10vuottako oppia?

Olen iältäni 55-ten cafeeseen kuuluva ja olen käynyt paljon siellä kurkkimassa. Siellä ei vaan synny mitään järkevää keskustelua tai ajatusten vaihtoa .Siksi olenkin pyörinyt täällä teidän puolellanne,rohkenematta ottaa kantaa keskusteluun.
Ikäerojahan ei pitäisi noudattaa niin tarkoin mutta tuolla 55 :sten puolella ei tapahdu mitään.
Johtuneeko siitä että 55 set ovat vielä työelämän
pyörteissä ja järkevät sen ikäiset eivät jouda palstoille. Itse olen tapaturmaisesti jäänyt eläkkeelle jo 50 ja haen järkevää keskusteluseuraa.
65 cafe on ollut kiinostava ,mutta kuten sanoin en ole juuri keskusteluihin tohtinut ryhtyä. Mukava edes käydä lueskelemassa täällä.Täällä on hyviä "tyyppejä". Hyvää jatkoa!
9374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mukava, kun tulit! Olit mukana Espanja-keskustelussamme ja Ukkosihmettelyssämme. Niistä jäin Sinua kaipaamaan. Odotin kuunkierto-sääennustus-keskustelun kiinnostavan muitakin, mutta erehdyin. Itsekin kuuluisin vielä Cafe 55 puolelle, mutta samoista syistä kuin Sinä, pyrin tänne. Itse olen osaksi eläkkeellä osaksi työelämässä - joskin vain pieneltä osin aikaisempaan työhöni verrattuna. Jotenkin tuntuu, että työelämässä olevien joukkoon en enää kuulu. Tänne haikailin ja mukaan otettiin oikein sydämellisesti. Olen miettinyt, pitäisikö palstan otsikko olla eläkeläisten palsta? Meitä eläkkeellä oleviahan on eri-ikäisiä ja eri eläkemuodoissa olevia ja eri syistä eläkkeellä olevia. Kuitenkin näkisin tärkeäksi, että 65 ikäisillä on oma palsta, jossa keskustellaan tämän ikäluokan ehdoilla ensi sijaisesti. Jos joku nuorempi tämän tyylin omakseen tuntee, niin rohkeasti mukaan vaan lukijoista keskustelijoiden joukkoon. Olen samaa mieltä kanssasi: täällä on hyviä tyyppejä! Tervetuloa vaan joukkoon mukaan? Muuten, siitä kuunkierrosta olisin vieläkin kiinnostunut. Ja sääennustuksista vanhan kansan perimätiedon pohjalta. * Kirjoitellaan!

Äänestä

mie juttelen kyllä mielellään
onko sulla lapsenlapsia?

Äänestä
  • on lapsenlapsia - monta. Jutellaanko Oiva?

    Äänestä

Minä, Ruuneperi, katson olevani tämän forumin "perusporukkaa". Sanoit, ettei synny keskustelea! Ehkä totta. Keskustelu syntyy kiinnostavista viesteistä. Aloita keskustelu hyvällä aiheella ja lukijoita ja kirjoittajia riittää. Tervetuloa joukkoomme ja viihdy!

Äänestä
  • Sää puhusitki nois pojanklopeista flikoist. Tääl o Lyyli ja Muari ja Frederiikka. Tääl o niimpal hyvi keskustelui ettei Sää tieräkkä. Tul tänne vaa!

    Äänestä

Kyl se on niin ett ihmisen ikä on aivan muuta kuin syntymätodistuksen osoittema luku.
Moni 60 on on kypsä ja viisas keskustelija mutta on myös toisinpäin (siis että nuoretkin osaavat keskustella heitä kiinostavista asioista).
Iästä puheenollen en minä vielä 65 kerhoon kuuluisi - mutta siellä viihdyn missä keskustellaan mukavia.
Kaipaan tänne palstalle sellaisia mukavia yleisiä ja erilaisia mielipiteitä synnyttäviä aiheita. Toisaalta olen työelämässä vielä niin kiinteästi, että paljon ei riitä nykyisin aikaa kirjoitella - luen kyllä päivittäin.

Äänestä
  • Oikea ikä on se minkä ihminen tuntee ikäisekseeen.
    Esimerkiksi minä, jokapaikan Ruuneperi, olen 67v "pojankloppi". Tällä forumilla ei ole ikärajoitusta, ei mielipiteiden, kiitosten - ei minkään suhteen. Asiallisuus on ehkä tärkein kriteeri.

    Äänestä

kovasti tervetulloo minunkin puolesta,myö vakituisesti tääl olevat ,ollaa niin ilosii aina ko tullee uusii kirjottajii,on mukava kun taas kuulee erilaisii ajatuksii.
mie vaan esitän toivotuksen vähän myöhään kun oon ollu pakkolomalla täältä ,ukkosvahinkojen vuoks,mut ehtiihän täs viellä.

ei se taia ikkää katsoo,kenen seuras viihtyy, jos saman tapaset asiat kiinnostaa niin sit tullee oltuu siellä. ja sit se, et kun on kauemmin, sitä tullee tutuks,ja tahtoo kuulla toisen kuulumisia,sitä näet aika hyvin oppii lukemaan toisen kirjotusta ,et onks hää surullinen,vihanen vai riehakkaalla päällä, vaik sitä ei sanalla sanokkaan, kun toisen kirjotuksii lukkee pitemmän ajan niin se paljastuu rivien välistä.

mie en sanoil ossaa kehua miten mukavaa seuraa tääl on,mie luulen ettei tämä porukka täällä ole ihan tavanomanen , kun oon lukenu noita muita palstoja. tänne on syntynyt jottain ihan erikoista.
mie uskon et tänne myös tullee ja jää samanhenkiset.
mukavaa kun tohdit kirjoittaa ja olet joukossamme.
ootahan kun tullee talvi ja pakkaset, mie uskon et sillo kirjotellaankin enenmän ja pietään toisiamme lämpiminä jutuillamme.

Äänestä

Mummeli!
Hyvää keinäkuun viimeistä päivää on ollut ihana kesä on lämmintä riittänyt. Mihin sä oot kadonnut
kun ett` ole palstoilla.Olet 55v. ite olen 60v.
mutta tunnen itseni 50:pisexi. Ikä ei ratkaise ihmisessä vaan elämän tapa, hoitaa itsensä kunnon pitää kohdallaan silloin pärjää hyvin....
elämän myönteistä kesän jatkoa toivotan "mummelille" Terv. UOTI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUMMELI1 kirjoitti:

Olen iältäni 55-ten cafeeseen kuuluva ja olen käynyt paljon siellä kurkkimassa. Siellä ei vaan synny mitään järkevää keskustelua tai ajatusten vaihtoa .Siksi olenkin pyörinyt täällä teidän puolellanne,rohkenematta ottaa kantaa keskusteluun.
Ikäerojahan ei pitäisi noudattaa niin tarkoin mutta tuolla 55 :sten puolella ei tapahdu mitään.
Johtuneeko siitä että 55 set ovat vielä työelämän
pyörteissä ja järkevät sen ikäiset eivät jouda palstoille. Itse olen tapaturmaisesti jäänyt eläkkeelle jo 50 ja haen järkevää keskusteluseuraa.
65 cafe on ollut kiinostava ,mutta kuten sanoin en ole juuri keskusteluihin tohtinut ryhtyä. Mukava edes käydä lueskelemassa täällä.Täällä on hyviä "tyyppejä". Hyvää jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu