Olen aivan

Minulla on 15v. poika, joka tuli eilen illalla humalassa kotiin..eka kerran, mutta silti tuli aivan kauhea olo, että mitä olen tehnyt väärin.jne.

Sanoin pojalleni, että saat kuukauden kotiarestin, niin hän sanoi siihen, että en mene sitten kouluunkaan, jos kerran annat mulle kotiarestin(käy amista)
Olen yh-äiti.Olin yhteydessä poikani isään, mutta hänestä kun ei yleensäkään ole paljon apua.

Olisin KAIKISTA NEUVOISTA/VINKEISTÄ/OMISTA KOKEMUKSISTANNE kiitollinen.

Kiitos jo etukäteen!
121722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nyt ylireagoi. Ensinnäkin olisit tyytyväinen, että tuli kotiin sillä kodin pitääkin olla sellainen paikka jonne voi tulla vaikka mikä olis. Jos nyt laitat pojalle kauhean rangaistuksen niin saat olla satavarma, että hän ei uskalla enää ikinä tulla kotiin jos on juonut.

Tottakai tuon ikäiselle pitää antaa signaali, että ei hyväksy alhoholin käyttöä mutta silti voi hiljaa mielessään edes yrittää ymmärtää.

Sinuna minä juttelisin pojan kanssa vakavasti ja asiallisesti ja kerro hänelle, että olet huolissasi mitä kaikkea humalassa voi tapahtua jne. Kerro hänelle myös, että olet iloinen, että hän tuli kotiin eikä jäänyt jonnekin kavereille tms. Sano, että et hyväksy juomista mutta anna nyt pojalle mahdollisuus ennen kuin laitat hänelle noin kohtuuttoman kotiarestin.

Äänestä
  • Hei!

    Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että täytyisi antaa mahdollisuus, mutta jotensakin tuosta sun viestistä saa sellaisen käsityksen, että sehän on nykyaikaa, että 15v. juovat viinaa.

    Toki se on osaltaan tottakin,,juohan ne viinaa ollakseen jotain ja että kaveripiiri hyväksyy ne, mutta itse en voi sietää tollaista.

    Sanoin pojalleni eilen, että minä en tykkää tuosta sinun viinan juonnista ja toivon, että se kokeilu jäi tähän kertaan.

    Ja kun se kokeilu jäisikin vain kaljaan/viinaan, mutta olen jopa kuullut, että "eiköhän kuivateta kärpässieniä ja polteta sitten sitä",,joten pojat leikkii aika vaarallisilla vesillä.

    Saanko kysyä ikäsi,,oletko teini-ikäinen nuori vai jo aikuinen?

    Äänestä

  • kirjoittaja_ kirjoitti:

    Hei!

    Meilläpäin äiteelle kerrotaan kun ollaan lähdössä juomaan, kerrotaan mitä juodaan ja kenen kanssa sekä missä.

    Hyvin on homma toiminu. Ja ei ole ihan ympäripäissään oltu.

    "Toki se on osaltaan tottakin,,juohan ne viinaa ollakseen jotain ja että kaveripiiri hyväksyy ne, mutta itse en voi sietää tollaista."
    Tuo on suoraan sanottuna aika tuhtia p*skaa. Minä itse en ole koskaan juonut porukan painostuksesta tai sen takia, että "kaveripiiri olisi hyväksynyt." Täälläpäin juodaan sen takia että se on niin KIVAA! ..kunhan juo sen verran vähän että järki toimii edes puoliksi.

    Ehdotus: Sopikaa poikanne kanssa jatkossa, jos/kun hän on menossa kavereidensa kanssa juomaan. Kyselet kuinka paljon juo, kenen kanssa ja missä. Jos sopimuksesta luistetaan (esim. saat kiinni siitä että on valehdellut mitä juo) niin sitten ollaan kotiarestissa ainakin pari viikonloppua.

    Äänestä

  • kirjoittaja_ kirjoitti:

    Hei!

    Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että täytyisi antaa mahdollisuus, mutta jotensakin tuosta sun viestistä saa sellaisen käsityksen, että sehän on nykyaikaa, että 15v. juovat viinaa.

    Toki se on osaltaan tottakin,,juohan ne viinaa ollakseen jotain ja että kaveripiiri hyväksyy ne, mutta itse en voi sietää tollaista.

    Sanoin pojalleni eilen, että minä en tykkää tuosta sinun viinan juonnista ja toivon, että se kokeilu jäi tähän kertaan.

    Ja kun se kokeilu jäisikin vain kaljaan/viinaan, mutta olen jopa kuullut, että "eiköhän kuivateta kärpässieniä ja polteta sitten sitä",,joten pojat leikkii aika vaarallisilla vesillä.

    Saanko kysyä ikäsi,,oletko teini-ikäinen nuori vai jo aikuinen?

    Toki se vaan on niin, että kun tämä aika väkisinkin menee eteenpäin ja nykyaikaan kuuluu valitettavasti se, että 15-vuotiaat juovat viinaa, niin silloin sinulta ei kysellä siedätkö sinä sitä! Niin vain tapahtuu, siedät sinä sitä tahi et. Itse olen ollut 15-vuotias reilu kymmenen vuotta sitten ja tiedätkö, jo silloin 15-vuotiaat joivat viinaa. Eli kyllä se on ollut nykyaikaa jo pidemmän aikaa. Ymmärrän toki, että muutama vuosikymmen sitten 15-vuotiaiden alkoholin juominen ei välttämättä ole ollut "normaalia" (vrt. Bodomjärvi ;)), mutta koko ajan mennään eteenpäin ja maailma muuttuu ja se on meidän jokaisen, äidinkin, vaan hyväksyttävä!

    Äänestä

  • kirjoittaja_ kirjoitti:

    Hei!

    Olen kanssasi osittain samaa mieltä, että täytyisi antaa mahdollisuus, mutta jotensakin tuosta sun viestistä saa sellaisen käsityksen, että sehän on nykyaikaa, että 15v. juovat viinaa.

    Toki se on osaltaan tottakin,,juohan ne viinaa ollakseen jotain ja että kaveripiiri hyväksyy ne, mutta itse en voi sietää tollaista.

    Sanoin pojalleni eilen, että minä en tykkää tuosta sinun viinan juonnista ja toivon, että se kokeilu jäi tähän kertaan.

    Ja kun se kokeilu jäisikin vain kaljaan/viinaan, mutta olen jopa kuullut, että "eiköhän kuivateta kärpässieniä ja polteta sitten sitä",,joten pojat leikkii aika vaarallisilla vesillä.

    Saanko kysyä ikäsi,,oletko teini-ikäinen nuori vai jo aikuinen?

    OLIN MINÄKIN SHOKISSA KUN 12V. TYTTÖNI KERTOI TYTÖSTÄ LUOKALLAAN,JOKA PERJANTAINA ON ILOINEN KUN KOTONA JÄÄKAAPISSA ON KYLMÄÄ KALJAA,JA LAUANTAINA SAA NUKKUA SITTEN PITKÄÄN.SUUTELEE PIMEÄSSÄ KOULUN PIHALLA JA KERTOO SITTEN KAVEREILLE -TEHTIIN MUUTAKIN KUIN NUOLESKELTIIN-ETTÄ 12V,NÄIN KILTTEJÄ.VAIKKA ÄITINÄ TUNTUU HÖLMÖLTÄ VAIN JA AINOASTAAN SANOA ETTÄ OLE ONNELLINEN KUN TULI KOTIIN,ITSEKKIN ODOTAN KAUHULLA AIKAA KUN JA JOS ALKAA KOKEILU,PUHUTTU ON KYLLÄ,MUTTA,,,,,HELPPOHAN MEIDÄN TOISTEN ON NEUVOA,MUTTA KUNHAN KOLAHTAA OMAAN NILKKAAN,JA TIETTY KAIKKI EI VÄLITÄ,,,,

    Äänestä

Ei 15-vuotiaalle voi enää antaa kotiarestia,ainakaan minun mielestä.Poikasi on jo sen ikäinen,että osaa vastata omista virheistään,eikä se sinun vikasi ole että hän näin teki.Jokainen nuori kokeilee sitä,et sitä pääse pakoon.Ja ole onnellinen,että hän edes tuli kotiin.Karsi nyt jostain muusta kuin että antaisi kotiarestia.

Äänestä
  • "Jokainen nuori kokeilee sitä"

    Sanonpa vaan, että ottaa hiukkasen päähän tuollainen yleistäminen. Kaikki eivät todellakaan kokeile kännejä, Itse siitä esimerkkinä.

    Että jospa vain opetellaan käyttämään sellaisia ilmaisuja, kuten; suurin osa, lähes kaikki, jotkut, osa, muutamat, valtaosa jne.

    Grrr...

    Äänestä

poikasi ei tule lopettamaan juomista vaikka kuinka mesoaisit. Parempi olisi jos tekisit selväksi pelisäännöt juomisen suhteen eli kuinka paljon ja kuinka usein ja keiden kanssa ja missä.
Jos penska saa päähänsä aloittaa tissuttelun kavereitten kanssa niin sehän sen tekee. Niin tein itsekkin ja olin tuolloin 14 ja seurauksena sain selkääni. no selkäsaunakaan ei saanut minua lopettamaan joskin se teki minut ovelammaksi kuin vanhempani ja kusetinkin heitä mennen tullen kunnes 16 vuotiaana antoivat periksi ja kävivät hakemassa kaljaa silloin kun oli sovittu että saan juoda (uusivuosi, koulujen loppu, vappu, synttärit, juhannus ja 1 vapaa valintainen kerta).

Äänestä

ja anteeksi, että en osannut muotoilla kirjoitustani oikein, en nimittäin todellakaan ole sitä mieltä, että 15-vuotiaan juominen on hyväksyttävää, en siis pyytänyt sinua ymmärtämään juomista vaan poikaasi. Tarkoitin vain, että luulen niin jos laitat lapsellesi kohtuuttoman pitkän kotiarestin niin hän oppii siitä vain salaamaan juomisensa ei lopettamaan sitä.

Itselläni on kaksi lasta, esikoinen 18-vuotias poika ja nuorempi on 16-v. tyttö. Kummallekin olen tehnyt erittäin selväksi, että en hyväksy alaikäisen juomista ja olen puhunut asiasta heidän kanssaan.

Esim. silloin kun ensimmäisen kerran pyysivät päästä bileisiin niin sovimme tietysti pelisäännöt, koska kotiintuloaika, miten pääsee turvallisesti kotiin, haetaanko vai pääseekö bussilla jne. ja ehto; ei alkoholia. Jos näitä pelisääntöjä ei noudateta se tarkoittaa sitä, että et ole vielä riitävän kypsä käymään bileissä koska et osaa noudattaa sääntöjä.....ja näinollen bileissäkäynnin aloittamista siirretään eteenpäin. Nämä asiat siis selviksi ennen kuin nuori menee bileisiin ja mitä rikkomuksesta seuraa....siis selvät säännöt.

Ei siis mitään mielivaltaista kotiarestia kuukaudeksi, kavereilla saa käydä, elokuvissa saa käydä, kaikkea saa tehdä missä yhdessä sovittuja pelissääntöjä noudatetaan. Näin nuori oppii, että vapaus on vastuuta,että oma käyttäytyminen vaikuttaa hänen omaan elämäänsä joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Näin siis meillä on toimittu ja mitään ongelmia ei ole ollut koskaan, nyt kun poika on jo täysi-ikäinen niin hänen juomisiinsa emme tietenkään enää puutu mutta eipä hän sitä näy harrastavan vaikka vapaus siihen olisikin.

Tytölle emme juomista salli, nyt kun hän aloitti lukion ja oli tässä pari viikkoa sitten kutsuttu uusien kavereiden luo bileisiin, kävimme keskustelun, kenen luona bileet ovat, ovatko vanhemmat kotona, osoite, että tiedän missä hän on jos jotain yllättävää sattuu. Sovimme kotiintuloajan ja millä hän pääsee turvallisesti kotiin. EI alkoholia, pidä hauskaa.

Tytön piti tulla viimeisellä bussilla mutta ilmeisesti aikataulumuutosten takia se olisikin tullut vasta puolituntia myöhemmin ja kun hän oli jo pysäkillä niin hän soitti minut hakemaan, oli selvä ja hauskaa oli ollut. Näin hän tietää pääsevänsä jatkossakin bileisiin, ei ole mitään syytä miksi ei pääsisi.

Sinä teet tietenkin niin kuin teet mutta kun kerran kysyit vinkkejä niin kehoittaisin sinua istumaan alas poikasi kanssa ja puhumaan vakavasti....sopikaa pelisäännöt ja mitä rikkomuksista seuraa, minusta on kohtuutonta eristää nuori kotiin, ilmankos hän sanoikin,ettei mene sitten kouluunkaan jos kerran yhden asian tekeminen vaikuttaa kaikkiin menemisiin.

Äänestä
  • itelleni ei ole lapsia, vaikka niistä kovasti tykkäänkin. ja luultavasti niitä vielä hankinkin. mutta jotenkin toi teksti sattuu korvissa.

    KAIKKI nuoret eivät todellakaan juo. ja hyvä niin. Mutta moni silti juo. Mielestäni ei ole kuahean paha, jos välillä. (( ei todellakaan joka viikonloppu)) juo.

    Itse en mihinkään bileisiin edes haluaisi lähteä, jos tietäisin valmiiksi, että tänään sitten on limulinja.

    Monen mielestä olen luultavasti typerä teinipelle, joka kapinoi väkisin vastaan. Ei omat vanhempanikaan salli juomistani. Ei missään määrin. Kai ne vielä joskus sen sallii. Viimeistään kun täytän 18. :D

    Äänestä

Itse tulin ensimmäisen kerran kotiin humalassa 14veenä,ja minusta äitini suhtautui asiaan loistavasti.Ei huutanut,mutta sanoi,ettei se ole fiksua jne.
Nyt kun olen jo 17v,niin äiti ei sano oikeastaan mitään,kun tulen pienessä hiprakassa kotiin.On vain iloinen,etten ole jäänyt puistonpenkille nukkumaan.

Et ole epäonnistunut kasvatuksessa,poikasi on vain normaali nuori!:) Ole onnellinen,että poika edes tuli kotiin.
Voisin antaa sellaisen neuvon,että anna pojallesi lupa muutamaan kaljaan,ettei hänen tarvitse olla ulkona öitä,ja että hän voi tulla kotiin,vaikka olisi juonut muutaman kaljan.
Toiminut meillä loistavasti,aina olen kotiin tullut,muutaman siiderin juoneena ja hervottomasti kikattaen.

Meillä ei kotiarestia annettu,mutta tuskin se edes olisi auttanut.
Faktahan on se,että jos se kielletään,se vain kiehtoo enemmän.Eli kun annat pojalle luvan juoda muutaman kaljan illalla kavereiden kanssa,homma ei riistäydy käsistä.

Niin,minun äitinikin on yh,ja tämä toimi loistavasti meillä,ja kohta täysi-ikäisenä koin tämän niin,että minuun luotettiin,ja olinkin melkein aina kunnolla.

Toivottavasti edes yhtään auttoi.

Äänestä

Sä esität asian kerankin oikeassa valossa. On ihan normaalia että nuori ainakin kokeilee juomista. Eri asia on sitten, jos porukka alkaa
sammuskelemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voimaton_ kirjoitti:

Minulla on 15v. poika, joka tuli eilen illalla humalassa kotiin..eka kerran, mutta silti tuli aivan kauhea olo, että mitä olen tehnyt väärin.jne.

Sanoin pojalleni, että saat kuukauden kotiarestin, niin hän sanoi siihen, että en mene sitten kouluunkaan, jos kerran annat mulle kotiarestin(käy amista)
Olen yh-äiti.Olin yhteydessä poikani isään, mutta hänestä kun ei yleensäkään ole paljon apua.

Olisin KAIKISTA NEUVOISTA/VINKEISTÄ/OMISTA KOKEMUKSISTANNE kiitollinen.

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu