änkytys

äityli

Poikamme alkoi änkyttää ihan yks kaks vajaa vuosi sitten ja änkytys on pariin otteeseen ollut parempana eli muutaman kerran on ollut viikon tauko ettei änkytystä ole ollut,joka on minun mielestä aika outoa, että jos lapsi pystyy välillä olemaan änkyttämättä niin miksi se pulpahtaa aina uudestaan takasin. Olemme käyneet neuvolan tätin juttusilla joka passitti meidät lekuriin ja todettiin ettei mitään neurologista vikaa pojussa ole, joten menimme puheterapeutin juttusille, joka suurinpiirtein syyllisti meidät vanhemmat, että mitä on pojan elämässä tapahtunut kun on alkanut änkyttää.Mitään kummallista ei ollut tapahtunut kuin se, että joulupukki kävi kuukausi ennen änkyttämisen alkamista ja poikamme jännitti kyllä tätä joulupukin tapaamista varmaan kuukauden jo etukäteen ym. mutta en jaksa uskoa, että tämä kokemus olisi ollut niin traumaattinen että se olisi laukaissut änkytyksen.No nyt käymme poikamme kanssa puheterapiassa, josta ei mieletäni ole mitään hyötyä, päin vastoin änkytys on aina pahempana sen terapian jälkeen..Miten voi olla mahdollista että puheterapeutti itse on sitä mieltä, että ei kannata kiinnittää huomiota pojan änkytykseen ja että se menee ajan kanssa ohi, mutta samalla hän varaa pojalle kuitenkin uuden ajan viikon välein puheterapiaan..tuttuni pojalla on sama homma, mutta he asuvat etelä suomessa niin siellä oli sanottu neuvolassa, että tulkaa vuoden päästä uudestaan jos vielä änkytystä on, mutta täällä pohojosessä laitetaan heti terapiaan ja oli se terapeutti laittamassa meitä jo jonnekki änkytys-leirillekki viime kesänä koko perhettä..Mitenhän sitä voisi kieltäytyä kiltisti näistä terapioista tai entä jos mä olenkin väärässä ja lapseni todella tarvitseekin terapiaa vaikka kaikilta olen kyllä kuullut että ei saisi kiinnittää huomiota änkytykseen ja se menee parhaiten niin ohi..

24

21038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äeti3

      siellä on yleensä lapsilla hauskaa ja aikuisilla kivaa seuraa ja varsinkin hyvää ruokaa, eikä tartte itte tiskata!
      samalla olisit saanu vinkkejä asiaasi.
      Ihan hyvin poikas on voinu säikähtää joulupukkia, omani pelkäsi muumipappa ja pyrstötähti-elokuvaa!
      Mene ihmeessä sinne leirille.

      • minä==joulupukki

        siellä oli joulu...............................pukki


    • itseesi

      Parempi luottaa itseensä ja tehdä niin kuin itseltä tuntuu parhaalta. Kyllä jokainen isä ja äiti tuntee oman lapsensa ja hänen tarpeensa. Itse olen ainakin saanut tarpeekseni neuvolan neuvoista puheteraupeuttiin saakka. Viimeksi mainittu oli vain oman edun tavoittelija ja ajatteli vain omaa rahallista tuloaan, kun poikamme vakuutus maksoi puheterapian. Hänen mielestään olisi terapiaan pitänyt jatkaa hamaan tappiin saakka..
      Poikamme oli hänen mielestään todella kielellisesti kehityksessä jäljessä jne. Puhe kyllä viivästyi ja sen takia veimme puheterapeutille. Lopetimme puheterapian kun itse huomasimme ettei siitä ole enää apua n. 7-vuotiaana. Hän mustamaalasi lukihäiriöistä ja oppimisvaikeuksista ja itse pelkäsinkin niiden tuloa. Mutta mitä! Poika oppi lukemaan jo ennen joulua suoraan. Vetelee kymppejä ja ysejä kokeista kuin kokeista. Eli todellinen oppimishäiriö.... Nyt hän onkin jo neljännellä luokalla ja hyvin menee.

      • Neppis.

        Minulla on mies jolla on änkytys. Varmasti änkytyksen tuoma stressi ja muut asiat vaikuttavat paljon, mutta mielestäni tärkeintä on opettaa puhumaan tunteistaan, vaikka änkyttäjän saattaa olla vaikea näit tehdä. Mieheni ei sitä osannut, vaan kun hänellä oli vaikea puhua, hän käytti nyrkkiä.. nuoruudessa hän sai kärsiä paljon puheviastaan, ja kävi terapioissa ja muissa monta vuotta ihan eri maissa jopa. Kaupassa käynnit, jopa roskien vienti saattaa olla hankalaa, peläten että joku voi tulla vastaan ja joutuu keskustelemaan.. Tärkeintä on saada lapsi ymmärtämään, että hänet hyväksytään änkytyksestä huolimatta. Monesti änkyttävä on älyllisesti lahjakkaampi. Asian kanssa on opittava elämään, ennen kuin voi ryhtyä miettimään, kuinka ongelman saisi hoidettua.
        Hankalia asioita, mutta onko ne terapiat enemmän haitaksi vai mitä jos niistä onkin hyötyä? Kannattaa miettiä pitkällä tähtäimellä..


    • änkytettiin

      Meilläkin poika änkytti yhdessä vaiheessa. Mutta se jäi itsestään pois. Älä kiinnitä asiaan suurempaa huomiota vaan anna lapsen yrittää sanoa sanottavansa vaikka kuinka änkyttäisi.

    • .........

      Kehottaisin lukemaan jonkun kirjan, jossa kerrotaan änkytyksestä...Joidenkin lasten änkytys menee ajan kanssa ohi, eli lapsella voi olla puheenkehityksessä jakso, jolloin hän änkyttää..

      • en,

        katsoisi tarpeelliseksi lukea lapselle kirjaa, jossa kerrotaan änkytyksestä, ja näin korostetaan lapselle oikein sitä että hänkin änkyttää. Tällöin hän kiinnittää enempi itsekin huomiota änkytykseensä ja alkaa jännittämään puheen tuottamista kun pelkää että änkyttää. Anna ajan kulua äläkä vielä tee asiasta lapselle numeroa.


      • tietenkään
        en, kirjoitti:

        katsoisi tarpeelliseksi lukea lapselle kirjaa, jossa kerrotaan änkytyksestä, ja näin korostetaan lapselle oikein sitä että hänkin änkyttää. Tällöin hän kiinnittää enempi itsekin huomiota änkytykseensä ja alkaa jännittämään puheen tuottamista kun pelkää että änkyttää. Anna ajan kulua äläkä vielä tee asiasta lapselle numeroa.

        ei sitä kirjaa lapselle luettaiskaan! itse, omaksi tiedonlähteeksi...


      • ....
        tietenkään kirjoitti:

        ei sitä kirjaa lapselle luettaiskaan! itse, omaksi tiedonlähteeksi...

        Sitä juuri tarkoitin, ei siis hyvänenaika kirjaa lueta lapselle...vaan että aikuinen itse ottaisi selvää asiasta, niin ei jäisi mitään epäilyksen varaan...


      • tuleva puheterapeutti
        .... kirjoitti:

        Sitä juuri tarkoitin, ei siis hyvänenaika kirjaa lueta lapselle...vaan että aikuinen itse ottaisi selvää asiasta, niin ei jäisi mitään epäilyksen varaan...

        nyt puuttua tähän keskusteluun. Kyllä varmasti jokaisessa ammattiryhmässä on "häpeäpilkkunsa" eli mielestäni edellisissä viesteissä mainitut puheterapeutit ovat käyttäneet väärin asemaansa eivätkä ole osanneet hommaansa. Totta on, että änkytystä esiintyy monilla lapsilla tietyssä vaiheessa ja se menee ohi itsestään. Lapsi EI tällöin yleensä itse kiinnitä huomiota änkytykseensä, eikä vanhempienkaan tulisi. Mitä enemmän lapsi on tietoinen änkytyksestään ja mitä enemmän ympäristö kiinnittää huomiota, sitä vaikeampi änkytys kehittyy. Jo 5-6-vuotiaalla ilmenevä runsas änkytys on usein enemmän tai vähemmän pysyvää, joten ei myöskään kannata vuosikausia odotella ja katsoa, meneekö ohi. Asiansa osaavalla puheterapeutti taas voi ottaa kantaa siihen, kuinka paljon ja MILLAISTA änkytys on. Tietyt piirteet nimittäin ovat vakavampia kuin toiset. Mua kyllä suututtaa se, millaista kohtelua olette saaneet puheterapeuteilta! Nykyään on tunnettu tosiasia, että änkytys EI OLE VANHEMPIEN SYY. Samoin kuin ei autismikaan. Ennenhän näin on luultu ja näköjään jotkut luulevat vieläkin.. Itse asiassa änkytyksen syytä ei kukaan tiedä varmasti, teorioita on kyllä. Eli älkää odotelko liian pitkään lastenne änkytyksen kanssa! Itse en odottaisi.


      • Pointti...
        tuleva puheterapeutti kirjoitti:

        nyt puuttua tähän keskusteluun. Kyllä varmasti jokaisessa ammattiryhmässä on "häpeäpilkkunsa" eli mielestäni edellisissä viesteissä mainitut puheterapeutit ovat käyttäneet väärin asemaansa eivätkä ole osanneet hommaansa. Totta on, että änkytystä esiintyy monilla lapsilla tietyssä vaiheessa ja se menee ohi itsestään. Lapsi EI tällöin yleensä itse kiinnitä huomiota änkytykseensä, eikä vanhempienkaan tulisi. Mitä enemmän lapsi on tietoinen änkytyksestään ja mitä enemmän ympäristö kiinnittää huomiota, sitä vaikeampi änkytys kehittyy. Jo 5-6-vuotiaalla ilmenevä runsas änkytys on usein enemmän tai vähemmän pysyvää, joten ei myöskään kannata vuosikausia odotella ja katsoa, meneekö ohi. Asiansa osaavalla puheterapeutti taas voi ottaa kantaa siihen, kuinka paljon ja MILLAISTA änkytys on. Tietyt piirteet nimittäin ovat vakavampia kuin toiset. Mua kyllä suututtaa se, millaista kohtelua olette saaneet puheterapeuteilta! Nykyään on tunnettu tosiasia, että änkytys EI OLE VANHEMPIEN SYY. Samoin kuin ei autismikaan. Ennenhän näin on luultu ja näköjään jotkut luulevat vieläkin.. Itse asiassa änkytyksen syytä ei kukaan tiedä varmasti, teorioita on kyllä. Eli älkää odotelko liian pitkään lastenne änkytyksen kanssa! Itse en odottaisi.

        Niinpä niin...Itsekin tuntuu välillä kun täällä lueskelen noita juttuja et hohhoi...Siis ei koskaan kannata olla ihan varma siitä mitä puheterapeutti sanoo, koska heillä voi olla "monia" mielipiteitä asiasta...Ja aina ei ammattilainenkaan voi olla varma..


      • pieni lapsi
        tuleva puheterapeutti kirjoitti:

        nyt puuttua tähän keskusteluun. Kyllä varmasti jokaisessa ammattiryhmässä on "häpeäpilkkunsa" eli mielestäni edellisissä viesteissä mainitut puheterapeutit ovat käyttäneet väärin asemaansa eivätkä ole osanneet hommaansa. Totta on, että änkytystä esiintyy monilla lapsilla tietyssä vaiheessa ja se menee ohi itsestään. Lapsi EI tällöin yleensä itse kiinnitä huomiota änkytykseensä, eikä vanhempienkaan tulisi. Mitä enemmän lapsi on tietoinen änkytyksestään ja mitä enemmän ympäristö kiinnittää huomiota, sitä vaikeampi änkytys kehittyy. Jo 5-6-vuotiaalla ilmenevä runsas änkytys on usein enemmän tai vähemmän pysyvää, joten ei myöskään kannata vuosikausia odotella ja katsoa, meneekö ohi. Asiansa osaavalla puheterapeutti taas voi ottaa kantaa siihen, kuinka paljon ja MILLAISTA änkytys on. Tietyt piirteet nimittäin ovat vakavampia kuin toiset. Mua kyllä suututtaa se, millaista kohtelua olette saaneet puheterapeuteilta! Nykyään on tunnettu tosiasia, että änkytys EI OLE VANHEMPIEN SYY. Samoin kuin ei autismikaan. Ennenhän näin on luultu ja näköjään jotkut luulevat vieläkin.. Itse asiassa änkytyksen syytä ei kukaan tiedä varmasti, teorioita on kyllä. Eli älkää odotelko liian pitkään lastenne änkytyksen kanssa! Itse en odottaisi.

        En saa lapsenlapselleni Turusta enkä lähiympäristöstä ´ketään puheterapeuttia saati sitten hyvää. Kerro jos tiedät. Poika on 5v.


    • xxx

      Meillä on 5-vuotias poika, joka on änkyttänyt enemmän tai vähemmän vajaa 3-vuotiaasta asti eli änkytys on kestänyt jo pitkään. Välillä on hyviä vaiheita, jolloin änkytystä esiintyy tuskin ollenkaan ja välillä taas lähestulkoon jokainen sana jää takomaan paikalleen.

      Olen huomannut, että jännitys, innostuminen ja muutokset arjessa (hoitopaikan vaihto, muutto uuteen kotiin, Joulun odotus jne.)pahentavat tilannetta. Puheterapeutilla ollaan käyty, mutta mitään terapiaa ei änkytykseen ole saatu, lähinnä tilannetta on kartoitettu. Tällä hetkellä puheterapiaan on pitkät jonot eikä meidän poika kuuluu "akuutteihin" tapauksiin vaikka änkytys on jatkunut jo yli kaksi vuotta.

      Meille puheterapeutti (itsekin änkyttäjä) suositteli myös ÄLYn perheleirejä, joissa lapsi tapaa muita samalla tavalla puhuvia lapsia, voi turvallisessa ympäristössä opetella tapoja, joilla voi estää änkyttämistä ja koko perhe voi vaihtaa kuulumisia ja saa tukea muilta perheiltä ja ohjaajilta. Ajattelimme hakea leirille ihan mielenkiinnosta.

      Eli summasummarum: änkyttämisen määrä voi tosiaan vaihdella tosi paljon. Itse olen viimeaikoina alkanut ystävällisesti lapselle sanoa, että hidasta vähän niin sanat tulee helpommin ja se kyllä näyttää auttavan asiaa. Missään tapauksessa lasta ei saa syyllistää änkyttämisestä eikä sanoja saa puhua itse loppuun vai kuinka takoo.

      Tsemppiä kaikille änkyttävien lasten vanhemmille!

    • Lizz1

      Hei Äityli,
      olen aikuinen nainen Helsingistä, ja olen änkyttäjä. Olen käynyt terapiat ja leirit.
      Et kertonut, että miten vanha poikasi on. Ne leirit on yleensä aika hyviä, suosittelen. Tunnelma on yleensä rento ja saisit infoa änkytyksestä. Jos lapsesi on jo vähän vanhempi, on osannut puhua jo useamman vuoden, niin ei änkytys todennäköisesti poistu itsestään. Mutta en ole puheterapeutti enkä lääkäri. Toivon sinulle rohkeutta valinnoissasi. Et menetä aikakaan mitään, jos menette leirille. Ja jos tuntuu ihan karseelta, niin sit vaan veks.

    • ml213.

      Itse olen ns entinen änkyttäjä eli kasvanut tietoisesti siitä pois.Niin, en tiedä, mutta lisääkö tieto tuskaa tässäkin asiassa.
      Toisaalta tätä ongelmaa voi lähestyä kahdesta eri suunnasta. Pyrkiä kasvattamaan lasta pois sisäisestä epävarmuudesta,- joka just aktivoi tämän puhehäiriön.Toinen tapa on kasvattaa lasta ja ympäristöä hyväksymään tämä poikeavuus, jos lapsi on tietoinen poikkeavuudestaan.

      Jos haluat kasvattaa lasta, niin pyri aktivoimaan hänessä vihastumisen tunteen ilmaisua.Aikuisella änkyttäjällä/kin änkytys katoaa täysin kuin tina tuhkaan kun hän mahdollistuu näyttämään vihastumisensa avoimesti. Tavallisella ihmisellähän tämä piirre,- vihastuminen on luontaista, mutta änkyttävällä ihmisellä tässä tekijässä on geneettinen poikkeavuus ja juuri tätä poikkeavuutta, vihastumisen näivettymistä tulisi kasvattaa.Siis änkyttävää lasta tulee tukea ja hellia ja ruokkia viohastumisessa. Tavalliista lastahan tulee kasvattaa siten, että mieluiten hillitä lapsen vihastumista, mutta änkyttävän lapsen vihastumista tulisi pitkittää tilanteessa ja näin kasvattaa/normalisoita tai tasapainottaa tätä persoonallista poikkeavuutta.

      Toinen tekijä, jolla voidaan vaikuttaa lapsen änkytykseen on vaikuttaminen lapsen alitajuntaan.Lapsihan imuroi aistiensa avulla ympäristöään ja änkyttävä lapsi reagoi ympäristössä tekijöihin, joka aktivoi alitajuntaan epävarmuutta.Mutta,tämä alue, ympäristössä olevat tekijät on erittäin vaikea muuttaa ja poistaa niitä.Esim. jos vanhemmilla on parisuhteesta heijastuva epävarmentava tekijä tai vamhemilla on arki kiireinen, jolloin lapsi on paljon yksin, niin näiden asioiden muuttaminen on jo vaikeaa. Muutenkin änkyttävälle lapselle kiireetön ympäristö luo turvallisuuden tunnetta ja auttaa hidastamaan liian ylivilkasta ajattelua. Siis siirtymistä/poikkoilemista mielessään tekijästä toiseen. Änkyttäjällehän tyypillistä kiireinen ajattelu eli tavallaan hän on puhumistilantessa paniikkitilassa.Siis ylireagoi.Lähes sama tila kuin korkealla paikalla oleva ihminen, jolla on korkean paiklan kammo. Keskittymishäiriö/kin.

      Lapsi, joka on herkä, ylireagoiva, alhainen viastumisen reagoimistaso, niin vaatii kehityksessään turvballisemman ympäristön kuin se "tavallinen" lapsi. Tavallinen lapsihan kompensoi turvattomuuttaan rotestoimalla eli juuri vihastumisen kautta, mutta lapsi, jolla on vihastumisen näyttämisessä poikkeavuus,- epävarmentuu sisäisesti ja just tämä tuottaa sen änkytysreagoimisen puheeseen.

      Niin, muuten kaikki ihmiset änkytävät määrätyissä tilanteissa. Tarkatkaapa väitettäni. Esim.- läheisen ihmisen kuolema aktivoi aivan normaaliin ihmiseen änkytyksen ajoittain kun hän käsittelee asiaa puhumalla. Huomatkaapa, miten tässä tiolanteessa hänellä on estynyt vihastumisen nöyttäminen ja tämä poikkeava tilanne tuottaa hänellekkin änkytystä.

      Se on valitettavasti totta, miten puheterapia ei auta änkytykseen,- koska koko ongelma/poikkeavuus ei liity sanojen muodostamiseen, vaan ongelma on sanattomassa viestinnässä eli alitajuisessa epä'varmuudessa, joka aktivoi tuon reagoimisen.Jos änkyttävällä lapsella on vain tavutoistoja eli hänen puheensa suljuu ja siirtyy sanoista toiseen ilman lukkiintumista, niin mielestäni tässä vaiheessa puheterapiaa ei missään nimessä tulisi käyttää. Juuri puheterapia aktivoi lapsen kiinnittämistä poiklkeavaan puheeseensa ja tuloksena on totaalinen puheen pysähdyn sanojan välillä toiseen.Likkiintuvaan änkytykseen voi käyttää puheterapiaa,- koska lapsi on jo takertunut puheeseensa ja ennen terapiaa.

    • ire13

      ....meille kävi samoin! ...joulupukki OTTI YHT`Äkki lapsen suusta,takaapäin tutin......lapsi pelästyi ..ja vielä joulupukki torui lasta....lapselle tutti kuitenkin vielä oli tuiki tärkeä....ja pikkuhiljaa pois otettava systeemi menossa!!!! lapsi änkytti noin 3-4kk. ja jaksoi muistaa joulupukkia,mutta ei iloisella mielellä ,vaan pelolla!!!
      Aika törkeetä toisilta tulla perheen dynamiikkaa rikkomaan ja kajoamaan lapsen perusturvaan varsinkaan,
      kun siitä ei ole etukäteen neuvoteltu....tuollaisesta "avusta"!!
      -Alat vaan jutella ,että lapsen änkytys on kovin rauhoittunut ja ,että olet seurannut tilanteita,jotka siihen johtavat,että änkytys lisääntyy taikka alkaa ja muuten on rauhaisaa...eli että tuollainen tapaamishetki ja se,että änkytyksestä puhutaan ja tekstejä harjoitellaan...lisää sitä tai saa sen alkamaan uudelleen ja että otat sitten jatkossa yhteyttä,jos on tarves,mutta nyt sitten EI KIITOS,ja PISTE!!!

    • v i l l e 1 1 2

      mailman tyhmin asia on änkkyttäminen olen itsekkin änkyttänyt ja neuvon tetä tekemään erillaisia rentouttavia liikkeitä ja änkytys voi johtua jos on purentavika.

    • Änkyttäjä 15v

      Änkyttäjät ajettelavat asioita nopeammin ja paljon syvemmälle kuin ei änkyttäjät ja änkytys johtuu siitä että ajatuksia syntyy niin nopeasti ja niin syvälle ajateltuna että puhuminen ylikuormittuu. Kaikki maailman huippu fyysikot änkytti kuten Albert Einstein ,Isac Newton , Alexander Graham , Thomas Edison ja moni yliopiston professoreista.Änkyttäjillä on jopa yli 30 ÄO pistettä suurempi kuin "ei änkyttäjillä". Lähde oli Amerikkalaisesta sivustosta 6v tutkimuksella

      • Juuri noin. Mutta, onko asioiden ylikorostuneesti nopeampi käsittely tulosta sisäisestä epävarmuudesta, vaiko epävarmentaako juuri tämä tekijä / ylikotostuneen nopea asioiden käisttely änkyttävän persoonan. Asia liittyy juuri aivotoimintaan.

        Samoin ylireagoiminen asiaan juuri syventää asian käsittelyä. Tavallaan on hyve. Muutenkin kaikkiin ihmisiin vaikuttaa syvällinen ajattelu kun mielikuva on laaja. Ihminen tässä tilanteessa ajattelee tosissaan / tosikkomaisesti ja taas leikkimielisyyden tilassa ihminen ajattelee pintapuolisesti ja tästä johtuen leikkimielisyys vähentää änkytystä. Niin, onko tälläkin alueella aivotoiminta änkyttävällä ihisellä poikkeava.


    • .................

      Tutuissani on eräs 22 -vuotias mies joka änkyttää. Olisko viisasta mulla parhaana kaverina ottaa se asia hänen kanssaan puheeksi, jos sitä kautta jotkut lukot aukeaisi? Vai voiko siitä tulla vahinkoa lisää?

      • Jos kaveri pystyy käsittelemään avoimesti änkytystään, niin teet kullanarvoisen asian pohtiessasi hänen kanssaan tätä asiaa.
        Vastoin hänen tahtoaan asiaan ei kannattane puuttua.


    • ....................

      markkulievonen, millaisia kokemuksia sulla on änkytysongelmasta? Onko ollut henkilökohtaisesti ja jos on niin oletko päässyt siitä eroon? Jos niin mikä on ollut paras lääke?

      • Aikoinaan änkyttelin tosi pahasti ja joskus 70 luvulla aloin tutkia tätä ongelmallisuutta.Nykyään koko asia on poispyyhitty ja en muista koko asiaa kuin näiin jonkun asian kautta.

        Niin, ymmärrän, miten koko änkytys on reagoimistila / hedelmä ihmisen sisäisestä epävarmuudesta. Muuten kaikilla ihmisillä puhumiseen vaikuttaa kun arkinen tilanne tuo epävarmuutta. Kaikki ihmiset siis änkyttelevät määrätyssä tilanteessa, mutta änkyttävällä ihmisellä geneettisyys vaikuttaa jatkuvan epävarmuuden näkyen mielikuvissa. Toki tähän liittyy muitakin tekijöitä mm vihantunteen hallitsemattomuus jne....

        Niin, tutkiessani tätä asiaa syvällisemmin löysin JUMALAN tai paremminkin JUMALA löysi minut asiaa tutkimassa. Niin, ihmeellistä kuin asia on, niin tästä ongelmasta on ilmoitus Raamatussa, jonka ymmärtäminen on avain änkytyksen poistumiseen.

        4. Ajattelemattomien sydän käsittää taidon, ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi. Jesaja 32

        Siis tuo tilanne on vanhurskauteen liittyvä. Onkin ihan loogista ajatella. Kun aikuinen aikuisen tasolla ymmärtävä ihminen uskoo ja luottaa JUMALAAN, niin tämä poistaa juuri sisäistä epävarmuutta.

        Juuri tuohon asiaan liittyen änkyttelevän lapsen puheeseen voidaan vaikuttaa samalla tavalla. Siis lapsen vanhemmat aktivoivat lapselle turvallisuutta ja lapsi alkaa luottamaan vanhempien kautta itseensä. Tavallaan vanhemmat on JUMALAN sijaisena turvakllisuutta antavana tekijänä. Mutta,- kuten tiedämme, niin arjen asiat / perisuhde jne... ei ole ihmisen hallinnassa.

        Eli paras lääke on poistaa epävarmuutta tilanteesta ja näin änkyttävä ihminen "rauhoittuu" ja oppii luontaisen puheen. Änkyttäjällä suurimpia ongelmia on kiinnittäminen huomio itse puhumiseen,- ei siihen mitä puhuu. Tavallinen ihminenhän miettii asiaa mitä haluaa tuoda esille.

        Niin, uskon, jos sivullinen ihminen vilpittömästi on kiinnostunut änkyttävän ihmisen puhumisesta ja mitä siinä tapahtuu ja miltä se tuntuu jne.... niin juuri tämä terapoi hyvin poistamaan epävarmuutta. Siis änkyttäjää sivullinen alkaa ohjaamaan toisaalle itse puhumisesta ja tällä on laukaiseva,- tilapäinen vaikutus änkytykseen.

        Lisäksi ylikorostunut tosikkomaisuus lisää änkytystä ja siksi sopiva leikkimielisyys laukaisee mylös epävarmuuden pois. Tavallaan änkytys onkin persoonallinen tekijä / oire.


    • ...............

      Kiitos sulle Markku kattavasta vastauksesta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe