ja rakas. Tuntuisi tosi pahalta jos se lähtisi pois. Tuntuuko teistä kenestäkään samalta. Onko koira teille tärkeä perheenjäsen, vai "vain" koira. Minä itse pidän sitä samanarvoisena kuin muitakin perheenjäseniä, oikeastaan vielä korkeammalla. Rakastan koiraani. Se on vasta 2 v. mutta harmittaa jo nyt ajatella että miltä tuntuu kun joskus pois lähtee. Tuntuis jo nyt tosi pahalta. Koira on kyllä mahtava eläin. En ikinä aio olla enää ilman koiraa. Onko teitä muita joille koira on myös älyttömän tärkeä perheenjäsen ?
Koirani on minulle älyttömän tärkeä
Koirarakas
8570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
myos.Olen itse myos hyvin koirarakas ihminen.Me pidettiin myos kuin perheenjasenta ja niinhan ne onkin,kun koiran ottaa.Ala suotta etukateen viela sure koirasi pois menoa.Teilla on varmaan viela monta yhteista onnellista vuotta yhdessa.
Mina olen menettanyt kaksi koiraani jo.Aina on kova ikava,mutta ajattelen etta heilla on nyt hyva olla,vaikkakin se oli alussa vaikeaa hyvaksya.Ehka taas otan joskus uuden koranpennun,edelliseni kuoli viimevuonna.Koirasi on hyvin onnellinen saatuaan olla niin rakastavassa perheessa.Niin minakin rakastin minun koiriani yli kaiken!!!!Toivon sinulle ja hauvelillesi monta monta vuotta onnellista yhdessaoloa:)
Sehän on meidän lapsi, varsinkin kun ei lasta ole eikä tulekaan enää. Perheenjäsen tietysti. Oikeastaan ihan vastikään ajattelin asiaa, ja niin se on että se on ainut jota rakastan. Kuulostaa varmaan hurjalta, hullulta tai miltä lie. Näin vain on. Syitä en ala tässä selostamaan. Edes itseäni en varsinaisesti rakasta, mutta tuota viisasta uskollista kaunista, huomaavainenkin on!, fiksua, tottelevaista, hurmaavaluonteista, ilmeikästä, ....jne rakastan yli kaiken. Edes jumalaa en rakasta; uskon kyllä että sellainen on tuolla jossain jne, mutten rakasta. Nyt tulee varmaan vihaista viestiä jne mutta anti tulla vaan. Koira on päivä päivältä rakkaampi, ja "enemmän" kaikkia hyviä ominaisuuksia omaava. Tulen varmaan hulluksi sitten joskus kun se... onneksi on vasta muutaman vuoden mutta siltikin.
tai lääkkeesi ovat loppuneet.
erittäin tärkeitä nuo luontokappaleet ja etenkin koirat muoriskankin elämässä.
Vaan kyllä itseään pitää rakastaa myös: siitä lähtee kaikki muu hyvä. Täytyy pystyä hyväksymään itsensä, ja tykkäämään itsestään, ennenkuin voi hyväksyä kaiken muunkin, ja kaikki muutkin!
Mitä siihen luopumiseen tulee, niin sekin kannattaa opetella hyväksymään. Ja kun rakastaa itseään ja sen jälkeen kaikkea muuta elävää, niin alkaa paremmin ymmärtämään ja hyväksymään kuolemankin. Sehän on vain pieni osa elämää. Ja ne jotka elävät, eläkööt täysillä, kunnekka kuolevat. Eläimet ovat siinä meitä ihmisiä usein parempia...
miksi pitäis muita rakastaakaan, varsinkaan lähimmäisiä erotuksetta - siis myös sinua, no way
mun koirani oli kaikki. Paras ystävä, perheenjäsen, tukihenkilö, kuuntelija. Se oli aina mun mukanani ja usein mietinkin, että kiinnyn siihen liikaa ja murrun, kun se joskus kuolee.
Milli kuoli liian nuorena.
13.9.2005 oli meidän viimeinen yhteinen päivämme, Milli jätti meidän maailmamme klo 16:55. Ikävä on kova edelleen, sattuu ja ahdistaa.. Haluaa vaan rakkaan takaisin. Milli oli mulle kuin perheenjäsen. Milli oli vasta kolme vuotias.. Syytän tapahtuneesta itseäni ja yliajajaa.
Rakastakaa lähimmäisiänne, oli ne sitten koiria, kissoja, ihmisiä tai mitä vain, rakastakaa heitä. Kun on aika luopua, suru on suuri ja sattuu, mutta se kai kuuluu elämään. Kertokaa rakkaillenne usein, että rakastatte heitä. Kunpa Millikin tietäisi, miten sitä ikävöin ja rakastan..
Tuo eka kappale on kuin just mun suusta!!
Karkasiko tielle vai miten? mitä mielestäs oisit voinu tehdä toisin? mitä rotua vaiko sero? Koirani nimittäin saman ikäinen, ja aika villi.
Otan osaa. Varmaan tiesi että rakastit sitä, ei epäilystäkään!
Sillä oli varmasti tosi hyvä elämä kanssasi.