Montako naisseurustelukumppania sulla on ollut?
Mulla kaksi tai kolme
Mulla kaksi tai kolme
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
on minulla ollut (toinen edelleen).
Minulla on ollu neljä seurustelukumppania ennen tätä nykyistä
sama nainen kenen kanssa olen aloittanutkin...5 vuotta yhdessä...toivottavasti jääkin tähän yhteen...
5 vuotta on pitkä aika..
Mikä toi " tai " on ? Et ole ihan varma, kaksi tai kolme ?
ei oikein muista
nääs kun niistä on yli 10 vuotta
Mutta ehkä 3 on oikea luku
;) aloitin jo 80-luvulla ja 20 vuoden aikana 5 kumppania pitempään ja lyhempiä kyytejä, noin tusinan verran.Kivaa on ollut.vieläkin parempia aikoja odotellessa:)viime aikoina on ollut hiljisempaa, alkaakohan ikä painaa ja kunto pettää?
suosittelen
Sieltäkin voisit jonkun misun löytää taukojumppakaveriksi??
Olen tässä nyt sinkkuna ollut, ja sopii mulle paremmin.Poissuljettua ei ole vaakajumppa jonkun emännän kanssa jos sattuu kohdalle;)
kuin hyviä jumppia
minulla ollut yksi. kesti pari vuotta, nyt taas sinkkuna.
Ovat kaikki olleet aika pitkiä, 4-5 vuotta.
No ei vaan, siis viisi...muistaakseni ;)
minulla
sitä asti, kun vuosia sitten kaapista tulin, olen seurustellut yhden ja saman naisen kanssa.. ja nyt sinkku, vaikea oppia olemaan/elämäään yksin.
siis naisen kanssa seurustelusuhdetta.ei tunnu löytyvän millään mitään muuta kuin epämääräisiä yrityksiä jotka aina ajautuvat jostain syystä karille.toivottavasti vielä joku kaunis päivä löytyisi joku jonka kanssa jotain pidempi aikaistakin kehittyisi.
ensimmäisen kanssa olen. yli kymmenen vuotta on jo mennyt ja toivottavasti kymmeniä edessä.
Uskomatonta..
En usko todeksi
Ja vieläkö on rakkautta ja ...?
Mulla on ollut yksi pitkä seurustelusuhde ja nyt toinen pitkä menossa...