Suomalaiset noloja
Scanian syyskuun lopussa järjestämässä nuorten rekkakuskien kisassa tuli Belgialaisvoitto.
Viime vuonna kisan voitti Italiaano...
Miksi näin???
Kun tätä palstaa lukee, niin luulee että me olemme maailaman parhaistoa ja kun otetaan huomioon ajo-olosuhteemme, niin luulisi että täältä pitäisi löytyä taitavia kuljettjia.
Mikä on syy ettei suomen kuorma-autojen ammattikuskit yllä samaan tasoon kun esim. kilpakuskit (F1, WRC, Gp2) ?
Olen seurannut tämän sivun eri keskustelupalstoja ja todennut että täällä on suuri osa ns. "baariuskeja", jotka kinaskelevat Volvon ja Scanian paremmuudesta.
Volvo ja Scania on tunnetusti kaksi maailman parhaimmistoon kuuluvia kuorma-automerkkejä, miksi siis kiistellä niiden eroavaiksuuksista pikku-asioissa?
Miksi ette voisi keskustella järkevästi siitä miksi ei suomalaiskuski pärjää muille ajotaidoissa???
Itse en ole kuljettaja, mutta työssäni alalla tapaan heitä ympäri eurooppaa ja kokemukseni on että Suomi on ehdottomasti Baarikuskien luvattu maa.
Muualla euroopassa pojat hoitavat hommansa ja menevät kotiin perheen luo. Suomessa he jatkavat Essolla kaljapullon äärellä ja sitten yöllä tällä palstalla.
Ryhdistäytykää suomen pojat, varsinkin te vasta-alkajat, koska muu ammattikunta kiistelee "kanjasta" ja Volvosta näillä sivuilla.
Näyttäkää te nuoret että edustatatte samaa luokkaa kun muut suomen ammattikuskit (Mäkinen, Häkkinen, Grönholm, Räikkönen m.m.)
Silloin ehkä löydämme suomalaisen YETD kilpakorokkeella

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei se sitä sano että suomalaiset ovat huonoja kuskeja rekka liikenteessä jos ei voittanu skabaa suomi on pieni maa ja täältä tulee paljon hyviä kuskeja, suomalaiset ovat olleet ihan kärkipaikoilla jo useamman vuoden!! Eikä niissä kisoissa välttämättä oteta aina kaikkia kelejä huomioon kuten talvi pätkä kapealla tiellä..!?!
Luuletko, että ammattikuskit viitsii ottaa osaa tollasiin aloittelioiden kilpailuihin on tärkeämpääkin tekemistä. Siellä käyvät vain ne joita tämä työ ei kiinnosta lainkaan. Me ammattilaiset hoidamme meille kuuluvan työn, emmekä rehvastele teoillamme muille. Henkilöauto liikenne voisi kyllä ottaa mallia muiden maiden autoliikenteestä, siellä otetaan paremmin muutkin tiellä liikkujat huomioon.
Kuinka "tosimiehellä" on näin keskellä päivää aikaa istua netissä?
Taitaa ammattimies istua ammatikseen Esson baarissa "on tullut peruuteltua täysperävaunua enempi kun muut ajaneet eteenpäin"
Tämä kilpailu vaatii hyvää autonkäsittelytaitoa ja hallintaa (myös hermojen)
Tosi ammattimiehen ei tarvitse puolustella itseä ja aliarvioida "aloittelioita"
Kaikki osllaistujat on ammattikuskeja ja ikään nähden osaavia kavereita.
Otappa ens kerralla vähän enmpi selvää ennekun rupeet tänne tommosta kirjotteleen. Kyllä Suomalaiset on kuule putsannu jo monet palkinto pöydät ajotaidon MM kisoissa eripuolilla maailmaa, toiset maat ovat oikein ihmetelleet miksi suomalaiset ovat niin ylivoimaisia !!!
käyppäs kattoon vaikka aikaskuluks rahtareiden netti sivuilta viime vuoden tuloksia. www.rahtarit.fi
Olette muutamassa vuodessa pilanneet totaalisesti meidän vanhojen konkareiden maineen,niin koti-kuin ulkomaanliikenteessä,amen!
Onhan tuo jo tullut selväksi.