Pysähdy hetkeksi miettimään miksi levy-yhtiöt haluavat tuotteisiinsa kopiointisuojauksen.
Miksi, miksi? Olisiko tällä kansanhuviksi muodostuneella waretuksella mitään tekemistä asian kanssa?
Viisivuotiaasta naperosta mummuikään, siinä warettajien skaala. Mitään ei osteta kun kerran ilmaiseksikin saa. Ja sitten ihmetellään kun levyjen hinta pikemminkin nousee vaikka tekniikan kehittymisen myötä luulisi hintojen laskevan.
Kiittäkäämme suojauksista warettajia. Letkut punaisena imuttavia ystäviämme, joiden ansioista uudet levyjulkaisut ovat maailmanlaajuisessa jakelussa välittömästi ilmesttyään.
Miksi, miksi? Olisiko tällä kansanhuviksi muodostuneella waretuksella mitään tekemistä asian kanssa?
Viisivuotiaasta naperosta mummuikään, siinä warettajien skaala. Mitään ei osteta kun kerran ilmaiseksikin saa. Ja sitten ihmetellään kun levyjen hinta pikemminkin nousee vaikka tekniikan kehittymisen myötä luulisi hintojen laskevan.
Kiittäkäämme suojauksista warettajia. Letkut punaisena imuttavia ystäviämme, joiden ansioista uudet levyjulkaisut ovat maailmanlaajuisessa jakelussa välittömästi ilmesttyään.
Vastaukset 28
Vanhimmat
ovat alusta asti olleet niin korkeat? Silloin jo 80-luvulla kun ei ollut kenelläkään mitään tietoa mp3-tiedostoista, p2p-ohjelmista, polttavista cd-asemista, monilla ei ollut edes tietokonetta siihen aikaan. Silloin jo cd:n hinta oli maksimissaan, sietokyvyn ylärajoilla. CD on alusta asti hinnoiteltu päin honkia. Jos levy-yhtiöt olisivat silloin karsineet kustannuksia ja ahneet Teosto, Gramex, Kopiosto olisivat hieman tinkineet niistä luxus-huviloistaan ja luxusautoistaan niin cd:n hinta olisi vain osa siitä mitä tänäpäivänä.
CD:n korkea hintataso, joka on siis keinotekoisesti pidetty korkealla, jotta nuo em. herrat saavat elää toisten selkänahasta, on johtanut siihen että imutellaan. Ja se selkänahka ei ole pelkästään kuluttajat vaan myös muusikot ja säveltäjät, myös heidän selkänahastaan revitään nuo maksimaaliset tuotot joilla niitä luxushuviloita ostellaan. Teosto & co. siis loisivat myös muusikoiden siivellä. Muusikot ja säveltäjät saavat todellisuudessa hävettävän pienen osan cd:n hinnasta itselleen, kaikki muu menee välikäsille ja erilaisiin veroihin.
Syyttävää sormea voit varmasti heristää myös tuonne levy-yhtiöiden ja noiden lukuisten tekijänoikeuslaitosten suuntaan, hehän koko homman ovat alulle panneet.
Ei siis kannata syytellä niitä jotka netistä ovat imuttaneet ja huom! waretus itseasiassa tarkoittaa rikollisesti immateriaalia hankkivaa, musiikin imuroiminenhan ei vielä sentään ole rikos. Siksi imuroijia ei voi eikä saa sanoa warettajiksi. Jos imuroit Windowsin netistä, silloin waretat. Waretus siis on laitonta toimintaa.
Kannattaa myös huomioida se tosiseikka että netissä on paljon myös oikeasti ja täysin laillisesti ilmaiseksi jaossa olevaa tavaraa: musiikkia, leffoja (esim. Star Wreck), softaa (linux, mozilla, reactos jne.) joten näiden imuroimisesta ei voi eikä saa tulevankaan lain nojalla syyttää ketään rikolliseksi, muutoin tapahtuu kunnianloukkaus ja oikeusmurha.
"Muusikot ja säveltäjät saavat todellisuudessa hävettävän pienen osan cd:n hinnasta itselleen, kaikki muu menee välikäsille ja erilaisiin veroihin"
Hävettävän pienen, hmmm... Näin se vain on poikaseni, jokaisen tuotteen tuotanto ja jakeluketjussa on monia portaita joiden on saatava osansa, muuten koko touhu ei toimi.
Se onko jonkun osa hävettävän pieni on sitten ihan eri juttu. Jos minä valmistaisin esimerkiksi rautanauloja ja kokisin saavani "hävettävän pienen osan" niiden kuluttajahinnasta lopettaisin valmistuksen kannattamattomana ja suuntaisin ajatukseni kannattavampaan toimintaan.
Miksi muusikot eivät toimi tällä tavalla? Ehkäpä he eivät sittenkään koe saavansa "hävettävän pientä osaa"?
Ensinnäkään en ole sun poikasesi, luultavasti olen sua reilusti vanhempi ja toisekseen sinulla ja minulla ei ole mitään yhteistä.
Toisekseen, luulen että kuulut juuri noihin rosvo-organisaatioihin jotka rokottavat niin kuluttajan kuin muusikoidenkin selkänahasta niitä senttejä jotka pikemmin kuuluisivat niille jotka on sen luovan työn tehneet!
Miksi väliportaita on niin paljon? Miksi Teoston herroilla on varaa ostella luxushuviloitansa, toisten selkänahasta revityillä varoilla? Jos ajatellaan että Teoston pitäisi olla tavallaan kuin SAK on muille, niin eikö Teoston pitäis nimenomaan olla antamassa sitä rahaa niille muusikoille ja säveltäjille eikä jakaa vain almuja?
Miksikö muusikot eivät koe saavansa hävettävän pientä osaa? Oletkos niin varma? Kyllä soraääniä on kuulunut muusikkopiireistä mutta ne on menneet kuuroille korville, ja/tai vaietettu, suurin osa ei ehkä uskalla edes kapinoida tuota sortoa vastaan. Ja mikä häpeellisintä, sortajana on heidän oma etujärjestönsä!!! Häpeällistä, ja suorastaan rikollista!
Joka olisi lopettanut uransa sen takia, että hän saa tuotoksen loppuhinnasta "hävettävän pienen osan"?
Minä en ole. Ihmettelenkin, eikö yhdeltäkään, siis YHDELTÄKÄÄN MUUSIKOLTA, ole löytynyt selkärankaa jotta olisi tuon tehnyt? Kaikki vain puristelevat nyrkkiä taskussa ja napisevat hävettän pienestä osasta, niinkö?
ei 80-luvulla ollut cd-levyjä kuin elokuvissa. ne tuli vasta 90-luvun alussa. vuonna -89 lp levy maksoi 60mk eli n.10€ silloin puhuttiin että kun cd-levy lähtee leviämään, niin niiden hinnat laskee koska valmistuskustannukset ovat paljon pienemmät. mutta kuinkas kävikään?
ei kuule suomessa ole monta sellaista muusikkoa jotka olisivat kokopäivätoimisia muusikkoja. eli heidän on pakko duunata muitakin juttuja koska saavat niin vähän musiikistaan.
Et kai ole kuullut siitä että yksikään muusikko ei elä tekemättä jotain kakkosduunia tai sitten elättämällä itsensä niin että tekee keikkaa? Lisäksi muusikot saavat royalteja kun heidän musaa soitetaan radiossa, ravintoloissa ym. mutta yksinään nuo royaltit tahi levymyynti ei elätä ketään. Siksi muusikot keikkailee tai sitten tekee päivätyötä!!!
Jos itse olisit paremmin selvillä niin tietäisit tuonkin asian etkä vain vaahtoaisi tyhjästä.
"vuonna -89 lp levy maksoi 60mk eli n.10€ "
No eihän niitä hintoja voi vuosikymmenten takaisiin ihan noin suoraviivaisesti verrata. Selvitä palkka ja hintaso vuonna -89 niin olet lähempänä todellisuutta.
itse ostin ensimmäisen cd:ni joskus 1986 taisi olla vuosi, muistan vielä senkin että se oli kokoelma cd-Hit factory. Ostin sen Anttilasta, aivan kuten sen ekan cd-soittimeni joka oli sellainen halpa tuntematonta merkkiä oleva kannettava cd-soitin.
"Miksi Teoston herroilla on varaa ostella luxushuviloitansa, toisten selkänahasta revityillä varoilla?"
Jossain vaiheessa elämääsi sinullakin on varmasti mahdollisuus ostaa huvila. Sitten kysymme "miten sinulla on varaa ostella huviloita" ja "kenen selkänahasta olet rahat repinyt"?
Täällä huvilalla on muuten ihan mukava olla. Olen miettinyt helikopterikentän laittamista läheiselle nurmiaukealle. Matkat helsingistä sujuisivat omalla kopterilla joutuisasti eikä tarvitsisi pyöriä rahvaan kanssa ruuhkasilla teillä. Saapa nähdä ovatko kunnan päättäjät myötämielisiä ajatukselle. Ehkäpä kierros pari golffia omalla kentälläni helpottaa heidän päätöksentekoaan ja laitetaampa kotiinviemisiksi itse kullekkin aimo hirvipaisi, sitä mutustellessa saattaa mieli muuttua positiivisempaan suuntaan.
senkin salaa warettava teinipelle. Kunhan tulet aikuisikään niin opit myös muutakin elämästä eikä elämäsi ehkä ole niin surkeaa että kulutat aikaasi joutavan päiväiseen.
Ja edelleenkään turha sun on poikastella ketään. Me kaikki muut olemme satavarmasti sua vanhempia niin että keskity sinä niihin finneihisi vaan ja varo ettet jää kiinni warettaessasi. Tiesitkö muuten että yli äyräitten menevällä trollauksellakin voi joutua oikeuden eteen? Ai et vai? No nyt tiedät, asiasta on jo ennakkotapauksia ja kyse on tietoliikenteen häiritsemisestä ja sitä sinä juuri harrastat joten annapa olla viimeinen kerta kun kerjäät vastauksia jos et halua ikävyyksiä!
SINUN SOLVAAMISESI SE VASTA HÄIRINTÄÄ ONKIN. JOKAISELLA ON TÄÄLLÄ OIKEUS ESITTÄÄ MIELIPITEENSÄ, EIKÄ NIIHIN PIDÄ PUUTTUA SOLVAAMISELLA.
ODOTA SIIS VIRANOMAISTEN TOIMIA SOLVAUKSESI TAKIA.
Eiköhän se ole sinä joka täällä on sitä tietoliikenteen häirintää harrastanut ja solvausta myös. Itse olet syypää joten pidähän metelit sisälläsi, kuka täällä on koko ajan syyttämässä rikolliseksi, kuka on herjaamassa kommariksi ym. ja kuka laittelee herjaavia juttuja Nils Gustaffssonista ja Linus Torvaldsista. Mielestäni on jo TODELLA TÖRKEÄÄ OIKEIN nimiä mainiten solvata toisia! Niin että odottele vaan kunhan tulee haasteet, se olet sinä joka joudut toistuvasta solvauksista ja tietoliikenteen häirinnästä raastupaan!
http://www.co.jyu.fi/~np/misc/peelo-opas.html
"kuka laittelee herjaavia juttuja Nils Gustaffssonista ja Linus Torvaldsista"
En tiedä. En minä ainakaan. Minusta tuntuu, että sinun olisi mitä pikimmiten hakeuduttava hoitoon, ilmiselvät "iso pyörä heittää" merkit ovat nähtävissä kirjoituksestasi.
Just juu, "en se minä ollut se oli joku muu". Kuinka tyhmänä meitä oikein pidät?
No kerroppa yksikin viesti jossa olen maininnut Nils Gustaffssonin nimen? Entäpä sitten Linus Torvalds?
Ota huomioon, että tänne kirjoittelee kyllä minun lisäkseni moni muukin. Voin rehellisin mielin kertoa, etten ole noita nimiä maininnut YHDESSÄKÄÄN kirjoittamistani viesteistä. Pitääkö tämä toistaa, että menee varmasti perille EN SIIS OLE NOITA NIMIÄ MAININNUT YHDESSÄKÄÄN KIRJOITTAMASSANI VIESTISSÄ.
Ettei asia olisi niin, että olet itse kirjoitellut herjaavia viestejä Nils Gustaffssonista ja Linus Torvalds'ista ja nyt yrität vierittää syyn muiden niskoille.
Mitään muuta motiivia kirjoituksiisi en nyt keksi.
itsekin totesit, emme ole täällä vain sinä ja minä.
Okei, ehkä olen sitten erehtynyt sun suhteesi mutta kyllä tuo yksi trolli ainakin herjasi mm. Linusia ja Nilsiä, piti oikein perustaa sitä varten oma ketjukin, katso vaikka:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000011056919
Sitten se N.Gustafsson juttu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000011054516
ja muitakin Nilsiä pilkkaavia viestejä tuosta samasta ketjusta löytyy.
Tuntuu kuin olisi oikein trollien aamu ollut.
Olen jo yliherkkä kaikenmaailman trollien loan heittoon, tapahtui ne sitten henkilökohtaisesti mua vastaan tai jotain muuta vastaan. Lisäksi nuo muutamat häiriköt jaksavat terrorisoida tietokonepalstojakin jatkuvasti noilla anti-linux viesteillään, johtuuko kateudesta vai mistä että pitää mollata.
Eihän tämä ole mikään sodat-palsta mutta silti joku nenäkäs hyypiö luulee tietävänsä kaiken ja olevansa kaikessa oikeassa ja muut väärässä, eikä suostu kuuntelemaan lainkaan muiden näkökantoja. Jos muut sanovat eriävän mielipiteensä niin ovat sitten rikollisia ja maailman pahimpia ja alhaisimpia olentoja. Suunnilleen näin tää menee.
Sorry nyt jos olen aiheetta loukannut.
No hyvä kun ymmärrät että tänne kirjoittaa muutama muukin. Minä en tosiaankaan ole kirjoittanut mitään Nilsistä enkä Linusista ja luulen, että sinäkin tämän nyt uskot.
Jaksamista, sitä täällä tarvitaan!
Ja vain niin. Kuule todellakaan ei kuulu mun tapoihin vieritellä syitä muiden niskoille, sen sijaan joillekin muille näköjään kuuluu. Ja näköjään hän onnistuukin siinä, tai ainakin melkein.
IP-osoitteistahan sen huomaa kuka kirjoitti ja mitäkin. Joten äläpä ala syyttelemään mua ainakaan.
Mulla ei ole ensimmäistäkään syytä alkaa herjaamaan Linusia, päinvastoin. Olisi paljon syytä kehua häntä ja antaa kiitosta!
Mitä Nilsiin tulee, olen jo pitkään ollut varma hänen syyttömyydestään ja hurrasin kun hänet vapautettiin. Olen nimenomaan itse noissa nettikirjoituksissa puolustanut häntä. Kuten myös Linusia.
"IP-osoitteistahan sen huomaa kuka kirjoitti ja mitäkin"
Ei muuta kun laitat ositteet tänne kaikkein tutkittavaksi niin näemme kuka on kirjottanut mitäkin.
En kai minäkään sentään niin pöljä ole että antaisin ip:ni tänne jotta hakkerit pääsis koneelleni! Vaikka palomuuri onkin. Sitäpaitsi eihän siitä ole mitään iloa sulle kun ei noissa aiemmissakaan viesteissä ole ip:tä. Ylläpito sen tosin näkee.
