Lenkkipolku

tulenlieskat kirjoitti:

On kaunis lämmin iltapäivä. Milla pukeutuu verkkareihin ja lenkkitossuihin. Katsoo peiliin, sipaisee pitkät vaaleat hiuksensa poninhännälle. Virnistää itselleen, tekee muutaman voimisteluliikkeen ja juoksee alas.
- Hei äiti, lähden lenkille! Milla huutaa ovelta.
- Älä ole pimeeseen asti. Puistoon kumminkin meet. Muista juosta valaistuja polkuja. Ties kuka siellä liikkuu...
- Joo joo, Mari tulee kans.
- Turkanen, pitääkö se ovi aina paukauttaa kiinni!
Äiti jää katsomaan ikkunaan kudin kädessään.
- Siellä hän nyt menee, poninhäntä heilahdellen. Mari näkyy jo odottavan...Mukavia noi neonvärit, näkyvät pitkälle. Molempien piti saada samallaiset kirkkaankeltaiset asut. Marin tummat hiukset korostuvat keltaista vasten. Nyt he katsovat tänne. Heilauttavat kättään ja häviävät mutkan taa... On se liikunnan iloa viisitoistavuotiaana. Niinhän minäkin tuossa iässä. Tulisikohan telkkarista mitään?

- Otetaanko aikaa? Milla kysyy?
- Ei, juostaan muuten vaan. Mari vastaa.
- Äiti pelkää jotain sattuvan. Mää oon sanonut sille, että täällä kulkee paljon ihmisiä.
- No, äidit ovat semmosia. Kierretäänkö viidenkilometrin lenkki?
- Kierretään vaan. Täällä on ihana ilma, voisin juosta vaikka koko yön.
- Äitis saisi sätkyn, lähdetään.

Syksyn väriloisto on kauneimmillaan. Tytöt juoksevat kapeaa polkua. He pysähtyvät huohottaen, katsellen ympärilleen.
- Huh oli se lenkki. Pitikö juosta loppumatka vauhdilla? Mari kysyy.
- Sinähän vauhdin määräsit. Istutaan tonne penkille levähtämään.
- Joo, tää on upa paikka. Edessä kimaltelee järvi puiden lomasta ja takana tiheä pensaikko. Aurinko alkaa laskea. Mari puhelee.
- Ku kuule, pensaikosta kuuluu jotakin...Milla kuiskaa.
- Niin se on varmaan lintu. Ei...kuuntele, askeleita. Milla! Se on mies. Hän kumartelee etsien jotakin...Jos se ottaa kiven. Lyö meitä... Aaap...


Tytöt istuvat kuin halvaantuneina, tuijottaen taakseen. Mies tulee suoraan kohti. Milla tarttuu Marin käteen. Mies lähenee kiertäin penkin, pysähtyy tyttöjen eteen.
- Mitäs ne tytöt siinä haaveilee? Ajatella, että ihmiset heittävät pois rahanarvoista tavaraa, pitkin mäkiä. Tunnin verran oon tossa kierrelly ja ny on kassi täynnä pulloja. Ette taira olla puhetuulella? Hyvää illan jatkoa.
- Sa, samoin. Mari änkyttää.
- Voi hitsi, mä luulin että... Äiti aina puhuu, kai se on jäänyt alitajuntaan.
- Kyllä mäkin säikähdin. Taisi tukkakin nousta pystyyn. Mitähän se ukkokin aatteli, kun ei saatu sanaa suusta. Oltiin kun pöllähtäneet varpuset.
Tytöt katsovat toisiaan ja purskahtavat nauruun.


Alkaa hämärtään. Valot syttyvät puistoon. Mari nousee penkiltä kiskoen Millan ylös. He hyppelevät hetken, katsellen puskien reunustamaa polkua.
- Juostaanko vielä tuo parin kilometrin pätkä? Se vie suoraan tielle? Milla kysyy.
- Uskaltasko puskien ohi juosta, siellähän voi olla vaikka pullon keräilijä, Mari hihkaisee.
- Juostaan vierekkäin, Milla hymähtää.
- Tän lenkin jälkeen suihku tekee terää, Mari tuumii.


Tytöt on matkansa puolivälissä. Milla juoksee muutaman askeleen edellä. Välillä hän vilkaisee pensaikkoon. Mari pysähtyy kuin naulittuna tuijottaen polulle. Milla juoksee hyvänmatkaa, kuunes vilkaisee taaksensa. Hän palaa Takaisin Marin luo.
- Etkö jaksa enää? Milla kysyy.
- Katso! Mari huudahtaa.
- Veitsi, Milla sopertaa.
- Näetkö, siinä on jotain...Älä koske siihen. Mari sanoo.
- Jessus verta...Onko se? Milla kuiskaa.
- Siltä se näyttää. Miten se on tohon jäänyt...Jos se on pudonnut ruumista siirrettäessä, Mari päättelee.
- Ruumis...Helv...Jos se tappaja on tuolla ja kyttää meitä. Jalat on hyytelöä. Pois, pois.
- En pysty ottamaan askeltakaan... O-onko tuolla joku? Milla näetkö sinä?

Äkkiä pensaikosta kuuluu tömähdys, sitten lähestyvät askeleet. Ohjuksena tytöt ryntäävät juoksuun. Katsovat Taakseen. Ketään ei näy. Nyt kuuluu jo juoksu askeleet lähempänä.
- Mari, se saa meidät kiinni.
- Nopeasti, nopeasti, tie häämöttää jo!
- Se lähestyy, en jaksa...


Mari vilkaisee taakseen, hahmo lähestyy. Se saavuttaa tyttöjä askel askeleelta. Joku tarttuu Maria kädestä. Tytöt kirkuvat täyttäkurkkua pinkaisten tielle.
- Mitä helskuttia te kiljutte? Mihin teillä on noin palava kiire? Mies huutaa juosten perässä.
- Pe-pp Pertti, Mari saa sanotuksi.
- Niin onkin. Hitsi, että säikytit, Milla älähtää.
- Sydän takoo kun moukari ja jalat lyö lenkoo. Piruako puskissa piileksit, jos halusit pelotella niin onnistuit. Mari tuiskahtaa.
- Tota, ei ollut tarkotus. Näin kun tulitte. En halunnut teidän huomaavan mua.
- Miks? Mitä sulla on tossa kassissa? Milla kysyy.
- Ette sitten naura. Harjottelen taulujen maalaamista, onneksi löysin palettiveitseni polulta. Sain sen synttärilahjaksi. Olis ollut harmi jos olis hukkunut. Mitä olisin serkkupojalle sanonut, se ku hihku että hävitän sen heti. Olis pitänyt ostaa uusi. Vaihdoin paikkaa sillon kAi se putos.
- Taisit käyttää punaista, syksyn värejä vai? Mari hihkuu.
- Niin, vahterat on komeen punaisia.
- Palettiveitsi, Milla kuiskaa.
- Verta, Mari hihittää.
- Mitä? Pertti kysyy
- Ei yhtään mitään, tytöt sanoo yhteen ääneen.
- Täytyy lähteä, moi nyt. Milla sanoo
- Ette sanonut, miks ni lujaa menitte? otitteko aikaa? Pertti huutaa perään.
- Sitä me just tehtiin. Palettiveitsi. Siitä ei puhuta kenellekään. Mari sanoo nauraen.
- Mitä jos mentäis vasta ensiviikolla lenkille. Kyllä tää jännitys piisaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä