katontekijän selitykset

Kävivät tekemässä minulle saumapeltikaton, enkä ehtinyt olla kokoajan ammattimiehiä vahtaamassa. Nyt harja on kuin juosten kustu, saumojen päät alalappeella repsottaa puoliksi auki, peltejä ei työnnetty kunnolla kiinni toisiinsa ennen kiinnitystä, päätypeltejä ei naputettu kiinni (vain muutamalla ruuvilla otsalautaan), melkein puolet saumoista oksensi (korjasivat pyydettäessä), saumat "pyöreitä" ( ei tarvitse kuulemma rissata tiukempaan, "kun on kahdeksan peltiä päällekäin". (Itse saan lukemaksi viisi peltiä). Niin ja "saumaöljyn voi jättää pois kun on aluskate".

Kommentteja?
93070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saisko kyseisen firman nimen julki ettei kukaan muu saa samanlaista kattoa itselleen.

Äänestä
  • Yritän vielä neuvotella ja saada edes jonkun verran hyvitystä hommasta. Joten en kyllä tässä vaiheessa pistä nimeä vielä.

    Äänestä

"peltejä ei työnnetty kunnolla kiinni toisiinsa ennen kiinnitystä"

"melkein puolet saumoista oksensi (korjasivat pyydettäessä"

Taitaa olla kyseessä taas "karvainen" classic-mies;););)
Huonoja provoja;););)

Äänestä
  • Tämä juttu on tosi. En pidä classiccia juuri minään. Ei ole trolli tämä!

    Äänestä

  • Vaikka kaikki hyvin tietävät, että konesaumakattoja joudutaan korjaamaan sadoittain joka vuosi, sinun mielestäsi siinä ei voi olla vikaa ?

    Erään päiväkodin katto (kyllä, konesaumakatto) joudutaan vaihtamaan kokonaan vasta kahdeksan vuoden käytön jälkeen. Aluskatetta ei ollut, ja yläpohjan eristeet joudutaan vaihtamaan ja rakenteet kuivaamaan. Katto on paikattu ja huoltomaalattu jo kahdesti käyttöaikanaan.

    Ei kannata asentaa aluskatetta, eihän. Konesaumahan ei sellaista tarvitse. On se niin hyvä ja varma ja tiivis.

    Äänestä

  • ihme jankkaaja ! kirjoitti:

    Vaikka kaikki hyvin tietävät, että konesaumakattoja joudutaan korjaamaan sadoittain joka vuosi, sinun mielestäsi siinä ei voi olla vikaa ?

    Erään päiväkodin katto (kyllä, konesaumakatto) joudutaan vaihtamaan kokonaan vasta kahdeksan vuoden käytön jälkeen. Aluskatetta ei ollut, ja yläpohjan eristeet joudutaan vaihtamaan ja rakenteet kuivaamaan. Katto on paikattu ja huoltomaalattu jo kahdesti käyttöaikanaan.

    Ei kannata asentaa aluskatetta, eihän. Konesaumahan ei sellaista tarvitse. On se niin hyvä ja varma ja tiivis.

    Nyt täytyy sanoa, etten kyllä tajua yhtään mitä nimimerkki "ihme jankkaaja" tarkoittaa? Onko lääkitys varmasti kohdallaan?

    Äänestä

  • Tuukka kirjoitti:

    Nyt täytyy sanoa, etten kyllä tajua yhtään mitä nimimerkki "ihme jankkaaja" tarkoittaa? Onko lääkitys varmasti kohdallaan?

    tuohon firman nimi- tivaajan viestiin. Kyseessä on tällä palstalla riehuva konesauman ylistäjä.

    Äänestä

saisi varmaankin neuvoja, koska ammattimiesten työn laatu ei ole tyydyttävä

Äänestä

JOLLEI OLE ITSELLÄ KÄSITYSTÄ TYÖSTÄ
NIIN AIKA USEIN EI "AMMATTIMIEHELLÄKÄÄN"
ON USEITA KOKEMUKSIA NS AMMATTIMIEHEN TÖISTÄ,
JOTKA ITSE TEKEMÄLLÄ TULI TEHTYÄ SIISTIMMIN
JA ASIAAN KUULUVALLA JÄMPTIYDELLÄ.
TÄMÄ KOSKEE VARSINKIN KYLPPÄREIDEN VESI YMS TÖITÄ. SELITYKSIÄ KUITENKIN LÖYTYY !!

TÄYTYY PITÄÄ KOKO AJAN SILMÄLLÄ MITÄ HÄÄRIVÄT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuukka kirjoitti:

Kävivät tekemässä minulle saumapeltikaton, enkä ehtinyt olla kokoajan ammattimiehiä vahtaamassa. Nyt harja on kuin juosten kustu, saumojen päät alalappeella repsottaa puoliksi auki, peltejä ei työnnetty kunnolla kiinni toisiinsa ennen kiinnitystä, päätypeltejä ei naputettu kiinni (vain muutamalla ruuvilla otsalautaan), melkein puolet saumoista oksensi (korjasivat pyydettäessä), saumat "pyöreitä" ( ei tarvitse kuulemma rissata tiukempaan, "kun on kahdeksan peltiä päällekäin". (Itse saan lukemaksi viisi peltiä). Niin ja "saumaöljyn voi jättää pois kun on aluskate".

Kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu