Pohdiskelinpa tässä jälleen yöni ratoksi, millainen rotu minulle voisi sopia. Kerrostalossa kun asustelen, koira ei saisi olla kovinkaan äänekäs, ja sen pitäisi olla vähintään keskikokoa. Itse pidän pitkistä lenkeistä, joten olisi luonnollisesti mukavaa jos koirakin niistä pitäisi. Muutenkin saisi koirassa olla hieman vilkkautta, tahtoisin esim kovasti harrastella jotain valjaillavedon tyyppistä, vaikka minisuksilla tms. Siperianhuskyakin olen ajatellut, mutta taitaapi olla hieman sopimaton kerrostaloon, jos ei muuten, niin ääntelynsä puolesta. Lisäksi olen käsittänyt, että se ei ole sitä tottelevaisinta sorttia, ja minusta olisi kyllä mukavaa jos koira tulisi luokse kutsuttaessa ja pysyisi paikallaan käskettäessä. Ensimmäistä omaa koiraani olisin hankkimassa, mutta tahdon nyt vielä harkita näitä asioita ja kerätä tietoa jne, eli ei ole ihan akuutti aihe kuitenkaan.:) Pystyisiköhän tietävämpi väki siis ehdottelemaan minulle jotain sopivaa rotua? Tuota vetohommeliakin kaiketi pystyy harrastamaan melkoisen monen koiran kanssa, mutta kertoilkaa nyt ideoita. Ulkonäöllisesti siis pidän tuollaisesta husky-tyyppisestä, ja sitten ihan perusnoutajista ja muutenkin tällaisista peruskoiran näköisistä koirista. Korvien asennolla sun muulla tilpehöörillä ei nyt ole niin väliä, luonnetta lähinnä etsiskelin.
mitähän rotua?
hmm
13872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
noutajatyyppiset viehättää,ota labradorinnoutaja,näyttölinjainen sellainen.Se on aika varma valinta.
Itse harkitsisin lapinkoiraa tai porokoiraa. Se kerrostalo on tietenkin hiukan arveluttava asumismuoto näille roduille, itsellä porokoira kyllä sopeutui hyvin.
Kaikki koirathan saa istumaan ja tulemaan luokse käskystä, sehän ei ole ongelma, mutta siihen tarvitaan aikaa ja vaivaa kouluttamiseen. Ei sitä kukaan tee ilman opetusta, ellet sitten hanki koiraasi jo koulutettuna.
saksanpaimenkoira :)
tottelevainen,ei kovin herkkähaukkuinen,voimakas jos haluaa vaikka valjakkoa vetää ja sitten tätä vilkkautta,leikkisyyttä ja energiaa riittää :)
ja kun sakemanni on,saavat humalaisetkin pysyä kaukana xD ja saku on oiva PERHEKOIRA!! rakastaa lapsia,ja kiintyy omistajaansa tosi voimakkaasti.
sakut ovat jopa tosi fiksuja! kerrankin eräässä koiramme-lehdessä oli juttu,että eräällä pariskunnalla oli 4 vuotias lapsi ja saku.
lapsi oli jäänyt pihalle koiran kanssa talvella,kun isä ja äiti olivat menneet kauppaan.
ja talon vieressä oli järvi,tyttöähän se tietysti kiinnosti. se lähti sitten sinne järvenjäälle kipittämään ja jää meni rikki.tyttö uppos sinne,kun eihän se uida vielä osannu.
saku sitten alko haukkua ihan hirveesti,mutta kukaa ei tullu.koira juoksi jäälle,otti tyttöö haalarista tiukasti kiinni ja veti jäälle. ja sillon äiti ja iskä tuli sieltä kaupoiltaan ja heti juoksivat sinne jäälle ottamaan tyttöö kiinni. saku sai sitten kennelliitolta tai joltai sellaselta urhoollisen sankarikoiran mitalin :)
Hei,
Olen hiljattain tutustunut yhteen dalmatiankoiranarttuun ja voi että se on ihana!
Ei Hauku, on superkuuliainen, kun se on hyvin opetettu. Se tulee täyttä vauhtia, kun omistaja vain kuiskaakin sen nimen. On erittäin kiltti ja aivan mahtana persoona. Se osaa myös vaikka mitä temppuja kun oppii todella nopeasti. Seuraavaksi koiraksi otan varmasti dalmiksen ja samalta kasvattajalta kuin tuokin aarre. Nyt minulla on noutaja, joka on mielestäni liian innokas menemään aina kuraan ja veteen. Tämä ominaisuus puuttuu muuten tuolta tuntemaltani dalmikselta. Muuten tietysti pidän valtavasti myös omasta koirastani, mutta tuo dalmis on jotekin niin mykistyttävä ja minulla ainakin on ollut niistä aivan väärä kuva,valitettavasti.
No joo, mutta olen saanut esim huskysta juuri sen kuvan, että se tottelee kun sitä itseä huvittaa, oli miten hyvin koulutettu tahansa. (Kumotkaa ihmeessä tämä väite jos vaan jollain keinoin uskallan vielä haaveilla jumaloimastani rodusta;)) Ajasta ja vaivasta taas ei tule puutetta, olen itse tosi kärsivällinen, ja valmis tekemään hyvinkin paljon työtä koiran eteen. Noita lapinkoiriakin olen miettinytkin, mutta minun silmääni se näyttää aika pieneltä, en sitten tiedä mistä johtuu kun käsittääkseni ovat sitä keskikokoa kuitenkin. Onko niistä vetäjiksi? Eivätkös myös hauku aika herkästi? Asuntohan on koiralle oikeastaan vain lepopaikka, niin että kyllä se kerrostalo-kysymyskin on lähinnä mekkaloinnista. Labradori ja kultainennoutaja on löytynyt ihan lähipiiristä, kivoja otuksia molemmat, mutta ottaisin silti mieluummin jotain muuta rotua...
Saksanpaimenkoira on lapsenvahdittanut minuakin, kun olin vielä sellainen nyrkillätapettava. Koira esim tuli aina eteen seisomaan kun yritin yksin järvelle. Kiitoksia tästä vinkistä, hassua etten ole tullut tuota edes ajatelleeksi! Tämän kuvailun perusteella minullakin on ollut väärä kuva dalmiksista, mutta ei ehkä silti ihan minuntyyppinen koira. Ja ei haittaisi tippaakaan jos koira nauttii vedestä ja mudassa rypemisestä, saa siinä vähän rämäpäisyyttä ollakin.:)
tietenkin. Mutta koska sinä kerroit ettet ennen ole koiraa omistanut, minä en kyllä suosittele sinulle sitä.
samasta syystä minäkään en sakemannia esittänyt,vaikka se tosiaan on paras!
Entä jos ottaisit jonkun sekarotuisen missä on jotain kivoja rotuja?? Meillä itellä on just sellanen :)
Tiedän yhden nartun, joka on suomenpystykorvan ja samojedin sekoitus (tosi kaunis yhdistelmä http://www.koiragalleria.net/pages/picture_show.php?pictureID=1983&koko=150
) ja sille on luultavasti tulossa pentuja marraskuun lopuilla, isänä bluemerle pk.collie.. Ei se tietenkään voi vielä olla ihan varmaa, koska astumisesta on vasta 2.viikkoo ;)
Itselläni ei ole rodusta kokemusta, joten luonteesta tai sopivuudesta kerrostaloon en voi ottaa kantaa. Käsittääkseni snakut ovat kuitenkin suht helppoja koulutettavia ja tiedän parikin (suur)-snautseria joiden kanssa harrastetaan valjakkojuoksua ja -hiihtoa.
Snautseri ei nyt ehkä koiramaailmassa parhaiten muistuta huskya, mutta saattaa muilta ominaisuuksiltaan olla ainakin lisätiedon hankinnan arvoinen vaihtoehto, kenties???
Snautserit ovat minulle ehkä koiramaailman ainoa "ehdoton ei", ja myönnän sen johtuvan suurimmalta osaltaan juuri pinnallisista tekijöistä. Minusta ne ovat vain niin kertakaikkisen rumia otuksia, lisäksi minulle on jäänyt eräästä snautserista melkoisen huono kuva... ne eivät vain iske. Vierastan myös kiharaa karvoitusta, minkä taisin unohtaa mainita tuossa...
Sekarotuisia vastaan ei ole yhtään mitään, mutta niistä minä en myöskään tiedä yhtään mitään. Siis miten niiden ominaisuuksista sun muusta ylipäänsä voi tietää jne. ...minkälaisia yhdistelmiä ylipäänsä on olemassa vai onko vain taivas kattona plus miljoona muuta kysymystä.
Kiitoksia kovasti neuvoista kaikille tähän asti, lisääkin saa laittaa.:)
Ootko kokeillu seuraavaa...???
http://www.interrogatum.com/cgi-bin/fun/kintro.pl
(en osaa linkittää...)
Itelläni rodunvalinta oli aikoinaan suhteellisen helppo ja niinpä tein testin ihan huvin vuoksi. En tiedä onko testi vain yksinkertaisesti hyvä ja "totuudenmukainen" vai osaako tietsikkani lukea ajatukseni.
Kuvittelin testin ehdottavan jotain aivan älytöntä mutta yllätys olikin melkoinen kun kone ehdotti minun hankkivan lisätietoa pisamanaamaisesta rodusta, jonka edustaja on jo 6-vuoden ajan riemastuttanut elämääni! ;)
Kultainen noutaja tai Labradorin noutaja on ensimmäiseksi koiraksi aina melko varma valinta.Karva ratkaisee, kumpi. Älä osta metsästyslinjaista kuitenkaan, ja valitse/pyydä kasvattajaa valitsemaan rauhallinen pentu. Mieluummin narttu. Ja, pyri hankkimaan pentu sellaiselta kasvattajalta, johon voit myöhemminkin pitää yhteyttä, saat kullanarvoisia neuvoja jatkossa koiraongelmien kanssa (niitä tulee aina jonkinasteisia).
Minkä tahansa rodun saa kyllä koulutettua, eikä noutajakaan ole valmiiksikoulutettu. Helpoimmasta päästä kuitenkin.
sisällä haukkumista ei kannata sitten sallia missään tilanteessa, on oltava johdonmukainen kielletyissä asioissa. Jos haukkumisesta tulee vallan ongelma, voi ottaa käyttöön Aboi Stop- sitruunapannan, se yleensä tepsii. Ei toki pennulle, vaan aikuiselle vasta.
Noutaja on kuitenkin niin helppo ja nopea kouluttaa, että tuskin tulet tarvitsemaan moisia.
Kun hankit pennun, keksi teille myös koulupaikka, joku lähialueen koirakoulu, jos siellä on hyviä kouluttajia.
Onnea koiranetsintään...
Collie on tosi äänetön keskikokoinen ja pitää
pitkistä lenkeistä .On tottelevainen,reipas ja innokas kuitenkin sisällä rauhallinen ja helppo.