muistatko sie miten ennen puitiin viljaa?
muistatko kun seivästettiin heinää?
nykyisin homma hoituu koneilla.
meillä oli ojassa vanha kamiina, jossa keitettiin kahvit aina kahviaikaan, ne lepotauot oli mukavia,
mentiin aina hevoskärryllä syömään pellolta ja pihanurmella sai loikoa kahteentoista asti, että maistui uni mukavalle
muistatko kun seivästettiin heinää?
nykyisin homma hoituu koneilla.
meillä oli ojassa vanha kamiina, jossa keitettiin kahvit aina kahviaikaan, ne lepotauot oli mukavia,
mentiin aina hevoskärryllä syömään pellolta ja pihanurmella sai loikoa kahteentoista asti, että maistui uni mukavalle
Vastaukset 30
Vanhimmat
Meidät kakarat pantiin mummolassa sotkemaan heiniä ladossa ja eno heitti joskus suolat kintuille ellei varottu. Pappilan isossa heinäliiterissä, jonne ajettiin parihevosilla heiniä me kiivettiin väliorrelle ja hypättiin kuperkeikkaa heiniin -- voi et oli kivaa.
jotka leikinomaisesti pääsitte mukaan. Kahvi ja ruoka kyllä maistui mutta täyspäiväiset työt eri muodossa olivat 10-vuotiselle yliraskaita. Olen sanonut esim. auringonpalvojille: Jos olisitte olleet lapsena auringonpaisteessa heinätöissä, hikisenä, paarmojen syötävänä, rättiväsyneenä, ette ikinä menisi aurinkoon makaamaan - "nauttimaan".
niitä mukavia heinälato..kuherteluja? HAHAHAAH.
Ei ollut enää heinälatoleikkejä. Kasvoimme ulos lapsenkengistä, eno otti tilan ja ladot haltuunsa, pappi lopetti karjanpidon ja pehtorin pirtistä loppui tanssit. Tuli sota, tehomaatalous ja city-papit.
se väliorsi oli jo unohtunut
tosiaan hypittiin pielekseen siitä
sit piti varoa päätä, ettei katon
naulat pistele ( päreet oli nääs
lyöty kiinni pärekattonauloilla),
kun viimesiä heiniä tungettiin katon
rajaan se oli aika tiukka paikka,
sit sai hypätä alas tai laskea liukua
pielestä pitkin
...ja ladossa hyppiminen oli oikein mukavaa, mutta illalla kintut oli ihan punapilkulliset ja kirveli vietävästi! kun pääsi uimaan ja sen jälkeen äiti rasvasi kintut, aamulla ei "muistanut" enää illan vaivoja ja seuraavana päivänä sama homma jatkui!
Pilasin ehkä teidänkin iloiset lapsuusmuistonne. Olen minäkin ladossa hyppinyt mutta kun se tervyskin jäi sinne varhaisnuoruuteen.
Huomaatkin varmaan Ruuneperi: et pilannut! Lukijoita riittää ja muistoja putkahtelee esiin pikku hiljaa. Me pienet istuttiin ojanpientareilla ja kerättiin ahomansikoita timoteiheinään. Oli pientä kilpailuakin siitä, kuka saa ensimmäisenä heinänvarren täyteen. Toinen heinäleikki ojanpientareella oli kukko-vai-kanaleikki. Kukkivaan heinään pantiin pienet sormet: vedettiin nopeasti vartta pitkin kukinto ylös ja kysyttiin kaverilta "kukko vai kana"? Jos töyhtö oli korkea oli oikea vastaus kukko. Jos taas matala oli oikea vastaus kana.
ainakin minä muistan, jossain paikassa aika paljon.
Hyvän makuisia olivat.
Vieläkö kasvaa?
Kovin ovat tuttuja asioita nuo mansikan poiminnat ja "kukko vai kana"- kokeilut. Heinän kukinto ei kyllä ollut kyseeessä vaan joku muu. Eikö? Varmaan olet nyppinyt myös "pappilukkarin" terälehtiä ja hokenut: pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, rikas, rakas, köyhä, varas. Se olit, jonka kohdalla viimeisen terälehden nyppäsit. Myöhemmin olet varmaan saman kukan puitteissa kokeillut: rakastaa, ei rakasta, rak......Voi noita aikoja, voi noita aikoja, ne taht.....
saattaisi olla kylänurmikka, jota yleisesti kasvaa teidenvarsilla ja ojanpientareilla. Ja onkohan sen kukinnon nimi röyhy? Heinäkasveihin minun heinäni sukujuuret taitavat kuitenkin johtaa. Mukava kun muistit "pappi-lukkari"-ja "rakastaa-ei rakasta"-lorut. Päivänkakkarallahan niitä leikittiin ja pappilukkaria myös villatakin napeilla. Varhaisimmat muistoni heinäpellolta ovat 3-4 vuoden ikäisenä, luulisin. Pellon ojissa äidin takki päänalusena nukuin päiväunia. Jotain muistikuvia tuosta mieleen nousee.
Sinä se tunnet kasvitkin, minä suunnilleen viljalajit, heinän ja nokkosen.
Nämä muistelot, jotka meillä näyttävät olevan pitkälti samanlaiset, panevat minut vertaamaan entistä köyhää, usein puutteellista elämää, nykypäivän yltäkylläiseen (tai kurjaan ja köyhään) kaupunkilaisuuteen.
Ajatellaanpa mitä kaikkea se maalaisuus tarjosi ilmaiseksi; kauniin, puhtaan elinympäristön, kukkia, linnunlaulua, kauniita maisemia, ahomansikoita namusiksi - ilmaiseksi kaikille.
Kuinka paljon kaupungin kivierämaassa elävät lapset jäävät paitsi kun elävä luonto on työnnetty pois. Tästä "kehityksestä" on syvät yhteiskunnallisetkin seuraukset. Näin olen usein miettinyt ja nyt kirjoitan teillekin pohdittavaksi.
Tuosta Frederikan pellonojasta muistuu mieleeni äitini kertomus, kuinka hän marjaan mennessään asetti lapsen risukasan päälle vain saali tai liina alla. Jälkeenpäin hän kauhisteli kuinka ajattelematon hän oli, sillä niissä risukasoissa majailee usein käärmeitä. Onni oli kuitenkin mukana ja tässä sitä ollaan.
Ne pappilukkari-jutut ovat varmaan kaikille tuttuja ja kyllä minä vieläkin voin poimia kukan tienposkesta, mutta loru on nyt tällainen:voitan-en voita-voitan.....Siis selvää materialistista ajattelua. Voi aikaa, voi tapoja.
Muistatteko koskaan porskutelleenne savilätäkössä niin, että savivelli tirisi varpaitten välistä.
Kylläpä tuntuu olevan monilla samantapaisia heinätekoajan muistoja. Mesimarjoja oli joenvarsi niityllä niin paljon kuin jaksoi syödä.
Joskus tuntui,että isompana piti tehdä työtä vähän liikaakin. Kerran sain auringonpistoksen kun haravoin koko päivän samaisia joki törmiä ja sinnepä vasta aurinko porotti. Levähdystauot olivat mukavia ja aikuiset kertoivat tarinoita,useinhan oli vieraita apuna heinänteossa. Joskus oli kova kiire kun ukkospilvien kanssa kilpaa korjattiin heiniä latoon.Sitten oli ihanaa maata kuivissa heinissä ja kuunnella sateen ropinaa pärekattoon.
Minulla on monenlaista vanhaa tallella isoäitini ajoilta. Yritin etsiskellä "Pula-ajan keittokirjaa" - tiedän, että minulla on se jossain tallella. En kuitenkaan sitä vielä löytänyt. Sen sijaan löysin vuodelta 1942 olevan kirjasen "Sieniä ja sieniruokia", jossa on erittäin käyttökelpoisia sieniruokien valmistusojeita vielä nykyajankin herkkusuille, jotka sienistä pitävät. Kirjasen alkusivulla on tällainen mainos:
Kirja kaikille emännille
KORTITON RUOKA
Aarne Nissisen ja Eeva Somersalon
laatima suurenmoinen SOTA-AJAN KEITTOKIRJA sisältää 498 ruoanvalmistusohjetta, tärkeimpinä aineksina korttivapaat juurekset, vihannekset ( myös villivihannekset ), kalat, metsänriista, marjat ja sienet, joista tekijät ovat loihtineet mitä herkullisimpia ruokalajeja. Omat lukunsa ovat saaneet ajankohtaiset leipomis- ja säilöntäohjeet. Loppuun on liitetty luku "MITEN KÄYTÄN KORTTIANNOKSENI". Teoksessa on 170 sivua ja havainnollinen kuvitus. Hinta vain 25 mk. WSOY.
Olisi mukava kuulla myös pula-ajan muistoja. Kertoilehan, millaisia muistat? Millaisia olivat pula-ajan herkut?
ovat tosi tuttuja. Sateen jälkeen kirmaistiin paljain jaloin tähän "saviterapiaan". Joen rantamudassa oli iilimatoja ja ne inhottivat. Ja monta kertaa niitä sai jaloista pois kaivella. Sorateitä kostutettiin lipeällä ja joskus jalkapohjat kärähtivät lipeässä. Vieläkin tunnen tuon lipeän hajun. Paljain jaloin käveltiin kesäisin tosi paljon. Kerran sain jalkaani pahasti rautanaulan ja toisen kerran astuin rikottuun pullonpohjaan. Vieläkin on arpi jalassa. Muistelen, että kesäksi sain usein uudet kumitossut. Ne olivat mukavat kesäjalkineet: kankaiset, neppariremmillä kiinnitettävät ja usein punaiset. Helppo pukea itse jalkaan, kun ei ollut nauhoja. Niissä oli kiva uuden tuoksu... Millaisia kesäleikkejä muistat? Onko "12 tikkua" tuttu?
Piharatamon lehti kun katkaistiin ( vedettiin
kumpikin omaan suuntaan) niin kummalle jäi
pidemmät lehtiruodot näkyviin, ne oli valeita,
niin suuremmat valeet oli sillä
Lignell&Piispanen tekee mesimarjalikööriä,
mistähän saanee mesikat siihen? Se on kai
kuopiolainen firma.
Ojissa kasvoi koiranputkia.
Niistä sai putkipyssyjä.
Sit tehtiin vesiruiskuja niistä.
Putki katkaistiin solmun takaa
ja mäntäkin katkaistiin solmun
takaa. Niinpä kun putkeen pani
vettä ja männällä painoi päälle,
niin suihku tuli pienestä reiästä
joka oli tehty isomman putken
solmuun.
Pihlajanmarjoja ammuttiin niillä
putkipyssyillä.
Kyllä ne kaupungissa keksii yhtä ja toista.
Ja usein pikkukaupungissa luonto on lähellä.
Minun lapsuudessa oli kirjasto tärkeä. Nykyisinhän sieltä saa cd-levyt, videot,
tietokoneen käytön, kirjat, musiikin, jne...
Kanan kakka kun meni varpaan väliin, niin siinä oli pikkuisen puhdistushommaa, mutta märkiin
ruohoihin se usein puuhkäistiin.
Lehmän läjien alta löytyi kastematoja, kun ne olivat vanhoja ja kuivuneita. Joskus saattoi
iso sittiäinen violetissa kuoressaan kömpiä siellä, kuulemma nekin ovat uhanalaisia nykyisin.
Mustalaispojat olivat usein renkeinä.
Kerran mustalaispoika Möttönen ajoi
hevosen latoon. Isäntä ja muu väki oli
pieleksen päällä, mutta kun salama löi latoon lensi Möttönenkin muiden seuraan pieleksen
päälle. Vahinkoa ei sattunut.
Punteli oli vähän kuin kyykkää. Pieni puutappi
pantiin laudan päälle, joka oli nostettu koholle halolla. Sitä puutappia heitettiin sitten koivukepeillä ja "punttiukko" joutui hakemaan puntelin aina paikalleen. Kerran pienelle Essikalle tuli punteli päähän ja siihen nousi patti, mutta hyvin se parani.
aitassa oli saavi, jossa oli puolukoita
toisessa saavissa, joka oli kellarissa,
oli sekasientä
kolmas saavi, joka oli aitassa, sisälsi
suolalihaa
puolukkasaavista otettiin lautasen syrjällä
puolukkasurvosta ja siihen sotkettiin ruisjauhoja,
tästä tuli kivaa ( sokeria taittiin laittaa
mukaan)
Istuin melkein päivät kirjastossa lapsena. Luin kaiken mitä vähänkin lasten osastolta löytyi.
Sitten vanhempana lainasin ja luin kuin mitään muuta ei olisi elämässä ollut.
vai kiinnostamastako lakkasi tämä mukava muistelujutustelumme? Kesälomalle taisivat lähteä muistelijat...
kun isä lähti markkinoille kaupunkiin ja tuli illalla takaisin, saatiin semmoset sahajauholla täytetyt markkinapallot, joissa oli kuminauha ja sitä sai "jojotella" siitä kuminauhasta
sit joskus tuli kulkukauppias taloon polkupyörällä ja levitti laatikkopakkinsa tuvan lattialle, siellä oli kaikkea ihanaa huiveja ja linkkareita ja vaikka mitä
( täällä olikin paljon juttuja, mutta en tiennyt niistä kun kukaan ei vastannut minun viestiin vaan jatkoivat muiden muisteluksiin)
mullakin oli sellainen markkinapallo, joka piti jokaisilta syysmarkkinoilta ostaa. ei edes kaasuilmapallo vetänyt sille vertoja. muistan vieläkin yhden erityisen hienon, jossa oli ensin folio ja päällä violetti läpinäkyvä muovi. ja tämä kaikki tapahtui siis vielä 80-luvulla. enää en ole markkinapalloja etsinnästä huolimatta löytänyt, joskus teininä vielä. ilman markkinapalloja ei tule kunnon markkinafiilis.
Mitä mahdoit tehdä markkinapallollasi? Ehkä olit kuten minä? Eli poksauttelit ihmisiä päähän, selkään ja jalkoihin? Se teki kipeätä mutta mitä me siitä välitimme...
marssiessaan: "Oli Orvokki, vain pieni Orvokki, vain pieni Orvokki...". Laulettaessa se kuulosti tältä:"Ooli Orvokki..." Naapurin Liisa antoikin sitten nukelleen nimeksi OOLI ORVOKKI! Sotapoikien marssilaulut olivat tosi komeaa kuultavaa. Muistatteko miehet lisää näitä sotapoikien lauluja?