Armoa!

RakMak, säästä meitä tuuli pukuja parakissamme. Tänään muija ei tuonut edes halpaa kaljaa Liiteristä.

Emme saata enää nukkua öisin ja pyykkikin riippuu tippumärkänä ulkona vaikkei se siellä kuivakaan. Emme uskalla käyttää pesukoneen linkousta kun pelottaa että laatat tippuu setsuuriseinistä. Ei niitä pyykkejä uskalla pesuhuoneessakaan kuivata, kun lastulevyihin voi päästä vesi muhimaan. Muijakin on jo kolmatta päivää pesemättä, kun suihkussa ei uskalla käydä. Pesääkään en ole saanut viikoon, kun "lapset kuulee" ja taulut tippuu, jos sänkyyn pistää vähän liikettä. On kuulemma meidän varvivauhti samalla ominaistaajuudella kuin kannattajien resonanssit vai mitenkä se menikään?

Armoa, en kestä enää. Olen käynyt tänään jo 19. kertaa kurkkaamassa ryömintätilaan. Eilen suihkutin sinne homemyrkkyjä koko päivän. Kissa löytyi myöhemmin kuolleena rappusilta. Voiko nyt viimein sanoa, että rossipohjasta tuli turvallinen ja lämmin ratkaisu?

Naapurikin vittuili tänään, että onkos ilmaantunut homepilkkuja alapohjaan? Että tämä on niin väärin. Joku oli käynyt piirtämässä Ladan takalasiin tussilla "Ukrainan Maypakki".

Ilmankuivaakin meni rikki. Uuteen ei ole rahaa.
Tänään ritsahti olohuoneesta tapetti rikki keskeltä seinää. Saako Älväriltä paikkapaloja tapettiin takuuseen? Saammeko ruotsalaista teippiä sen paikkaamiseen? Tuleeko Ladasta Volvo, jos ostaa itselleen ruotsalaiselta parakkitehtaalta autotallin?

Armoa RakMak, et olla noin raaka ihminen. Sano, että meidän parakkimme on ihan hyvä talo? Pliis, RakMak.
8685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko sun samara jo saatu käyntiin, jos ei niin voisin ostaa varaosiksi että päästäis perheen kanssa ostoksille liiteriin:)

Voi kunpa rakmak olisi aloittanut aiemmin, olis meilläkin pihalla mersu ja seinät "kivestä"...

Äänestä

tässäkin satiirissa on se vakavampi puoli taustalla.

Äänestä
  • ja se on se ILMASTONMUUTOS. Kohta tulee minun Maybachin kattoon vodaa niin kauheesti että Kauhavankin rauta ruostuu !

    Äänestä

  • ANTI-RakMak kirjoitti:

    ja se on se ILMASTONMUUTOS. Kohta tulee minun Maybachin kattoon vodaa niin kauheesti että Kauhavankin rauta ruostuu !

    Meille tuli tänne autohajoittamalle tänään yksi kumma kaveri. Se meni mitään keneltäkään kyselemättä yhteen Ladan romuun sisälle ja kun yritettiin kysellä, että "mites vois auttaa", niin se rupesi raivoamaan, että "Näpit irti mun Maypakista perkeleen RakkiMakki".

    Vähän ajan päästä paikalle viiletti aivan helvetin lihava maatuska Lidlin muovikassit molemmissa käsissä heiluen. Huuteli sille miehelle, että "Lähetääns ny Antti kottiin, mie oon siulle ostannu sitä entrekottia Liiteristä". Samalla muijalla osu toinen kasseista yhteen romutettuun puskuriin mikä tietenki repas kassin auki ja sisältö levisi siihen maahan. Oli ostanut Lidlistä kaljaa ja bratwurst-makkaraa. Tämä "Antti" silloin säntäs ulos sieltä Ladasta mylvimään, että "saatana muija entrekotit meni pilalle". Eihän niissä mitään vahinkoa tullu, muovipakkauksessahan ne Lidlin kelmeät makkarat on. Meinas ruveta hakkaamaan tätä muijaa, mutta yksi Jormanainen, joka meillä ei juuri puhu mitään vaan murahtelee vaan, painaa ainakin 140 kg ja tempasee valehtelematta Ladan kardaaneja nipullisen yhdellä kädellä vaihtolavalle tuli väliin. Otti niskasta kiinni tätä Anttia ja puristi niin, että ääni muuttu pihinäksi ja naama meni jo siniseksi. Olis varmaan tappanu sen, jos en olis menny väliin. No mitä vielä tää hullu tempasi taskusta semmoisen omituisen paperipussin, jonka tää kiskoi päähänsä. Kuulemma se takasi "hengittävyyden ja ilmanvaihdon"?

    Sehän rupesi kaveri jo sätkimään loppupotkuja ennenkuin saatiin se helvetin säkki päästä. Ihmeteltiin, että mikäs vitun marsilainen se on karkumatkalla ja ruvettin jo soittelemaan paikalliseen psykiatrian hoitoyksikköön, että "täsmäsikö teillä pääluku aivan varmasti iltahuudossa?".

    No Martta (sen naisen nimi, joka oli tullut paikalle Anttia hakemaan) oli tällä välin päässyt jo vähän jaloilleen ja tuli pyytämään meiltä sitä säkkiä pois ja sölpötti jotain, että "tämä on aitoa ruotsalaista höyrynsulkuainetta, joka henkittää talon seinässäkin niin perhanasti". Sen verran ehdin vielä panna merkille, että siihen säkkiin oli tussilla tai jollain tuherrelty tekstejä "0.25 mm plastiikia Mate in Sveten sertified by KHT kennel"

    Johan oli saatana kyllä kummaa porukkaa. Tää kumma pari lähti sitten jolkottaan pois sieltä meidän romikselta. Meillä rupes oleen jo työpäivä muutenkin täynnä ja Rummukaisen Kari, joka nauroi koko näytöksen ajan aivan ulvomalla, sanoi että "tän kupletin loppu pitää nähdä". Kari lähti autollaan ja tarjos kyytiä näille hulluille. Olivat luulleet Karia taksiksi, mutta nousseet kumminkin kyytiin. Kyyti oli vienyt parin kilsan päähän kaatopaikan laidalle. Siellä oli ollut semmoinen ruotsalainen Norrlannin parakkivaunu parkissa. Sinne olivat molemmat kadonneet, Martta ja Antti laatukotiinsa. Antti oli vielä portailla räyhännyt ison talon isännän elkein että "katoppa taksikuski kuinka hieno perinne-Kastelli meillä on, viime vuonna rakennettiin, kuten näet, ei raatonit ja kaatopaikkakaasut vaivaa, me aina tuulen mukkaan siirrellään taloa"

    Että oli kyllä merkillinen tapaus. Osaisiko joku täällä kertoa mikä sairaus se semmoinen on, mikä saa Ladat näkymään Maybacheina, makkarat muuttumaan kokolihaksi ja parakit näyttäytymään taloina?

    Äänestä

  • Lujaa Laatua Lada kirjoitti:

    sulla taitaa olla lääkitys pahasti puissa. En oikein päässyt ymmärrykseen (vika voi toki olla minussakin) mutta oletko oikeasti romiksella töissä. Meillä oli alaasteella yksi romisduunarin poika ja sillä ei ollu varaa kenkiin. Sen faija tonki kenkiä jostain kuolonkolari autoista. No kytät tietty huomas sen ja se sai potkut romikselta. Isä ryyppäs ittensä hengiltä ja siitä pojasta tuli narkkari, eli oletko nyt kuivilla vai miten se lääkitys?
    Minun Maybach ei ole lada vaan Maybach 56, talo älväri ja FAKTAA on myös se että en ole koskaan edes käynyt Lidl kaupassa.

    Sä et vaan osaa. Jäät häviölle kaikkia vastaan kirjoituksissa, mee paska kotiis!

    Äänestä

  • Ei naurattanut yhtään kirjoitti:

    Sä et vaan osaa. Jäät häviölle kaikkia vastaan kirjoituksissa, mee paska kotiis!

    pitääkö täällä näillä jutuilla yleisöä naurattaa. Äsköinen oli tosi juttu ja sun vastaus vaan jonkun vajaan ja lääkitystä tarvivan pellen örinää. Osta sä paska ensin jokin kämppä, äläkä vuokrayksiöstä tule edes lukemaan näitä sivuja. Sä vaan olet niin huono ettei sinua viitsi edes lyttyyn lyödä!

    Äänestä

  • Lujaa Laatua Lada kirjoitti:

    Meille tuli tänne autohajoittamalle tänään yksi kumma kaveri. Se meni mitään keneltäkään kyselemättä yhteen Ladan romuun sisälle ja kun yritettiin kysellä, että "mites vois auttaa", niin se rupesi raivoamaan, että "Näpit irti mun Maypakista perkeleen RakkiMakki".

    Vähän ajan päästä paikalle viiletti aivan helvetin lihava maatuska Lidlin muovikassit molemmissa käsissä heiluen. Huuteli sille miehelle, että "Lähetääns ny Antti kottiin, mie oon siulle ostannu sitä entrekottia Liiteristä". Samalla muijalla osu toinen kasseista yhteen romutettuun puskuriin mikä tietenki repas kassin auki ja sisältö levisi siihen maahan. Oli ostanut Lidlistä kaljaa ja bratwurst-makkaraa. Tämä "Antti" silloin säntäs ulos sieltä Ladasta mylvimään, että "saatana muija entrekotit meni pilalle". Eihän niissä mitään vahinkoa tullu, muovipakkauksessahan ne Lidlin kelmeät makkarat on. Meinas ruveta hakkaamaan tätä muijaa, mutta yksi Jormanainen, joka meillä ei juuri puhu mitään vaan murahtelee vaan, painaa ainakin 140 kg ja tempasee valehtelematta Ladan kardaaneja nipullisen yhdellä kädellä vaihtolavalle tuli väliin. Otti niskasta kiinni tätä Anttia ja puristi niin, että ääni muuttu pihinäksi ja naama meni jo siniseksi. Olis varmaan tappanu sen, jos en olis menny väliin. No mitä vielä tää hullu tempasi taskusta semmoisen omituisen paperipussin, jonka tää kiskoi päähänsä. Kuulemma se takasi "hengittävyyden ja ilmanvaihdon"?

    Sehän rupesi kaveri jo sätkimään loppupotkuja ennenkuin saatiin se helvetin säkki päästä. Ihmeteltiin, että mikäs vitun marsilainen se on karkumatkalla ja ruvettin jo soittelemaan paikalliseen psykiatrian hoitoyksikköön, että "täsmäsikö teillä pääluku aivan varmasti iltahuudossa?".

    No Martta (sen naisen nimi, joka oli tullut paikalle Anttia hakemaan) oli tällä välin päässyt jo vähän jaloilleen ja tuli pyytämään meiltä sitä säkkiä pois ja sölpötti jotain, että "tämä on aitoa ruotsalaista höyrynsulkuainetta, joka henkittää talon seinässäkin niin perhanasti". Sen verran ehdin vielä panna merkille, että siihen säkkiin oli tussilla tai jollain tuherrelty tekstejä "0.25 mm plastiikia Mate in Sveten sertified by KHT kennel"

    Johan oli saatana kyllä kummaa porukkaa. Tää kumma pari lähti sitten jolkottaan pois sieltä meidän romikselta. Meillä rupes oleen jo työpäivä muutenkin täynnä ja Rummukaisen Kari, joka nauroi koko näytöksen ajan aivan ulvomalla, sanoi että "tän kupletin loppu pitää nähdä". Kari lähti autollaan ja tarjos kyytiä näille hulluille. Olivat luulleet Karia taksiksi, mutta nousseet kumminkin kyytiin. Kyyti oli vienyt parin kilsan päähän kaatopaikan laidalle. Siellä oli ollut semmoinen ruotsalainen Norrlannin parakkivaunu parkissa. Sinne olivat molemmat kadonneet, Martta ja Antti laatukotiinsa. Antti oli vielä portailla räyhännyt ison talon isännän elkein että "katoppa taksikuski kuinka hieno perinne-Kastelli meillä on, viime vuonna rakennettiin, kuten näet, ei raatonit ja kaatopaikkakaasut vaivaa, me aina tuulen mukkaan siirrellään taloa"

    Että oli kyllä merkillinen tapaus. Osaisiko joku täällä kertoa mikä sairaus se semmoinen on, mikä saa Ladat näkymään Maybacheina, makkarat muuttumaan kokolihaksi ja parakit näyttäytymään taloina?

    Huh huh, sehän oli huumoripläjäys kerrakseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lujaa Laatua Lada, Ällöä Äl... kirjoitti:

RakMak, säästä meitä tuuli pukuja parakissamme. Tänään muija ei tuonut edes halpaa kaljaa Liiteristä.

Emme saata enää nukkua öisin ja pyykkikin riippuu tippumärkänä ulkona vaikkei se siellä kuivakaan. Emme uskalla käyttää pesukoneen linkousta kun pelottaa että laatat tippuu setsuuriseinistä. Ei niitä pyykkejä uskalla pesuhuoneessakaan kuivata, kun lastulevyihin voi päästä vesi muhimaan. Muijakin on jo kolmatta päivää pesemättä, kun suihkussa ei uskalla käydä. Pesääkään en ole saanut viikoon, kun "lapset kuulee" ja taulut tippuu, jos sänkyyn pistää vähän liikettä. On kuulemma meidän varvivauhti samalla ominaistaajuudella kuin kannattajien resonanssit vai mitenkä se menikään?

Armoa, en kestä enää. Olen käynyt tänään jo 19. kertaa kurkkaamassa ryömintätilaan. Eilen suihkutin sinne homemyrkkyjä koko päivän. Kissa löytyi myöhemmin kuolleena rappusilta. Voiko nyt viimein sanoa, että rossipohjasta tuli turvallinen ja lämmin ratkaisu?

Naapurikin vittuili tänään, että onkos ilmaantunut homepilkkuja alapohjaan? Että tämä on niin väärin. Joku oli käynyt piirtämässä Ladan takalasiin tussilla "Ukrainan Maypakki".

Ilmankuivaakin meni rikki. Uuteen ei ole rahaa.
Tänään ritsahti olohuoneesta tapetti rikki keskeltä seinää. Saako Älväriltä paikkapaloja tapettiin takuuseen? Saammeko ruotsalaista teippiä sen paikkaamiseen? Tuleeko Ladasta Volvo, jos ostaa itselleen ruotsalaiselta parakkitehtaalta autotallin?

Armoa RakMak, et olla noin raaka ihminen. Sano, että meidän parakkimme on ihan hyvä talo? Pliis, RakMak.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu