Jätän

koska se alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan jippiin rajatieto foorumia. Sheriffistä huolimatta täällä alkaa olla niin paljon kaikenlaista häiriköintikirjoittelua ja tyhjänpäiväisten henkilöiden älämölöjuttuja että olen saanut tarpeekseni.

Tästä eteenpäin aionkin keskustella vain sellaisilla foorumeilla joille ei pääse kuin kirjautumalla sinne sisään. Tällaisilla keskustelusivustoilla ei häiriköintiä suvaita ja sellaisen ilmaantuessa viestit sekä häirikkö pystytään poistamaan sivustolta kokonaan. Nämä 'työkalut' näyttävät puuttuvan kokonaan suomi24.fi:n kaikilta keskustelupalstoilta.

Asiallisemman webkeskustelun puolesta.

M.K
151382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Harmillista, että lähdet. Palstahan nimenomaan tarvitsee asiallisia kirjoittajia, jottei valuta koskaan Jippiin (yök) tasolle.

Niinhän se tuntuu olevan, ettei suomenmaalla toisaalta edes ole sellaista foorumia, jossa ei jotain häiriköintiä ole. Lisäksi tyhjänpäiväistäkin kirjoittelua mahtuu aina mukaan, mutta kaitpa se on vääjäämätöntä.

Ns. asialliset palstatkin tuntuvat olevan vain niin kauan asiallisia, kun niillä ei ole kuin muutama kirjoittelija. Sitten kun alkaa löytyä keskustelijoita, niin lieveilmiötkin, kuten häiriköinti lisääntyy. Toisaalta ns. asiallisia palstoja vaivaava tauti on se, ettei niillä sitten synny mitään keskusteluakaan. Joko ei ole tarpeeksi keskustelijoita tai sitten ei ole "vastapuolta", esim. skeptikkoja, joka aiheuttaisi rikasta ja joskus vihaistakin kinastelua. Silloin kun kaikki ovat samaa mieltä, jää kirjoittelu helposti kovin hedelmättömäksi.

Äänestä

en ollut minä, vaikka moni varmaan niin toivoi :D

Äänestä
  • Tottakai me kaipaamme skeptisyyttä tälle palstalle!Hyvä että joku muistuttaa välillä,että pitäkääpä toki lennokkaista omakokemus-jutuistanne huolimatta,jalat maassa ja jäitä hatussa!Mitä kaikkein vähiten kaipaan,on ne tyypit,jotka kirjoittavat jostain aiheesta,mistä heillä ei ole hajuakaan,kuten viimeaikaiset viljapeltokuvio-keskustelut.Mutta terve skeptisyys on paikallaan.

    Äänestä

  • Ensio(ma-uni) kirjoitti:

    Tottakai me kaipaamme skeptisyyttä tälle palstalle!Hyvä että joku muistuttaa välillä,että pitäkääpä toki lennokkaista omakokemus-jutuistanne huolimatta,jalat maassa ja jäitä hatussa!Mitä kaikkein vähiten kaipaan,on ne tyypit,jotka kirjoittavat jostain aiheesta,mistä heillä ei ole hajuakaan,kuten viimeaikaiset viljapeltokuvio-keskustelut.Mutta terve skeptisyys on paikallaan.

    herra Ensio(ma-uni):lta jota soisi olevan enemmänkin täällä keskusteluissa. Olen muutamia kertoja peräänkuuluttanut täällä ns. vakiokirjoitteijoilta ja vähän muiltakin, sellaista pohdiskelevaa sekä sopuisaa keskustelua UFO-aiheesta juupas eipäs väittelyn sijaan (Ufouskovaisia ja skeptikoita sen kummemmin erottelematta/lokeroimatta).

    Hienoa todeta että muutamat henkilöt todellakin toteuttavat tällaista metodia keskusteluissaan, kiitos siitä heille.

    Ehkä minä nyt sitten jään vielä 'koeajaksi' "väittelemään" kanssanne ;)

    Äänestä

  • Ensio(ma-uni) kirjoitti:

    Tottakai me kaipaamme skeptisyyttä tälle palstalle!Hyvä että joku muistuttaa välillä,että pitäkääpä toki lennokkaista omakokemus-jutuistanne huolimatta,jalat maassa ja jäitä hatussa!Mitä kaikkein vähiten kaipaan,on ne tyypit,jotka kirjoittavat jostain aiheesta,mistä heillä ei ole hajuakaan,kuten viimeaikaiset viljapeltokuvio-keskustelut.Mutta terve skeptisyys on paikallaan.

    Mutta asioihin pitää olla myös sieltä puolelta "hyviä" perusteita. Eikä vain "heitetä" tyrmäävä kommentti ?
    Eniten täällä olevista kyseenalaistajista toimivat niin, lisäksi olen havainnut myös erään piirteen joka kyllä antaa hieman huonon käsityksen henkilön yksipuolisesta "perinteisestä" ajatusmaailmasta.

    Jos esittää "kinkkisiä" kysymyksiä, jotka saattavat vastaajan perustelemaan tapauksia, niin niihin ei ole tullut vastauksia ? Mistähän tämäkin johtuu tai kertoo vastaajasta ? Itse olen käsittänyt asian paremminkin johtuvan siitä, että vastaajan kannalta on todellakin kysymys sellaisesta ilmiöstä, jossa selitys ei mahdu näihin "normaaleihin" maanläheisiin käsityskantoihin.
    Elikkä silloin ollan näissä todellisissa ufo-jutuissa...joissa ilmiö on todennäköisemmin selitettävissä maan ulkopuolisista lähteistä ?

    Toivottavasti mahdollisimman moni suhtautuu asioihin "kiihkottomasti" jotta asioita voidaan käsitellä mahdolliseimman monilta katsanto kannoilta. Silloin ehkä löytyy se mahdollinen totuus esitetyille ilmiöille.
    Myös henkilökohtaiset "syytökset / diagnoosit" kuvaavat asiatonta suhtautumista asioihin, kuten ilmiön havaitsija oli humalassa,seonnut,näki harhoja jne.....toivottavasti näitä ei tarvitse lukea enään.

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    ajatteleva kirjoittelija syyllistyy juuri mainitsemaasi yksikantaiseen ajattelutapaan joka ei ole hyväksi avoimelle ja kehittävälle keskustelulle. Jos henkilöllä on jo valmiiksi tällainen asenne, on 'peli' jo puoliksi menetetty. Tällä nimenomaisella asenteella saa aikaan vain eripuraa eikä se todellakaan ole hyväksi rikkaalle ja ehkä valaisevalle/opettavaiselle keskustelulle UFO-aiheesta, joka parhaimmillaan on yhteistyömäistä selvittelyä ja kiperiin kysymyksiin vastauksien etsimistä.

    Loanheitto ja anonyymi haukkuminen on säälittävää, se kyllä kuvastaa kirjoittavan henkilön minäkuvaa ja luonnetta. Tällaiset kirjoittelijat lokeroituvat mielestäni automaattisesti Ö-lokeroon, jossa voivat puolestani pysyäkin.

    Ja vielä, mielestäni vanhan kunnon maalaisjärjen käyttö on sallittua ja suositeltavaakin, niin UFO-ilmiön puolestapuhujien kuin myös skeptisemmin ajattelevien keskuudessa.

    Äänestä

  • moni skeptisesti kirjoitti:

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä,mutta siinä kohti missä puhuit maalaisjärjestä,on hiukan täsmentämisen varaa.En tarkoita,ettetkö olisi puhunut viisaasti,vaan sitä että ufokontakteissa tahtoo tarkkailtavan kohteen luonne/käyttäytyminen/olemus olla kaikkea muuta,kuin maalaisjärkimainen.Vai mitä sanotte esim.jalkapallon kokoisen kaarihitsus liekkiä muistuttavan eteerisen lentävän pallon ilmestyvän selkänne taakse,äänettömästi ja valaisevan kirkkaammin kuun jo valaiseman metsän? Pallo tuli kohti ja n.30 metrin päässä muutti 90 astetta äkillisesti suuntaansa.Meistä katsoen oikealle,samalla lentokorkeudella.Välähteli muutaman kerran puiden lomasta ja sen jälkeen häipyi olemattomiin,hyvin nopeasti.Maalaisjärki sanoo,että se on pallosalama,mutta joulukuussa kovalla pakkasella,se ei tunnu kovin todennäköiseltä,sähkölinjat ovat 2-km:n päässä,joten ei ole sekään.Meteoriitti ei muuta suuntaansa,helikopteri ei ole,eikä myöskään lentokone eivät ole äänettömiä.Valoammus nousee taivaalle,mutta putoaa laskuvarjon varassa alas ja on himmeämpi.Ilotuliteesta lähtisi ruudinsavun haju ja lähtö/loppupamaus,mitä ei kuulunut.Monitoimikonetta ei metsässä näkynyt,koska kyseessä on suojelumetsä.Ohilentäviä taisteluhävittäjiä ei näkynyt,joten kyseessä ei ollut pudotettu magnesium/alumiinisuikaleet.Plasmapalloista puhutaan,mutta mitä ne ovat? kaikki nämä kun rajaa pois ja ilmiö ei sovi mihinkään niistä ja on silti tosi ja ei käyttäydy sattumanvaraisesti,vaan enemmänkin,kuin jonkun ohjaamana.Löytyykö ilmiölle mitään maalaisjärkeen mahtuvaa selitystä,vai onko kyseessä sittenkin aito ufo.Samoihin aikoihin on pohjanmaalla nähty useitakin vastaavanlaisia ilmiöitä,mahtoivat olla mitä??

    Koko keskustelun ongelmaksi muodostuu kovin usein se, että pyritään turhaan lokeroimaan (ja nimittämään) muita ufouskoviksi, skeptikoiksi jne. Vikaa on varmasti niin sysissä kuin sepissäkin. Mielestäni yksisilmäisyydestä kärsivät eniten alienselitysten kannattajat. Kärsivällisyyttä tarvitaan puolin ja toisin.

    Perin tavallinen ajatusten vaihdon kulku on sellainen, jossa ei päästä oikein puusta pitkään, koska argumentointi menee uskomisen puolelle. Mielestäni ei kannattaisi heittää ufotapausten linkkejä palstalle tyyliin "selittäkääpä tämä". Myönteisempi tapa olisi tehdä hieman pohjatyötä ennen linkitystään. Ehkäpä löytyisi enemmän tutkittua ja varmempaa tietoa. Kriittinen lukija kyllä ymmärtää tehdä eron vakavan tutkimuksen ja urbaanilegendojen kertojien välillä.

    Luin ensimmäisen ufokirjani noin 35 vuotta sitten, ja seuraan (lopullisten todisteiden toivossa) edelleenkin varsin säännöllisesti lähinnä netissä alan tarinointia. Kriittisyys on kasvanut ajan myötä. Ikäväkseni olen todennut, että yhä enemmän huuhaata tulee julki. Holtittomasti sepustettuja sivustoja, puhdasta rahankeruuta ja huijauksia. Siksi ufoharrastustaan aloittavan ei kannattaisi aina ottaa netin tarjontaa kovin vakavasti. Paremmin tutkittua tietoa löytää parhaista kirjoista. Ufofinlandin ja Suomen ufotutkijoiden sivuilla on asiallisia linkkejä ryhmiteltynä. Skepsiksen saittia voi myös suositella, näköalaa pitää olla. Nasan sivuilla on valtava määrä mielenkiintoista tietoa.

    Sopiva tapa keskustelun tason ja profiilin nostoon olisi oma rajatiedon keskustelualue. Uskonnon kanssa olisi parempi tehdä selvä pesäero.

    Äänestä

  • rajanvedosta kirjoitti:

    >>>Sopiva tapa keskustelun tason ja profiilin nostoon olisi oma rajatiedon keskustelualue. Uskonnon kanssa olisi parempi tehdä selvä pesäero.

    No tämäpä on juuri se, mitä minäkin olen kannattanut jo pitkään. Jonkun pitäisi tehdä ylläpidolle aloite, jossa on esitetty syyt ja perustelut, toimenpide-ehdotukset, sekä toteutustapaan liittyvät seikat (kuten mitkä kaikki palstat osion alle kuuluisi; nytkin on taas syntynyt uusia palstoja S24:n muihin osioihin, joihin pitäisi olla ainakin linkki rajatiedon alueella). Järkevää olisi, että rajatiedon erityisosio sisältäisi mahdollisimman runsaasti erilaisia aihepalstoja, ettei siitä synny mikään mininurkkaus. Itse olen ollut senverran kiireinen, etten ole ehtinyt tähän ehdotuksen tekoon paneutua.

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    Mutta asioihin pitää olla myös sieltä puolelta "hyviä" perusteita. Eikä vain "heitetä" tyrmäävä kommentti ?
    Eniten täällä olevista kyseenalaistajista toimivat niin, lisäksi olen havainnut myös erään piirteen joka kyllä antaa hieman huonon käsityksen henkilön yksipuolisesta "perinteisestä" ajatusmaailmasta.

    Jos esittää "kinkkisiä" kysymyksiä, jotka saattavat vastaajan perustelemaan tapauksia, niin niihin ei ole tullut vastauksia ? Mistähän tämäkin johtuu tai kertoo vastaajasta ? Itse olen käsittänyt asian paremminkin johtuvan siitä, että vastaajan kannalta on todellakin kysymys sellaisesta ilmiöstä, jossa selitys ei mahdu näihin "normaaleihin" maanläheisiin käsityskantoihin.
    Elikkä silloin ollan näissä todellisissa ufo-jutuissa...joissa ilmiö on todennäköisemmin selitettävissä maan ulkopuolisista lähteistä ?

    Toivottavasti mahdollisimman moni suhtautuu asioihin "kiihkottomasti" jotta asioita voidaan käsitellä mahdolliseimman monilta katsanto kannoilta. Silloin ehkä löytyy se mahdollinen totuus esitetyille ilmiöille.
    Myös henkilökohtaiset "syytökset / diagnoosit" kuvaavat asiatonta suhtautumista asioihin, kuten ilmiön havaitsija oli humalassa,seonnut,näki harhoja jne.....toivottavasti näitä ei tarvitse lukea enään.

    tarkoitatko viestissäsi minua, mutta täytyy myöntää, että olen ollut joskus turhankin jyrkkä sanainen.
    Sen verran niissä on ollut provoilua takana, että olen halunnut ohjata palstalaisia etsimään entistä parempia todisteita avaruusolennoista ja karsimaan pois kaikenlainen hömppä. Ketään en ole haukkunut. Vai olenko? Jos näin on käynyt, pyydän anteeksi. Avaruusolentoihin en edelleenkään usko, mutta selittämättömiä tapahtumia on ollut ja yhtenä mahdollisena selityksenä niihin on vierailut ulkoavaruudesta. Toi lause on aika iso myönnytys minulta :D

    Äänestä

  • rajanvedosta kirjoitti:

    Koko keskustelun ongelmaksi muodostuu kovin usein se, että pyritään turhaan lokeroimaan (ja nimittämään) muita ufouskoviksi, skeptikoiksi jne. Vikaa on varmasti niin sysissä kuin sepissäkin. Mielestäni yksisilmäisyydestä kärsivät eniten alienselitysten kannattajat. Kärsivällisyyttä tarvitaan puolin ja toisin.

    Perin tavallinen ajatusten vaihdon kulku on sellainen, jossa ei päästä oikein puusta pitkään, koska argumentointi menee uskomisen puolelle. Mielestäni ei kannattaisi heittää ufotapausten linkkejä palstalle tyyliin "selittäkääpä tämä". Myönteisempi tapa olisi tehdä hieman pohjatyötä ennen linkitystään. Ehkäpä löytyisi enemmän tutkittua ja varmempaa tietoa. Kriittinen lukija kyllä ymmärtää tehdä eron vakavan tutkimuksen ja urbaanilegendojen kertojien välillä.

    Luin ensimmäisen ufokirjani noin 35 vuotta sitten, ja seuraan (lopullisten todisteiden toivossa) edelleenkin varsin säännöllisesti lähinnä netissä alan tarinointia. Kriittisyys on kasvanut ajan myötä. Ikäväkseni olen todennut, että yhä enemmän huuhaata tulee julki. Holtittomasti sepustettuja sivustoja, puhdasta rahankeruuta ja huijauksia. Siksi ufoharrastustaan aloittavan ei kannattaisi aina ottaa netin tarjontaa kovin vakavasti. Paremmin tutkittua tietoa löytää parhaista kirjoista. Ufofinlandin ja Suomen ufotutkijoiden sivuilla on asiallisia linkkejä ryhmiteltynä. Skepsiksen saittia voi myös suositella, näköalaa pitää olla. Nasan sivuilla on valtava määrä mielenkiintoista tietoa.

    Sopiva tapa keskustelun tason ja profiilin nostoon olisi oma rajatiedon keskustelualue. Uskonnon kanssa olisi parempi tehdä selvä pesäero.

    "" Mielestäni yksisilmäisyydestä kärsivät eniten alienselitysten kannattajat.

    Perin tavallinen ajatusten vaihdon kulku on sellainen, jossa ei päästä oikein puusta pitkään, koska argumentointi menee uskomisen puolelle. Mielestäni ei kannattaisi heittää ufotapausten linkkejä palstalle tyyliin "selittäkääpä tämä". ""

    Näihin kommentteihin lisäisin ajatuksia, jotka tulivat heti mieleen. Niissä tapauksissa joissa ilmiö tai havainto on määritelty huijaukseksi tai petokseksi, vastapuoli on suorin sanoin ilmoittaneet käsityksensä asian puolesta. Samalla tulee myös useinmiten tyrmättyä "ennakkon" kaikki mahdolliset vastaavat tapaukset jo selvitettynä juttuina ? Mielestäni tälläinen asenne on jo aika "yksisilmäistä" ajatus toimintaa ?

    Se että epäilijät jättävät vastaamatta asiallisiin kysymyksiin ja heittävät "selvät" vastaukset yhden tapauksen perusteella, on sitä samaa jäykkää "asennevammaisuutta"...
    Omalta kohdin olen monesti joutunut muuttamaan käsityksiä, vaikka olen 100 varma maan ulkopuolisista sivilisaatioista...mikään jo esille tuilleista "petoksista" ei ole kylläkään horjuttanut käsityskantaani.

    Tapauksia on ihan riittävästi, vakavasti puhuen olemme tietoisia vain jäävuoren huipusta. Pienin osa ufo -havainnoista tulee julkisuuteen, johtuen leimaantumisen pelosta. Mikä on valitettavaa viellä 2000-luvulla, vaikka sen perusteella voisi kuvitella elävän keskiaikaa. Uusia ajatuksia universumin asukkeista ja heidän liikkumisistaan avaruudessa, pidetään täysin järjenvastaisena mahdottomuutena - vielläkin.

    Mielestäni pitäisi myös asioiden kieltäjät pystyvän perustelemaan kantansa, myös vastaamaan heille esityihin kysymyksiin. Tämä on sitä tasapuolisuutta, eikä toimita siten että ollan hiljaa ja kommentoimatta asiaa.

    Äänestä

  • Skeptix kirjoitti:

    tarkoitatko viestissäsi minua, mutta täytyy myöntää, että olen ollut joskus turhankin jyrkkä sanainen.
    Sen verran niissä on ollut provoilua takana, että olen halunnut ohjata palstalaisia etsimään entistä parempia todisteita avaruusolennoista ja karsimaan pois kaikenlainen hömppä. Ketään en ole haukkunut. Vai olenko? Jos näin on käynyt, pyydän anteeksi. Avaruusolentoihin en edelleenkään usko, mutta selittämättömiä tapahtumia on ollut ja yhtenä mahdollisena selityksenä niihin on vierailut ulkoavaruudesta. Toi lause on aika iso myönnytys minulta :D

    Täytyy myöntää että arvostukseni Sinua kohtaan nousi todella ylös.
    Olet kyseenalaistanut melkein "kaikki" mikä ilmassa liikkuu...
    Olet oiva esimerkki siitä, että sinulla toimii ajatusmaailma. Et todellakaan ole juuttunut käsityksesi kanssa paikoilleen. HIENOA !
    Ehkä kirjoituksilla on ollut siinä oma osuus...toivottavasti myös muillakin kuka näitä kirjoituksia lukee ja miettii mielessään.

    Toivotaan jatkossa antoisempia kirjoitteluja !

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    >>>Sopiva tapa keskustelun tason ja profiilin nostoon olisi oma rajatiedon keskustelualue. Uskonnon kanssa olisi parempi tehdä selvä pesäero.

    No tämäpä on juuri se, mitä minäkin olen kannattanut jo pitkään. Jonkun pitäisi tehdä ylläpidolle aloite, jossa on esitetty syyt ja perustelut, toimenpide-ehdotukset, sekä toteutustapaan liittyvät seikat (kuten mitkä kaikki palstat osion alle kuuluisi; nytkin on taas syntynyt uusia palstoja S24:n muihin osioihin, joihin pitäisi olla ainakin linkki rajatiedon alueella). Järkevää olisi, että rajatiedon erityisosio sisältäisi mahdollisimman runsaasti erilaisia aihepalstoja, ettei siitä synny mikään mininurkkaus. Itse olen ollut senverran kiireinen, etten ole ehtinyt tähän ehdotuksen tekoon paneutua.

    aiheesta paikallaan? Siis erillinen threadi jossa kartoitettaisiin näitä mrkalan mainitsemia asioita. Jokainen asiasta kiinnostunut pääsisi vaikuttamaan osaltaan mahdollisen erillisen rajatietopalstan aihealueisiin yms.

    Tällaisen gallupinomaisen keskustelun viritteleminen voisi myös osaltaan hivenen vaikuttaa S24:n ylläpidon myötämieliseen asennoitumiseen erillistä rajatieto osiota kohtaan.

    Ehkäpä meidän ikioman sheriffimme aloittama erillinen keskustelu tästä aiheesta pitäisi keskustelun järjellisellä tasolla (vähemmän häirikköjä). Aikaisempien erittäinkin hyvien kokemusten valossa (rajatieto-osion pilkkominen eri aihealueisiin) ennustan että homma oman erillisen rajatiedon osion saamiseksi lähtisi mukavasti käyntiin.

    Että tällainen ehdotus tälläkertaa.

    Äänestä

  • Ensio(ma-uni) kirjoitti:

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä,mutta siinä kohti missä puhuit maalaisjärjestä,on hiukan täsmentämisen varaa.En tarkoita,ettetkö olisi puhunut viisaasti,vaan sitä että ufokontakteissa tahtoo tarkkailtavan kohteen luonne/käyttäytyminen/olemus olla kaikkea muuta,kuin maalaisjärkimainen.Vai mitä sanotte esim.jalkapallon kokoisen kaarihitsus liekkiä muistuttavan eteerisen lentävän pallon ilmestyvän selkänne taakse,äänettömästi ja valaisevan kirkkaammin kuun jo valaiseman metsän? Pallo tuli kohti ja n.30 metrin päässä muutti 90 astetta äkillisesti suuntaansa.Meistä katsoen oikealle,samalla lentokorkeudella.Välähteli muutaman kerran puiden lomasta ja sen jälkeen häipyi olemattomiin,hyvin nopeasti.Maalaisjärki sanoo,että se on pallosalama,mutta joulukuussa kovalla pakkasella,se ei tunnu kovin todennäköiseltä,sähkölinjat ovat 2-km:n päässä,joten ei ole sekään.Meteoriitti ei muuta suuntaansa,helikopteri ei ole,eikä myöskään lentokone eivät ole äänettömiä.Valoammus nousee taivaalle,mutta putoaa laskuvarjon varassa alas ja on himmeämpi.Ilotuliteesta lähtisi ruudinsavun haju ja lähtö/loppupamaus,mitä ei kuulunut.Monitoimikonetta ei metsässä näkynyt,koska kyseessä on suojelumetsä.Ohilentäviä taisteluhävittäjiä ei näkynyt,joten kyseessä ei ollut pudotettu magnesium/alumiinisuikaleet.Plasmapalloista puhutaan,mutta mitä ne ovat? kaikki nämä kun rajaa pois ja ilmiö ei sovi mihinkään niistä ja on silti tosi ja ei käyttäydy sattumanvaraisesti,vaan enemmänkin,kuin jonkun ohjaamana.Löytyykö ilmiölle mitään maalaisjärkeen mahtuvaa selitystä,vai onko kyseessä sittenkin aito ufo.Samoihin aikoihin on pohjanmaalla nähty useitakin vastaavanlaisia ilmiöitä,mahtoivat olla mitä??

    ja uskon kyllä kertomasi tarinan perusteella että järjenjuoksu tuppaa pysähtymään kun kokee jotain tuollaista. Järkeenkäypää selitystä on vaikea "keksiä".

    Mainitsemani maalaisjärki onkin paikallaan sellaisissa tilanteissa joissa ufohavainto ei ole noin selvä eikä niin lähellä kuin sinun kokemasi.
    Tässä omakohtainen ufokokemukseni jonka maalaisjärjen käyttö osoitti ihan muuksi kuin ufoksi (

    Äänestä

Mitä vähemmän valittajia sen parempi. Voit rauhassa vetäytyä sinne ylhäiseen yksinäisyyteesi. Minua ainakin kiinnostaa tämä palsta eikä kenenkään toiminta toiminta ole estänyt tai haitannut lueskelua täällä.. Ja pitäähän niitä väripilkkujakin olla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämän palstan kirjoitti:

koska se alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan jippiin rajatieto foorumia. Sheriffistä huolimatta täällä alkaa olla niin paljon kaikenlaista häiriköintikirjoittelua ja tyhjänpäiväisten henkilöiden älämölöjuttuja että olen saanut tarpeekseni.

Tästä eteenpäin aionkin keskustella vain sellaisilla foorumeilla joille ei pääse kuin kirjautumalla sinne sisään. Tällaisilla keskustelusivustoilla ei häiriköintiä suvaita ja sellaisen ilmaantuessa viestit sekä häirikkö pystytään poistamaan sivustolta kokonaan. Nämä 'työkalut' näyttävät puuttuvan kokonaan suomi24.fi:n kaikilta keskustelupalstoilta.

Asiallisemman webkeskustelun puolesta.

M.K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu