Kertokaapas, kun tunnustin itelle olevani lesbo pitkän kieltämisen jälkeen 21-vuotiaana. Että miten sitä selviää? Kun tästä muodostu kriisi. Oon niin heikko, etten tohtis puhua edes toisille meikäläisille saati sitten ystäville, vaikka ne saattais ymmärtää. Olen totaallisen yksin ja mietin, että onkohan lesbous tämän arvoista. Antakaa mulle uskoa, luottoa ja lohtua, että saan pääni kuntoon ja joskus tulevaisuudessa oon tarpeeks vahva ja varma jopa suhteen aloittamiseen. Kiitos.
Miten selviytyä?
Tyttönen
3845
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa etsiä kavereita lesboista, joiden kanssa voi jutella asioista. Helpottaa, kun huomaa ettei ole yksin.
itsekin ymmärsin sen vasta ihan äsken, välillä pelottaa mutta olen kuitenkin iloinen siitä, tuntuu että vasta nyt olen oppinut tuntemaan itseni, ensin aloin kirjottaa päiväkirjaa että olisi jokin paikka johon voisi purkaa vähän mutta sitten yhtenä päivänä vaan kerroin yhdelle ystävälle, eihän sitä kaikille tarvitse heti kertoa ja jos oikein pelottaa niin ei kenellekkään, antaa vaan itselleen aikaa tottua asiaan, kyllä se siitä tee se mitä uskallat ja ole iloinen siitä mitä olet, sitäpaitsi yhteiskunta muuttuu koko ajan suvaitsevammaksi, voimia ja haleja, ja täältähän sinä aina löydät jonkun jonka kanssa puhua! :)
on, että olet löytänyt jotain ja lakannut kieltämästä tunteesi.
Minä en uskalla väittää, että lesbous aina kannattaa - senkaltaiset arvolataukset kuuluvat muille elämänalueille. Ja enimmäkseen tämä tallaaminen maan päällä on varsin suolesta.
Mutta ajan kanssa ihminen oppii näkemään, että omistaa jotain arvokasta itsessään. Tätä on juuri se, ettei sinun tarvitse esittää muuta kuin olet. Oman minänsä tunteminen on arvo sinänsä. Et todellakaan ole helpolla tiellä, kuten ei kukaan meistä! Silti se on turvallisempi reitti kuin itsensä pettäminen. Olet aina tervetullut tänne jakamaan toivon ja toivottomuuden kokemukset.