Olen viettänyt bratislavassa kuukauden elämästäni ja koko sen ajan minua kummastutti että miksi monien liikkeiden eteisissä oli sellaiset ikäänkuin verhot. osaisiko joku kertoa että mitä hyötyä niistä on?
Kaikin puolin mahtava paikka ja lähtisin milloin tahansa uudestaan.
verhot eteisissä?
1983
1
434
Vastaukset
- ja tuulikaappi
Aika monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa tällaisia verhoja käytetään kylmänä vuodenaikana ikäänkuin tuulikaappina. Kun ulko-ovi avataan, veto ei käy sisälle asti, kun oven edessä on verho. Verhon ei tarvitse olla edes kattoon asti, sillä kylmä ilmahan virtaa lattiaa pitkin. Tuulikaappi taas suurimman osan vuotta olisi vaan hankaloittamassa sisään- ja uloskäyntiä, ja toisaalta veisi turhaa tilaa. Siksi siis verhot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073015Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033- 1191806
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261729Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661359
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233