Ikäviä uutisia

Minulla on ikäviä uutisia... mikään ei tule muuttumaan..........

Jotain ihmistä aina syrjitään, jostain juorutaan työpaikoilla. Kiusaaminen muuttaa vain muotoaan, aikuisena ei sanota sitäkään vertaa suoraan vaan puukotetaan selkään.

Työpaikka tulee silti olemaan välttämättömyys, samoin kuin peruskoulusta ei pääse pois siksi että ei siellä viihdy.

Lisäksi työpaikalla todellakin tehdään sitä mitä käsketään, vaikkei huvittaisikaan. Ei auta napinat. Välttämättä ei pääse valitsemaan mitä haluaa tehdä.

Lisäksi työelämässä tulevat monenmoiset muut ongelmat ja paineet joista voitte lukea vaikkapa lehdistä...Pätkätyöllistymiset, työttömyydet, palkkojen suuruudet...

Sählä pysyy sählänä vanhempanakin. Känni- ja selvinpäinkin sekoilut eivät vain enää ole kovin tyylikkäitä, hauskoja ja suotavia, niinkiun ne viisitoistavuotiaana saattoivat olla. Kehuskelun ja naureskelun sijaan saa hävetä.

Nuoruus on vaikeaa mutta siitä selvittyänne elätte vielä kriisit kolmekymppisenä, viisikymppisenä jne.

Koittakaa ottaa ilo irti kun vielä voitte, tai koittakaa mielummin ottaa ilo irti koko elämästä jatkossakin. Minunkaan ei tosin pitänyt muuttua, mutta sitä oli liian vaikeata välttää. Maailman ja elämän luulin jostain kumman syystä muuttuvan, mutta valitettavasti se on samaa paskaa vähän vielä vaikeampana.
9850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oikealla asenteella pärjää kaikesta.

Ei minua kiinnosta jos selän takana jotain puhutaan. Ei ole minun ongelmani, nauran niille jotka siihen alentuvat :>

Äänestä

Ihan totta. Jos kerran se työpaikka on niin kauhea ja sielä sua kiusataan ja puukotetaan selkään niin miksi ihmeessä sä et vaan ota ja lähde? Lapsena ei voi juosta pakoon pahaa koulua, silloin tulee ilkeä opettaja, rehtori ja isukki viemään takaisin. Mutta nyt isona mikä sua estäis jättämästä sitä epämieluisaa työyhteisöä ja vaikka perustamasta omaa eläinlääkäri asemaa?

Sä olet pelkkä turha luuseri jolla ei kantti riitä mihinkään muutokseen! Sä takerrut työpaikkaan pelkästään sen takia että niin sä olet tehny 6 vuotta ennenkin! HEI HALOO! Tee asialle jotain tai lähde kävelemään! Hölmö tyyppi...

Äänestä

Kuka siellä duunissa käskee pyöriä jos ei nappaa. Vaihda vapaalle ja lähde kiertämään maailmaa tai etsi itseäsi, se on paaaljon kivempaa. Ja ansiosidonnaistahan sä saat joka tapauksessa 500 päivää joten ei se taloudellisestikaan ole mikään ongelma. Vähän vaan skoijjaat työkkärin tätejä niin ne ei oo kimpussa. Mulla ainakin on mennyt lujaa sen jälkeen kun luikertelin ulos viimeisestä paskatoimistosta jota en todellakaan jäänyt kaipaamaan...

Äänestä
  • vaan en nyt välttämättä tarkoittanut asioita ihan näin kirjaimellisesti ja henkilökohtaisella tasolla, vaan vähän yleisemmällä tasolla. Jos puhuttaisiin yksilötasolla niin ettehän te tiedä minusta mitään, mistä esimerkiksi päättelitte että saisin ansiosidonnaista, että olisin ollut töissä niin kauan, kuudesta vuodesta nyt puhumattakaan?

    Mutta jos nyt puhutaan esille tulleista esimerkeistä, niin seuraavassa työpaikassa olisikin sitten varmaan aivan erilaisia asiakkaita ja työkavereita kuin missään muualla maailmassa tähän mennessä? Joo!

    Tai ehkä tosiaan perustaisin eläinlääkäriaseman toiminimenä, enkä palkkaisi töihin ketään muuta ihmistä, touhuilisin vaan onnellisena eläinten kanssa. Hitsi kun siihenkin olisi kai hyvä olla koulutus joka ei ihan hetkessä olekaan hankittu, ja eipä sitä yritystä kai työkkärikorvauksien säästöilläkään saada pystytettyä. Yrityksen perustamisen jälkeen oletkin sitten ihan lopullisesti naimisissa työsi kanssa.

    Ihan mukavaa kuitenkin että joillekin kaikki on mahdollista, noin niinkuin periaatteessa ainakin? Toivottavasti jatkossakin näin tulee säilymään.

    Tosin ihminen joka ensimmäiseksi toteaa toisen olevan hälmö tyyppi ja luuseri, ei varmaan muutenkaan hirveästi herkisty maailman pahuudelle joten tulet Jannu varmasti selviämään oikein hyvin. Eiköhän ne ole toisentyyppiset ihmiset jotka ahdistuvat tästä nykypäivän kyynärpäätaktikoinnista. Eikä sen selkäänpuukotuksen kohteena muuten itse tarvitse välttämättä olla, jotta se vaikuttaisi ilmapiiriin huonolla tavalla.

    No tottahan se on. Ei kai sinne töihin ole pakko mennä tässä maassa. Aika moni kuitenkin menee joten ilmeisesti muidenkin mielestä on mukavampaa ansaita kuin kituuttaa jollain tuella jota saa kerjätä.

    Äänestä

  • n30v. kirjoitti:

    vaan en nyt välttämättä tarkoittanut asioita ihan näin kirjaimellisesti ja henkilökohtaisella tasolla, vaan vähän yleisemmällä tasolla. Jos puhuttaisiin yksilötasolla niin ettehän te tiedä minusta mitään, mistä esimerkiksi päättelitte että saisin ansiosidonnaista, että olisin ollut töissä niin kauan, kuudesta vuodesta nyt puhumattakaan?

    Mutta jos nyt puhutaan esille tulleista esimerkeistä, niin seuraavassa työpaikassa olisikin sitten varmaan aivan erilaisia asiakkaita ja työkavereita kuin missään muualla maailmassa tähän mennessä? Joo!

    Tai ehkä tosiaan perustaisin eläinlääkäriaseman toiminimenä, enkä palkkaisi töihin ketään muuta ihmistä, touhuilisin vaan onnellisena eläinten kanssa. Hitsi kun siihenkin olisi kai hyvä olla koulutus joka ei ihan hetkessä olekaan hankittu, ja eipä sitä yritystä kai työkkärikorvauksien säästöilläkään saada pystytettyä. Yrityksen perustamisen jälkeen oletkin sitten ihan lopullisesti naimisissa työsi kanssa.

    Ihan mukavaa kuitenkin että joillekin kaikki on mahdollista, noin niinkuin periaatteessa ainakin? Toivottavasti jatkossakin näin tulee säilymään.

    Tosin ihminen joka ensimmäiseksi toteaa toisen olevan hälmö tyyppi ja luuseri, ei varmaan muutenkaan hirveästi herkisty maailman pahuudelle joten tulet Jannu varmasti selviämään oikein hyvin. Eiköhän ne ole toisentyyppiset ihmiset jotka ahdistuvat tästä nykypäivän kyynärpäätaktikoinnista. Eikä sen selkäänpuukotuksen kohteena muuten itse tarvitse välttämättä olla, jotta se vaikuttaisi ilmapiiriin huonolla tavalla.

    No tottahan se on. Ei kai sinne töihin ole pakko mennä tässä maassa. Aika moni kuitenkin menee joten ilmeisesti muidenkin mielestä on mukavampaa ansaita kuin kituuttaa jollain tuella jota saa kerjätä.

    Ensin sä väität että isojen ihmisten työpaikalla puukotetaan selkään, juoruillaan työkavereista ja ollaan muutenkin ihan vittumaisia toisille, sen jälkeen kun joku kehtaa ehdottaa sulle työpaikan vaihtoa sä kiellät että tuollaista tapahtuis SULLE.

    Kuulostaa melkeen siltä että sun mielestäs kaikki työpaikat on aikuisten lastentarhoja jossa ei muuta tehdä kun juoruillaan ja puukotellaan selkään! Luonnolisesti tuollaisiakin paikkoja on olemassa, luonnollisesti jotkut nauttivat niissä työskentelystä, mutta herra paratkoon! Maailmassa on myös työpaikkoja joissa ihminen voi olla onnellinen. Ihan varmasti.

    Äänestä

  • Jannu kirjoitti:

    Kaikki työpaikat OVAT aikuisten lastentarhoja, koska aikuisten työpaikoilla on ihmisiä, ja ihminen ei muutu perusluonnoltaan miksikään. Ne samat ihmiset ovat olleet siellä lastentarhassakin ja koulussa. Mihin oikein kuvittelet kusipäisyyden katoavan maailmasta? Kerääntyvän johonkin yhteen paikkaan, minne ei tietenkään kenenkään ole pakko mennä jos ei halua?

    "Ensin sä väität että isojen ihmisten työpaikalla puukotetaan selkään, juoruillaan työkavereista ja ollaan muutenkin ihan vittumaisia toisille, sen jälkeen kun joku kehtaa ehdottaa sulle työpaikan vaihtoa sä kiellät että tuollaista tapahtuis SULLE."

    No kai se tapahtuu minulle siinä mielessä että olen osa maailmaa. Voin kuitenkin keskustella monestakin aiheesta olematta itse ko. asiassa mukana mitenkään aktiivisena osapuolena.

    Sulla on nähtävästi aika moisen väärä käsitys maailmasta. Täällä ihan oikeasti kenenkään ei tarvise sietää selkään puukotuksia ja juoruja, jossei aivan välttämättä halua. Ilman muuta maailmassa on työpaikkoja joissa puukotellaan selkään ja juoruillaan suu väärällään, ja ilman muuta sä olet osa maailmaa. Mutta sanoppas mulle, olisko sulle ihan mahoton ajatus että maaimassa on työpaikkoja jossa ihmiset ei puukota toisiaan selkään?

    Äänestä

En puutu tekstisi kaikkiin yksityiskohtiin, mutta suurin osa viestisi sisällöstä pitää paikkansa!

Kun lapsi on ala-asteella kiusattu, hän ajattelee että seiskalle siirryttäessä ihmiset ovat jo fiksumpia eivätkä enää kiusaa... vaan miten käy? Se pahenee. Kun hän sietää kiusaamista yläasteen ajan ja aloittaa lukion, hän ajattelee samoin: Eivät ihmiset enää tässä iässä voi olla niin lapsellisia typeryksiä... Kunnes erehtyy sanomaan väärän vastauksen tunnilla a saa räkäiset naurut päälleen. Tai kävelee käytävällä ja äkkiä huomaa kompastuvansa "vanhigossa" ojennettuun jalkaan. Lähtee iltapäivällä pyörällään kotiin, ja huomaa että joku ihana luokkatoveri on päättänyt napata kumeista venttiilit parempaan talteen.

Ja sitä jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.
Mitä vanhemmaksi kasvetaan, sitä piilevämmäksi ja henkisemmäksi kiusaaminen käy. Hallille on tulossa tarkastaja, ja ennen hänen tuloaan kaikki paikat on siistittävä. Kuinka ollakaan, kaikilla muilla sattuu juuri sinä päivänä olemaan jotain ihmeellisen kiireellisiä menoja, joten... "Jani, sä jäät sit tänään laittaa noi mestat kondikseen." "Mut hei, mulla ois kiire..." Niin. Siinä se.
Ja miksi ei sanota vastaan? Koska jonossa on paljon uusia hakijoita, ja kummasti sitä saa kengänkuvan persuksiinsa jos alkaa liikoja kitisemään. "Jani hei, tänään on kaikki muut firman autot käytössä joten joudut hoitamaan tämän päivän ajot omalla autollasi. Me kyllä maksamme bensat myöhemmin" Seuraavalla viikolla: "Hei, mites ne mun bensat viimeviikolta siitä keikasta?" "Tuota... ei meillä ole täällä sellaisesta mitään tietoa!"

"Mitä vit**a?! Missä ne mun eväät on mitkä ostin aamulla?" "Oho, oliksne sun? Emmä tienny..."

Okei, huonoja esimerkkejä, mutta tajusitte varmaan pointin?
Joku alkaa tästä kuitenkin kitisemään, mutta ihan sama... Noita esimerkkejä löytyy kyllä kourakaupalla lisää.

Äänestä

Elämä on aina vaikeaa. Aina on ongelmia. Varmasti vanhempanakin MUTTA, tässä iässä kaikkea ei osaa käsitellä kunnolla ja pienikin ongelma paisuu suureksi. Ja niistä "pikku ongelmista" tulee ihan järkyttävä olo... Usein mä mietin että miten ihmeessä voi tuntua näin saatanan pahalta. Nykyään sitä ei enään tapahtu usein, onneksi, sillä pelkään sitä tunnetta kun tekee melkein mitä tahansa että se tunne menisi pois. Kaikkia asioita paisutetaan suuremmiksi mutta minkä sitä tunnetiloillee ym voi.. Todellaki toivon että tää helpottaa vanhempana, tai edes opittaisiin käsittelemaan asioita erillä tavalla ja tuntematta sellaista tuskaa. Itse olen 17-vuotias..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

n30v. kirjoitti:

Minulla on ikäviä uutisia... mikään ei tule muuttumaan..........

Jotain ihmistä aina syrjitään, jostain juorutaan työpaikoilla. Kiusaaminen muuttaa vain muotoaan, aikuisena ei sanota sitäkään vertaa suoraan vaan puukotetaan selkään.

Työpaikka tulee silti olemaan välttämättömyys, samoin kuin peruskoulusta ei pääse pois siksi että ei siellä viihdy.

Lisäksi työpaikalla todellakin tehdään sitä mitä käsketään, vaikkei huvittaisikaan. Ei auta napinat. Välttämättä ei pääse valitsemaan mitä haluaa tehdä.

Lisäksi työelämässä tulevat monenmoiset muut ongelmat ja paineet joista voitte lukea vaikkapa lehdistä...Pätkätyöllistymiset, työttömyydet, palkkojen suuruudet...

Sählä pysyy sählänä vanhempanakin. Känni- ja selvinpäinkin sekoilut eivät vain enää ole kovin tyylikkäitä, hauskoja ja suotavia, niinkiun ne viisitoistavuotiaana saattoivat olla. Kehuskelun ja naureskelun sijaan saa hävetä.

Nuoruus on vaikeaa mutta siitä selvittyänne elätte vielä kriisit kolmekymppisenä, viisikymppisenä jne.

Koittakaa ottaa ilo irti kun vielä voitte, tai koittakaa mielummin ottaa ilo irti koko elämästä jatkossakin. Minunkaan ei tosin pitänyt muuttua, mutta sitä oli liian vaikeata välttää. Maailman ja elämän luulin jostain kumman syystä muuttuvan, mutta valitettavasti se on samaa paskaa vähän vielä vaikeampana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu