jos otat koiran ja kuitenkaan koira ei jollain tavalla vastaa odotuksia tai ei tunnu "oikealta" koiralta juuri sinulle. Tunnet että koira ei kiinny sinuun ja toistepäin. Mitä tekisitte? Voiko koiran sijoittaa ed. mainitusta syystä? Tottakai sen voi mutta tuntuuko se moraalisesti oikealta vaihtoehdolta? Vaiko pitää koira sitten loppuelämän vaikka tuntuisi että olis joku ihminen jolle tämä koira voisi olla se "oikea".
miten suhtaudutte?
rehellisesti kiitos
212061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
..tyylillään, mutta mulle kukin koira tulee jäämään, ei käymään, oli sitten millainen luonne hyvänsä. Yhdestä otuksesta hain alunperin harrastuskaveria, siitä en sitä saanut, muttei silti ikinä tullut mieleen antaa pois. Toimittaa joka tapauksessa arvokasta ystävän ja vahdin virkaa.
"Tunnet, että koira ei kiinny sinuun ja toisinpäin." En ole koskaan osannut ajatella näin. Enkä eittämättä ole törmännyt ns. normaaleihin koirakkoihin, joissa ei tuota kiintymystä olisi. Kaikki eläinrääkkäjät sun muut tietysti asia erikseen, joskin niissäkin koiraraukat välillä niin kiintyneitä huonoihin omistajiinsa, että heikkoa tekee..
Eli miun vastaus tiivistettynä; Ei tuntuisi minusta moraalisesti oikealta vaihtoehdolta.
käynyt noin. Yleensä kun menen ostamaan uutta pentua vieraalta, niin tiedän heti että tuon haluan. Toisaalta minulla on rotu jota rakastan ja jonka tunnen omakseni.
Tiedän kuitenkin ihmisiä jotka antavat koiran pois, juuri noista mainitsemistasi syistä. Minusta se on silloin oikeaa toimintaa koiraa kohtaan.
jos tutustuu rotuun ja tulevan pennun vanhempiin ja käy katsomassa pentua ennen luovutusta.
Sit on eri asia jos hakee kilpakoiraa ja siitä ei siihen ole,niin sillon on parempi hakee sille uusi hyvä koti kun,että se jää siihen "hylkiöksi"
Mutta tavallisen tallaajan ei pidä asettaa koiralle kovin suuria tavotteita niin ei tule pettymyksiä.
Pentuna otettu koira varmasti kiintyy ihmiseen joka sitä ruokkii,täytyy olla aika metsässä asiat jos sekä koira,että ihminen ei kiinny toisiinsa.
Itse olen aikoinaan kun kasvatin sakemanneja myynyt pois nartun jolla oli C lonkat ja arkaluonne,se ei täyttänyt minun odotuksia.
Oletko luopumassa koirastasi?
Minusta on väärin jo koiraa kohtaan ellei ole omistajaa joka ei pidä sitä "oikeana ".
Tietenkin on parempi antaa koira sellaiseen kotiin jossa se tuntuu omalta ja sitä rakastetaan omana itsenään.
Tarpeeksi on "näyttelykoiria" jotka asuvat
piharakennuksissa häkeissään tai pentutehtaita
jossa koira on vain hyödyn tuova esine .
"näyttelykoiria" asuu piharakennuksessa häkeissä? Jos tiedät sellaisen niin ehdottomasti viranomaisille ja kennelliittoon kirjallinen ilmoitus.
Turun liepeillä kellarikerroksessa
Bokseissaan asusteli näyttely-ja jalostuskoirat.
Om. muuttanut nyt paikka kuntaa ja koirat on etu-rivin "näyttelytähtiä" eli hyviä rotunsa edustajia.
metsästäjät tekee usein noin... musta kuulostaa hirvittävältä...
Ne pitää koiriaan pihahäkeissä, eikä ne ota niitä pois sieltä muuta ku mettälle tai koulutettavaksi.
Eli ei edes lenkille mene niiden kanssa, jotkut eivät edes asua niiden kanssa samalla tontilla vaan koirat on kaverin pihassa häkissä.
Eli HÄKKIKOIRIA pikemminki...
jos joku muu pitää koiraansa häkissä niin sehän on sun mielestäs paha juttu mutta omasta koiranpidostasi kerrot outoja juttuja:
"nykyisinkin se on yksin kotona, mutta häkissä.
Se ei hyväksy edes sitä että menen sen häkkiin ruokaa tai vettä tuomaan. Irrallaan ollessa ei ole mitään ongelmia, se on ku pikku enkeli, totteleekin jopa.
Luulen että se on saanut emännästään johtajuuden ja yrittää sitä samaa minun ja anoppinikin kohdalle. Ei se luita ole purrut poikki, nykyisin se puree siten että huomaa että sen tarkoituksena ei ole vahingoittaa, mutta kenties isotella.
se puree silloin kun en suostu päästämään sitä ulos häkistä.
En uskalla päästää sitä irti ollessani yksin kotona, en ole tarpeeksi ns. johtaja laumassa, oon 2 sijalla joskus tuntuu että koira pyrkii isottelemaan minulle, kun se tietää että isäntä on kaikkein ylimpänä, mutta entäs minä? Koira ei tottele minua yhtä hyvin kuin isäntäänsä. Ja se on karkaillut jo aika usein.
Luulisin että koira niin sanotusti suuttuu minulle siitä etten päästä sitä vapaaksi.
Pyrimme joka arkipäivä päästämään sen irti pihalle tai sitten sitä viedään metsästysreissulle tai lenkille. Totesimme että kettinki oli koiralle huonompi vaihtoehto, se pitää enemmän häkissä olemisesta."
Mikä oot arvostelemaan toisten koiranpitoa kun oot itse voimaton oman koirasi kanssa.
hyviä näyttely-koiria mitä tiedän ,hirvittää.
Pieni piha ja aitaukset ja paljon koiria
eihän niitä kukaan lenkitytä .
On nyt neljännessä kodissaan ja ilmeisesti siksi aika agressiivinen tämä meidän uudehko tulokas (ollut meillä kuukauden).
Jos en saa arvojärjestystä meillä pian kohdalleen, olen päättänyt lopetuttaa koiran. Tuskin oisi sille kovin mielekästä joutua taas uuden omistajan "kynsiin".
Ja itse haluan koiran jota pystyn hoitamaan ilman sydämen tykytyksiä!
omalle kohdalle vielä milloinkaan moista tilannetta tullut! Tämä sijoituspirpanakin "iski" heti kerralla kiinni, eikä ole tarvinnut katua hetkeäkään! Ja jos sattuiskin niin, ettei olisi kaiklta osin terve/jalostuskelvollinen, niin en tasankaan kiertoon laittaisi. On niin vietävän suloinen, ettei mitään rajaa!
ettei koira isäntäänsä/emäntäänsä kiintyisi. Jos ei niin jossain kai täytyy olla vikaa.
Aika vaikea sitä on kuvitella toisinkin päin, pitäisi koiran ottajan sen verran etukäteen paneutua, ettei nyt ihan vääränlaista koiraa ota.
Muijan voi vielä "sijoittaa", muttei koiraa;)
Minulle ei IKINÄ ole käynyt noin, kyllä meillä aina on ollut molemminpuolinen kiintymys ja kunnioitus, koiria on mulla ollut k a u a n
ja useita.
Kyllä mä luulen jos koiran pitää hyvin, niin tuollaista kertomaasi ongelmaa ei ole eikä tule.
oli asiallisia vastauksia. (yksi neuvo kuitenkin että älä ota koiraa...tai jotakin sinneppäin.) Tiedoksi nyt vaan että minulla on aivan mahtava koira josta en ikinä luopuisi. Jos jotakin kysyy ei välttämättä aina tarvitse puhua itsestään.
Olen itsekin joskus miettinyt että entä jos ottaisi joskus toisen koiran, eikä kiintyisikään siihen, tai toisinpäin. Mutta nyt kun olen tarkemmin miettinyt niin kyllä mulla on sellainen tunne että koira kuin koira kiintyy omistajaansa jos kohtelee sitä hienosti, ja toisin päin. Varmaan omistaja aina kiintyy koiraansa, oli se sitten millainen tahansa. meilläkin oli aikoinaan, kun olin vielä lapsi, perhoskoira joka oli tosi häiriintynyt. Siitä huolimatta tykkäsin siitä loppuun asti todella paljon.
Mulle kävi niin että otin vuosia sitte paperittoman kääpiövillakoiran. Pettymys oli suuri kun koirasta kasvoi keskikokoinen ja iso sellainen. Hetken tunsin että koira ei ole mulle sopiva ja mitä teen. Koiraan kiintyi kuitenki nopeasti nyt se on mun kahdesta koirasta tavallaan lemmikki johtuu varmasti nekatiivisista ajatuksista mitä oli ennen. Kummastakaa koirasta en luopuisi. Koirat ovat jo iäkkäitä ja pelkään kauanko ovat vielä keskuudessamme mut jokainen päivä on ihana.Yritän toki olla tasapuolinen koirilleni ovat kuitenki aivan erilaiset luonteeltaan, toinen seuraa vailla ja harrastava ja toinen arka, syrjäänvetäytyvä joka ei pidä muista kuin omista koirista.
Koirissa on eroja siinä kun meissä ihmisissäkin.
Toisten kanssa vaan tullaan heti toimeen ja juttuun ,toisen kanssa heti taas on karvat pystyssä.Onneksi eri rotuja on niin paljon
siksi on koirien kohdalla hyvä tutustua kunnolla
rotuun etukäteen mikä vastaisi omia ajatuksia
ja tarpeita .
mun chihu pojastani jonka piti jäädä tosi pieneksi, tuntuu kasvavan aika iso. Se on kyllä tosi kiltti ja iloinen.
Mies meinasi puoliväkisin hommata meille toisen koiran, sekarotuisen 1 vuotiaan nartun joku aika sitten. Oli kuulema niin niin ihana, ja pakko sijoittaa jonnekin hyvään kotiin.. Minun mielestäni se ei kertakaikkiaan ollut meidän "ongelma", ja niinhän asia on. Koira ei ollut huonolla hoidolla tms, vaan joku terveydellinen syy oli, kuulemma.
Minunkin piti käydä koirapuistossa sitä katsomassa, ja yrittivät höpöstellä mukavia niin mies kuin se koiran esittäjäkin.
Mieheni sanoi, että "pitäähän meidän koiralle kaveri ennenpitkää hommata kuitenkin, ja tuohan on nättikin ja ja..."
Kauheasti yritti mies minua ylipuhua, ja antoi esittäjälle puhelinnumeronsa, että "jos ei sille löydy kotia.." (!). Sanoin, ettei tilanne miksikään muutu. Ei näkynyt sen koommin, eikä soitettu meille milloinkaan, joten en tiedä miten loppukirjoitus menee..
Pointti oli siis, että kun ei tuntunut ei niin mitään "väristyksiä", aivan liian vilkaskin oli ja vailla tapoja, niin sanoin Ei silloin, ja Ei jatkossa. Mies möksötti, mutta mitäs siitä. Sakupoikaamme rakastuin ensi näkemältä, ja se myös leimautui heti minuun, ja on ihan ns minun koira.
Ei sitä elämää kannata mullistaa tuosta vain.
Muka olisi pitänyt ottaa "kokeeksi", joopa joo..:D
ps. Olen eläinrakas, ja sanoin että otetaan sitten joskus kun alkaa koirallamme olla ikää..mutta ei nyt, eikä varsinkaan tuolla tavalla.
ps ps. eikä ollut mitenkään nätti itseasiassa, vaikka se ei syy ratkaisuun ollutkaan.
mies halus mettäkoiran, se olis ottanu ensimmäisen mikä vastaan tulee joka on just sen rotunen minkä se halus... kyse oli silloin juuri tästä karkeakarvaisesta saksanseisoja rodusta, ei siis tästä nykyisestä koirasta.
Mentii sit ihan mielenkiinnosta kattoon yhtä koiraa, se oli hirvittävän vilkas, aattelin ett eihän ton perään ehdi millää kattomaan ajoissa.
Sanoin sit miehelle ett tota koiraa ei ainakaa ett katotaan nyt millasia on myytävänä, meillä oli tarkotus ottaa nuori yksilö, muttei pentua... me kun asuimme vuokrakämpässä ja halusimme ettei naapurien kans tuu ongelmia eikä asunnon...
No sitä käytiin toista koiraa kattoos, se oli valpas heti ku näki mieheni. Mieshän heti koetti komentaa sitä, koira oli heti valmis tottelemaan. Se oli mahtava nähdä miten koira aiva omistautu tottelemaan miestäni. Autoonkin meni melkein itsestään, mut sit ku näki ett mies anto jotaki sen entiselle omistajalle, se ymmärsi mitä oli tapahtumassa...
Ainaki se alkas heti ikävöimään isäntäänsä... mutta hetken aikaa meillä oltuaan se tottui meihin... aina se yritti jollain tavalla touhata meidän kans, ja miestäni se totteli aina, mutta perusasiat se oli unohtanu. Sen olisi pitänyt osata totella istumis käskyä, mut se piti opettaa uusiks, paikallaan olon se tiesi, ja totteli, mutta vain miestäni.
Nykyisin se tottelee onneksi minuakin, mutta pitkällä viiveellä, mutta hyvä edes niinkin. Tontin rajalta saan huudettua sen takas pihaan, mut jos se ehtii kauemmas nii vain mieheni saa sen takas.
Hirvittää sanoa, mut multa tuntuu ihan samalta. Onneks meillä koira on sentään isäntään leimautunut, ei päästä sitä hetkeksikään silmistään ja tekee mitä tahansa miellyttääkseen isäntäänsä.
Mä oon päättänyt että koiran täytyy ainakin tietää paikkansa/asemansa perheessä.
Meillä tää tilanne johtuu koiran pentuaikaisista kokemuksista, ostettiin tämä melkein 2 vuotiaana ja nyt on ollu meillä jo toista vuotta, pian täyttää 4 vuotta.
Sanottiin että koira saa elää jos...
se toimii hyvin metsästyksessä
tai
se vihdoin ja viimein oppii ettei ihmisten kimppuun saa hyökätä.
Tämä siksi että muutoin tästä ei ole lemmikiksi, siitä kun ei välttämättä ole seurakoiraksi. ja mitäs sit jos se ei toimi metsälläkään.
Nyt on jo jotain kiintymystä havaittavissa, ehkä tämä vain vaati hieman aikaa, uusi perhe ja koti vaihtunu useampaan otteeseen. On kai sekin vaikuttanut osaltaan, kun edellisellä omistajalla oli liikkuva työsuhde, piti vaihtaa valtiotakin. Mistä sitä tietää miten kaikki vaikuttaa koiraan. Nyt mekin on jo tuon kans muutettu uuteen paikkaan, koira kun ei tykännyt rivitaloyhteisösssä elää... liian hiljaista ku kaikki oli töissä/koulussa eikä kukaan naapureista ollu päiväsaikaan kotona.
Toivottavasti se nyt viihtyy. Sen verran voin sanoa että ainakaan se ei viihtynyt ex-omistajansa kanssa, heti mieheni nähtyään se totteli tätä välittömästi, en ole koskaan nähnyt yhtä nopeata sopeutumista uudelle isännälle. Siitähän se päätös lähtiki ett kyllä toi koira tulee meille.
Me voidaan olla todella tyytyväisiä siihen, että koiralle on annettu aikaa sopeutua meihin ja uuteen kotiinsa. Metsälläkin se toimii joten kuten, ja ollessaan tyytyväinen elämäänsä se on erittäin seurallinen, tunkee ihmisten syliin aivan. Tämä on vain turhan hätäinen koira, hutiloi jäljestäessään jotain... se käyttää mieluummin näköään ku hajuaistiaan.
Eli sanoisin jotta anna koirallesi ja itsellesi aikaa... aika parantaa, ei mihinkään voi heti kiintyä. Multa meni 4 vuotta kiintyä ensimmäiseen koiraani, samoin kun siltä minuun.