 4
Vanhimmat
Seuraavan osan nimi on kai sitten vaikka kylvyssä?! Etkö itse keksinyt hyvää aihetta, vaan piti varastaa noin törkeästi toiselta?
Keneltäkään varastettu, toi on kirjotettu vuonna yks ja kaks, kauan ennenkun mä ees löysin tän sivun!!
tää oli parasta mitä oon aikoihin lukenut!!!...oot virtuoosi..lisää samantasosta!!
Kiitos. :)