Hei!
Tämä asia on tietenkin kyseenalainen, mutta toivon silti vastausta.
Koneelleni oli asennettu XP home aidolta levyltä, mutta Product Key:n kaverini haki netistä. Aktivointi onnistui hyvin ja muutenkin kaikki on ollut ok. Myös tässä noin kolmisen viikkoa sitten testasin Microsoftin sivuilla käyttikseni aitouden ja aito oli (toivotettiin tervetulleeksi käyttämään palveluita).
Nyt kone sitten meni ns. rikki ja tarkoitus on koota kokonaan uusi kone, eli lähes kaikki komponentit sisällä vaihtuvat.
Eli tämä XP pitäisi myös asentaa uudelleen. Tekevät koko hoidon liikkeessä. Kysymys kuuluukin, että jos vien sinne sen aidon asennuslevyn ja tuon aiemmin asennetun Product Keyn, niin soittamalla Microsoftille heidän pitäisi saada käyttis toimimaan nyt myös tässä ns. uusvanhassa koneessani, eikö totta.
Taustalla tässä on siis se, että miksi hankkisin uuden XP oikeuden, kun aiempikin kerran oli Microsoftin mukaan laillinen ja koska näin oli se pitäisi saada tähän uuteenkin koneeseen toimimaan...

Vastaukset 13
Vanhimmat
mistä noita Product Keytä sais netistä? XP:tä nyt löytyy nettimarkkinoilta pilvin pimein, mut noi PK:t onkin sit waretus kamaa.. tai niin no, jos sulla on aito XP, niin soita ihmeessä Microsoftille. ->http://www.microsoft.com/finland/infocenter/default.mspx
En tiiä mistä kaveri sen hankki. Se sen asensi.
Joka tapauksessa sivut sanoi, että laillinen on. Ajattelin, että koska ne siellä liikkeessä tekevät sen asennuksen, niin nehän sinne Microsoftille soittavat.
Siis periaatteessa tuo on liikkeen ja valmistajan välinen juttu ja sinä olet "vain" asiakas, jonka tulisi saada liikkeestä valmis, ehjä ja toimiva laite. Mutta jos käyttis ja PK eivät ole aitoja, liikkeellä ei ole "velvollisuutta" laittaa laitetta toimimaan. Mutta soita etukäteen sinne liikkeeseen, kyllä ne siellä varmaan osaavat neuvoa, kuinka homma hoidetaan.
tilaamaan uudet osat ja vien tuon levyn ja asennuskoodin. Kai ne sit soittaa jos jotain häikkää on, mutta varmaan tuo onnistuu ihan noinkin.
Levy on aito ja koodikin on aito, microsoftin oman tarkastuksen mukaan, joten ei kai siinä sitten mitään...
...on sellainen, jonka Microsoftin tarkistusohjelma hyväksyy, mutta piraatti.
-T
käytännössä tarkoittaa. Eikö sillä saa samat palvelut mitä aitokin, jos tarkistuksen jälkeen kerran toivotettiin tervetulleeksi käyttämään microsoftin palveluita.
Kone ei varmaankaan huoli tuota koodia enää, on muuttunut liiaksi. Eikö se asiakaspalvelija anna silloin uuden microsoftilta, kun ne soittavat sinne sieltä liikkeestä.
Mitä nyt kannattaisi tehdä?
...että lisenssi on piraatti, niin eipä taida Microsoftin asiakaspalvelija siitä ilahtua. Jos on oikea, niin sitten homma käy.
-T
sitten hyväksyi sen aidoksi?
Sori nyt kun tällä lailla kyselen...
että moneenko koneeseen tuon xp:n voi asentaa/aktivoida. Sen alkuperäisen levyn mukana tullut koodi on kerran käytetty. Eli jos siinä on toinen käyttökerta jäljellä, niin sitähän voisi käyttää, vai mitä?
Omista koneistahan tässä on kyse ja jostain luin, että kaksi kertaa vois asentaa. Varmaankin tuo OEM versio kyseessä.
XP:n voi asentaa ja aktivoida vaikka kuinka monta kertaa, ei siinä ole mitään rajoituksia, aktivoinnin voi tehdä microsoftin ilmaisessa puhelin numerossa Puh.0800-770215
Eli se on ensin asennettu kaverisi koneelle ja hän on käyttänyt virallisen koodin. Sitten se on asennettu sinun koneellesi ja siihen on haettu piraattikoodi netistä. Onko se laillinen? Ei ole.
Jos sinulla on koodi tallella niin voithan tyrkyttää sitä jos se sattuisi uudelleen hyväksymään sen mutta älä mene sölököttämään asian oikeata laitaa sillä se oikea laita on laiton ja saatat joutua ihmettelemään.
Oikealla koodilla se on asennettu meidän TOISELLE koneelle, mutta koska koodi oli kateissa, joutui siihen hakemaan uuden, kun se asennettiin toiseen.
Eli olisiko nyt sitten mahdollista asentaa se toiseen kertaa sillä OIKEALLA koodilla, kun se on löytynyt. Eli se olisi silloin kaksi kertaa asennettu samalla koodilla.
Ei sitä saa/saisi asentaa kuin yhdelle koneelle per käyttis. Eikä se edes hyväksy sitä samaa, oikeaa koodia kun se on jo toisen koneen käytössä. Tuntuuhan se epikseltä ja siksi niitä kai piraattikoodeja paljon haeskellaankin.