Mitä sitten kun

Rakasta edelleen. Unelmoi ja rakenna edelleen. Mutta älä takerru, älä vaadi takuita.

Anna tilaa olla ja elää rinnallasi. Mitä enemmän sidot, sen enemmän toinen haluaa rimpuilla vapautensa puolesta.

Ja mitä se lupaus auttaisi, mistä sen takuun lunastaisit? Ja entäpä, jos joku päivä tuleekin hetki, jolloin itse ajattelet toisin. Nyt ajatuskin on mahdoton, tiedän, mutta lopulta sinäkään et voi taata tulevaisuutta.

Voit vain rakastaa.

ei ole mitään kamalampaa kuin se, että sulle luvataan tulevaisuus, kuu ja tähdet taivaalta ja sitten petetään ja jätetään ilman varoitusta. Parempi olla lupaamatta sellaista, mistä ei ole täysin varma. Kaikella on oma aikansa :)

Mitään takeita ei kukaan pysty antamaan. Vaikka kuinka lupaisi auringon, kuun ja tähdet, ei koskaan tiedä mikä tilanne on vaikka vuoden päästä. Tai kymmenen vuoden. Tietenkin jos toinen on vuosia luvannut ne ja yhtäkkiä kääntää kelkkansa, niin pohja varmasti on hukassa ja pelko persiissä että mitä on tapahtumassa. Luultavasti jotain epämiellyttävää (uusi ihastus tms., pahimmassa tapauksessa pettäminen) on silloin jo tapahtunutkin ja sitten pitää selvittää asiat rehellisesti ja katsoa miten jatketaan. T. nimim. valitettavasti kokemusta on. Tämä kuitenkin on _vain_ minun kokemukseni, se ei automaattisesti tarkoita sitä että muillakin se menee saman kaavan mukaan.

Kuitenkin, ainoa asia mitä itse pystyn lupaamaan on että tulee hyviä aikoja, tulee tasapaksuja aikoja ja tulee huonoja aikoja. Toivon vain, ja myös työskentelen sen puolesta, että hyviä aikoja tulee enemmän. Sen suurempia lupauksia en odota toiseltakaan.

Luulen, että rakkaasi on kuunnellut Maija Vilkkumaan biisin "liian kauan" liian monta kertaa... ;D

Painella pois yhteisestä kodista. Katteettomat lupaukset on eri asia, kuin se, että toinen pitää epätiedossa ja epäluulossa. Molemminpuolisessa rakkaudessa voi luvata sitoutuvansa, se ei ole sama asia kuin sitominen.
Mulla pari tuollaista suhdetta takana...eiiii, ei se toiminut. Nykyisen kanssa oon huomannut, että on mahdollista suunnitella tulevaa yhdessä....ja ihanaa, ei tarvitse miettiä, haluaako tuo toinen mut vielä huomenna. Jos niin sitten kävisikin, se on sen ajan murhe. Nyt ollaan sitouduttu tähän ja menossa kohti yhteistä päämäärää.
Sinuna en jäisi odottelemaan, milloin naisesi tietää, haluaako tulevaisuuden kanssasi...

rakastamalla, ajallaan ja omin lupinensa. Ei lupaamalla tai vannomalla. Vain omista tunteistaan voi tietää lähinnä paikkansapitävää, nekin vaihtelee. Joskus rakastaa aivan huomaamatta, toisinaan niin että viiltää, häivähdyksen ajan. Osaako itsekään olla vuorenvarma? Siitä vain tahtooko edetä vai luovutta.

Minulle on käynyt juuri myös noin. Rakkaani sanoi, ettei voi luvata, että on kanssani aina. Tai se hänen viestinsä oli. Se sai minut jotenkin varuilleni ja pelokkaaksi: ei takuuta yhteisestä tulevaisuudesta. Tuntuu, että hän on jotenkin muuttunut. Etääntynyt. Huomasin tuon muutoksen hänessä jo aiemmin, ennen kuin hän kertoi minulle asiasta.Kysyin, ja sain vastauksen. Ja se on samalla saanut omat tunteeni hieman muuttumaan. Vaikka yritän hymyillä, ei se aina onnistu. Haluaako hän muuta? Tänään? Huomenna? Ylihuomenna?

Tiedän, että kyseinen ajatteluni on typerää, ja ettei saisi ajatella "liikaa". Ei saisi painostaa toista. Vaan tukea, rakastaa. Antaa tilaa. Ja kun puhumme tästä,tulee puhe tauon pitämisestä, tappelua, puhe erosta. Ja sitten päätämme vielä jatkaa, yrittää.

Toki itselläni, ja varmasti meillä kaikilla, on hetkiä, jolloin "haluaa jotakin muuta". Hyviä hetkiä, huonoja hetkiä. Mutta kuitenkin loppujen lopuksi oma rakas tuntuu taas siltä parhaimmalta. Tai näin minulla. Mutta silti toisaalta olen huolissani suhteestamme: onko sillä oikeasti pohjaa sille, että se jatkuisi? Tätä meidän pitää tietysti pohtia keskenämme. Haluan kuitenkin olla tämän rakastamani naisen kanssa, mutta kaipaan häntä takaisin... Tiedänkö itsekkään, haluanko olla naiseni kanssa aina? En tiedä.Mutta tiedän, että haluan suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Ja tiedän haluavani olla hänen kanssaan pitemmällä tähtäimellä. Mutta tuskin kukaan tietää vastausta kysymykseen "aina". Mahdotonta, koska tulevaisuuteen ei voi nähdä. Siksi tarvitaankin halua, rakkautta, tahtoa, sietokykyä, mukautumista. Tunteet muuttuvat, toki näinkin. Mutta jotain pohjaa pitää olla. Pitää olla sitoutumista, luottamista siihen, ettei toinen häivy heti vastoinkäymisen tullen. Hyvinä ja huonoina aikoina.

Kun pohja putoaa, niin silloin jotain on kovasti vialla. Jotain puuttuu. Jotain on liikaa. Jotain on liian vähän. Ei haava parane, jos et sitä hoida. Ensin on vain löydettävä se haava.
Ehkä toinen haluaakin jotain muuta, seikkailua tai, ehkäpä hän toivookin yksinäisyyttä. Niin paljon vaihtoehtoja, joihin sinun on löydettävä vastauksia.
Anteeksi, minulla ei niitä ollut.

Tiedätkö sinä, mitä itse haluat ?

vuotta, selvitä asiasta, kaikki tunteet tuli käytyä läpi. Ero jonka koin tuli taytenä yllätyksenä.
Nyt selvinnyt elämään, tosin hiljaisena iltana töissä ulkona mietin, ja toivon että minulla olisi joku, ehkä juuri se joka jätti minut, mahdollisuus? uusi ihminenkökokonaan?
loppu, kuka tietäisikin.

..........että rakkaani ei ollut valmis kaikkeen samaan mihin minä. Ehkä hän halusi miellyttää koska tiesi mitä minä haluan. Minä odotin, itkin, päästin irti, rakastin, odotin, päästin irti, rakastin, itkin..... Ja hyvää kannatti odottaa. Hetkellä jona en odottanut, hän tuli luokseni ja sain prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ja olen maailman onnellisin nainen. Ja kiitollinen siitä, että kuin ihmeen kaupalla jaksoin odottaa että toinenkin oli valmis. Vaikka neuvottiin, että anna hei olla. En antanut. Sain mitä halusin, ja enemmän... :)