Lapset heitteille

Luin tuolla yhdessä viestissä kommentin, jossa äiti sanoin näin "kun isä lähti toisen naisen matkaan niin se jätti omat lapsensa heitteille, tehdäkseen uuden naisen kanssa lapsen".
Olen lähiäitinä elänyt juuri tuollaisen tilanteen, mutta en koskaan ajatellut että isä jätti lapset heitteille, minullehan hän ne jätti ja näen asian niin, että isä luotti minuun kasvattajana niin paljon, että pystyi jättämään lapset yksin minulle, tietäen että lapset ei ainakaan heitteille jää vaan saavat hyvän ja turvallisen kasvatuken. Niinkuin saivatkin ja nyt aikuisena ovat taas isänsä kanssa läheisestikkin tekemisissä.
12825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

onkin, täällä vain yksi/kaksi fanaatikkoa riehuu mustavalkoisine totuuksineen, eipä niistä liiemmin kannata välittää.

Myös tuo ajatus, mitä siteerasit, että uusi lapsi tehdään koska halutaan syrjäyttää edellinen on kyllä aika pahasti pielessä. Kyllä ne lapset tehdään sentään pääsääntöisesti aina samoista syistä niin ydin- kuin uusperheissäkin, rakkaudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta perhettä perustaen. On aika sairasta ajatella, että joku "tehtailee" lapsia vain siksi, että muka kostaa jollekin entiselle jotain.

Äänestä
  • Harvoja uusperheitä on ettei uusia kakaroita tule, jos ei tule niin on vaihdevuodet niin ettei niitä enään saa. varsinkin uusperheissä tehdään lisää kakaroita eniten. Missään muussa suhteessa ei niihin olekkaan niin tarvetta kuin uusperheissä. Niillä uusilla juuri syrjäytetään entiset totaalisesti, vai väittääkö joku muuta ja tekee erilailla?

    Raha ratkaisee, ei ehkä se kosto. Ruokkomaksut pienenee edellisille lapsille sitä mukaa kun uusia tehtaillaan lisää. Joillain jopa edelliset lapset laitetaan sijaiskotiin veronmaksajien kustannettaviksi kokonaan kun uutta kakaraa pukataan tuutista ulos.

    Tosiasioiden toitottaminen ei varmaankaan miellytä näitä yhteiskunnan koijareita, uusperheen perustajia ollenkaan kun häpeevät ja edestään löytävät ennemmin tai myöhemmin tekonsa. Veronmaksajat elättää yleensä näiden uusperhe siittäjien edelliset kakarat. Niin onko oikeutettua arvostella näiden vastuuttomien vanhempien uusperhettä ollenkaan?

    Älähän paskaa jauha, sillä et usko itsekkään omiin taruihisi! Sillä missään normaalissa suhteessa ei tehdä niin heti ja tietoisesti lasta kuin sellaiselle jolla on jo niitä ennestään. Sillä kukaan ei ole niin mustasukkainen miehen edellisistä lapsista kuin miehen uusi nainen! Naista vituttaa miehen edelliset lapset ja miehen ruokkomaksut. Kenelläkään ei olisi muuten tarvetta heti tehdä lisää äijälle penikoita jos hänellä ei ole niitä jo ennestään!

    Äänestä

  • elatusmaksuja kirjoitti:

    Harvoja uusperheitä on ettei uusia kakaroita tule, jos ei tule niin on vaihdevuodet niin ettei niitä enään saa. varsinkin uusperheissä tehdään lisää kakaroita eniten. Missään muussa suhteessa ei niihin olekkaan niin tarvetta kuin uusperheissä. Niillä uusilla juuri syrjäytetään entiset totaalisesti, vai väittääkö joku muuta ja tekee erilailla?

    itse olen UUSPERHEELLINEN ja kyllä noi kaikki lapset täällä asuu ja ovat onnellisia,eivätkä ole puolia toisilleen,vaan siskoja ja veljiä..
    älä yleistä,uusperheitä nääs on monenlaisia..

    Äänestä

  • keppälerttu kirjoitti:

    itse olen UUSPERHEELLINEN ja kyllä noi kaikki lapset täällä asuu ja ovat onnellisia,eivätkä ole puolia toisilleen,vaan siskoja ja veljiä..
    älä yleistä,uusperheitä nääs on monenlaisia..

    Jotain siskoja ja veljiä keskenään...

    Monenlaisia yhteisöjä on... ja ihan kivaa kun kaikki on yhtä...

    Sairaita uusperheitä on monenlaisia... kiva kun puolikkaatkin kyetään sulauttaan yhteen! Miten se muuten onnistuu? Annappa neuvoja niille joilla ei onnistu sellainen sulauttaminen!

    Äänestä

  • elatusmaksuja kirjoitti:

    Harvoja uusperheitä on ettei uusia kakaroita tule, jos ei tule niin on vaihdevuodet niin ettei niitä enään saa. varsinkin uusperheissä tehdään lisää kakaroita eniten. Missään muussa suhteessa ei niihin olekkaan niin tarvetta kuin uusperheissä. Niillä uusilla juuri syrjäytetään entiset totaalisesti, vai väittääkö joku muuta ja tekee erilailla?

    Raha ratkaisee, ei ehkä se kosto. Ruokkomaksut pienenee edellisille lapsille sitä mukaa kun uusia tehtaillaan lisää. Joillain jopa edelliset lapset laitetaan sijaiskotiin veronmaksajien kustannettaviksi kokonaan kun uutta kakaraa pukataan tuutista ulos.

    Tosiasioiden toitottaminen ei varmaankaan miellytä näitä yhteiskunnan koijareita, uusperheen perustajia ollenkaan kun häpeevät ja edestään löytävät ennemmin tai myöhemmin tekonsa. Veronmaksajat elättää yleensä näiden uusperhe siittäjien edelliset kakarat. Niin onko oikeutettua arvostella näiden vastuuttomien vanhempien uusperhettä ollenkaan?

    Älähän paskaa jauha, sillä et usko itsekkään omiin taruihisi! Sillä missään normaalissa suhteessa ei tehdä niin heti ja tietoisesti lasta kuin sellaiselle jolla on jo niitä ennestään. Sillä kukaan ei ole niin mustasukkainen miehen edellisistä lapsista kuin miehen uusi nainen! Naista vituttaa miehen edelliset lapset ja miehen ruokkomaksut. Kenelläkään ei olisi muuten tarvetta heti tehdä lisää äijälle penikoita jos hänellä ei ole niitä jo ennestään!

    Meillä on uusperhe ja kakaroita väsätään täyttä vauhtia. Ja ihan vaan vittuillaksemme miehen exälle. Eipä sillekään jää niin paljon bailurahaa kun elarit pienenee. Veronmaksajat elättäkööt vastuuttoman loisivan exän ja sen kakarat. Eikä meitä yhtään hävetä, ollaan todella tyytyväisiä itseemme. Revi siitä.

    Äänestä

  • kaikki ovat kirjoitti:

    Jotain siskoja ja veljiä keskenään...

    Monenlaisia yhteisöjä on... ja ihan kivaa kun kaikki on yhtä...

    Sairaita uusperheitä on monenlaisia... kiva kun puolikkaatkin kyetään sulauttaan yhteen! Miten se muuten onnistuu? Annappa neuvoja niille joilla ei onnistu sellainen sulauttaminen!

    taas ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa..
    taidan päätyä nauramaan..

    tietenkään kaikki uusperheet ei toimi,mut eipä niitä uusperheitä tarttis kenenkään "rakentaa" jos ne ydinperheet toimis..luulisin ainakin..

    et "syylliset" löytyy jo sieltä jos niitä joku haluaa etsiä..

    ja kyllä meidätkin voi tietysti jokskin lahkoks vaikka laskea,uskotaan tosissaan..nimittäin toisiimme ja parempaan huomiseen..kuinkas teillä?

    Äänestä

  • elatusmaksuja kirjoitti:

    Harvoja uusperheitä on ettei uusia kakaroita tule, jos ei tule niin on vaihdevuodet niin ettei niitä enään saa. varsinkin uusperheissä tehdään lisää kakaroita eniten. Missään muussa suhteessa ei niihin olekkaan niin tarvetta kuin uusperheissä. Niillä uusilla juuri syrjäytetään entiset totaalisesti, vai väittääkö joku muuta ja tekee erilailla?

    Raha ratkaisee, ei ehkä se kosto. Ruokkomaksut pienenee edellisille lapsille sitä mukaa kun uusia tehtaillaan lisää. Joillain jopa edelliset lapset laitetaan sijaiskotiin veronmaksajien kustannettaviksi kokonaan kun uutta kakaraa pukataan tuutista ulos.

    Tosiasioiden toitottaminen ei varmaankaan miellytä näitä yhteiskunnan koijareita, uusperheen perustajia ollenkaan kun häpeevät ja edestään löytävät ennemmin tai myöhemmin tekonsa. Veronmaksajat elättää yleensä näiden uusperhe siittäjien edelliset kakarat. Niin onko oikeutettua arvostella näiden vastuuttomien vanhempien uusperhettä ollenkaan?

    Älähän paskaa jauha, sillä et usko itsekkään omiin taruihisi! Sillä missään normaalissa suhteessa ei tehdä niin heti ja tietoisesti lasta kuin sellaiselle jolla on jo niitä ennestään. Sillä kukaan ei ole niin mustasukkainen miehen edellisistä lapsista kuin miehen uusi nainen! Naista vituttaa miehen edelliset lapset ja miehen ruokkomaksut. Kenelläkään ei olisi muuten tarvetta heti tehdä lisää äijälle penikoita jos hänellä ei ole niitä jo ennestään!

    No meillä esimerkiksi tilanne on täysin erilainen kuin kuvailet. Eipä olla mietitty ainoatakaan lanttia kun ollaan todettu mieheni kanssa haluavamme yhteisen lapsen. Rakastamme toisiamme ja olemme yhdessä onnellisia. Olemme olleet yksissä viisi vuotta, miehellä on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan, ja meillä kaikilla on hyvät välit keskenämme. Tuota maksuasiaa en edes tiennyt, että kiitos vaan kun kerroit. Ei kai kukaan oikeasti niin tyhmä ole, että kuvittelee lapsen teon pienentävän perheen kuluja kokonaisuudessaan? Kyllä siinä käy aina päinvastoin. Lapsen mukana tulee aina paljon kulujakin, vai oletko tosiaan kuullut jonkun rikastuneen lastenteolla tosissaan? Aivan naurettava ajatus.

    Loogistahan tuo ruokkomaksujen pieneneminen on kun sitä ajattelee. Jos kyse olisi ydinperheestä, niin samallahan tavoin siellä rahat on jaettava niiden jokaisen lapsen kustannuksiin. Että mitäpä sitä ihmettelemään. Jos niin kovin ruokkomaksuasia jotakuta kiristää, niin ehkäpä voisi alkaa järjestelemään lasten asumista toiselle vanhemmalle. Paitsi että aivan - silloinhan joutuisi itse niiden ruokkojen maksajaksi. Ketähän tässä taas haluaa hyötyä ja millä?

    Äänestä

tämä exähän nyt haukkui itteensä kun iskä jätti lapset sille ja lähti. (ne lapset jäi heitteille)
Ha,haa kun naurattaa.

Äänestä
  • ...lukihäiriöinen vai muuten vain yksinkertainen? Varsinainen fanaatikko, aivan sama kuka esittää omastasi eriävän kokemuksen siitä miten asiat voivat mennä hyvinkin, sinä et muuta viitsi kuin toistaa samaa typerää juttuasi. Mee vähän rakenteleen legoilla tai ala vaikka polttamaan tai jotain, osta dildo.

    Äänestä

  • Oletko tyhmä kirjoitti:

    ...lukihäiriöinen vai muuten vain yksinkertainen? Varsinainen fanaatikko, aivan sama kuka esittää omastasi eriävän kokemuksen siitä miten asiat voivat mennä hyvinkin, sinä et muuta viitsi kuin toistaa samaa typerää juttuasi. Mee vähän rakenteleen legoilla tai ala vaikka polttamaan tai jotain, osta dildo.

    tälle palstalle eka kertaa kirjoittelin, mutta tuo oli niin hyvä jo etten malttanut olla vastaamatta. (huumoria)

    Äänestä

Tuskin heilläkään parisuhteet pysyy katsellessaan esimerkkiä vanhemmistaan. Mieti millaisen mallin annat lapsille? Sinä yksin et pysty kasvattaan sitä lapsi laumaa minkä olet itsellesi ahnehtinut. Siihen ei pysty muu kuin uskovainen hairahtunut jolla on teeveen katsomis kielto ym. kiellot elämässään.

Yksinkertainen tyhmä olet jos annat lasten isän manipuloida itseesi muka siihen että itse kasvatat jälkeläisesi. Jos äijä panee niin ota äijää korvista kiinni ja sälytä vastuu panemisesta tyypinkin harteille! Isä on idiootti joka ei näe metsää puilta ja antaa lapsensa kenelle tahansa joka ne ottaa vaan. Yksin saisit hoitaa kakarasi miehen siitä välittämättä, jos sellaisia aikoisit tehdä. Jos mies on jättänyt edellisetkin heitteille niin miten kävisi sinun?

Äänestä
  • kiitos vaan "kysymästä".

    Mutta minumpa mieheni ei olekaan jättänyt entisen suhteen lapsiaan isättömäksi, ovat tekemisissä säännöllisesti ja paljon, ja suuri osa sen onnistumisesta johtuu siitä, että myös exänsä ymmärtää, kuinka tärkeää lasten on säilyttää suhde isäänsä hyvänä.

    Kun kaikki aikuiset ovat aikuisia, niin silloin on mahdollista asioiden sujua lastenkin kannalta hyvin. Muussa tapauksessa ei. Sitä pitäisi jokaisen katkeran ihmisen miettiä tarkkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lähiäiti kirjoitti:

Luin tuolla yhdessä viestissä kommentin, jossa äiti sanoin näin "kun isä lähti toisen naisen matkaan niin se jätti omat lapsensa heitteille, tehdäkseen uuden naisen kanssa lapsen".
Olen lähiäitinä elänyt juuri tuollaisen tilanteen, mutta en koskaan ajatellut että isä jätti lapset heitteille, minullehan hän ne jätti ja näen asian niin, että isä luotti minuun kasvattajana niin paljon, että pystyi jättämään lapset yksin minulle, tietäen että lapset ei ainakaan heitteille jää vaan saavat hyvän ja turvallisen kasvatuken. Niinkuin saivatkin ja nyt aikuisena ovat taas isänsä kanssa läheisestikkin tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu