(Tämä aihe nyt ei ehkä kuulu tälle palstalle, mutta täällä näytetään siitä kuitenkin puhuvan, joten siksi kirjoitan tarinani juuri tänne.)
Täällä nyt yksi "naikkonen" haluaisi tietää onko kukaan muu ollut koskaan tietämättään naikkonen?
Uskokaa tai älkää (varsinkin exät) niin minulle kävi näin. Ilmeisesti omaa tyhmyyttäni ja sinisilmäisyyttäni. "Perheenrikkoja-naikkoseksi" minua ei varmaan voi luokitella (vai?), koska lopetin "naikkostelun" heti kun sain kuulla tällainen olevani, ja tilanne ei siis kerennyt johtaa tämän parisuhteen loppumiseen, johon olin itseni "tunkenut kolmanneksi pyöräksi". Eli kuulun varmaankin sitten luokkaan "epäonnistuja-naikkonen" tms...
Tarina menee näin: tutustuin erääseen mieheen harrastuksen parissa, tai oikeammin ehkä sen kautta. Miehellä siis oli sama harrastus. Eräänä päivänä sain mieheltä viestin, imartelevan mutta asiallisen. En edes aluksi tiennyt kuka kyseinen viestin lähettäjä oli vaikka hän yritti itseään kuvailla yms. Samaa harrastusta kun harrastavat monetkin miehet sekä naiset, enkä sen parissa ollut kiinnittänyt kehenkään sen enempää huomiota kuin yleensäkään vieraisiin ihmisiin kiinnitetään väkijoukossa. Siitä viestistä se sitten lähti...mies vaikutti oikein mukavalta ja fiksulta tyypiltä, ja miksipä en olisi suostunut myöhemmin myös tapaamisiin. Kauan jo sinkkuna olleena ehkä kaipasinkin seuraa. Miehellä vain jäi jotenkin kertomatta, että asuu avoliitossa ja lapsikin on. Varmaan UNOHTUI näin "mitätön" asia mainita! Sormuskaan (kun ei ollut) ei siis paljastanut asiaa. Mielestäni seurustelimme kuten kuka tahansa pari, joista puoliskot asuvat eri paikkakunnilla. Paitsi nyt myöhemmin kun asiaa on miettinyt niin enhän käynyt kertaakaan hänen kotonaan. Silloin se ei herättänyt huomiotani, sillä hänellä oli käytössään auto. Minulla ei. Niinpä hän vieraili minun luonani. Kävimme myös yhteisillä viikonloppumatkoilla eri kaupungeissa ja lomakohteissa, sekä minun että hänen ystäviensä luona, hänen mökillään. Paikallisessa baarissa käydessämmekin hän ei käyttäytynyt ollenkaan niin, etteikö olisi halunnut näyttäytyä seurassani. Olisin kyllä halunnut nähdä hänen asuntonsa, mutta ei minulla siihen mikään vaativa tarve ollut, ja kun aina oli jotain mukavaa menoa muualle niin siellä ei sitten tullut käytyä, ja mies sanoi että kerkeänhän minä sen vielä nähdä eikä mieleeni silloin juolahtanutkaan, ettei hän halunnut minun näkevän. Tätä kesti neljä-viisi kuukautta, kunnes hän erään kerran hissukseen otti puheeksi avopuolisonsa ja lapsensa...että hän aikoo lopettaa sen suhteen koska haluaa elää minun kanssani, mutta siihen käytännön syistä menee jonkin aikaa jne. En ollut uskoa korviani! Mies oli varattu, ollut koko "seurustelumme" ajan! En tiennyt mitä ajatella, paitsi että hänen ja minun välinen suhde oli ohi. Tunsin tulleeni petetyksi, mutta tunsin myös olevani petturi (vaikka en tiennyt aikaisemmin miehen puolisosta). Minäkään en siis hyväksy vispilänkauppaa varatun ihmisen kanssa, ja koin siksi suurta syyllisyyttä siitä, että olin itse näin toiminut (vaikkakin tietämättäni). Pidin, ja pidän osittain vieläkin, itseäni todella typeränä ja sinisilmäisenä kun en älynnyt miehen puuhia. Siinä meni osa lapsenomaista ihmisluottamustani, sen voin sanoa!
Tykästyin (jopa rakastuin) tähän mieheen tuona "tietämättömyyden aikana" ja jo suunnittelin tulevaisuutta hänen kanssaan, mutta en kertakaikkiaan voinut enkä halunnut jatkaa suhdetta enää paljastuksen jälkeen. Ja ehei, ei mies antanut periksi tuosta nuin vain, selityksiä, anteeksipyyntöjä ja muuta "pommitusta" kyllä tuli.
Tästä nyt on jo monta vuotta aikaa. En ole pitänyt mieheen yhteyttä enkä tiedä miten hänen elämänsä minun, "naikkosen", jälkeen on mennyt. Enkä myöskään tiedä onko miehen puoliso tietoinen miehensä "naikkosesta" tai "naikkosista".
Anteeksi olisin halunnut/haluaisin tältä puolisolta pyytää, mutta pyyntöni tuskin häntä lohduttaisi, ei siinä tapauksessa, että hän minusta jo tietäisi, mutta ei myöskään siinä, jos hän ei tiedä.
Täällä nyt yksi "naikkonen" haluaisi tietää onko kukaan muu ollut koskaan tietämättään naikkonen?
Uskokaa tai älkää (varsinkin exät) niin minulle kävi näin. Ilmeisesti omaa tyhmyyttäni ja sinisilmäisyyttäni. "Perheenrikkoja-naikkoseksi" minua ei varmaan voi luokitella (vai?), koska lopetin "naikkostelun" heti kun sain kuulla tällainen olevani, ja tilanne ei siis kerennyt johtaa tämän parisuhteen loppumiseen, johon olin itseni "tunkenut kolmanneksi pyöräksi". Eli kuulun varmaankin sitten luokkaan "epäonnistuja-naikkonen" tms...
Tarina menee näin: tutustuin erääseen mieheen harrastuksen parissa, tai oikeammin ehkä sen kautta. Miehellä siis oli sama harrastus. Eräänä päivänä sain mieheltä viestin, imartelevan mutta asiallisen. En edes aluksi tiennyt kuka kyseinen viestin lähettäjä oli vaikka hän yritti itseään kuvailla yms. Samaa harrastusta kun harrastavat monetkin miehet sekä naiset, enkä sen parissa ollut kiinnittänyt kehenkään sen enempää huomiota kuin yleensäkään vieraisiin ihmisiin kiinnitetään väkijoukossa. Siitä viestistä se sitten lähti...mies vaikutti oikein mukavalta ja fiksulta tyypiltä, ja miksipä en olisi suostunut myöhemmin myös tapaamisiin. Kauan jo sinkkuna olleena ehkä kaipasinkin seuraa. Miehellä vain jäi jotenkin kertomatta, että asuu avoliitossa ja lapsikin on. Varmaan UNOHTUI näin "mitätön" asia mainita! Sormuskaan (kun ei ollut) ei siis paljastanut asiaa. Mielestäni seurustelimme kuten kuka tahansa pari, joista puoliskot asuvat eri paikkakunnilla. Paitsi nyt myöhemmin kun asiaa on miettinyt niin enhän käynyt kertaakaan hänen kotonaan. Silloin se ei herättänyt huomiotani, sillä hänellä oli käytössään auto. Minulla ei. Niinpä hän vieraili minun luonani. Kävimme myös yhteisillä viikonloppumatkoilla eri kaupungeissa ja lomakohteissa, sekä minun että hänen ystäviensä luona, hänen mökillään. Paikallisessa baarissa käydessämmekin hän ei käyttäytynyt ollenkaan niin, etteikö olisi halunnut näyttäytyä seurassani. Olisin kyllä halunnut nähdä hänen asuntonsa, mutta ei minulla siihen mikään vaativa tarve ollut, ja kun aina oli jotain mukavaa menoa muualle niin siellä ei sitten tullut käytyä, ja mies sanoi että kerkeänhän minä sen vielä nähdä eikä mieleeni silloin juolahtanutkaan, ettei hän halunnut minun näkevän. Tätä kesti neljä-viisi kuukautta, kunnes hän erään kerran hissukseen otti puheeksi avopuolisonsa ja lapsensa...että hän aikoo lopettaa sen suhteen koska haluaa elää minun kanssani, mutta siihen käytännön syistä menee jonkin aikaa jne. En ollut uskoa korviani! Mies oli varattu, ollut koko "seurustelumme" ajan! En tiennyt mitä ajatella, paitsi että hänen ja minun välinen suhde oli ohi. Tunsin tulleeni petetyksi, mutta tunsin myös olevani petturi (vaikka en tiennyt aikaisemmin miehen puolisosta). Minäkään en siis hyväksy vispilänkauppaa varatun ihmisen kanssa, ja koin siksi suurta syyllisyyttä siitä, että olin itse näin toiminut (vaikkakin tietämättäni). Pidin, ja pidän osittain vieläkin, itseäni todella typeränä ja sinisilmäisenä kun en älynnyt miehen puuhia. Siinä meni osa lapsenomaista ihmisluottamustani, sen voin sanoa!
Tykästyin (jopa rakastuin) tähän mieheen tuona "tietämättömyyden aikana" ja jo suunnittelin tulevaisuutta hänen kanssaan, mutta en kertakaikkiaan voinut enkä halunnut jatkaa suhdetta enää paljastuksen jälkeen. Ja ehei, ei mies antanut periksi tuosta nuin vain, selityksiä, anteeksipyyntöjä ja muuta "pommitusta" kyllä tuli.
Tästä nyt on jo monta vuotta aikaa. En ole pitänyt mieheen yhteyttä enkä tiedä miten hänen elämänsä minun, "naikkosen", jälkeen on mennyt. Enkä myöskään tiedä onko miehen puoliso tietoinen miehensä "naikkosesta" tai "naikkosista".
Anteeksi olisin halunnut/haluaisin tältä puolisolta pyytää, mutta pyyntöni tuskin häntä lohduttaisi, ei siinä tapauksessa, että hän minusta jo tietäisi, mutta ei myöskään siinä, jos hän ei tiedä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minullekin kävi näin. Tapasin mukavan miehen, enkä edes kapakassa. Juttu alkoi luistamaan ja niinpä vaihdettiin puhnumeroita.
Alettiin tapaileen ja kuvittelin toisen todellakin olevan poikamies!
Minut esiteltiin myös kavereille! Eipä kukaan edes vihjaissut, että miehellä on vaimo ja lapsi kotona!!
Minulle kertoi asuvansa vielä vanhempiensa kanssa(olimme silloin hiukan yli 20v). Totta tosiaan, enpä olisi siinäkään vaiheessa mitään epäillyt kun kerran vielä huonekin pojalla oli vanhempiensa kotona. Kävimmekin siellä, muttei vanhemmat koskaan olleet kotona kun "olivat niin meneväisiä". Ilmeisesti tiesi, koska vanhempansa olivat pois kotoa.
Kun sitten tuli ilmi, että hän onkin perheellinen mies, niin minä lähdin aikas lujaa tuollaisen petturin luota!
Kukas näissä tarinoissa on se petturi? Me varmaan...
Unohdin mainita, että mies siis tietysti asui vaimonsa ja lapsensa kanssa. En kuitenkaan sellaista osannut edes epäillä kun sanoi asuvansa vanhempiensa kanssa.
joo, minä olen jättänyt miehini tälläisten naikkoisten vuoksi. en syytä teidänlaisia naisia, vaan miestäni. minä kotona lasten kanssa, teen ruuan, siivoan, hoidan lapset ym.ym.
ja mies vaan hurvittelee ja käyttää teitä ilolintuinaan.
jäi ukko rysänpäältä kiinni ja toivon olevan nyt hänen onnellinen naikkosensa kanssa. minä olen onnellinen ilman sitä sikaa...
Joskus ne naikkoset tosiaan voi tehdä palveluksenkin. Välillä kun rakkaus on sokea, ei huomaa millaisen kanssa sitä naimisissa ollaan.
Kaikki miehethän niille naikkosille kelpaa.
Kaikki miehethän niille NAISILLE näköjään ylipäätänsäkin kelpaa, exille ja nyxille. Voi voi, parempi ois tuo suomi sukupuuttoon -liike vaan...
Mut sulle joka oot tyytyväinen kun pääsit "siitä siasta", GOOD FOR YOU!!!! P*ska juttu että kävi kuin kävi, mutta ehdottomasti parempi olla ilman petturia. Kyllä se vielä työnsä edestänsä löytää. Joskus aattelee, että kumpa petturi sais edes kerran elämässään kokea sitä samaa, mitä muille niin tunteettomasti jakaa, joko silloin aukeis silmät? Vaan niin tyhjien ihmisten elämää kuin petturit ovat, ei edes viitsi tosissaan miettiä.