Möllerin

Huomasin kun ostin pullon Möllerin kalanmaksaöljyä, että siinä on myös maapähkinäöljyä. En muista, että aiemmin siinä on ollut moista öljyä mukana. Miksikähän maapähkinäöljyä on lisätty kalanmaksaöljyyn, moni on allerginen pähkinälle
5548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä sitä on ollut jo kauan, vaan ei sitä ole ollut ilmoitettu missään. Apteekkikin oli ällikällä, ettei he ole kuulleetkaan siitä, eikä ravintoalan ihmiset ollu tietoisia siitä, kun minä sen löysin netistä yhdestä tiedostosta.

Olin 8 vuotta yrittänyt ja yrittänyt sitä kauttaa, aina huonoin seurauksin. Kukaan ei uskonut, että Möllerin kalanmaksaöljystä voi sairastua. Mutta niin vaan kävi.

Sitten löysin netistä tiedoston, jossa se kerrottiin. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Apteekit oli ällikällä, ja alettiin pommittamaan, että tuollainen asia pitää saada näkyviin, sehän on tosi vaarallinen pähkiäallertikoille.

Joten onko siitä tullut maininta etikettiin ?

Äänestä
  • Nyt oli ilmestynyt uusiin pulloihin maininta maapähkinäöljystä. Aika vastuuton valmistaja, mikäli on käyttänyt maapähkinäöljyä valmistusprosessissa eikä ole ilmoittanut siitä aikaisemmin mitään. Mitähän muuta sotkua valmistuksessa käytetään. Luotto Möllerin tuotteisiin on mennyt.

    Äänestä

  • Kalanmaksaöljy kirjoitti:

    Nyt oli ilmestynyt uusiin pulloihin maininta maapähkinäöljystä. Aika vastuuton valmistaja, mikäli on käyttänyt maapähkinäöljyä valmistusprosessissa eikä ole ilmoittanut siitä aikaisemmin mitään. Mitähän muuta sotkua valmistuksessa käytetään. Luotto Möllerin tuotteisiin on mennyt.

    Joo, kyllä totuus pysäytti montaa tahoa. Eräs ravintoalan työssä oleva, joka päivittäin tekee ravintoalan neuvontaa, oli tosi järkyttynyt. Mutta kun tieto ei ollut suusanallista vaan minä löysin sen täältä:

    http://www.kalanmaksaoljy.fi:8888/Tamro_Suomi/tamrosuomi.nsf/sivut/tamrotuotemarkkinointi?OpenDocument&cid=kalanmaksaoljy

    Vasen alakulkma pdf tiedosto. Sieltä minä sen löysin, ja siinä oli vastaus, miksi joka kerran sairastuin kun sitä yritin käyttää.

    Tämän jälkeen lensi Möllerin kalanmaksaöljy tämänkin ravintoneuvojan valikoimista kuin leppäkeihäs. Ihmetteli, että tällaista sotkuakos se turvallinen laatu onkin. Ja hänkin kun on Mölleriä pitänyt luotettavana ja turvallisena.

    Sitä ennen ravintoihimiset tyrmäsi, että ei voi tulla Mölleristä kipeeksi, mutta kun minä tulin. Ja joka kerran, kun yritin käyttää. Tässä kohdin ihmiset käyttävät keinoa, että en halua käyttää, ja kun psykologisesti olen jo sitä vastaan. Se on pyskologista se muka sairastuminen.

    Niin että tässä se uskokin tulee taas samantein mukaan. Niin kauan kun ei totuutta tiedä, ne on kaikki uskosta peräsin.

    Äänestä

Maapähkinäöljyä käyttävät valmistusprosessissa.

Äänestä
  • 6.1. Apuaineet

    Luonnollisia tokoferoleja (soijaöljykonsentraatti 70 %), synteettinen dl-α-tokoferoliasetaatti,
    retinyylipalmitaattikonsentraatti (sis. synteettistä retinyylipalmitaattia ja maapähkinäöljyä) ja
    kolekalsiferolikonsentraatti (sis. synteettistä kolekalsiferolia ja kasviöljyä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalanmaksaöljy kirjoitti:

Huomasin kun ostin pullon Möllerin kalanmaksaöljyä, että siinä on myös maapähkinäöljyä. En muista, että aiemmin siinä on ollut moista öljyä mukana. Miksikähän maapähkinäöljyä on lisätty kalanmaksaöljyyn, moni on allerginen pähkinälle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu