no niin.koirat on alkaneet päästä uusiin koteihin.yksi asia vaivaa minua.miksi ei näitä lahjotussummia ilmoiteta missään julkisesti???puhutaan vaan kuluista mutta tuloja ei kerrota.sitten puhutaan että kissatkin tarvitsevat rahaa.mielestäni tämä on ihmisten huijausta koska ovat lahjoittaneet rahaa juuri näille valkealan koirille ja loput rahat meneevätkin kissoille.ihmiset myös pyynnöstä lahjoittivat uutta tavaraa kirpputorille rahan saamiseksi.näitä tavaroita ei ole kirpparilla näkynyt.jos kirppari pidetään myöhemmin rahat ei mene näiden koirien hyväksi vaan yhistyksen kirstuun.lahjoitustavaraa on myös todella paljon.mielestäni näistä olisi pitänyt antaa koiran mukaan kun lähtee uuteen kotiin.oletus ilmeisesti että on varaa ostaa omat ruuat ja kamat kun kerran koirankin hankkii.loput menevät ilmeisesti viroon.sinnekkö ihmiset nyt lahjoitti?rahatulot pitäisi ilmottaa kyllä jossain.kulujakin on ollut mutta aika paljon lahjoituksena tullut kaikkea.ihmiset ei uskalla puhua että varmasti saavat sen sessen mitä haluavat.valta yhdellä ihmisellä ja muut myötäilee
valkealan koirat
lahjoitukset
334901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
mutta oikeastaan olen samaa mieltä kanssasi ja ajatellut hyvin samankaltaisesti. Toinen juttu on se koirien hinta siellä. Valtio varmasti maksoi ylläpidosta kun kuitenkin koirat olivat valtion omaisuutta.
yhdistyshän lunasti koirat valtiolta reilulla tonnilla.siinä jotain kuluja mitä valtio oli maksanut.matolääkkeet ei maksanu mitään,lahjoituksia.kuten sapuskat,hihnat,pannat,pesuaineet,harjat,kammat,kynsisakset ym ym.rokotukset 10 c kpl.rahaa on tullut varmasti reilusti niin yksityisiltä kun yrityksiltä ym.tulot ja menot viivan alle.miksi muissa keräysissä ilmoitetaan lahjoitussumma?senttiäkä en ole antanu enkä anna.yhistyksen sivulla ilmoitetaan kuinka sydämmellisesti tervetulleita rahalahjoitukset ovat.niin varmaan.kissat syö sheebaa ihmisten hyväsydämmisyyden kustannuksella.kissoja väheksymättä,mutta nyt ihmiset on lahjoittanut NÄILLE VALKEALAN KOIRILLE
Tota olen minäkin ajatellut, että valtionhan on pakko ollut, elättää ne huostaan ottamansa koirat.
Jotenkin tuntuu että meitä koiraihmisiä on hyväksikäytetty, kokoajanhan siellä koiralassa valitettiin, että tarvitaan sitä ja tätä, ja kova pula oli kaikenlaisesta....muka ?????
Niin koirat olivat valtion omaisuutta noin viikon 31.8-?.9. Juhannus viikolta siis elokuun loppuun koirien omistaja oli EN. Meinasitko että koirien omistaja EN maksaisi hoidon tältä ajalta?
koiransa ruokinnan sun muut kulut. Mutta sinne tuli niin paljon lahjoituksia, että ruokintaan tuskin kului "omistajilta" juuri mitään.
Tuo ettei missään ilmoitetta todellisia kuluja ja tuottoja pistää todella ajattelemaan negatiivisesti.
Vielä niiden koirien hinta pyyntöihin korkeita ovat, vaikka leikkaus miten kuuluisi kuvaan mukaan.
Eihän tuollaisesta toiminnasta kuulu voittoja kerätä, liike toimintaahan se ei ole.
Tää asia ei ihan kuulu tähän, mutta mä vähän loukkaannuin kun veimme sinne koiralaan farmarilastillisen tavaraa, joita olin ostanut osan ja osan kerjäillyt eläinkaupoista. Juu, kun veimme ne kamat sinne, niin yksi ihminen tuli ottamaan näitä kamoja vastaan, ja mulla oli muutama uusi koiran ruokakuppikin siinä lastissa, niin tää nainen kehtasi kysyä, että ovatko ne varmaan ehjiä, että he ei ota vastaan jos on viallisia..(huom. aivan uusia kuppeja !!!)siinä se sitte oli se kiitoskin vähän jäi p***an maku siitä reissusta.
jos sille oli jäänyt kirppari vaihde päälle. Siksi toisekseen rikkinäisestäkin kupista josta ei säröt irtoa, ja pohjakin on jäljellä voi syödä aivan hyvin.
Juu joku kipparivaihe oli jäännyt varmaan päälle, sitte vielä tuskaili, että mihin nämäkin nyt mahtuvat kun jokapaikka alkaa olla täys. Tuli kyllä sellanen tunne, että olin ihan turhaan käynyt viikon kerjuulla, mielestäni kuitenkin hyvän asian vuoksi. Ehkä sitte olis täti sanonut kiitoksenkin jos olisin ojentanut tukun euroja, ei varmaan olis ihmetellyt mihin ne nämäkin mahtuu.
(Sori, mä oon niin kiukkunen, kun taas muistin tuon reissun)
en tiedä mitä KSEY joutuu maksamaan eläinlääkäri kuluja per koira. mutta sen tiedän että jos oisin käyttänyt Gildan itse eläinlääkärillä keisarinleikkauksessa, kohdunpoistossa, hammaskivenpoistossa ja rokotuksilla. niin olisin varmasti satoja(500€?) euroja "köyhempi". eli jokainen aikuinen koira myydään reilulla tappiolla kuluihin nähden. pentujen hinnassa muistakaa huomioida se että ne saa mukaan "maksusopimuksen" millä saa missä tahansa eläinlääkärissä suomessa pallien/kohdunpoiston. eli mukaan tuleva sopimus maksaa KSEY:lle 150-350€, niitä kuluja tulee heille siis vielä 1-2vuotta. sitten kannattaa huomioida tilojen vuokra sekä muutaman ihmisen palkat (noin suuren koiralauman hoito ei varmastikkaan onnistu pelkästään vapaaehtois voimin). eikä sillä ole yhdellä ihmisellä valta, siellä useampi ihminen päättää hakemusten perusteella uudet kodit.
Miksiköhän "sinäkin" kerrot vain näitä kuluja ??
Eiköhän me hyväntahtoiset ihmiset ja yhdistykset olla maksettu nuo kulut ja niiden koirien elantokin on tullut melko varmasti meiltä auttajilta.
Mä yritin asiaa ottaa puheeksi jo aikasemmin ja kimppuuni hyökättiin todella. "Kuinka voit ajatella rahaa tälläisessä asiassa???"
Valitettava totuushan on että kaikki on aina rahasta kiinni loppu peleissä.
Oon kovasti miettinyt mihin rahat ovat menneet ja kuinka paljon on yleensäkkin lahjoituksia saatu! Reilusti tilinpäätös esille!!! Onko yhdistyksellä noin paljon salattavaa?
Tosiaan koirat ostettiin reilulla tonnilla valtiolta.
99% kaikesta ruuista, lääkkeistä ym. on saatu lahjoituksena. Koirat on todellakin hoidettu hyvin pitkälle vapaaehtoisvoimin. Vain yksi ihminen on palkattu ja hänkin työllistys tuin, eli yhdistyksen ei ole tarvinnut maksaa tällä koko palkkaa. Muut palkatut ovat olleet palkkalistoilla jo kauan ennen tätä tapausta. Eli heidän palkka menojaan on tämän piikkkiin ihan turha mennä laskemaan.
Joku osaa varmasti kertoa eläinhoitolan vuokran.
Kllä todellakin kaipaisin jonkin näköisiä fakta tietoja lahjoituksista ja menoista ja MIHIN KAIKKI UUDET TAVARAT KATOSIVAT??? Niitä saatiin paljon ja nyt ovat jossain "tallessa". Mitää näistä ei ole sinne kirpparille ilmaantunut.
Tuolla kerjuukirjeessä on oikeen erikseen mainittu, että jos haluaa, että nämä rahat menee näille koirille, laittaa siihen viestiksi, että koirat. Ja sit saatkin kuulla että ahat menee kissoille!
Kyllä kissat tarvitsee. En sitä kiellä koskaan. Mutta kyllä on ihmisten huijaamista pahan kerran tuollainen.
Ja mitä koira sitten maksaa kun sen otat? pentu 350e? Sisältää leikkaamisen. Kyllä tuolla hinnalla jo pienen koiran leikkaankin. Eli pentuakohden +/- nolla!
Mitä ovat pyytäneet aikuisista koirista? entä niistä isoista???
Turha tulla selittelemään mitään. Ihmiset haluaa nähdä tästä jonkinmoisen tilinpäätöksen!
Onhan noita kaikellaisia syöpäkeräyksiäkin pantu poliisi tutkintaan kun lahjoitukset eivät ole menneet minne piti. Kai tässäkin niin voidaan tehdä jos ei saada kunnon selvitystä asiasta?
tilan vuokra 40 euroa vrk.toinen konteista ilmanen.kontin vuokra n.70 euroa kk,mitä firmasta maksaa.bajamajan hinnasta en tiedä.kolmas näistä palkatuista henkilöistä on kuollut joten ei varmasti enää palkka juokse.isojen koirien hinnat 150-500 euroa.joo on muutama henk valitsemassa koteja,mutta muista asioista kyllä päättää yksi ihminen.toista myöhemmin palkattua työntekiää ei huolittu tähän tiimiin.miksi?hänhän nähnyt näitä hakijoita.omituista touhua kaiken kaikkiaan
Vaaditko tilinpäätöksen nyt jo? Kun koirien luovutiskin on osin kesken viellä.......
Hei, pikkasen todellisuudentajua.
Yhdistykseen vuosikokoukseen vaan, siellä näkyy varmasti kaikki.
Joopa.
Jospa annetaan heidän ensin hoitaa se tärkein eli koirat uusiin koteihin ja sitten ruvetkaa vaatimaan näyttöä siitä mihin rahat ovat menneet. Mitä ihmettä täällä nitisette ja natisette, tästä mitään hyötyä ole. Ja varsinkin kaikenlainen spekulaatio on aivan turhaa; Ksey:n henkilökunta ja kaikki vapaaehtoiset ovat tehneet tärkää työtä jota ei voi rahassa mitata.
Ja jos jotkut teistä täällä vinkujista eivät ole sinne edes rahaa lahjoittaneet, niin mitä *ttua se kiinnostaa mihin ne on käytetty. Tuskin tuolla mitään liiketoimintaa on harjoitettu, sen verran rahaa on palanut koirien lääkitsemiseen ja hoitoon lahjoituksista huolimatta.
Ihmeellistä että aina pitää itQvinQa joka hemmetin asiasta.
Ja se kuka mainitsi kuolleesta työntekijästä ja siitä ettei sillä ainakaan enää palkka juokse niin HÄPEÄISIT. Hyi *elvetti mitä epäkunnioitusta ko. henkilöä kohtaan, olisit jättänyt asian sanomatta, pahaa mieltä toit vaan läheisille.
Minusta on sama minkä eläimen hyväksi nuo rahat menevät, kunhan menevät näille kodittomille
.....mutta... olen samaa mieltä, että tuo lahjoittamamme keräys summa pitäisi kertoa julkisesti ja noiden tavara lahjoitusten rahallinen arvo myös, ainakin sitä tavaraa/tarvikkeita ja ruokaa sinne tuli ihan valtavat määrät, ne Valkealan koirat ei niitä kerinnyt käyttää loppuun.
en ole ehtinyt seuraamaan asiaa,kun ei nuo iltapäivälehdetkään oo enää jaksanu kirjotella asiasta,on niin paljon tärkeempiä matteja ja nissejä,et on palstamillit menny ohi tästä asiasta..
Siis että onko ne koirat myyty jostain e150-500 kpl?ja hirvee kyttäys ja pakkosterilointi mukaan?
Ja kukakohan on ollut tarpeeksi arvokas ihminen näille kodittomille ja kukakohan sen on päättänyt?
Pahasti haisee myös nämä lahjoitusten salaamiset sekä ilmeiset katoamiset,mikäli pitää paikkansa.
Eikös pitäisi selvitä viim. seuraavassa tilinpäätöksessä.
Kuka saa rahat myydyistä koirista ja mihin ne käytetään?
Saivatko vapaaehtoiset työntekijät itselleen koiran veloituksetta,kuten eräässä lehtijutussa pari kk takaperin lupailtiin?Vai jäikö palkaksi auttamisen ilo,riippumatta siitä,vaikka kuinka olisi kiintynyt johonkin tiettyyn yksilöön?
Onko kaikki koirat jo myyty,kuinka monta jouduttiin lopettamaan?
Viimeisenä ihmettelen sitä,että miksi yksinkertaisista asioista tehdään niin -vetin vaikeita?
kuin aasian tsunamissa. Jos muistatte että silloin vedottiin mm. siihen että uhrien joukossa on myös suomalaisia. Luonnonkatastrofi ja suomalaisuhrit saivat aikaan suomalaisissa valtavan auttamisen halun. Rahaa kerättiin valtavia summia joista vain osa meni sinne minne sitä kerättiin eli aasiaan. Osa meni sitten afrikkaan jne.
Sama tilanne varmaan nytkin. Rahaa ja tavara lahjoituksia tuli paljon enemmän kuin kukaan koskaan osasi kuvitellakkaan. En itse epäile että rahaa olisi käytetty väärin, jatkuuhan Kouvolan seudun eläinsuojelu yhdistyksen toiminta toivottavasti vielä pitkään. Eli meidän lahjoituksilla autetaan vielä muitakin koiria ja eläimiä vielä kauan.
Yhdistyksen toiminta on suomen lain mukaan avointa eli tilinpäätös on avoin ja sen saa käydä kuka vaan lukemassa. Se miksi he olivat niin tarkkoja tuotujen lahjoitusten laadusta saattaa johtua siitä että jotkut ovat yrittäneet tuoda "ei käyttökelpoista tavaraa". Siitäkin olisi esimerkkejä maailmalta. Ensimmäiset viikot siellä ovat varmaan olleet melkoisen kaaottista, pitänyt organisoida omaa toimintaa kun uteliaita ihmisiä on tullut katsomaan näitä koiraparkoja. Eli silloin on varmaan unohtunut tämä erittäin tärkeä pieni kiitos. Olisin itsekkin kyllä loukkatunut Sikran kaltaisessa tilanteessa.
Juu, minä en edes yrittänyt työntyä uteliaana niitä koiraressuja katsomaan, siitä syystä kun poden tuollaista "bakteeri-kammoa" pekäsin saavani sieltä pöpöjä omille koirilleni.
Tarkoitus oli mulla tehdä vielä uusi kerjuu/keräys kierros ja käydä siellä uusiksi, mutta jotenkin tuli tunne että tuo riitti...
Kävikö kukaan teistä suuttuneista ja kseytä syyttelevistä itse siellä vapaaehtoistyössä? Näittekö muka että esim. penturuokaa, jalkasuojia, kumikäsineitä, kärpäspaperia tai desinfiointiainetta olisi ikinä ollut liikaa tai tarpeeksi?
Aikuisten koirien kuivaruokaa ja purkkiruokaa siellä on kyllä kai aina ollut tarpeeksi, mutta esim. muutamat koirat söivät vain vehnätöntä ruokavaliota ja pentujen purkkiruokaa kului hyvin paljon.
