Miksi ei

Miksi poliisi, joka valaehtoisessa todistuksessa kertoi NG:n tunnustaneen saa syytettä? Eikö todistaja ole totuudessapysymisvelvollinen?
311827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Bodom on VAIN YKSI monista - poliisi/syyttäjä oletti, että menee niin KUTEN KÄYTÄNNÖSSÄ.

Voitte vain kuvitella kuinka paljon tässä maassa tehdään mielivaltaista poliisin ja syyttäjäviranomaisen toimesta kansalaisille:

Poliiseista tehdyt ilmoitukset harvoin tuomioistuimiin
(24.8. 06:14)

Vain harvat poliiseista tehdyt rikosilmoitukset etenevät syyttäjän kautta tuomioistuinkäsittelyyn. Poliisin toiminnasta tehdään vuosittain satoja rikosilmoituksia, mutta vain pieni osa niistä johtaa tuomioon. Vuosittain irtisanotaan rikoksen takia muutama poliisi, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Lehden haastatteleman poliisiylitarkastajan Robin Lardotin mukaan tuomittuja poliiseja ei läheskään aina irtisanota. Poliisihallinnon ulkopuolinen virkamieslautakunta ratkaisee irtisanomista koskevat valitukset ja antaa usein poliisin jatkaa työssään.

Viime vuonna poliisihallinnon henkilökunnasta tehtiin runsaat 650 rikosilmoitusta. Yleisin syy ilmoitukselle oli liikennerikkomus. (STT)

"OIKEUSKANSLERI JA OIKEUSASIAMIES VIHDOINKIN KURIIN

PASASELLA 18 000 KANTELUA - YKSI LÄPI!!! NIKULALTA EI YHTÄKÄÄN VIRKASYYTETTÄ!!!

Siviilioikeuden professori ERKKI AUREJÄRVI haluaa kurinpalautusta oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen virastoihin. Nämä ylimmät "laillisuudenvalvojat" antavat vain nahkapäätöksiä, joilla virkamiesten elättilauma todellisuudessa välttää kaiken vastuun. Tätä päivää Suomen kansan suuri enemmistö on odottanut. Aurejärven rehtiä lausuntoa ei saa unohtaa vain yhdeksi lausunnoksi muiden joukkoon. Oikeusministeri JOHANNES "riittävä ennustettavuus" KOSKISEN velvollisuus on toteuttaa kurinpalautus käytännössä, miksei myös valtakunnansyyttäjän. Puolue-edustajistohan siihen ei tunnetusti kykene.

Oikeuskansleri PAAVO NIKULA kertoi Yliopisto-lehdessä, että hän ei ole nostanut yhtään virkasyytettä eikä edes ehdottanut sellaista lähes viiden vuoden virkakautensa aikana! Ja tällainen tarina kerrotaan itseään kehuen! Ex- apulaisoikeuskansleri JUKKA PASANEN sanoi Lakimies-lehdessä nostaneensa virkakaudellaan 1981-2001 peräti yhden syytteen 18.000 kantelun kokoelmasta!

Oikeuskanslerinvirastoon on täysin turhaa kannella mistään, koska se on virkamiesten suojelupesäke sanan varsinaisessa merkityksessä. Kantelulla on perustelunsa vain silloin, jos kantelija aikoo viedä asiansa EU:n tuomiosituimiin. Sinne päästäkseen on suomalainen kanteluteatteri nimittäin kaluttava loppuun.

Yhdeksän kymmenestä kantelusta ei johda yhtään mihinkään. Kymmenessä tapauksessa sadasta oikeuskansleri "lausuu käsityksensä" tai "kiinnittää huomiota". Kantelun virkamieskohde pyyhkii näillä käsityspapereilla jos ei nyt aivan persettään niin pöytänsä kuitenkin. Aurejärven mukaan ratkaisuista näkee usein, että ne ovat tuskaisesti väänneltyjä. Esimerkiksi apulaispoliisipäällikön suora, yksiselitteinen valehtelu ja herjaus katsottiin oikeuskanslerinvirastossa "epätarkaksi ilmaisuksi", joka ei antanut aihetta toimenpiteisiin. Ennen kansleria poliisin virkarikos todettiin epätarkaksi ilmaisuksi sekä lääninhallituksen että sisäasiainministeriön poliisiosastoissa. Vastapainoksi on kohtuullista sallia, että kuka tahansa voi julkisesti sanoa jotakin poliisia rikolliseksi. Kyseessä on vain epätarkka ilmaisu. Vouti tuhoaa ihmisiä täysin hilseestä vedettyihin KKO- päätöksiin perustaen ja verottaja kaataa yrityksiä jos pärstä ei miellytä tai on muuten vain kiva kusettaa.

Että Aurejärven käynnistämä kurinpalautus todella käynnistyy välittömästi - myös eduskunnan oikeusasiamiehen osalta - asian ajamiseen tarvitaan kaikki kansanliikkeet ja oikeusmurhatut kansalaiset. Seurataan prosessin vaiheita tiiviisti."

http://www.kolumbus.fi/omaloota/kukavalvooviranomaisia.jpg

"Syyttämiskäytäntö vaihtelee suuresti Suomessa (21.3. 03:11)

Suomen syyttäjien ratkaisukäytännöt näyttävät heittelehtivän reippaasti alueittain. Syyttäjälaitoksen tietojärjestelmä paljastaa, että esimerkiksi syytteen nostamisessa on syyttäjäyksiköissä suuriakin eroja.

Viime vuoden tilaston mukaan syyttäjien tekemistä ratkaisuista keskimäärin 60 prosenttia oli syytteitä. Kouvolassa kivuttiin kuitenkin 73 prosenttiin. Keskiarvon alapuolelle puolestaan jäi reiluimmin Vaasa, jossa syytepäätöksiä oli vain 41 prosenttia ratkaisuista.

Suhdelukuja laskenut valtionsyyttäjä Matti Nissinen näkee aihetta huoleen, sillä ääripäät ovat kovin kaukana toisistaan. Hänen mukaansa ääripäissä olevien syyttäjäyksiköiden tulisi ryhtyä selvittämään syitä poikkeaviin lukuihin.

Nissisen arvioi, että ratkaisukäytäntöjen suuren hajonnan taustalla on useita tekijöitä. Syitä voi etsiä muun muassa poliisin ja syyttäjien työkäytännöstä ja mahdollisesti myös syyttäjien tavasta arvioida näyttöä. (STT)"

Ja lisänä toisaalla:

"Kuusimäki: Syytekynnys noussut liian korkeaksi (22.12.2002 22:04)

HELSINKI. Syyttäjien syytekynnys on valtakunnansyyttäjä
Matti Kuusimäen mielestä noussut liian korkeaksi. Hänen mukaansa syyttäjät jättävät syyttämättä runsaasti juttuja, joista käräjäoikeus langettaisi tuomion.

"Olen varma, että on runsaasti juttuja, jotka tarkemmin oikeudessa tutkittuina saattaisivat johtaa tuomioon", sanoi MTV:n Kymmenen uutisten haastattelema Kuusimäki sunnuntaina.

Hänen mielestään Suomessa on menty siihen suuntaan, että syyttäjä on valjastettu varmistamaan oikeaa lopputulosta.

Viime vuosikymmenten lainmuutosten seurauksena syyttäjän rooli on Kuusimäen mukaan selkeästi muuttunut. Nyt syyttäjän on huolehdittava siitä, että oikeudenkäynnissä tulevat esille myös syytetyn kannalta edulliset asiat.

Oikeudessa syytteistä hylätään tätä nykyä nelisen prosenttia ja noin 96 prosenttia syytteistä menee läpi. Kuusimäen mukaan Suomessa lähennelläänkin tilannetta, jossa syyttäjä toimii käytännössä tuomarina."

Ja sitten:

"Mänttäläissyyttäjälle vakava huomautus
(05.09.2005 13:48) Useat laiminlyönnit ja virheelliset ratkaisut toivat vakavan huomautuksen mänttäläiselle kihlakunnansyyttäjälle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoo, että syyttäjä on tehnyt lukuisia virheellisiä syyttämättäjättämispäätöksiä ja mm. nostanut syytteen liian lievällä rikosnimikkeellä. Suurin osa erheistä tapahtui pahoinpitelyjutuissa. Syyttäjän virheet olivat sellaisia, joiden välttämiseksi hän oli aiemmin saanut opastusta."

Aamulehti 2005-09-05

Äänestä
  • Sun pointtis on jo tajuttu. Älä tunge tuota enää joka paikkaan, teet vaan hallaa omalle asiallesi.

    Äänestä

  • ollisan kirjoitti:

    Sun pointtis on jo tajuttu. Älä tunge tuota enää joka paikkaan, teet vaan hallaa omalle asiallesi.

    vaan on se YHTEISKUNNALLINEN ASIA.

    Täällää on muitakin juntteja kuin 'ollisan' joille idea saattaa olla ensimmäistä kertaa luettavassa muodossa pieniksi paloiksi purtuna.

    Äänestä

  • Auto ajoi erottavan välialueen yli ajotieltä pyörätielle, törmäsi polkupyörään ja kaatoi polkupyöräilijän. Polkupyörän takapyörä vääntyi noin 10 cm. Poliisitutkinnan jälkeen, jonka raportissa asiat kerrottiin oikein eikä syyllinen tätä kiistänyt, syyttäjä kieltäytyi syyttämästä. Tämän johdosta syyllinen kieltäytyi korvaamasta vahinkoa. Oikeuskanslerin, jonka lain mukaan pitää valvoa syyttäjien toimintaa, virastosta tuli lausunto: "Syyttäjän toiminta ei anna aihetta toimenpiteisiin."

    Oli laki liikenteen vaarantamisesta mitä tahansa, minä en omistanut lakia ja sen takaamaa suojaa. Ne selvästi kuuluivat oikeuslaitokselle ja lakimiehille, jotka saivat käyttää sitä miten halusivat.

    Samoihin aikoihin julkaistiin tieto, että liikenteessä kuolleet polkupyräilijät olivat oikeuslaitoksen tuomion mukaan 80%:sti itse syyllisiä, mutta henkiin jääneistä oli syyllisiä 60 %:a.

    Äänestä

poliisi kertoi mitä uskoi kuullensa, ja teki siis tasan saman kuin muutkin todistajat.

Äänestä
  • Gustafsson kertoi, että taisi hän niin sanoakin, eikä hän osaa sanoa oliko se pelkkää huulenheittoa vai mitä se oli. Menikö jotenkin näin?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Gustafsson kertoi, että taisi hän niin sanoakin, eikä hän osaa sanoa oliko se pelkkää huulenheittoa vai mitä se oli. Menikö jotenkin näin?

    tongitaan NG'n sanomisista jotka sotivat häntä itseään vastaan? Eikö vaikuta SAIRAALTA? Sama ilmiö oli 2000 vuotta sitten kun kirjanoppineet yrittävät saada Jeesusta kiinni sanomisistaan?

    :D

    Äänestä

  • KAIKKI SE kirjoitti:

    tongitaan NG'n sanomisista jotka sotivat häntä itseään vastaan? Eikö vaikuta SAIRAALTA? Sama ilmiö oli 2000 vuotta sitten kun kirjanoppineet yrittävät saada Jeesusta kiinni sanomisistaan?

    :D

    ohhohhohoo

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Gustafsson kertoi, että taisi hän niin sanoakin, eikä hän osaa sanoa oliko se pelkkää huulenheittoa vai mitä se oli. Menikö jotenkin näin?

    "Tehty mikä tehty - 15 vuotta tuli" NG on varmaan tarkoittanut että hänestä tuntui sillä hetkellä siltä että vaikka hän tekisi mitä tahansa ja sanoisi mitä tahansa hänet on jo kuitenkin tuomittu syylliseksi kaikkien mielissä, eikä hän voisi asialle mitään....eikä sitä että hän tunnustampa nyt tässä tälle poliisille murhan ja 15-vuotta saan.

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    tähän alkuperäiseen kysymykseen?

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    ohhohhohoo

    lukijaa ja ymmärtäjää - esimerkitkin sidotaan jos edes jotenkin sopii ..

    :D

    Äänestä

  • se vastaus kirjoitti:

    tähän alkuperäiseen kysymykseen?

    tuomisen "tulkinta"... "tulkitsin" sen niin, ei tuominen väittänyt tai todistanut nissen tunnustaneen vaan esitti oman "tulkintansa". Tuominen tiesi itsekkin näin toimien välttävänsä syytteen väärästä valasta. Tottakai saa oikeudessa sanoa esim "olin kuulevinani", "näytti jotensakin sille", "tulkitsin sen niin" jne jne. Jo lähtökohtaisesti ilmoitetaan, ettei asia välttämättä ole noin ,mutta "musta tuntuu"... (mutu). Eikä tällaisella, niinkuin tässäkin tapauksessa, ole mitään merkittävää todistusarvoa. Tällä tavalla taitavasti tuominen koetti tehdä ilman todisteita Nissestä syyllistä!
    tutkija tuominen olisi syytä erottaa tehtävistään!

    Äänestä

  • aldo moro kirjoitti:

    Ei todistajalla ole oikeutta esittää omia tulkintojaan tai omia milipiteitä, oletuksia, luulojaan jne.
    Todistajan tulee kertoa vain se, mitä hän on NÄHNYT, KUULLUT, TIETÄÄ ASIASTA – siis vai tosiasioita. Valveutunut tuomari puuttuu heti asiaan, kun hän huomaa todistajan esittävän muuta kuin faktaa ja jos todistaja jää kiinni väritetyn todistuksen antamisesta, valheesta tai totuuden muuntelusta, niin ankarasti rangaistaan.
    Tuntuu todella oudolta, että Tuominen on sanonut, että hän ”tulkitsi, sen tarkoittavan…”

    Äänestä

  • todistaja kirjoitti:

    jopa oikeuden puheenjohtaja voi kysyä todistajalta MIELIPIDETTÄ.

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    ohhohhohoo

    Silloin kun käsi ei ole hyvä ja haluaa voittaa ,kannattaa Bluffata.
    Ymmärtäkää jo, että Bluffi kuuluu Tuomisenkin keinovalikoimaan rikostutkinnassa.

    Äänestä

  • MUTTA SUOMESSA kirjoitti:

    jopa oikeuden puheenjohtaja voi kysyä todistajalta MIELIPIDETTÄ.

    että mielipidettä kysytään alle 12v. henkilöiltä esim. huoltajuuskiistoissa ym. Aikuisilta... hmmm, enpäs tiedä kyllä vatmasti.

    Äänestä

  • MUTTA SUOMESSA kirjoitti:

    jopa oikeuden puheenjohtaja voi kysyä todistajalta MIELIPIDETTÄ.

    Amerikan oikeuskäytännöstä en tiedä mitää, koska en siellä ole todistanut, mu´tta Suomessa olen ollut useamman kerran todistamassa.

    Kyllä ne milipiteet mitä oikeudessa luodaan, perustuvat tosiasioihin, joita selvitellään mm. todistajien avulla.
    Toki tuomari voi kysyä milipidettä, kuten esim.: "Oliko väkivalta milestäsi suurta ja oliko sillä tarkoitus vahingoittaa...", mutta ei tuomari tällä etsi milipidettä, vaan käsitystä tapahtuneesta ja väkivallan luonteesta. Hyvä tuomari tietää senkin, että eri ihmisillä nämä asteikot poikkeavat toisistaa, joten mielipiteet eivät ole abdsoluuttisia totuuksia, vaan jotakin muuta.

    Alla ote todistajan velvollisuuksista.

    _________________________________________
    "Todistajan on puhuttava totta

    Todistajan on kerrottava oikeudessa kaikki, mitä hän tietää käsiteltävästä asiasta. Todistaja on oikeudenkäynnissä keskeinen henkilö, sillä hänen kertomuksensa saattaa olla ainoa keino selvittää, mitä oikeudenkäynnin kohteena olevassa asiassa todella on tapahtunut. Todistaja voi joutua vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin, joilla pyritään selvittämään hänen kertomuksensa luotettavuutta. Oikeuden puheenjohtajan tehtävänä on valvoa, ettei todistajalle esitetä asiattomia kysymyksiä ja että häntä ei kohdella sopimattomasti.

    Todistajan on puhuttava totta. Jos todistajan havaitaan poikenneen totuudesta tai salanneen jotakin, hän joutuu itse syytteeseen perättömästä lausumasta. Siitä tuomitaan yleensä vankeusrangaistukseen.

    Oikeuden puheenjohtaja selvittää todistajalle tarvittaessa, milloin hän voi kieltäytyä vastaamasta johonkin kysymykseen. Todistajan ei tarvitse paljastaa seikkoja, jotka saattaisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä itseään tai hänen lähiomaistaan vastaan. Jos todistaja ei tästä syystä halua vastata johonkin kysymykseen, hänen pitää selkeästi ilmoittaa siitä oikeudelle. Todistaja ei siis tässäkään tapauksessa saa valehdella tai muuten puhua totuuden vastaisesti.

    Todistajan ei myöskään tarvitse paljastaa liike- tai ammattisalaisuutta, ellei oikeus häntä siihen erikseen velvoita."

    Äänestä

  • todistaja kirjoitti:

    Ei todistajalla ole oikeutta esittää omia tulkintojaan tai omia milipiteitä, oletuksia, luulojaan jne.
    Todistajan tulee kertoa vain se, mitä hän on NÄHNYT, KUULLUT, TIETÄÄ ASIASTA – siis vai tosiasioita. Valveutunut tuomari puuttuu heti asiaan, kun hän huomaa todistajan esittävän muuta kuin faktaa ja jos todistaja jää kiinni väritetyn todistuksen antamisesta, valheesta tai totuuden muuntelusta, niin ankarasti rangaistaan.
    Tuntuu todella oudolta, että Tuominen on sanonut, että hän ”tulkitsi, sen tarkoittavan…”

    Eipähän Tuomisen lausahdukselle annettukaan mitään arvoa, niin kuin oikein olikin.
    Lukekaa oikeuden päätös…

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    Amerikan oikeuskäytännöstä en tiedä mitää, koska en siellä ole todistanut, mu´tta Suomessa olen ollut useamman kerran todistamassa.

    Kyllä ne milipiteet mitä oikeudessa luodaan, perustuvat tosiasioihin, joita selvitellään mm. todistajien avulla.
    Toki tuomari voi kysyä milipidettä, kuten esim.: "Oliko väkivalta milestäsi suurta ja oliko sillä tarkoitus vahingoittaa...", mutta ei tuomari tällä etsi milipidettä, vaan käsitystä tapahtuneesta ja väkivallan luonteesta. Hyvä tuomari tietää senkin, että eri ihmisillä nämä asteikot poikkeavat toisistaa, joten mielipiteet eivät ole abdsoluuttisia totuuksia, vaan jotakin muuta.

    Alla ote todistajan velvollisuuksista.

    _________________________________________
    "Todistajan on puhuttava totta

    Todistajan on kerrottava oikeudessa kaikki, mitä hän tietää käsiteltävästä asiasta. Todistaja on oikeudenkäynnissä keskeinen henkilö, sillä hänen kertomuksensa saattaa olla ainoa keino selvittää, mitä oikeudenkäynnin kohteena olevassa asiassa todella on tapahtunut. Todistaja voi joutua vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin, joilla pyritään selvittämään hänen kertomuksensa luotettavuutta. Oikeuden puheenjohtajan tehtävänä on valvoa, ettei todistajalle esitetä asiattomia kysymyksiä ja että häntä ei kohdella sopimattomasti.

    Todistajan on puhuttava totta. Jos todistajan havaitaan poikenneen totuudesta tai salanneen jotakin, hän joutuu itse syytteeseen perättömästä lausumasta. Siitä tuomitaan yleensä vankeusrangaistukseen.

    Oikeuden puheenjohtaja selvittää todistajalle tarvittaessa, milloin hän voi kieltäytyä vastaamasta johonkin kysymykseen. Todistajan ei tarvitse paljastaa seikkoja, jotka saattaisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä itseään tai hänen lähiomaistaan vastaan. Jos todistaja ei tästä syystä halua vastata johonkin kysymykseen, hänen pitää selkeästi ilmoittaa siitä oikeudelle. Todistaja ei siis tässäkään tapauksessa saa valehdella tai muuten puhua totuuden vastaisesti.

    Todistajan ei myöskään tarvitse paljastaa liike- tai ammattisalaisuutta, ellei oikeus häntä siihen erikseen velvoita."

    Reaaliliturgiaa eli HUUHAATA:

    "Toki tuomari voi kysyä milipidettä, kuten esim.: "Oliko väkivalta milestäsi suurta ja oliko sillä tarkoitus vahingoittaa...", mutta ei tuomari tällä etsi milipidettä, vaan käsitystä tapahtuneesta ja väkivallan luonteesta."

    En puutu kirjoitusvirheisiin.

    :D

    Äänestä

  • KÄSITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ kirjoitti:

    Reaaliliturgiaa eli HUUHAATA:

    "Toki tuomari voi kysyä milipidettä, kuten esim.: "Oliko väkivalta milestäsi suurta ja oliko sillä tarkoitus vahingoittaa...", mutta ei tuomari tällä etsi milipidettä, vaan käsitystä tapahtuneesta ja väkivallan luonteesta."

    En puutu kirjoitusvirheisiin.

    :D

    koko vastauksesi - ei sinulla siis ole mitään sanottavaa, tietoa tai edes omaa mielipidettä.
    Voi sinua reppanaa, kun osallistut näihin keskusteluihin ilman keskustelutaitoja.

    Kyllä tuomarit menettelevät juuri niin kuin edellä oli kerrottu ja juuri kerrotuilla motiiveilla.

    Kokemusta on...

    Äänestä

  • typeryyttä kirjoitti:

    typerykseksi viittaa siihen että sinulla on kokemusta tuomarin edessä olemisesta...

    Äänestä

  • typeryyttä kirjoitti:

    koko vastauksesi - ei sinulla siis ole mitään sanottavaa, tietoa tai edes omaa mielipidettä.
    Voi sinua reppanaa, kun osallistut näihin keskusteluihin ilman keskustelutaitoja.

    Kyllä tuomarit menettelevät juuri niin kuin edellä oli kerrottu ja juuri kerrotuilla motiiveilla.

    Kokemusta on...

    niin kerro toki lisää valistuneita arvauksiasi!

    Hienoa että täällä on oikeusoppinut paikalla!

    Mitä mieltä olet syyttömän puuttuneesta ristikuulustelusta, joka olisi ainakin papereiden ja videoiden perusteella ollut teurastus.

    Äänestä

Toinen:

Miksi tunnustanut syytetty todettiin syyttömäksi?

Äänestä
  • Aapinen uudelleen, sen jälkeen käy tavaamassa oikeuden päätös!

    Äänestä

että se tunnusti, mutta poliisi töppäili asian kanssa. Jokainen meistä tietää, että Gustafsson tunnusti teot. Ei tämmöisiä piruuttaan kukaan keksi. Nils ei tunnustusvaiheessa voinut vielä aavistaa, että syyttäjillä on pokeritermiä käyttäen helvetin huono käsi. Vaikka piti olla vahvat ja vedenpitävät DNA-systeemit sun muut. Kuten annettiin ymmärtää, että nyt on niin kovat faktat, että puolustuksella ei ole mitään jakoa. Tosin kuitenkin kävi. Hyvä viuhka kävi Nissellä. Jopa niin hyvä, että kai se mies on vapautensa ansainnut.

Äänestä
  • kengät jalassa piste

    Äänestä

  • kyllä kaikki huomasivat, että tuominen on sairas mies. Lobotomialeikkaus olisi paikallaan!

    Äänestä

jeesustelu. Syyllinen se on.

Äänestä
  • Vain suuri osa todisteista oli vuosikymmenien kuluessa hävinnyt ja koska Suomessa ei onneksi kiduteta ihmisiä tunnustuksen saamiseksi, voi vaikkapa murhasta selvitä ja sillä sipuli.

    Äänestä

tajutonta ettei tunnustus tosiaan painanut mitään ja niitä oli vaikka muille jakaa..ihan kuin syytetty ei olisi enää kestänyt taakkaansa?

Äänestä

Ei yhtään vastausta tämän viestiketjun alkuperäiseen kysymykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syytettä? kirjoitti:

Miksi poliisi, joka valaehtoisessa todistuksessa kertoi NG:n tunnustaneen saa syytettä? Eikö todistaja ole totuudessapysymisvelvollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu