Oliko kukaan eilen Kouvolan Kuntohovissa? Kari Tapion piti olla siellä esiintymäsä. Olen ollut Kari Tapion suuri ihailija ja tulin 130 km:n päästä varta vasten häntä kuntelemaan. Mutta pettymys oli suuri, kun hän olikin peruuttanut jälleen kerran esiintymisensä. Tuli turhalle matkalle hintaa junaliput, majoittuminen hotellissa ja pääsylippu n 150 euroa. Oli kuulemma ilmoittanaut neljän aikaan peruuntumisesta. Olin silloin jo junassa matkalla Kouvolaan tietämättä mitään perillä odottavasti pettymyksestä. Tämä kirjoitus poistuu varmaan alata aikayksikön, mutta haluaisin sitä ennen tietää, onko kenelläkään tiedossa mikä Karille oli tullut. Oliko taas sairastunut? Harmittaa tuo tapaus niin paljon, että en tiedä uskallankon enää lähteä häntä katsomaan minnekään. Olen käynyt häntä kuuntelemassa monessa paikassa ja olen todella ihastunut hänen musiikkiinsa ja ääneensä. Olin odottanut jo pitkään eilistä iltaa, mutta meni todella koko viikonloppu hukkaan. Ymmärrän kyllä, että hänellä on ollut rankka kesä ja tuleva konserttikiertue varmaan vie voimia. Jos hän on todella sairastunut, niin toivottavasti ei ole mitään vakavampaa. Odotan nimittäin hänen konserttejaan innolla. Olen ostanut liput jo aikaa sitten oman paikkakuntani konserttiin sekä Hartwall Areenan konserttiin. Toivon Karille jaksamista ja toivottavasti saamme vielä nauttia hänen mahtavasta äänestään vielä pitkään.
Kari Tapio
Pettynyt
9944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Harmi, kun tulit niin pitkän matkan turhaan paikalle ja kustannuksia kertyi. Meille kerrottiin paikanpäällä, että tieto keikan peruuntumisesta oli tullut Kuntotalolle kahden aikaan. Miksi eri ihmisille annetaan eri informaatiota? Toivottavasti Kari on kunnossa, ettei ole mitään vakavaa sairautta. Huhuihin ja p:n jauhantaan näillä foorumeilla ja muualla ei kannata uskoa. Karillahan oli kesällä sydänoireita...Ensi viikon iltapäivälehdet varmaan tuovat lisävaloa asiaan.
Joo, ilmeisesti erilaisia aikoja kerrottiin. Minä taisin kuulla ajan klo 17. No joo, tanssillisesti illastahan tuli huippu, kun Karin korvannen Markku Aron bändi soittaa monipuolisempaa tanssimusiikkia.
No syytä ei kyllä kerrottu, mistä peruuntuminen johtui, mut eipä kyllä kerrottu, että olisi sairastunutkaan.
Mutta Kari pitää ihailijoita pikkasen jännityksellä.
Karin tapoja hieman tuntien, eipä taida poika lehdistölle paljon tekemisiään tai tekemättä jättämiään pahemmin selitellä..antaa vain laulunsa soida...paalupaikalla muussa ruudussa...
tämän viikon seika-lehti varmaan värittää poissaolon syyn..ehkä kuvien kera...
Hei, pettynyt: jospa yrittäisit päästä joneekin lähemmäs, Karin konserttiin - tiedä vaikka saisit rahoillesi enemmän vastinetta! Joskus pettymys kirpaisee, mutta täytyy osata myös unohtaa...Itse olen kiertänyt siippani kanssa Karin keikkoja liki 40 kappaletta ja YHDEN kerran on jättänyt tulematta, laivalle silloin. Harmitti, tottakai, mutta kun seuraavan kerran olin taas konsertissa, niin tuo pettymys korvattiin niin upealla musiikkiannilla, että en tiennyt sellaista olleenkaan...! Ja se halaus, aah...! Niin, että elämä jatkuu, vaikka se joskus tuntuu pysähtyvän..aika on aika armollinen juttu..iloista mieltä sinulle joka tapauksessa...
Aika vähän kai Karilla noita ylilyöntejä on viime aikoina ollut, kun vertaa aikaa noin viiden-kymmmenkin vuoden taakse. Ja jokaisella meillä on paheemme,virheemme ja sairautemmekin...itsellänikin, joten ei ole varaa lähteä tuomitsemaan niin häntä kuin muitakaan taiteilijoita...toivotaan, että konserttirundi sitten sujuu ja laulu soi...
Hienosti kirjoitettu kossukappa, olen kanssasi samaa mieltä.
Kari on esittänyt lääkärintodistuksen (niin kuin on todennäköistä) silloin tuossa peruuntuneessa keikassa ei ole mitään vatvottavaa.
Ihminen saa olla poissa töistä kun on sairas, myös esiintyvä taiteilija.
Esiintyjillä tuo kynnys jäädä sairauslomalle on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin meillä tavallisilla kuolevaisilla.
Karilla oli masu pipi eli pakki sekaisin.
Ja mihinkäs sun fakta perustuu??