Ritva Santavuori hehkutti ko,prosessin ajan,että
tuomio tuleee Nisselle. Näin siis iltalehden
kolumneissaan.
No onneks on eläkkeellä niin,suotakoon anteeksi.
tuomio tuleee Nisselle. Näin siis iltalehden
kolumneissaan.
No onneks on eläkkeellä niin,suotakoon anteeksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä pitää pokan pitää enkä tarkoita hanneletta vaan nissen asianajajaa,toivottavasti he pärjäävät hyvin yhdessä helvetissä.
Niin ajattelin että,jumalalla on oma oikeus eli armo jonka katuva saa.
Maallinen oikeus ei voi tuomita eikä olla tuomitsematta ketään helvettiin eikä yllä taivaaseenkan.
joten se siitä
Santavuori on ollut ennen syyttäjäksi pääsemistään
keskusrikospoliisin sihteeri.
Syyllisyysolettama lähti enemmän sieltä kuin tosiasioihin perustuvana.
Santavuorihan pitää poliisia erehtymättömänä.
sano yks virkamies minulle joskus, mutta enpä aio ketään nuoleskella.
tuli vaan mieleen santavuori , pistän tv:n kiinni joka perjantai kun jälkiviisaat alkaa, on siinä yrjöttävä keskusteluporukka.
itse olin syytteessä santavuoren, poliisin ja
keskusrikospoliisin masinoimista asioista.
näin tätä tätiä oikeudessa.
Mitenkä kävi?
Pärjäsin niin hyvin että syytekohdat kaatuivat
hovissa, kaikki.
Toisena syyttäjänä oli tämä autoveroasioissa nykyisin kunnostautunut snell tai joku sen tapainen.
sontavuori helkutti? sontavuori on, on se!
Pahinta oli se, kun rouva syyttäjä Santavuori kirjoitti eräässä kolumnissaan Gustafssonin vammojen olleen niin vähäisiä, että nykyään syyttäjät eivät nosta moisista edes pahoinpitelysyytettä, jos uhrin vammat ovat noin mitättömät kuin Gustafssonilla oli. Tämähän on suorastaan yllytystä pahoinpitelyyn, eihän se leukaluun murtuma ole juttu eikä mikään. Rouva syyttäjältä näyttää unohtuneen se rikoslain kohta jossa säädetään, että yllyttäjä tuomitaan kuten tekijä.
sen sperman - vai mikähän spectran sallin näköönen harppu.
murasen syyttämisen ja se on onneksi siellä minne se kuuluu ja paluuta ei ole "niuvanniemen parantumattomien psykopaattien osasto"
Nissekin sinne toimittaa? Luuleeko hän Nisseä ympäristölleen vaaralliseksi? Häh?