Lahjoituksista kaikkia ei todellakaan voinut hyödyntää, ihmettelen kovasti miksi ihmiset luulevat että isoista kuonokopista, kuumassa härskiintyneistä siankorvista, päiväysvanhoista ruuista, vanhoista hajonneista kalsareista ja paljettihameista on apua koirille. Myös kaikenlaisia likaisia & pölyisiä makuupusseja, peittoja ja tyynyjä oli lahjoitusten mukana.
Miksi viesteistänne näkyy niin selväsit että haluatte auttaa vain näitä suuren huomion keskipisteenä olevia ”Valkelan koiria” ?
Herää kysymys että oletteko loppujen lopuksi edes eläinrakkaita kun mielestänne on niin väärin auttaa muitakin?
Ja oletteko 100 % varmoja että nämä lahjoitusrahat ovat menneet kissoille yms ?
vaan tämä juttu kokonaisuudessaan. Ihmisten karttuisa käsi on antanut lahjoituksia kovasti paljon ja puhdasta rahaakin varmasti isot summat. Pienistä puroista kasvaa pikkuhiljaa vuolas virta.
se meitä kiinnostaa mihin ne lahjoitukset ja rahat ovat menneet. Koirien hinta on aika kova verrattuna siihen avun ja lahjoitusten määrään. Ei ole tarkoituksenmukaista meidän lahjoittajien kysely ja puhdas mielenkiinto, vai onko tarkoitus olla jonkinlainen salaseura? Lahjoittajat ovat avoimesti lahjoittaneet ja yhtä avointa pitäisi olla tiedoittaminen. SEKÄ ILMOITTAA TODELLISET KULUT KUTEN MYÖS SE KUINKA PALJON RAHAA TULI LAHJOITUKSINA.Varsinkin kun vapaaehtoista työ voimaa oli saatavilla ja eläinlääkäritkin lähes lahjoittivat työpanoksensa.
Täällä ollaan puhuttu vuokrista, vieläkö ne vuokrat juoksevat, vai päättyykö vuokrien meneminen siihen kun viimeinenkin Valkealan koirista on omassa kodissaan.
PALJON KYSYMYKSIÄ VÄHÄN VASTAUKSIA.
Kyllä nousee verenpaineet kun lukee kaiken maailman idioottien juttuja! Tehkää kaikille palvelus, älkääkä koskaan enää osallistuko mihinkään keräykseen, joka menee eläinten hyväksi, niin ei tarvitse jälkikäteen itkeä. Sen voin kertoa, että lahjoitusrahoilla on maksettu kolmen työntekijän palkka, kontin ja bajamajan vuokra, sekä hoitolan vuokraa. Ei ihan pikkusummia nämä. Varmasti muutakin, mutta nämä tiedän faktana. Koirien hinnoista sitten. Mitään ei jää niistä voittoa kun leikkauskulut maksetaan. Leikkauksen yhteydessä eläinlääkäri tekee vielä kunnon terveystarkastuksen. Ja toki täytyy harkita tarkkaan kenelle koiria annetaan ja todellakin vahtia, että jokainen koira kastroidaan/steriloidaan. Olen käynyt tarhalla vapaaehtoisena paljonkin. Sieltä mitään tavaraa salaperäisesti katoa ja puutetta todella on ollut juuri niistä tavaroista, mistä KSEYn sivuilla on ollut puhe. Jatkakaa vaan paskanpuhumista palstoilla. Mulla olisi kyllä terveellisempikin ehdotus: Hankkikaa elämä!
Onpas vakuuttavaa kun joku puskahuutelija tulee kertomaan "faktoja".
jo tullut ilmi että jo ennen näitä Valkealan huostaanotettuja oli olemassa yhdistyksellä työntekijöitä. Tämän prosessin myötä tuli yksi lisää, sekin työllistetty, joten kuluja ei hänen palkkamenoistaan koitunut yhdistykselle. Lahjoitusrahaoja ei tullut siihen tarkoitukseen että jo ennen huostaan ottoja palkkaa nauttineille napataan koirien hyväksi lahjoitetuista varoista palkkarahat jotka muutenkin olisi yhdistyksen maksettavina olleet ilman koiria tai ei. Eikö yhdistyksellä ennen tätä tapausta ollut paikaa missä toimia ja josta menee vuokra???????????
Aina vain näiden seli selien jälkeen oudommalta tuntuu.
Itse en käynyt vapaaehtoistyössä siellä, sen tähden yritinkin parhaani mukaan auttaa keräämällä sinne UUTTA TAVARAA, ja RUOKAA joissa viimeinen käyttöpäivä oli 2006 (siis ei vanhaa)
rahaakin lahjoitin ja jotain tarvittavaa tarviketta ostinkin.
Jos joku on todella tuonut pölyisiä peittoja ei kai siitä nyt isovaiva olisi ollut niitä tuulettaa ja ravistella, jopa pestäkkin jos muuten hyviä.
Ja ei meiltä vapaaehtoisesti auttavilta voinut vaatia, että me olisimme elättäneet sen koiralan hoidokit ja muiden omistuksessa olevat koirat.
Kyllähän niiden koirien hyvinvoinnista oli vastuussa ennenkaikkea se joka ne koirat millonkin on omistanut. Ei se mene niin että sieltä koiralasta vaan ilmoitetaan, että nyt tarvitaan kärpäspaperia, nyt penturuokaa ym...
tuota ihmettelin jo aijemmin, kun keräys oli jo ollut kauan toiminnassa, heillä oli varmasti varaa ostaa niitä itsekkin.
Ystäväni olisi sinne mennyt vapaaehtoistyöhön, mutta ei tarvittu !?
No tuo keräys oli nimenomaan suunnattu näille
"Valkealan koirille" toki me myös odotamme että rahat meni niille joille kerättiin.
Herää kysymys, että mikä sinä olet arvioimaan meidän eläirakkauttamme...
Todella olisi mukava tietää kuinka suurella summalla olemme pystyneet auttamaan, vai onko sekin niin vähäpätöistä, ettei edes viitsi mainita...Tai edes kiittää.
(vai oliko setelitkin ehkä homeessa..)
No niin......nyt sitä olen jo "idioottikin" !!!!
Sinäkö kuvittelet, kun olet ollut tarhalla töissä,
niin sinulla on sädekehä pääsipäällä, ja olet oikeutettu arvostelemaan ja nimittelemään meitä muita auttajia, olen varma, että on muunkilaisia auttajia ollut joiden auttamis panos on ollut paljon suurempi kuin sinun, (en tarkoita itseäni)
silti eivät tule ketään idiooteiksi haukkumaan.
Ja mitä tulee ainakin minun, eläinten auttamiseen vastaisuudessa, niin siitä päätän aivan itse edelleenkin, ja ehkä olen vähän tarkempi mihin auttamispanokseni suuntaan vastaisuudessa.
Kyllä jos joku pyytää apua ja saa sitä myös, niin vähintä mitä voi tehdä on kertoa
"paljonko pystyimme auttamaan" ja edes kiittää....
KIITOS on kovin pieni sana, mutta sillä on iso merkitys (miettii yx idiootti)
Puskahuutelija on kyllä niin fiksu nimitys. Se rekisteröityminenhän tekee kirjoittajasta jotenkin uskottavamman. Tukehtukaa kiukkuunne. Ja täällähän on porukka jo päättänyt, että KSEY kusettaa, kun kenenkään perustelut ei auta. Rohkeasti vaan kysymään KSEYltä asioiden laitaa, niin loppuu tuokin parkuminen täällä. Voi voi.
" Puskahuutelija on kyllä niin fiksu nimitys. "
- Niin varmaan, kun on kyse sinun mielipiteestä itsestäsi -
" Ja täällähän on porukka jo päättänyt, että KSEY kusettaa "
- Tuon voisi KSEY itse korjata, kertomalla
reilusti faktan.
" Rohkeasti vaan kysymään KSEYltä asioiden laitaa,"
- Hei hei...eipä ole meidän asia enään kerjätä noita tietoja heiltä..KSEYn VELVOLLISUUSHAN on kertoa itse nuo, kun on julkisesta keräyksestä kyse!!!!!!!
Itsehän sinä täällä "VOIVOTTELET", ihmettelenkin kenen asialla olet, kun noin suututtaa ???
umalehtinen kirjoitti"Eikö yhdistyksellä ennen tätä tapausta ollut paikaa missä toimia ja josta menee vuokra???????????"
Tuota, monellako els-yhdistyksellä on paikka valmiiksi vuokrattuna yli 100 koiralle?
Taas sitä todellisuudentajua peräänkuulutetaan......
Mikään ei ärsytä mua niin paljon kuin mahdottomat vaatimukset, kärjistetyt mielipiteet ja turhat syytökset! Ja ketkä kärsii, ELÄIMET!
Ei tässä vaiheessa kannata vedota eläinten kärsimyksiin nyt pyydetään vain että KSEYkin
tekisi osansa tässä aloittamassaan keräys jutussa, me olemme tehneet ja olleet avokätisiä, reiluja auttajia, ainakin oletan näin, mutta KSEY on nähtävästi eri mieltä, pitää panostamme niin vähäpätöisenä ettei sitä lopputulosta viitsi
edes mainita.
(Kyllä nuo mahdottomat vaatimukset on tullut ihan toisaalta, kuin meiltä)
KSEYhän itse halusi nämä koirat otta ja ostaa,
muitakin yhdistyksiä olisi ollut jakamassa tilojaan..apuaan... vaan eipä KSEYlle sopinut tuo jako, jostain syystä ??!!
Ai KIITOKSEN peräänkö olette sittenkin? Sekö on niin kiire saada ettei anneta edes aikaa tilittää ja selvittää rauhassa raha-ja tavara määriä? HUH HUH
En ole missään tekemisissä ksey:n kanssa muuten jos joku ihmettelee. En vaan voi ymmärtää tuollaista huomionhakua eläinten kustannuksella....
Noh, varmasti eläimet kiitävät Teitä lahjoituksistanne sekä siitä että yritätte parhaanne mustata auttajien maineen jotta heillä ensi kerralla on varmasti vaikeampaa.......
Että mitä ?? Eikö me olla myös auttajia, näinkö se sitte meneekin, no sitten tuon ymmärtääkin.. ??
Ja kyllä se kiitos lämmittäisi ihan mukavasti,
ei se nyt pitäisi olla ylivoimainen, eikä se kiitos vaadi mitään tilinpäätöksiä.
Eikä yhdistyksen mainetta ole kukaan mustannut, jos maineen on joku mustannut on se yhdistyksen omaa aikaansaannosta.
Kyllähän tätä on jossain yhteydessä Kesyltä kyselty ja vastauksessa seliteltiin bajamajan ja konttien vuokrista.
Plaaplaa...
Minne katosi tosiaan kaikki uudet vermeet? Ei ainakaan kirppikselle.
Oon todella pettynyt. Taisi tosiaan rahan ahneus iskeä.
Uskomatonta tekstiä. Olen seurannut tätä Valkealan tapausta ja rahaa lahjoittanut, mitenkään muuten en ole auttanut ja keskusteluihinkin hyvin vähän osallistunut. Minun rahani saa vapaasti käyttää eläinsuojelutyöhön, koska minulle eläin kuin eläin on tärkeä. Jokaiselta vuodelta tehdään tilinpäätös, on yhdistyksiä, joilla se on valmis vasta seuraavan vuoden puolella ja normaalisti se on ok. Minä uskon että KSEYllä on tällä hetkellä puuhaa riittämiin, tuskin on järkevää pitää kirjanpitäjää valmiudessa jatkuvasti antamassa teille väliaikatietoja, vaan se valmistuu kun sen aika on. Koirien uudelleensijoittaminen on kesken, töitä riittää pilvin pimein ja kulut juoksevat edelleen. Tilinpäätöksen aika on kun eläimet on hoidettu kuntoon ja uusiin koteihinsa.
Vähän nyt rauhaa ja malttia, asiat kyllä selviää kun aika on.