Miettiessäni taannoin taas kerran miksi olen läpimätä ihminen ja miksi en pysty tavoittamaan korkeita ihanteitani tuli keskellä yötä mieleeni yksinkertainen havainto. Yritän tehdä PERSOONASTANI täydellistä. Miksi? Eihän se ole homman nimi!
Persoonalla tarkoitan sitä osaa joka on ainutkertainen, vain kerran täällä ja sitten poissa. Uskon että kuoleman jälkeen persoona vähitellen liukenee, niin että paras ja ikuisuuden kestävä osa siitä liittyy yksittäiseen henkeen, joka voi taas joskus ottaa asunnon minässä ja ruumiissa fyysiseltä tasolta. Toki jollakin tavoin kaikki kehnokin ihmisestä säilyy, eihän muuten olisi karmaa, mutta mutta...
Minun on aivan turhaa yrittää näperrellä kaikkeni minuuteni parissa, sillä se on kuin kastelisi muovikukkaa. Sensijaan että keskityn minääni minun pitäisi avautua yhteydelle Henkeen ja Itseen (=yksittäinen henki). Jeesus sanoo: etsikää ensin taivasten valtakuntaa. Taivas on mielestäni korkein koettavissa oleva tietoisuudentila. Meditointi on sen avain. Meditoiminen on ollut aina minulle työn ja tuskan takana...
Carlos Castaneda puhuu kirjoissaan Hengen ja minuuden välillä olevan linkin puhdistamisesta. Sitä ei voi tapahtua, jos ihminen on kääntynyt selin Henkeen ja askartelee minuutensa kimpussa, niinkuin minä, tyhmä, aina päädyn tekemään. On niin vaikeaa oppia olemaan pelkästään vastaanottavainen passiivisesti, kun ihan naisenakin sitä haluaisi olla aktiivinen pelkästään sen vuoksi että on kurkkuaan myöten tännä sitä löpinää että "naiset ovat passiivisia kanavia". Mutta hengenasioissa (persoonan) voima on turhaa. Väkisin ei mitään tapahdu, korkeintaan tulee kärttyiseksi. Tämä on se syy miksi niin moni ihminen epäonnistuu yrittäessään olla hyvä ja aina vain parempi ihminen. On oltava avoin Hengelle, siinä kaikki.
Persoonalla tarkoitan sitä osaa joka on ainutkertainen, vain kerran täällä ja sitten poissa. Uskon että kuoleman jälkeen persoona vähitellen liukenee, niin että paras ja ikuisuuden kestävä osa siitä liittyy yksittäiseen henkeen, joka voi taas joskus ottaa asunnon minässä ja ruumiissa fyysiseltä tasolta. Toki jollakin tavoin kaikki kehnokin ihmisestä säilyy, eihän muuten olisi karmaa, mutta mutta...
Minun on aivan turhaa yrittää näperrellä kaikkeni minuuteni parissa, sillä se on kuin kastelisi muovikukkaa. Sensijaan että keskityn minääni minun pitäisi avautua yhteydelle Henkeen ja Itseen (=yksittäinen henki). Jeesus sanoo: etsikää ensin taivasten valtakuntaa. Taivas on mielestäni korkein koettavissa oleva tietoisuudentila. Meditointi on sen avain. Meditoiminen on ollut aina minulle työn ja tuskan takana...
Carlos Castaneda puhuu kirjoissaan Hengen ja minuuden välillä olevan linkin puhdistamisesta. Sitä ei voi tapahtua, jos ihminen on kääntynyt selin Henkeen ja askartelee minuutensa kimpussa, niinkuin minä, tyhmä, aina päädyn tekemään. On niin vaikeaa oppia olemaan pelkästään vastaanottavainen passiivisesti, kun ihan naisenakin sitä haluaisi olla aktiivinen pelkästään sen vuoksi että on kurkkuaan myöten tännä sitä löpinää että "naiset ovat passiivisia kanavia". Mutta hengenasioissa (persoonan) voima on turhaa. Väkisin ei mitään tapahdu, korkeintaan tulee kärttyiseksi. Tämä on se syy miksi niin moni ihminen epäonnistuu yrittäessään olla hyvä ja aina vain parempi ihminen. On oltava avoin Hengelle, siinä kaikki.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tee persoonastasi täydellinen ja uhraa se Jumalalle, niin et tule kärttyisäksi etkä pety. Uskoakseni se on kaikkien neitseellisen uhritoimitusmyyttien takana oleva ajatus, vaikka se ensinäkemältä onkin niin "älytön" ja vaarallinen ajatus.
-Illan miete-
Uhraa persoonasi Hengelle, niin siitä tulee täydellinen KÄYTTÖVÄLINE.
Jos tulee. Mutta ainahan yrittää voi.
Hengelle kelpaa vain täydellinen osa ihmisistä. Se mikä on maallista ja vajavaista palaa pois. Ja sen minkä Jumala on yhteen liittänyt ja minkä henki on täyttänyt, on tietysti täydellistä, kokonaista. Näin ylhäältä hengestä syntyminen ja täydellisen uhraus tukevat toisiaan.
Uhrauksen tietysti voi käsittää myös toisinpäin. Se ei olekkaan ihminen joka uhraa, vain Jumalan henki meissä uhraa yksisyntyisen Poikansa. Samalla tavalla itseasiassa käy joskus tavan elämässä, kun katsoo tekemisiään tai vaikka hiljentymistään. Teinkö sen minä vai joku minussa? Asiat sekoittuvat, ilmankos myös ilmaisut. :)
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, äläkä taistele vastaan.
Keskity tekemään hyvää ja ajattelemaan hyvää. Rakasta.
Näin persoonasi seuraa henkeä.
Ihan tervehenkinen ehdotus, siis mikäli on ymmärtänyt mikä on hyvää ja mikä ei? Hmm.. oli mielessä jokin viisaus tuosta "itsestä", mutta nyt takerruin tähän "persoona" käsitteeseen?
Täydellisyyden tavoittelu ei ole hyvä homma, mutta parempaan pyrkiminen voi tehdä elämästä mielekkäämpää.
Kyse on siitä minkä käsittää osaksi itseään.
Persoona on epäonnistuja ja tuomitsija, koska persoonassa ei ole rakkautta.
Perfektionistin täytyy lunastaa hyväksyntä ja olemassaolon oikeutus teoillaan.
Persoonan täytyy todistaa olevansa joku.
Katsele vain tätä "pikku perfektionistia" toiminnassa ja luultavasti kyllästyt siihen jossain vaiheessa.
Moi Tellu!
Olemme täydellisiä sellaisina kuin olemme. Olen osa "Jumalaa" ja pyrin sitä ilmentämään esimerkiksi olemalla perfektionisti ja pyrkimällä täydellisyyteen. Vielä en kuitenkaan pysty olemaan täydellinen eikä kukaan voi vaatia minulta täydellisyyttä. "Jumala" on kaikki mitä on ja kaikki mitä on, on jakaantunut osiin kokemaan itsensä. "Jumala" siis saa kokea itsensä meidän kaikkien kautta. Minä myös olen siis "Jumala" ja "Jumala" voi olla mitä vain, esimerkiksi perfektionisti.
Miltäs tämä kuullostaa?