Ei saa ja ei saa...

Näyttää olevan kovin huolestuneita ihmisiä.

Saako autolla ajaa ylinopeutta? -No ei, mutta silti ajetaan. Harva käy käräyttämässä itsensä jälkikäteen. No entäs pimeät firabelihommat? -No pitäishän niistäkin tuloista ilmoittaa verottajalle... mutta kuka ilmoittaa?

Tarkoitan tällä sitä, että jos joku ihan vilpittömästi ottaa varmuuskopion levystään tietokoneelle tai polttaa kopion, niin mitä sitten? Kukaan ei tule satunnaiselle tarkastuskäynnille kotiisi penkomaan tietokonettasi tarkoituksenaan etsiä laittomasti kopioituja tiedostoja tai levyjä.

Eduskunta on nyt yksinkertaisesti tehnyt vaan sellaisen päätöksen, jonka noudattamisen valvonta on jokaisen itsensä harteilla. Minä en tunne itseäni rikolliseksi ottaessani kopiota juuri ostamastani uudesta Nalle Puh-dvd:stä, koska pidän todennäköisenä, että lapseni saa sen jossain vaiheessa käsiinsä tuhoisin seurauksin. En myöskään aio ilmiantaa itseäni poliisille tai teostolle jos soitan kotona musiikkia alkuperäiseltä cd:ltä ja minulla on autossa siitä kopio.

Minusta tuntuu, että täällä meuhkaavat heebot ovat kuitenkin niitä, jotka polttelevat levyjä aivan samaan tahtiin, on asiasta säädetty sitten mitä tahansa. Tavallista keskivertokansalaista asia ei hetkauta hevon vertaa. Niin no - onhan sitten tietysti se ääripää, joka ei saa nukuttua kun kävi lapsena omenavarkaissa... mutta se on sitten aivan oma lukunsa.
231363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kyseessä on lähinnä se että valtiovalta haluaa pistää suuren kansanosan päälle rikollisen leiman, ja se on loukkaavaa ja typerää.
Tosin, kansa kyllä tietää milloin lainsäätäjät menee älyttömyyksiin.
Lisäksi on älytöntä että itse piratismia ei yritetäkään kitkeä, kiusataan vain niitä kunnon kansalaisia.

Ai niin, 99% kansasta on joskus käynyt omppuvarkaissa toisen pihalla. Eikä siitä sen enempää. Nuo valtion päättäjät sen sijaan on tehneet paljon enemmän ja paaaaaaljon pahempaa, on rattijuopumustapauksia, kaahailua, väkivaltarikoksia, ampumisia ja laittomien aseiden hallussapitoa, verorikoksia ym. Eikö ministereiden ja kansanedustajien pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä miten lakeja noudatetaan? Ai niin, eihän niiden tarvitse noudattaa lakeja, vain tavallinen ihminen joutuu tuomiolle jos ei noudata.

Yhdestä uutisesta kuitenkin olen hyvilläni: tiesin jo hyvän aikaa melko varmaksi että Nils on syytön ja tänään sen VIHDOIN totesivat oikeuslaitoksen ihmisetkin. Hyvä niin että edes joskus oikeus toteutuu.

Äänestä
  • on mielestäni se kun varastat suoraan työntekijältä rahaa ja hänen töitään. Kun puhuit tuossa äsken rikoksista. Moni lauluntekijä elää näillä levyjen myynneillä. Ja kun kopsaat, varastat heiltä, muusikoilta, ja laulajalta joka kerta. Hekin ovat vain työntekijöitä niin kuin muutkin. Ps. Nils on syyllinen. Oikeus ei tapahtunut, vaan on valitettava asia että tuomio oli tuo.

    Äänestä

  • Nils on syyllinen kirjoitti:

    on mielestäni se kun varastat suoraan työntekijältä rahaa ja hänen töitään. Kun puhuit tuossa äsken rikoksista. Moni lauluntekijä elää näillä levyjen myynneillä. Ja kun kopsaat, varastat heiltä, muusikoilta, ja laulajalta joka kerta. Hekin ovat vain työntekijöitä niin kuin muutkin. Ps. Nils on syyllinen. Oikeus ei tapahtunut, vaan on valitettava asia että tuomio oli tuo.

