Farssin pääsyyllisten päiden on aika tipahtaa. Hatarin, omaan mielikuvitukseen perustuvien, "todisteiden" perusteella käynnistetty kampanja, jossa tarkoitus oli saada sivullisen kohtalon kustannuksella sulka hattuun, oli härskeintä virkamisestoimintaa mitä viime ajoilta tulee mieleen.
Tällaisesta on syytä lähteä lusimaan, ja joka tapauksessa virka menettää.
Mitkäs ne pääsyyllisten nimet ovatkaan?
Tällaisesta on syytä lähteä lusimaan, ja joka tapauksessa virka menettää.
Mitkäs ne pääsyyllisten nimet ovatkaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tässä se nähdään kuinka helposti johdateltavaa etenkin median toimesta, Suomen urpo kansa on. Kyllähän syyllisyys jäi toteen näyttämättä, mutta kuka jumalauta sen muu ois voinut tehdä? Aiva naiurettavaa senkin väittämä että motiivi puuttui. Suomeesa mustasukkaisuus rikokset ovat arkipäivää, mikä se yleisempi syy muka?. Nyt tässä poliisikin leimattiin valhetelijaksi ja rikollinen pääsi kuin koira veräjästä. Näyttö ei riittänyt syylliseksi totamiseen, mutta se ei sitä tarkoita että ao. on syytön. Sitä ei vaan näillä todisteilla kyetty toteen näyttämään. Aikaa oli kulunut liikaa...
nissen syyllisyyden kannalla ja sinä urpo uskoit!
miten voi olla noin vaikea tajuta, ettei Nissellä todistettavasti ollut motiivia tehdä noita tekoja. Poliisi on samanlainen valehtelija kuin muutkin ihmiset. Jos tarkoitat valehtelijalla tuomista, niin kyse oli samasta kuin muillakin: Kun mitään todisteita ei saatu, niin niitä alettiin keksimään "tulkinnoilla".
Kyllä NG on syytön, NG oli uhri. Uhrin asema tulee esille tutkintapöytäkirjoista täysin selkeästi. Täytyy olla todella yksinkertainen ihminen, jos tätä ei niistä teksteistä pysty päättelemään.
"Poliisi on samanlainen valehtelija kuin muutkin ihmiset" = Nisse
tässä on kritiikin paikka haapalaa ja tuomista kohtaan. molemmat lähtivät mututuntumalla tekemään NG:a syylliseksi. Todellisia todisteita ei ollut, vaan syyttäjäkin ja osa todistajana olleista lääkäreistä, saatiin peliin mukaan vääränlaisilla viesteillä. Tällainen viesti oli mm "tekninen tutkinta ja dna testit tukevat NG:n syyllisyyttä" . Uskon että tämä haapalan ja tuomisen "juoni" paljastui syyttäjille viimeistään tuomisen ollessa todistajana. tuomisenhan piti kertoa oikeudelle, miksi kukaan muu ei voi olla syyllinen. Tämä herra tutkija kertoi vain Assmanin 45 vuotta vanhan alibin ?????. Lisäksi hän toi suomalaisen oikeustajun kannalta todella törkeästi esille "tulkitsemansa tunnustuksen". Miksi "tunnustuksella" ei ollut merkitystä, selviää erittäin hyvin oikeuden antamasta päätöksestä! Tapahtumien valossa minä ainakin antaisin syyttäjille "puhtaat paperit", mutta haapalalle ja tuomiselle kenkää. Huomioitavaa on vielä, että haapala koetti viestittää (vaikuttaa oikeuden päätökseen) kesken päätöksenteon bodom jutun olevan selvitetyn!!!!!Siis ennenkuin päätöstä oli annettu, ei kai tällainen kuulu poliisin tehtäviin?
onko tehty uusia henkirikoksia vai suunnitteletko niitä täällä?
Kun syytät jotain henkilöitä heidän virheistään, niin ei heitä sanota syntipukiksi. Syntipukki tarkoittaa sijaiskärsijää jonkun toisen puolesta.
Kun syytät Suomen rikostilastoista maahanmuuttajia, vaikka he eivät ole syyllisiä meidän synkkiin tilastoihin, niin silloin maahanmuuttajat ovat syntipukin osassa. Eli kun joku hakkaa somalin (joka ei ole tehnyt kenellekään mitään) kadulla, siin siinä hän on syntipukkina jollekin, mitä sinun kannattaisi miettiä.
Kummasti vain somalien rikostilastot ovat härskeimpien rikosten, kuten raiskausten, lastenraiskausten, ryöstöjen, pahoinpitelyjen jne. osalta monikymmenkertaisia suomalaisiin verrattuna.
niillä ei ole päässään mitään muuta ku jotain Main Kmapfista kopioituja juttuja, sinne on vaan vaihdettu eräitten sanojen kohdalle somali
Olen nähnyt oikeusministeriön tilastoista noita lukuja. Jos ikävän totuuden kertominen on mielestäsi natsismia, niin ihmettelen logiikkaasi. Kirjoitustaidossakin riittää sinulla paljon parannettavaa.
Viranomaistoimintaan on paljon vaikeampi puuttua kuin tavallisten, ei viranomaisten toimiin.
Varsinkin jos ei ole kysymys saadusta rikostuomiosta.
Virkamiehen oikeusturva on huomattavasti vahvempi kun muilla ihmisillä siviilipuolella.
Tästä syystä viranomaisten henkilöstössä pystyy jatkamaan luonnevikaiset ja epäkelvotkin henkilöt eläkkeelle pääsyynsä saakka, ihmisten kiusana.