P.I.

Eräs GP-sarjan ehdottomasti hienoimmista radoista, Australiassa on nähty monet huimimmista taisteluista. Kukapa voisi unohtaa vaikkapa Rossin ensimmäisen ison luokan maailmanmestaruuden paketoimista muutaman tuhannesosan turvin, sen kisan ykköspaikka vaihtui varmaan 80 kertaa!

Myös piikeissä alkaa tunnelma tiivistyä, 2 pistettä Kallion ja Luthin välillä, enää ei ole varaa virheisiin. Täältä lähtee raikuva kannustushuuto Mikalle!! Aikaisia heräämisiä luvassa viikonloppuna, muttei haittaa, nämä kahinat on nähtävä "livenä"...
7545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

(nt)

Äänestä

Ihan näin, kahvia termokseen ja kotsa päähän ja liput liehumaan vaikka himassa!!
On se vaan kumma, ettei kukaan kapakoitsija kutsu katsomaan jättiscreeniltä näitä loppuja kisoja ?? Silloin kun Mika Häkkinen taisteli F1:ssä tämmöisiä tilaisuuksia oli. Luulisi, että pikku tiedottamisella saisi jengiä kyllä kokoon ja myyntiä kulujen katteeksi.
No niin tai näin, nyt kaikki kannattamaan Mikaa.
Tilanne tuskin voisi olla jännittävämpi kuin se nyt on.

Äänestä
  • että RR pieksee F-ykköset halki, poikki ja pinoon, kun puhutaan katselun mielekkyydestä. Tässä lajissa tosiaankin tapahtuu, usein ei voittajaa tiedä vielä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. F-1 on kangistunut sääntöpelleilyihinsä ja kun kuljettajatkin ovat sponsoreidensa sliipattuja marionetteja, käy laji lähinnä unilääkkeestä.

    Jos (ja minä uskon, KUN) Mika voittaa mestaruuden piikeissä, alkaa voimasuhteet RR:n ja F-1:n välillä pikkuhiljaa tasoittua täälläkin. Maailmallahan RR on suositumpaa.

    Äänestä

  • Turo-Inkeri kirjoitti:

    että RR pieksee F-ykköset halki, poikki ja pinoon, kun puhutaan katselun mielekkyydestä. Tässä lajissa tosiaankin tapahtuu, usein ei voittajaa tiedä vielä viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. F-1 on kangistunut sääntöpelleilyihinsä ja kun kuljettajatkin ovat sponsoreidensa sliipattuja marionetteja, käy laji lähinnä unilääkkeestä.

    Jos (ja minä uskon, KUN) Mika voittaa mestaruuden piikeissä, alkaa voimasuhteet RR:n ja F-1:n välillä pikkuhiljaa tasoittua täälläkin. Maailmallahan RR on suositumpaa.

    Ne ei ui...röyh!

    Äänestä

KTM testannut jotain uusia palikoita, ei oikein mennyt homma putkeen, Kallio 18., ja palaavat kuulemma vanhoihin toista aika-ajoa varten... nyt sopii toivoa, että silloin ajetaan kuivalla radalla, muuten Mikan viikonloppu näyttää hankalalta. Tai sitten saa luvan ottaa Kimistä mallia!

Äänestä

Ei hyvä päivä, Luthi juotti Kalliolle myrkkyä, ja taistelu on tästedes ylämäkeä..

Mutta en ikinä olettanutkaan sen olevan helppoa, ja nyt jos koska täytyy olla uskoa Mikaan! Sitäpaitsi RR on arvaamaton laji, ja Luthi, vaikka onkin juuri nyt ajanut upeasti ja virheettömästi, voi hänkin vielä sortua virheeseen. Sitä se Mikan mestaruus jo pikkuhiljaa vaatii, omien virheettömien suoritusten ohella.

Pysyn kannassani, että kun ruutulippu heilahtaa Valenciassa, meillä on uusi suomalainen maailmanmestari. Luvassa on armotonta taistelua, ja sehän juuri on tämän lajin suola!

Äänestä
  • että Mika vielä näyttää, missä kaappi seisoo. Ei nyt unohdeta, että Luthi oli edellisessä kisassa kuudes. Nyt ei valitettavasti Luthilla ollut ketään tukimiestä, joka olisi ohentanut pistepottia Gaborin tavoin!!
    Toivottavasti Kotarin releet on kohdallaan jo Istambulissa ja Mika saa piste-eroa reilusti pienemmäksi ennen Valenciassa tapahtuvaa ratkaisua. Ja jousituksen kohdalleen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turo-Inkeri kirjoitti:

Eräs GP-sarjan ehdottomasti hienoimmista radoista, Australiassa on nähty monet huimimmista taisteluista. Kukapa voisi unohtaa vaikkapa Rossin ensimmäisen ison luokan maailmanmestaruuden paketoimista muutaman tuhannesosan turvin, sen kisan ykköspaikka vaihtui varmaan 80 kertaa!

Myös piikeissä alkaa tunnelma tiivistyä, 2 pistettä Kallion ja Luthin välillä, enää ei ole varaa virheisiin. Täältä lähtee raikuva kannustushuuto Mikalle!! Aikaisia heräämisiä luvassa viikonloppuna, muttei haittaa, nämä kahinat on nähtävä "livenä"...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu