...Ja moraalifilosofian tietoverkkokurssin seuraavana aiheena meillä on J.R.R. Tolkienin mahtava ja mainetta niittänyt suurromaani "Taru Sormusten Herrasta". Pyydän kaikki läsnäolevia osallistumaan keskusteluun ja tuomaan siihen oman lisävärinsä.
Siispä asiaan. Otetaan muuan ajatus. Oliko Barad-dûr Sodoma? Oikeastaan ei. Sodomalaiset olivat itse *valinneet* pahuuden ja villit orgiamenonsa ja muut vastaavat. Sauronin käskyläiset taas olivat *syntyneet* pahoina, eivätkä siis olleet itse valinneet pahuutta, sotaa, väkivaltaa ja raakalaismaisuutta.
(Näinollen herää kysymys heidän tappamisensa oikeutuksesta. He eivät olleet saaneet valita, mutta silti heidät oli surmattava puolustautumisen ja valtapolitiikan nimessa. Toisaalta heillä ei ollut umpi-ilkeinä kuolaavina otuksina ihmisarvoa, joten mikään ristiriita ei pidätä tappamasta heitä.)
Oliko Minas Tirith sitten Sodoma? Kukaties, kukaties ei. Valkeat ihmiset puhuvat jaloja ajatuksia ja puolustavat itseään ja hyvyyttä. He olivat tietoisesti tarttuneet aseisiin ja väkivallan nuijaan. Tätä sinänsä puolustaa heidän tarpeensa ja oikeutensa varjella itseään ja yleviä arvojaan.
Toisaalta gondorilaiset tavallaan näkivät itsensä amerikkalaistyylisinä läntisen vapaan maailman johtajina, joiden kuului johtaa kansoja ja taistella omia pahuuden akseleitaan vastaan. He halusivat valtaa.
Ja huomattavaa on se, että sitten kun vihollinen oli lyöty ja puolustautumistarve ohi, he tuhosivat täysin vihollisen sotajoukot ja valloittivat valtavia maa-alueita omikseen. He siis ikään kuin aloittivat jo siirtomaatyylisen riistonsa. Mutta me emme tietenkään puhu riistosta, sillä Tolkienin kirjoissa valkea on valkeaa ja hyvikset hyviä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nythän on niin että emmehän me tiedä Sodomasta juuri sen enempää kuin Mordoristakaan... Mutta itse asiassa S&G-allegoria Tolkienilla on; nimittäin Númenor. Siihen sekoittuu myös Eden ja syntiinlankeemus. Sauron (Satael) viekoittelee ihmiset "väärälle" tielle, Ar-Pharazon tekee "käänteis-Aadamit" eli tunkeutuu paratiisiin ilman lupaa, ja Númenor (Sodoma) tuhotaan lähes kaikkine asukkaineen, mutta ennakolta varoitetut "uskolliset" Elendilin (Loot) johdolla pääsevät pakoon.
Mordor on oikeastaan paljon "maallisempi" ja suunnilleen sellainen kuin Chapeau kuvaa. Pahuuden "valitseminen" ja siihen "syntyminen" ovat kyllä pelkkää propagandaa, sillä Sauronin almaisilla oli omat kulttuurinsa ja uskontonsa, joita he pitivät oikeina ja "hyvinä". Sama pätee "oikeutuksiin". Sauron tarjosi itse asiassa aika edullista rauhaa (tosin testaamatta jäi kuinka tarkkaan hän olisi sen pitänyt). Gandalf pelasikin Mustan portin edessä kaikkien aikojen bingolottoa, sillä hänellä ei ollut puolta aavistustakaan olivatko Frodo ja Sam enää edes teoriassa kykeneviä tuhoamaan Sormuksen.
Gondor-analyysi on kyllä varsin osuva. Eri ihmisten puheenvuoroja on viljalti ja kyllä niistä paistaa läpi varsin imperialistinen asenne. Tosin eivät he kaikkia vihollisia teloittaneet; lähinnä "vain" ei-ihmisrodut (jotka on helpompi tappaa juuri ulkoisen vierauden takia). Muuten taisivat enimmäkseen tyytyä aseistariisuntaan ja ronskiin rajojen siirtämiseen. Kolonialismin alkua toki (tai itse asiassa jatkoa, sillä Gondorkin on alunperin Númenorin siirtomaa). Se on ilman muuta selvää että gondorilaiset pitivät itseään ihmisistä ylimpinä ja olivat laajentumishaluinen kansa.
Mutta ei Mordor ole Sodoma, vaan jotain paljon pahempaa. Melkorin linnoitusta Angbandia sanotaan suoraan Helvetiksi, eikä Mordor vahvimmillaan siitä juuri jää jälkeen...
Viime kädessä kuitenkin, vallasta siinä taisteltiin puolin ja toisin. Terroristin ja patriootin ero on menestys...