    Keneltä varastan kun kopioin ostamani CD:n kasetille jota voisin kuunnella sitä Walkmanissani kun käyn hölkkäämässä (kasetista on maksettu kasettimaksu)?

    Etkä näköjään osaa lukea. Kyse ei ole siitä etteikö saisi muusikko niitä vaivaisia ropojaan (josta levyn hinnasta SUURIN OSA MENE VÄLIKÄSILLE EIKÄ MUUSIKOILLE JA SÄVELTÄJILLE!!) vaan siitä ettei kuluttajalla OLE OIKEUTTA ITSE PÄÄTTÄÄ MITEN OSTAMAANSA (HUOM! EI VARASTAMANSA) LEVYÄ KUUNTELEE JA KÄYTTÄÄ!

    Mistään varastamisesta ei siis todellakaan ole kyse! Ja varokin toiste syyttelemästä varkaaksi, anonyyminakin voit saada syytteen herjauksesta! Anonyymius ei suojaa sinua yhtään kun varkaaksisyyttelyitäsi lähdetään tutkimaan.

    PS. Et ole tainnut kuulla sitä että ihminen on SYYTÖN KUNNES TOISIN TODISTETAAN, ja koska eivät ole esittäneet näyttöä Nilsin syyllisyydestä niin se tarkoittaa vain sitä että Nils on SYYTÖN.
    Ja nyt lakkaat esittämästä syyttäjää, tuomaria ja pyöveliä, senkin teini!

    Äänestä

  • Immateriaalianarkistivarast... kirjoitti:

    Keneltä varastan kun kopioin ostamani CD:n kasetille jota voisin kuunnella sitä Walkmanissani kun käyn hölkkäämässä (kasetista on maksettu kasettimaksu)?

    tuolta teinisyyttäjältä. Hän kun näköjään luulee tietävänsä kaiken vaikka ei tiedä mitään mistään, ei edes sitä että ketään ei saa haukkua varkaaksi. Ei edes anonyymina. Taidanpa muuten laittaakin tuon teinin viestistä poliisitutkinnan, saapahan olla varoittavana esimerkkinä siitä miten EI pidä menetellä. Ja samalla ennakkotapauksena. Tai ei sittenkään, on netissä jo ollut tapauksia jotka johtaneet syytteeseen kun on menty liian pitkälle nimittelyissä ja herjauksissakin.

    Äänestä

  • Käy seurue Bodominjärven rantaan
    aurinko tuo, säteitään luo
    nimiä kirjoitellaan santaan
    Nils viinapullostaan juo

    Nils Gustafsson
    kohta jo kännissä on
    askel jo hoippuen
    kusellakin käy kaatuen

    Illalla nuotion ääreen
    viltillä istuen, makkaraa paistaen
    iskee silmänsä Irmelin sääreen
    Nils samalla pullostaan maistaen

    Nils Gustafsson
    kohta jo kiimassa on
    vaan Irmeli antanut ei
    se Nilsin järjen nyt vei

    Yöllä verisesti kostaa
    puukko nyt tuo, kuolemaa luo
    yhä uudestaan veitsen hän nostaa
    reikiä täynnä on ruumiit nuo

    Nils Gustafsson
    Bodomin murhaaja on
    jälkeen vuosikymmenten
    joko löytyy nyt syyllinen..

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Käy seurue Bodominjärven rantaan
    aurinko tuo, säteitään luo
    nimiä kirjoitellaan santaan
    Nils viinapullostaan juo

    Nils Gustafsson
    kohta jo kännissä on
    askel jo hoippuen
    kusellakin käy kaatuen

    Illalla nuotion ääreen
    viltillä istuen, makkaraa paistaen
    iskee silmänsä Irmelin sääreen
    Nils samalla pullostaan maistaen

    Nils Gustafsson
    kohta jo kiimassa on
    vaan Irmeli antanut ei
    se Nilsin järjen nyt vei

    Yöllä verisesti kostaa
    puukko nyt tuo, kuolemaa luo
    yhä uudestaan veitsen hän nostaa
    reikiä täynnä on ruumiit nuo

    Nils Gustafsson
    Bodomin murhaaja on
    jälkeen vuosikymmenten
    joko löytyy nyt syyllinen..

    että Nils on syytön. Itse et vain tunnu sitä tajuavan, olet kuin ne syyttäjät. Joku on saatava pölkylle ja mikä oiskaan parempi kuin vanha mies jota ollaan retuutettu puolin ja toisin.

    Kyllä on Suomen kansa julmaa ja raakaa, senkin ajan kun Nils syyttömänä vankilassa virui, oli se oikea murhaaja vapaalla jalalla. Ja on edelleen. Liekö edes elossa enää.

    Miksi Suomen kansa on niin hemmetin skandaalinhakuista että syyllinen pitää saada vaikka syyttömästä miehestä jos ei oikeaa syyllistä löydetä?

    Miksi Suomen kansa ei usko kun tuomarit ja oikeus tuli siihen päätökseen että Nils ei tehnyt niitä surmia? Tai kai suurin osa uskoo Nilsin syyttömyyteen mutta aina on noita kaltaisiasi verikoiria jotka haluavat repiä ja riepottaa ihmisen riekaleiksi kun ovat kerran jonkun syntipukin saaneet, olkoonkin sitten syytön.

    Äänestä

  • Nils on syyllinen kirjoitti:

    on mielestäni se kun varastat suoraan työntekijältä rahaa ja hänen töitään. Kun puhuit tuossa äsken rikoksista. Moni lauluntekijä elää näillä levyjen myynneillä. Ja kun kopsaat, varastat heiltä, muusikoilta, ja laulajalta joka kerta. Hekin ovat vain työntekijöitä niin kuin muutkin. Ps. Nils on syyllinen. Oikeus ei tapahtunut, vaan on valitettava asia että tuomio oli tuo.

    Eikö se kasettimaksu (joka on laajennettu koskemaan tyhjiä cd-levyjä) ole juuri sitä varten, että kopiointi omaan käyttöön on ok?

    Äänestä

  • ccdd kirjoitti:

    Eikö se kasettimaksu (joka on laajennettu koskemaan tyhjiä cd-levyjä) ole juuri sitä varten, että kopiointi omaan käyttöön on ok?

    sitten keksivät alkaa repiä myös cd-aihoista sitä kasettimaksua vaikka vain osa tyhistä cd-aihioista todellisuudessa tulee siihen käyttöön että niihin poltetaan musiikkia tai leffoja. Siltä varalta että jos joku nyt tallentaisi vaikka musiikkia.

    CD-aihoitahan voi käyttää muuhunkin, esim. omien työtiedostojen tai vaikka sähköpostien varmuuskopiointiin, digikuvien tallennukseen, vaikka linuxille tms.

    Ja sitten kun kaikki yhtiöt alkavat käyttää kaikissa levyissään kopiosuojausta ja toisaalta kopiosuojauksen purku sekä siihen käytetyt ohjelmat on kielletty niin voidaan kysyä että onko koko kasettimaksu edes perusteltu?

    Mutta koska ahneita käsiä on paljon niin kukaan ei usko että kasettimaksuia tullaan koskaan Suomesta poistamaan. Ellei EU-tuomioistuin päätä toisin. Suomalaiseen tuomioistuimeen asiaa on turhaa viedä, oikeustahon pitää olla Suomen ulkopuolella jotta päätös voisi olla puolueeton.

    Tässäpä näitä Suomen lain kummallisuuksia.

    Äänestä

  • vastausta kirjoitti:

    tuolta teinisyyttäjältä. Hän kun näköjään luulee tietävänsä kaiken vaikka ei tiedä mitään mistään, ei edes sitä että ketään ei saa haukkua varkaaksi. Ei edes anonyymina. Taidanpa muuten laittaakin tuon teinin viestistä poliisitutkinnan, saapahan olla varoittavana esimerkkinä siitä miten EI pidä menetellä. Ja samalla ennakkotapauksena. Tai ei sittenkään, on netissä jo ollut tapauksia jotka johtaneet syytteeseen kun on menty liian pitkälle nimittelyissä ja herjauksissakin.

    sitten uhkailusta. Ja sen joka puhui valtionpäättäjien rikoksista, solvaamisesta syytteen. :)

    Äänestä

  • PS. Nils on SYYTÖN kirjoitti:

    Etkä näköjään osaa lukea. Kyse ei ole siitä etteikö saisi muusikko niitä vaivaisia ropojaan (josta levyn hinnasta SUURIN OSA MENE VÄLIKÄSILLE EIKÄ MUUSIKOILLE JA SÄVELTÄJILLE!!) vaan siitä ettei kuluttajalla OLE OIKEUTTA ITSE PÄÄTTÄÄ MITEN OSTAMAANSA (HUOM! EI VARASTAMANSA) LEVYÄ KUUNTELEE JA KÄYTTÄÄ!

