Niin mitä tämä paljon puhuttu eroahdistus on?
Eroahdistus?
Niisku
4218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No kun koira ikävissään yksinollessaan ahdistuu, ja alkaa ulvomaan ja haukkumaan, tuhoamaan huonekaluja ym. Sillä on siis tuska siitä, että se haluaisi saada laumansa kokoon (siis isäntäväen) ja sitä voi alkaa pelottaa ulkoa kuuluvat äänet ja kodin vartioiminenkin yksin tuntuu tuskastuttavalta ym. Syitä on monia, riippuu koiran iästä ym. Mutta onneksi tälle vaivalle löytyy nykyään hyviä hoitokeinojakin. Itse olen onnellisesti pystynyt omalta koiraltani kitkemään huutamishalut, ennen kuin häätö uhkasi.
...ne hoitokeinot siihen on?
Koiran kaikkien käytösongelmien perushoito on käyttäytymiskoulutus. Hoidon tulee olla palkitsevaa, ei rankaisevaa.
Hoidon päämäärä on saada koira rentoutumaan omistajan poissaollessa. Hoito aloitetaan toistuvilla, lyhytkestoisilla ärsykkeillä, joihin koira totutetaan: omistaja pukeutuu ulkovaatteisiin, menee ovesta ulos, mutta tulee lähes välittömästi takaisin. Harjoitus toistetaan useita, jopa kymmeniä kertoja peräkkäin, jolloin koira tietää omistajan varmasti pian palaavan ja rentoutuu. Poissaoloja pidennetään asteittain, kunnes koira on vaaditun ajan yksin oireettomana. Mikäli koira on herkistynyt muille ärsykkeille, esim. ovikellon tai puhelimen äänelle, harjoitus suunnataan näiden reaktiokynnyksen nostamiseen.
Eroahdistuksen tukihoitoon on rekisteröity klomipramiinia sisältävä reseptilääke. Sitä käytetään yhdessä käytösterapian kanssa. Lääkkeen avulla koira vastaa terapiaan nopeammin, yleensä jo viikon sisällä hoidon aloittamisesta, ja terapian teho paranee merkittävästi.
kokeilla myös impulssipantaa, et tarvitse mitään kemiallisia aineita (siis näitä lääkkeitä) etkä viikkojen odottelua et jospa se koira nyt siitä hiljenis joskus.. Meillä toimi suurikokoisen koiran huutamisongelmassa 100 prosenttisesti. Koira oppi parissa päivässä, eikä panikoidu yksinolosta, vaan pysyy rauhallisena. Sillä on siis myös kaupan päälle parempi olo. Se on rennompi, eikä pelästy meidän vetäessä takkeja päälle. Tietysti yksinoloa kannattaa totuttaa, mutta se on myös oppimisesta kiinni, eikä kukaan ole sitä kieltämässä huutamisesta, kun se on yksin. Pannan avulla se siis oppi itse hoksaamaan, että huutaminen on kiellettyä. Ja nyt kun se ei enää huuda niin se puuhailee lelujensa kanssa ja nukkuu. Tämä ei siis ollut mikään mainos, vaan yksi selviytymistarina, ettei tarvinnut ärsyyntyneiden naapureiden takia luopua koirasta. Eikä se enää edes saa niitä impulsseja siitä pannasta, koska se on unohtanut kokonaan sen huutamisvillityksensä,vaikka varmuuden vuoksi pidämmekin vielä sillä sitä. Tietysti kohta tulee joku moralisoimaan kirjoitustani, että toihan on ihan kauheeta, mutta hän varmaan olisikin valmis taistelemaan kauemmin tämän ongelman kanssa, ja lopuksi laittamaan ongelmakoiran kiertoon, joten en kaipaa sit mitään moraalisaarnoja kiitos. Ja sit vielä, kumpikohan on koiralle terveellisempää; oppia hoksaamaan omalla päänupilla tämän asian, vai tumpata se täyteen rauhoittavia??