olisi parasta antaa raakoina. Kaikkien luiden (niin kanan, kuin sorkkaeläintenkin) kypsentäminen (keittäminen/uunissa paistaminen) muuttaa luun koostumuksen hauraammaksi/helpommin säröileväksi. Tällöin luusta irtoavat palaset saattavat olla hyvinkin terävä särmäisiä ja voivat nieltyinä olla vaarallisia. Voit toki antaa ne myös kypsennettyinä, mutta kannattaa tarkkailla millaisia irtoavat palaset on.
0Äänestä
Minari
kyllä ettet anna kanan tai porsaan luita, niistähän on aina sanottu että murtuvat herkästi ja voivat puhkaista suoliston tai aiheuttaa pahan suolitukoksen, itse en vaarantas omaa koiraani näiden eläinten luilla(porsaan sorkkia näkee kyllä kuivattuna eläinliikkeissä et voi olla että niitä saa jossain yhteyksissä antaa mutten antas kumminkaan ihan jostain kylkirimpsusta vaan ostasin sit eläinkaupasta.) Antaisin ihan naudan rustoluita tai putkiluita joita oma 8kk neitini on mutustellu ihan raakana ja on mieluisaa puuhaa tai sitten jos on mahdollista saada vaikka tutuilta jotka metsästävät niin hirvenluita meidän vanhempi koira pitää ihan herkkuna. Mutta kaikki päättävät tietysti mitä omalle koiralle antavat tämä oli vaan minun mielipide asiasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olisi parasta antaa raakoina. Kaikkien luiden (niin kanan, kuin sorkkaeläintenkin) kypsentäminen (keittäminen/uunissa paistaminen) muuttaa luun koostumuksen hauraammaksi/helpommin säröileväksi. Tällöin luusta irtoavat palaset saattavat olla hyvinkin terävä särmäisiä ja voivat nieltyinä olla vaarallisia.
Voit toki antaa ne myös kypsennettyinä, mutta kannattaa tarkkailla millaisia irtoavat palaset on.