Uskaltaisitkos itse laittaa ip:si tänne? Veikkaan että et enkä edes suosittele sitä eikä siitä ole iloa muille kuin hakkereille.
Mutta miks mä valehtelisin? Jos et silti usko mua niin ei voi mitään.
Oletko sinä pysähtynyt miettimään miksi me kuluttajat emme enää saa tehdä varmuuskopioita tai kopioida ostamiamme CD:itä MP3-soittimiimme?
Vastaus on simppeli.. pitää maksaa enemmän levyteollisuudelle.
Kopiosuojaus sinänsä ei ole asian ydin, miksei ihmiset tajua tätä?
Mieti tätä:
Oman kopiosuojatun CD:n kopiointi tai siirto Mp3-soittimeen on uudessa laissa säädetty rangaistavaksi sakolla, korvausvelvollisuudella ja jopa vankeusrangaistuksella.
Netistä samaisen levyn lataaminen on sen sijaan vain moitittavaa.
.....................................................
Tavallista kuluttajaa ammutaan tykillä - samaan aikaan varsinaiset piraatit naureskelevat partaansa.
"Netistä samaisen levyn lataaminen on sen sijaan vain moitittavaa"
No eihän tässä sitten mitään ongelmaa ole. Ladataan netistä ja unohdetaan levykauppiaat, teostot ja grameksit sun muut välikädet. Moittikoot minkä kerkeevät ei se minua ainakaan haittaa.
Minulla ei mitään vastaan tekijänoikeusmaksua vaan ja ainoastaan sitä että tavallinen kuluttaja sidotaan käyttämään jotain tiettyä laitevalmistajan standardia. Se tuskin on oikein. Ajatteleppa jos et voisi käyttää esim. astianpesutabletteja muutakuin tietynmerkkisessä koneessa. Ja sattuisit omistamaan erimerkkisen laitteen. Markkinoilla kuitenkin olisi 95 % vain ja ainoastaan myynnissä niitä tabuja. Ne loput 5 % myydään sellaisissa paikoissa joita et välttämättä pysty käyttämään. Eli olet pakoitettu vaihtamaan konetta jotta voit käyttää niitä tabuja. Ellet sitten jauha niitä tabuja ensin jauheeksi,joka käy omaan koneeseen, ja käytä sitten. Nyt tietenkin asiahan oli niin että laki kielsi muuttamasta niitä omaan käyttöön soveltuviksi. Vähän vaikea tilanne kuluttajalle. Ymmärtänet nyt kuluttajien huolen. Minä haluan edelleenkin kopioida ostamani musiikin muihinkin ostamiini laiteisiin oli sitten mistä hyvänsä standardista kysymys. Ei ole oikein että musiikin kuuntelu tai elokuvan katselu sidotaan johonkin tiettyyn laitteeseen. Onhan ennenkin LP:t kopsattu C-kaseteiksi ja tv-ohjelmat videonauhoihin ja tänä päivänä vain tekniikka on muuttunut.
Tuskin minun kulutukseni nousee yhtään suuremmaksi kopiosuojauksen avulla. Tässä kuussa ostin laillisesti 9 DVD-leffaa. Kaapit on täynnä laillisesti ostettuja leffoja ja musiikkia. Nimittäin asiassa on yksi pieni jippo sen kuluttamisen suhteen! Me säännölliset suurkuluttajat emme laita jatkossakaan yhtään enempää rahaa mediataiteeseen. Ehkä nämä persaukiset opiskelijat ja lapset, jotka warettavat, nostavat kulutustaan uuden lain myötä. Ainoa asia minkä tulen tekemään tukeakseni "kotimaista" viihdettä jatkossakin on se että tilaan jatkossa tavaran jostakin toisesta maasta mistä se käy vaivattomasti internetin avulla.
Näin se vaan on, omaan nilkkaan kalahtaa, ja koira ärähtää. Kyllä se siitä. Pari viikkoa itkevät nää "warettajat" ja taas mennään.