    Mistään varastamisesta ei siis todellakaan ole kyse! Ja varokin toiste syyttelemästä varkaaksi, anonyyminakin voit saada syytteen herjauksesta! Anonyymius ei suojaa sinua yhtään kun varkaaksisyyttelyitäsi lähdetään tutkimaan.

    PS. Et ole tainnut kuulla sitä että ihminen on SYYTÖN KUNNES TOISIN TODISTETAAN, ja koska eivät ole esittäneet näyttöä Nilsin syyllisyydestä niin se tarkoittaa vain sitä että Nils on SYYTÖN.
    Ja nyt lakkaat esittämästä syyttäjää, tuomaria ja pyöveliä, senkin teini!

    muusikot ja lauluntekijät saavat elantonsa ! Että heidän vähättelystään sinulle syyte. Jos verrataan että veropetokset ja ylinopeudet pahempia kuin toiselta varastaminen. (Teostolta varastaminenkin on varastamista) Niin SInulle voitaisiin luultavasti helpommin siitä syyte antaa kuin minulle vastalauseesta tuohon jossa puolestani sanoin että itse olet sitten varas. :)

    Äänestä

  • teinivastaaja kirjoitti:

    Ammu ittes peelo!

    Äänestä

  • Nils on syyllinen kirjoitti:

    on mielestäni se kun varastat suoraan työntekijältä rahaa ja hänen töitään. Kun puhuit tuossa äsken rikoksista. Moni lauluntekijä elää näillä levyjen myynneillä. Ja kun kopsaat, varastat heiltä, muusikoilta, ja laulajalta joka kerta. Hekin ovat vain työntekijöitä niin kuin muutkin. Ps. Nils on syyllinen. Oikeus ei tapahtunut, vaan on valitettava asia että tuomio oli tuo.

    Olen sitä mieltä, että kaikki artistit pitäis laittaa oikeisiin töihin. Teostomaksut nolliin ja artistit leipäjonoon. Oppisivathan tekemään oikeitakin töitä.

    Musiikki on perseestä. Mun mielestäni musiikkia ihannoivat saisivat alkaa lauleskelemaan vaikka suihkussa ja äänittää sitä c-kasetille (ei ois pakko äänittää).

    Eipähän tarttis valittaa eduskunnan kopiolaeista...

    Äänestä

  • lopettaa kirjoitti:

    auttauisiko zyklon B näihinkin ongelmiin?

    Äänestä

  • Teinivastaaja :) kirjoitti:

    sitten uhkailusta. Ja sen joka puhui valtionpäättäjien rikoksista, solvaamisesta syytteen. :)

    Sua ei ole kukaan uhannut muuta kuin syytteillä ja sä nyt itse syyllistyt samaan! Sitäpaitsi jos valtion päättäjät on syyllistyneet oikeasti johonkin rikoksiin ja niistä on ollut julkisuudessa niin eihän siinä ole solvausta, eikä niiden nimiäkään näköjään ole mainittu.

    PS. Luepas se peelo-opas, käyttäydyt juuri niinkuin uhmaikäinen KAKARA! Mm. nuo uhkailut syytteistä ym.

    Äänestä

  • teinivastaaja kirjoitti:

    muusikot ja lauluntekijät saavat elantonsa ! Että heidän vähättelystään sinulle syyte. Jos verrataan että veropetokset ja ylinopeudet pahempia kuin toiselta varastaminen. (Teostolta varastaminenkin on varastamista) Niin SInulle voitaisiin luultavasti helpommin siitä syyte antaa kuin minulle vastalauseesta tuohon jossa puolestani sanoin että itse olet sitten varas. :)

    "heidän vähättelystään sinulle syyte"

    VÄHÄTTELYSTÄ SYYTE? Voi jestas, SÄ OLET PIHALLA PAHEMMIN KUIN USKOIMMEKAAN. Vähättelystä ei voi saada syytettä eikä tuossa edes ole vähätelty.
    Yksikään muusikko ei elä pelkillä Teosto-korvauksilla, paina tää jo kovaan kalloosi!

    Toiseks, kukaan ei ole varastanut yhtään mitään jos haluaa OSTAMANSA levyn kopioida. Siis painotan tuota sanaa ostamansa (jos pelle edes tajuat yhtään mitään ja osaat edes lukea), ostetusta cd:stä MENEE MAKSU NIILLE MUSIIKINTEKIJÖILLE!!!

    Eli jos vielä herjaat varkaaksi, niin todellakin ei jää enää uhkaustasolle vaan sut tullaan viemään oikeuteen varkaaksi nimittelystä. Etenkin kun mitään varkautta ei ole tapahtunut.

    Mene sinne hiekkalaatikolle ja jätä nämä nettikeskustelut niille jotka sen taitaa sua paljon paremmin!

    Äänestä

  • teinivastaaja kirjoitti:

    muusikot ja lauluntekijät saavat elantonsa ! Että heidän vähättelystään sinulle syyte. Jos verrataan että veropetokset ja ylinopeudet pahempia kuin toiselta varastaminen. (Teostolta varastaminenkin on varastamista) Niin SInulle voitaisiin luultavasti helpommin siitä syyte antaa kuin minulle vastalauseesta tuohon jossa puolestani sanoin että itse olet sitten varas. :)

    pakko kuitata.

    "muusikot ja lauluntekijät saavat elantonsa"

    Reilusti yli 90% suomalaisista muusikoista saa elantonsa itse asiassa ihan tavallisesta leipätyöstä. Mikäli olet onnekas saatat päästä johonkin kouluun musiikinopettajaksi, mutta ainoastaan mikäli ei kovin montaa FM:ia ole tyrkyllä. Nämä kun ajavat edelle vaikka musiikin tietämys rajoittuisi Kissanpolkkaan. Me muut hääräämme sitten jossain muualla.

    Tämän päälle me kulutamme iltaisin ja viikonloppuisin aikamme treenikämpällä tai studiossa, tai siinä nurkkakuppilassa soittamassa humppaa umpikännisille tahvoille, jotka eivät ymmärrä tanssi- ja esiintymislavan eroa. Keskivertomuusikko tekee viikossa puolitoista- kaksi kertaa sen määrän työtä minkä sinä ja vain sen vuoksi, että levymyynnillä ja musiikin tekemisellä ei elä.

    Äänestä

suurin ryhmä ketä tämä uusi laki koskee istuu parasta aikaa kotona katsomassa tv:tä. eli tavallinen kansa joka ei ymmärrä mitä tuleman pitää. mitä luulet tavallisen perheenisän ja äidin tuumaavan kun ostaa esim. jari sillanpään uusimman cd-levyn, eikä se toimikkaan kopiosuojauksen takia autossa eikä kotona. tästä aiheesta saadaan lukea vielä monta vihaista kirjoitusta sanomalehdissä.

Äänestä

Kyseessä onkin saanko korjata rikkinäisen levyni polttamalla siitä uuden kopion. KELE! VITTU EN OSTA UUTTA!

Äänestä
  • VITTU ONKO SE NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ. JOS LEVY ON RIKKI VIE SE TAKASIN KAUPPAAN. VITTU SULLA EI OLE MITÄÄN VITUN OIKEUKSIA RUVETA "KORJAILEMAAN" SITÄ.

    VOI VITTU ETTÄ JOILLEKKIN ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ TOTA.

    Äänestä

  • KORJATA kirjoitti:

    VITTU ONKO SE NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ. JOS LEVY ON RIKKI VIE SE TAKASIN KAUPPAAN. VITTU SULLA EI OLE MITÄÄN VITUN OIKEUKSIA RUVETA "KORJAILEMAAN" SITÄ.

    VOI VITTU ETTÄ JOILLEKKIN ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ TOTA.

    vittu ku vittu on niin vittu vaikeeta vittu ymmärtää ku vitun nykynuorisolla on vittu melkein vittu joka vitun toinen sana vittu.

    Hups, loukkasinko jotakuta kielenkäytölläni? Pyydän syvästi ja nöyrimmin anteeksi. Koitin vaan demonstroida miltä vaikuttaa (kurjalta) kun eräillä se joka toinen sana on v-alkuinen. Meneehän tuo sana jos se esiintyy vain kerran koko tekstissä mutta että noin usein..

    Äänestä

  • KORJATA kirjoitti:

    VITTU ONKO SE NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ. JOS LEVY ON RIKKI VIE SE TAKASIN KAUPPAAN. VITTU SULLA EI OLE MITÄÄN VITUN OIKEUKSIA RUVETA "KORJAILEMAAN" SITÄ.

    VOI VITTU ETTÄ JOILLEKKIN ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ TOTA.

    Olen varsin iloinen havaitessani lievää adrenalinipuuskaa tekijänoikeusasioissa. Asiahan on niin, että jotkut vaan yksinkertaisesti reagoivat asioihin hieman toisia voimakkaammin.

    Voimasanoilla voidaan korostaa omaa näkemystä, jolloin myös väittelyn asemat saattavat muuttua. Tosin milloinkaan ei ole varmuutta, mihin suuntaan. Joskus on jopa hyvä aloittaa keskustelu pienellä huorittelulla tai homottelulla. Näin saadaan keskustelu avattua siten, että vastapuolikin huomaa, että hänelle tässä tosiaan puhutaan.

    Väittelyistä hauskimpia ovat sellaiset, joissa henkilöt ovat fyysisesti vastakkain ja puhuvat isoilla kirjaimilla. Pyrin aina jäämään paikalle seuraamaan tällaisia väittelyjä. Voimasanojen molemminpuolinen virta voi muuttua tulvaksi, jolloin sivullisten on syytä väistyä.

    Vittujen ja saatanoiden toistelija ei useinkaan ymmärrä kuinka hassulta hän näyttää sivustakatsojan silmin. Joskus hän voi huomata menneensä liian pitkälle, ja häntä saattaa itseäänkin naurattaa. Mutta kaikkein hassuimpia ovat kovaääniset väittelijät, jotka eivät huomaa itse hassua käyttäytymistään ja jatkavat puhisten matkaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä sitten? kirjoitti:

Näyttää olevan kovin huolestuneita ihmisiä.

Saako autolla ajaa ylinopeutta? -No ei, mutta silti ajetaan. Harva käy käräyttämässä itsensä jälkikäteen. No entäs pimeät firabelihommat? -No pitäishän niistäkin tuloista ilmoittaa verottajalle... mutta kuka ilmoittaa?

Tarkoitan tällä sitä, että jos joku ihan vilpittömästi ottaa varmuuskopion levystään tietokoneelle tai polttaa kopion, niin mitä sitten? Kukaan ei tule satunnaiselle tarkastuskäynnille kotiisi penkomaan tietokonettasi tarkoituksenaan etsiä laittomasti kopioituja tiedostoja tai levyjä.

Eduskunta on nyt yksinkertaisesti tehnyt vaan sellaisen päätöksen, jonka noudattamisen valvonta on jokaisen itsensä harteilla. Minä en tunne itseäni rikolliseksi ottaessani kopiota juuri ostamastani uudesta Nalle Puh-dvd:stä, koska pidän todennäköisenä, että lapseni saa sen jossain vaiheessa käsiinsä tuhoisin seurauksin. En myöskään aio ilmiantaa itseäni poliisille tai teostolle jos soitan kotona musiikkia alkuperäiseltä cd:ltä ja minulla on autossa siitä kopio.

Minusta tuntuu, että täällä meuhkaavat heebot ovat kuitenkin niitä, jotka polttelevat levyjä aivan samaan tahtiin, on asiasta säädetty sitten mitä tahansa. Tavallista keskivertokansalaista asia ei hetkauta hevon vertaa. Niin no - onhan sitten tietysti se ääripää, joka ei saa nukuttua kun kävi lapsena omenavarkaissa... mutta se on sitten aivan oma lukunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu