kenkien

ratkaisi--Oikeus ei sulattanut sitä,että NISSE lähtee viemään kengät varttitunnin päähän.
6446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jotkuthan oli kuulleet kun moottoripyörällä oli ajettu aamuyöllä ja toiset oli nähneet pyörässä selviä jälkiä kaatumisesta. Eli Nisse oli käynyt pyörällä hävittämässä todisteita, viemässä kengät ja saanut (lisää) vammoja kaatuessaan, mutta tuomarille ei kelpaa mitkään todisteet. Selvä ennakkoasenne kun ei anna edes ristikuulustella kunnolla.

Äänestä

Vaikka tulihan sitä aikoinaan ajeltua ilman kenkiäkin.Siihen aikaan oltiin paljon myös ilman
kenkiä ja jalat tottuivat siihen.Nils varmaan
ajatteli,jos kengät löydetään epäillyttävää
olisi,jos vain hänen kengät löydettäisiin.

Äänestä
  • miksi ne kengät piti piiloittaa ja se myös miksi niissä ei ollut verijälkiä sisäpuolella olisko boismannin kenkienpohjassa ollut nissen verta, jos se vaikka potkaisi sitä "pienet kaverit on yleensä ketteriä ja pystyvät tuommoisen tekemään"

    Äänestä

  • on sinänsä kirjoitti:

    miksi ne kengät piti piiloittaa ja se myös miksi niissä ei ollut verijälkiä sisäpuolella olisko boismannin kenkienpohjassa ollut nissen verta, jos se vaikka potkaisi sitä "pienet kaverit on yleensä ketteriä ja pystyvät tuommoisen tekemään"

    että NG tiesi kenkien piilopaikan, ellei ollut niitä itse piilottanut?? Miksi tähän asiaan ei oltu kiinnitetty mitään huomiota?

    Äänestä

  • öööö kirjoitti:

    että NG tiesi kenkien piilopaikan, ellei ollut niitä itse piilottanut?? Miksi tähän asiaan ei oltu kiinnitetty mitään huomiota?

    Nisselle missä kengät ovat.

    Äänestä

  • öööö kirjoitti:

    että NG tiesi kenkien piilopaikan, ellei ollut niitä itse piilottanut?? Miksi tähän asiaan ei oltu kiinnitetty mitään huomiota?

    Voi herran jestas tuota lukutaidottomuutta ja järjen köyhyyttä!

    Kengät löytyivät silloin, kun NG oli sairaalassa, joten ei hän niitä kenkiä löytänyt eikä kertonut kenellekään mitään löytöpaikkaa 1960. Nyt 2005 NG kyllä tiesi mistä kengät aikoinaan löytyivät, mutta ei hänellä ollut niistä mitään tietoa 5.6.60.

    Opetelkaa nyt lukemaan ja ajatelkaa kokonaisuutta ja niitä yhteyksiä, joissa mitäkin kirjoitetaan.

    Annatta itsestänne täysin ääliömäisen kuvan, kun ette viitsi paneutua luetun ymmärtämiseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viemisenriski kirjoitti:

ratkaisi--Oikeus ei sulattanut sitä,että NISSE lähtee viemään kengät varttitunnin päähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu