Aamuyöllä,
kun ulos lähdin
kuuta katsomaan,
pelästyin ruohon kovuutta
maailman pimeyttä
ja huurusi henkeni paeten.
Seistessäni siinä,
jo kuutakin peläten,
saapui hallan varjo
kaiken keräten.
Taivutti kukat nöyrinä kuolemaan
ja kimalsi kuura, oli loistossaan maa.
Kun minut saavutti
hallan poika, sen varjo,
epäröi tovin ja lämpöäni kavahti.
Kosketukseni kuuma
hänen turmiokseen kävi.
Jätti korret kovettamatta
isänsä tahdon toteuttamatta.
Nyt aamuöisin
ulos lähden
siellä hän minua vartoo
keskellä kuuraa
hetkeä ennen,
kun aurinko nousta saa.
kun ulos lähdin
kuuta katsomaan,
pelästyin ruohon kovuutta
maailman pimeyttä
ja huurusi henkeni paeten.
Seistessäni siinä,
jo kuutakin peläten,
saapui hallan varjo
kaiken keräten.
Taivutti kukat nöyrinä kuolemaan
ja kimalsi kuura, oli loistossaan maa.
Kun minut saavutti
hallan poika, sen varjo,
epäröi tovin ja lämpöäni kavahti.
Kosketukseni kuuma
hänen turmiokseen kävi.
Jätti korret kovettamatta
isänsä tahdon toteuttamatta.
Nyt aamuöisin
ulos lähden
siellä hän minua vartoo
keskellä kuuraa
hetkeä ennen,
kun aurinko nousta saa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä runossa on paljon sellaista, mistä pidän;
satumaista hohdetta, tunnelmaa, kauneutta, ajatusta. Hieno!!
Kiitos, minäkin pidän siitä, vaikka se onkin varmaan omaa kehua =) no, hengitys haisee muutenkin niin enköhän tämän kestä...