Pureminen

Meillä on 3 kk vanha koiranpentu. Koira on muuten kuin unelma, mutta ongelmana on käsien ja varpaitten pureminen. Jos koira on "ylikierroksilla" eli juuri herännyt ja virkeimmillään, niin se alkaa puremaan. Olen kieltänyt "ei"-sanalla. Jos ei muutama "ei" auta, niin sitten niskasta kiinni niin että pentu vingahtaa. Tämän olen kuullut auttavan. Mutta eipä auta. Pentu vaan innostuu ja hyökkää kahta kauheammin käsiin kiinni. Mikä avuksi? Haluaisin neuvoja ennenkuin tästä tulee paha ongelma. Monet sanovat että "se on pentu, pennut puree aina, kyllä se iän myötä vähenee" mutta mielestäni tuollainen käsiin hyökkäily ei ole normaalia ja tahtoisin kitkeä sen mahdollisimman pian pois. Muuten meillä sujuu mukavasti. Mikä avuksi puremiseen?
111436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Auttaa jo se, että kun pentu puree tai vaikka vaan nirhaisee niin kiljaisee kuin sen sisaruksetkin siellä pentulaatikossa ovat tehneet kertoessaan toisilleen, milloin "riittää".
Kättä ei koskaan saa vetää eikä vetäistä koirasta poispäin sen tullessa puremaan vaan tehdäänkin päinvastoin työnnät vaan syvemmälle ja silti kiljaiset.
Totta on sekin, että pureminen vähenee hetikohta kun hampaat on vaihtuneet, niitä ikeniä voi hieroa sievästi, monesti pennut pitävät siitä.

Äänestä
  • samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että kannattaa kiljaista kuuluvasti kun pentusi puree käsiäsi. Mutta siinä olen eri mieltä, että kasvaessaan koira lopettaa puremisen. Ei välttämättä. Se voi myös jatkaa sitä ja silloin sinuun sattuu todella. Voisit myös kokeilla antaa koirallesi lelun aina silloin kun se puree. Jos se onkin kovin leikkisellä tuulella ja rupeaa puremaan lelua käsiesi sijasta.

    Äänestä

Meillä on myös varsin aktiivinen ja leikkisä koiranpentu (4 kk), jolla oli vielä pienempänä paha tapa purra ihmisiä. Olemme käyttäneet kahta tapaa kitkeäksemme tuon ikävän taipumuksen pois ja hyvin on toiminut:

Avomieheni on kieltänyt ihan perinteisesti ja jos pentu ei ole uskonut, ottanut sen kiinni, kääntänyt mahalleen ja tiukasti silmiin tuijottaen toistanut sanan "ei". Jos riehuminen on vielä jatkunut, pentu on joutunut "saihoon" eli vessaan rauhoittumaan. Tästä on se hyvä puoli, että pentu on oppinut tottelemaan tuota ei -sanaa varsin tehokkaasti ja uskoo nykyisin jo ensimmäisellä sanomisella. Eli ei sen kummempaa huutamista tai retuuttamista, vaan päättäväinen ote, jolla osoitetaan pennulle sen paikka arvojärjestyksessä.

Itse olen käyttänyt lempeämpää tapaa eli pennun purressa minua, olen kieltänyt ja heti perään kiinnittänyt sen huomion omiin leluihin. Sitten tietysti kehunut kovasti noiden omien lelujen puremisesta. Nyt pentu on oppinut, että ihmistä purressa tapahtuu jotain ikävää, mutta omia leluja purressa sitä kehutaan ja sen kanssa leikitään. Tämä on myös vähentänyt radikaalisti kenkien ja muiden tavaroiden puruhaluja, enää satunnaisesti tylsinä hetkinä poika saattaa keppostella varastamalla kengänpohjalliset.

Hyviä vinkkejä löydät myös: www.kumikana.org.

Äänestä
  • itse huomasin hyväksi konstiksi purevaa pentua kohtaan kääntää sille selkä ja täysin välinpitämätön sitä kohtaan eli suljin sen pois laumasta, Tämä konsti auttoi hyvin, Samoin sulkeminen toiseen huoneeseen. mutta se on mielestäni kovempi juttu pennulle kuin selän kääntö ja välinpitämättömyys

    Äänestä

  • hups kirjoitti:

    itse huomasin hyväksi konstiksi purevaa pentua kohtaan kääntää sille selkä ja täysin välinpitämätön sitä kohtaan eli suljin sen pois laumasta, Tämä konsti auttoi hyvin, Samoin sulkeminen toiseen huoneeseen. mutta se on mielestäni kovempi juttu pennulle kuin selän kääntö ja välinpitämättömyys

    Meillä on erittäin kovapäinen pentu, johon ei ole tehonnut muu kuin laumasta erottaminen eli toiseen huoneeseen yksinään rauhoittumaan. Alkaa vähitellen tajuamaan, ettei pureminen ole sallittua. Nyt jo pelkkä EI ja POIS riittävät.
    Selän kääntäminen ei auta, koira ottaa silloin takapuolesta kiinni. Selättäminen ei auta, koira ottaa leikkinä. Kiljuminen ei auta, koira ottaa leikkinä. jne.

    Äänestä

Eli alkuun annoimme hieman purra (pari pv) ja sen jälkeen puremisleikkejä on saanut leikkiä vain hanskat kädessä ja silloinkin pentau pyöritellään jne.

Muuten jos puree sanotaan au tai auts niin rupeaa nuolemaan järsimäänsä kohtaa.

Ja ei saa antaa vieraiden puretuttaa itseään, itse olen asiassa ollut todella tiukka että vain hanskat kädessä. Nyt oma pentu 14vk.

Äänestä

Jotain muuta vaihtoehtoa sille toiseen huoneeseen laittamiselle? Minulla kun on sama ongelma, eli koira ottaa komennot leikkinä ja jatkaa puremista.
Ja satun asumaan yksiössä :)

Äänestä
  • En tiedä, keneltä kysyit...mutta...
    Miten iso kylppäri? Mahtuuko koira sinne jäähylle? Matot ja muut "pureskeltavat" pois näkyvistä vaan...
    Meidän koiruudelle oli tosiaan laumasta erottaminen se rangaistus puremisesta. Luupää kun on.
    Myös tuo vesipyssy/sumutepullo on auttanut. Kun koira puree, vesipyssyllä EI-sanan saattelemana vettä tulemaan. Nyt riittää vesipyssyn näyttäminen :)

    Äänestä

  • Itse olen saanut melko vaivattomasti koiriltani puremis halut ottamalla itse tiuken otteen koiran alaleuasta kiinni kun se puree. Yleensähän meillä ainakin puremisen kohteena oli juuri kädet, joten se käsi on jo valmiina ottamaan kiinni.
    Pikku hetken kun pitää kiinni, eikä ihan ekasta nykäyksestä laske irti, pentu yleensä pelästyy ja saattaa jopa ulvahtaa huomatessaan että tuli iskettyä hampaat johonkin mistä ne ei heti lähdekkään pois...

    Äänestä

  • saku kirjoitti:

    Itse olen saanut melko vaivattomasti koiriltani puremis halut ottamalla itse tiuken otteen koiran alaleuasta kiinni kun se puree. Yleensähän meillä ainakin puremisen kohteena oli juuri kädet, joten se käsi on jo valmiina ottamaan kiinni.
    Pikku hetken kun pitää kiinni, eikä ihan ekasta nykäyksestä laske irti, pentu yleensä pelästyy ja saattaa jopa ulvahtaa huomatessaan että tuli iskettyä hampaat johonkin mistä ne ei heti lähdekkään pois...

    Meillä sakemanni. Hyvin nopeasti lopetti puruhommat, kun sai itse kipeää purressaan. Eli kun puri, otin tiukasti nokan etusormen ja peukalon väliin ylhäältäpäin, puristin huulia kulmahampaisiin. Voipi vaikuttaa raa´alta mutta meillä jo pelkästään sellainen rotu että luulot pitää ottaa pois. Nimittäin ei se pureminen välttämättä/luultavasti lopu itsestään. Muutaman päivän toistelin tätä temppua niin ei ole sen jälkeen purrut. Eikä ole tullut huuliin haavoja tai mitään muutakaan ongelmaa, joten ihan turvallinen temppu.

    Äänestä

purra kädestä, niin anna sille joku oma lelu/puruluu...Pentu koiralla kutistaa jatkuvasti hampaita joten sen on pakko saada pureskella jotain..Meilläkin koira, joka ottaa kiinni kädestä jos sille ei anneta purtavaa...Tarkoittaa myös joskus kädestä kiinniottamalla sitä, että haluaa ulos..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Meillä on 3 kk vanha koiranpentu. Koira on muuten kuin unelma, mutta ongelmana on käsien ja varpaitten pureminen. Jos koira on "ylikierroksilla" eli juuri herännyt ja virkeimmillään, niin se alkaa puremaan. Olen kieltänyt "ei"-sanalla. Jos ei muutama "ei" auta, niin sitten niskasta kiinni niin että pentu vingahtaa. Tämän olen kuullut auttavan. Mutta eipä auta. Pentu vaan innostuu ja hyökkää kahta kauheammin käsiin kiinni. Mikä avuksi? Haluaisin neuvoja ennenkuin tästä tulee paha ongelma. Monet sanovat että "se on pentu, pennut puree aina, kyllä se iän myötä vähenee" mutta mielestäni tuollainen käsiin hyökkäily ei ole normaalia ja tahtoisin kitkeä sen mahdollisimman pian pois. Muuten meillä sujuu mukavasti. Mikä avuksi puremiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu