Olen 17-vuotias poika, ja käyn lukiota. Viime aikoina olen entistä enemmän miettinyt sitä, voinko pitää itseäni enää heterona.
Päivän mittaan tulee vilkuiltua ohikulkevia ihmisiä, enimmäkseen miespuolisia. Olen tietoisesti yrittänyt katsoa myös tyttöjen suuntaan, mutta heissä en valitettavasti näe mitään ihailtavaa. Jostain syystä vain komea poika näyttää huomattavasti kiinnostavammalta kuin kaunis tyttö.
Ihastumisia on tullut silloin tällöin, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Mutta niissä on se ero, että tytöistä haaveilen romantiikan ja pojista ystävyyden kannalta. Sekin on tullut mieleen, että yksinäisyydelläni on varmasti jotain osuutta asiaan. Minulla ei koskaan ole ollut paljon ystäviä, eikä kukaan tyttö myöskään ole ihastunut (en tiedä ainakaan). Olen vielä kaiken lisäksi omasta mielestäni niin vastenmielisen näköinenkin. En tunne itseäni.
Olen pahassa tilanteessa: pojat kiinnostaisivat, mutta yritän koko ajan kieltää sen itseltäni. Sitten kun haluaisin kiinnostua tytöistä, en kelpaa heille. Ja hankaluuksista suurin on se, että suurin osa ihmisistä pitää homoutta epänormaalina. En uskalla tulla ulos kaapista (jos nyt todella olen homo), koska saan omituisen leiman. Että elämä onkin sitten vaikeaa...
Päivän mittaan tulee vilkuiltua ohikulkevia ihmisiä, enimmäkseen miespuolisia. Olen tietoisesti yrittänyt katsoa myös tyttöjen suuntaan, mutta heissä en valitettavasti näe mitään ihailtavaa. Jostain syystä vain komea poika näyttää huomattavasti kiinnostavammalta kuin kaunis tyttö.
Ihastumisia on tullut silloin tällöin, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Mutta niissä on se ero, että tytöistä haaveilen romantiikan ja pojista ystävyyden kannalta. Sekin on tullut mieleen, että yksinäisyydelläni on varmasti jotain osuutta asiaan. Minulla ei koskaan ole ollut paljon ystäviä, eikä kukaan tyttö myöskään ole ihastunut (en tiedä ainakaan). Olen vielä kaiken lisäksi omasta mielestäni niin vastenmielisen näköinenkin. En tunne itseäni.
Olen pahassa tilanteessa: pojat kiinnostaisivat, mutta yritän koko ajan kieltää sen itseltäni. Sitten kun haluaisin kiinnostua tytöistä, en kelpaa heille. Ja hankaluuksista suurin on se, että suurin osa ihmisistä pitää homoutta epänormaalina. En uskalla tulla ulos kaapista (jos nyt todella olen homo), koska saan omituisen leiman. Että elämä onkin sitten vaikeaa...
Vastaukset 8
Vanhimmat
asiasta vaikeampaan kuin se on. Sinun iässäsi voi tuntea jonkinlaista vetoa molempiin suuntiin. Kun asetat jonkin mallin minkälainen sinun pitäisi olla ja mitä sinun tulisi tuntea aiheutat turhaa ristiriitaa sisäisesti sekä jäät havaitsematta mikä on todellinen tilanteesi. Älä tunteitasi kiellä vaan anna niiden tulla ja mennä. Aikaa myöten huomaat mikä on suuntauksesi pääasiallisesti. Tämä ei tarkoita että ryhtyisit toimiin joka kerta kun tunnet jotakin vaan ainoastaan tarkkaile tunnetta tekemättä sille mitään. Kieltäminen vain vahvistaa tunnetta. Opit siitä paljon itsestäsi. Olet ihminen siinä kuin muutkin eikä siinä ole mitään hävettävää.
En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sanomalla "Sitten kun haluaisin kiinnostua tytöistä, en kelpaa heille".
Miten haluaisit kiinnostua tytöistä? Etkö kuitenkaan ole kiinnostunut, vaikka haluaisit? Oletko kiinnostunut jostain tietystä tytöstä, jolta et ole saanut vastakaikua? Missä kohdassa "kelpaamattomuutesi" tulee esille?
On aivan normaalia, että teini-iän loppumetreillä on pikkasen hukassa omien tuntemustensa kanssa. Olit sitten hetero, homo tai jotain siltä väliltä.
Olen ihastunut joitakin kertoja, mutta jokainen niistä on ollut pettymys (en ole kiinnostatut kohdetta). Jos jotain asiaa ei koskaan saa, se kai sitten varmaan lakkaa kiinnostamasta! Viime kuukausina on tuntunut, ettei vastakkainen sukupuoli ole enää herättänyt kiinnostusta...
Elämään kuuluu iloa, onnistumisia, surua, pettymyksiä. Niin heteron kuin homonkin elämään. Kaikkea ei aina saa, etenkään heti.
Tuo "Jos jotain asiaa ei koskaan saa, se kai sitten varmaan lakkaa kiinnostamasta!" kuulostaa aika tavalta niiltä käsityksiltä, mitä eheyttäjät (Suomessa etunenässä Aslan) ovat tyrkyttäneet. Homoseksuaalisuuden yhdeksi syyksi on esitetty epäonnistumisia suhteissa "vastakkaista" sukupuolta olevien kanssa. Ehkä perustat käsityksesi sellaiseen?
Mielestäni Sinun kannattaisi pysähtyä kuulostelemaan itseäsi, rauhoittua, eikä pitää mitään kiirettä noiden suhdeasioiden kanssa. Kirjoitit, että olet vasta 17. Tosi rakkaus odottaa, oli kyseessä sitten rakkaus eri tai samaa sukupuolta olevaan... :)
Näin testaat:
Runkkaa. Kumpaa sukupuolta ajattelet kiihottuessasi, kumman kanssa näet mieluummin itsesi?
Tulokset:
Jos kiihotut miehistä se on ihan OK. Jos kiihotut naisista, se on ihan OK. Jos kiihotut molemmista, niin se on ihan OK.
Toinen halpa testi - tosin ei kovinkaan siveellinen - on katsella pornoa. Kumpi kiinnostaa enemmän; miesten väliset touhut vai nainen mies?
Ja jos katsoo "heteropornoa", niin katseleeko kokoajan sitä miestä, vai naista?
"sehän on normaalia, että kiinnostuu molemmista sukupuolista" sanotaan nykyään. Mut sanotaan mitä sanotaan, niin kaikkein vaikeinta on myöntää itselleen, että on 17-v. ja jotain muuta kuin tytöistä pelkästään kiinnostunut. Mieti mitä haluut. Suhdetta. Seksisuhdetta. Ehkä et vaan oo löytänyt oikeaa. miestä tai naista. Mut mistä sitä voi tietää. Hemmetin helposti sitä on hetero kun kaikki muutkin ympärillä tuntuu olevan. toivo, että tapaat "sen". Sitten tiedät. Mutta kokeile. Sillä maailma on täynnä mahdollisuuksi. Ja ihmisiä. Ihmisiä, jotka on ihan mitä vaan. Mikä on seksiä. Mikä on rakkautta. miksi on helpompi mennä sinne minne muutkin. Kelaa itsellesi optimaalinen tilanne. Ja lue näitä seksuaalisesti vapautuneita viestejä. Sitä voi olla niin paljon enemmän kuin sun kehyksesi olettaa sun olevan. Ole. Ole. =Olen.
Ensinnäkin, ei kannata pohtia sitä, miten saisit itsesi kiinnostumaan tytöistä. Näin ei luultavasti tule käymään. Jos pojat kiinnostaa niin sitten se on niin. Anna ajan kulua äläkä pohdi sitä oletko vai et, kyllä sen aikanaan huomaat. Pyyhi mielestä se ajatus että "homo ei saa olla".
Se pitääkö tulla ulos kaapista, on toinen juttu. Itse jos mietin silloin kun itse olin 17. Maailma tietenkin oli eri paikka kuin nyt, mutta homous ei ollut mitenkään sellainen normaali juttu, enkä oikein jaksa uskoa että vielä tänäpäivänäkään.
Nyt yli kolmekymppisenä oma ikäluokkani on kasvannut ulos tuosta homovihateiniasenteesta ja kertominen tässä iässä on paljon helpompaa.
Se miten kaverisi suhtautuu siihen että kerrot olevasi homo, tiedät vain itse.